Merikapteeni vailla laivaa

Tommi Korpela saa polttaa paljon yrttitupakkaa esittäessään Corto Maltesea.

Tyylikästä, kovin tyylikästä. Näin eilen Marjon kanssa Töölössä Q-teatterissa näytelmän Corto Maltesen seikkailut. Kyseessä on varmaan ensimmäinen kerta Suomessa, kun Hugo Prattin luoma suosittu sarjakuvahahmo siirtyy teatterin lavalle.

Punaisena lankana löyhässä juonessa on aarteen metsästys. Näytelmä sekoittaa useita sarjakuva-albumeita. Miljöinä ovat 1930-luvun Venetsia ja Turkki, romanttisia paikkoja kumpikin. Lavastus on tosin hyvin, hyvin pelkistetty ja viitteellinen. Savukone on eniten käytetty lavastuselementti, ja sillä luodaan salaperäistä tunnelmaa. Viimeisen kohtauksen lumisade lavalla on hyvin kaunis. Näyttelijät hyödynsivät hyvin käytössä olevaa tilaa ja kulkivat usein myös katsomon seassa.

Näytelmä tarjoaa palan seikkailuntäyteistä ja tyylikästä maailmaa, jossa Corto Maltese on naissankari, rohkea taistelija, pohdiskelija, nautiskelija, vapaa sielu ja merikapteeni vailla laivaa. Romanttiseen maailmankuvaan kuuluu myös toteutuvia ennustuksia ja kohtalonuskoa, jotka eivät uppoa muhun, mutta toisaalta, satuahan tämä vain on.

Näytelmä keskittyy esittelemään mainioita henkilöhahmoja ja luomaan henkilökuvaa Corto Maltesesta sekä tarjoamaan filosofisia tai hauskoja nokkeluuksia. Jossain lehtiarvosteluissa on moitittu sitä, että Q-teatterin näytelmä on humoristinen toisin kuin sarjakuvat, mutta minusta komiikka toimi hyvin lavalla, erityisesti kun itse juoni oli vähän sekava. Tarinassa piisaa vauhtia, ennen kaikkea aseilla osoittelua. Ammuskelua on paljon ja ihmisiä kuolee lavalle kuin heinää.

Naispuoliset näyttelijät Pirjo Lonka ja Kreeta Salminen esittävät taitavasti niin monia rooleja, että lopputaputuksissa ihmettelin, eikö lavalle tule tosiaan kuin kaksi naista!

Kuvassa Tommi Korpela (Corto Maltese), Kreeta Salminen (Venexiana Stevenson) ja Pirjo Lonka (Lady Marianne) | Kuvaaja Patrik Pesonius

Hupaisaa sinänsä, että corto maltese tarkoittaa lyhyttä maltalaista, ja Tommi Korpela on hyvin pitkä mies - eikä sarjakuvissakaan Corto Maltese näytä lyhyeltä.

Pidin näytelmästä, mutta ei se ollut niin järisyttävä kokemus kuin olin odottanut. Ehkä olin ehtinyt etukäteen kuukausien ajan odottaa näytelmää niin paljon, ettei se enää voinut kohota odotusteni tasolle. Lisäksi  viime päivinä on ollut niin paljon menoja, että olin eilen teatterissa jo vähän väsynyt ja ajatukseni lähtivät välillä harhailemaan. Olen kuitenkin iloinen, että näin Corto Maltesen seikkailut, koska sain nauraa hyville jutuille ja mua olisi kuitenkin harmittanut, jos olisin missannut tämän supersuositun näytelmän. Nyt mulla on kaverilta lainassa kolme Corto Maltesen sarjakuva-albumia, joten voin niiden avulla palata tarinaan. 

Corton ystävä ja vihollinen, paha mies Rasputin, jonka nimi ei viittaa Venäjän tsaariperheen lähipiiriin päässeeseen Rasputiniin.

* * * * *

Väliajalla Q-teatterin kahviosta leijaili ihana vastaleivotun pullan tuoksu. Vaikka en ole pullaihmisiä, niin kerrankin tuoksu sai mut pauloihinsa. En kuitenkaan viitsinyt mennä pitkän jonon jatkoksi ja olin jo ennen teatteria herkutellut Töölöntorilla Café Tin Tin Tangossa. Tein sitten tänään jotain, mitä en ole tehnyt naismuistiin: leivoin pullaa! Ja hyvää on. En ollut vain muistanut, kuinka taikinaa täytyy joka välissä kohottaa, joten valmista herkkua sai odottaa.

Jostain syystä leipomani "pikkupullat" paisuivat isoiksi ja näyttävät sämpylöiltä, heh.

pullantuoksua kotiin

Sano koi-koi ja lyö kortit pöytään!

Vilman tekemä korttipaukkaus kahdelle pelaajalle (Vilma suunnitteli nimen tekstifontin itse)

Olen niin vaikuttunut, että mun täytyy päivitellä asiaa täälläkin!

Sinä aikana kun itse olin viime viikonloppuna baletissa ja humputtelemassa polttareissa, niin tyttöystäväni valvoi yötä myöten ja sai valmiiksi oman pelikorttipakkauksensa! Siis suunnitteli, piirsi ja valmisti itse! Hänen koulutyössään Taideteollisessa korkeakoulussa piti suunnitella myyntiin turistipuotiin joku tuote helsinkiläisestä nähtävyydestä ja tehdä valmiiksi yksi kappale tuotetta.

Vilma sai ideansa helmikuussa Tennispalatsissa yhdessä näkemästämme Summer Wars -animesta, jossa maapallo pelastetaan netissä japanilaisen ikivanhan Koi-Koi -korttipelin avulla. Kävimme vähän yli viikko sitten Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa, jonne Vilma palasi piirtämään vihkoonsa kasveja. Jos katsot päivitystäni kasvitieteellisestä, niin voit nähdä kasvien ja pelikorttien samanlaisuuden. Vilman korteissa on tosin myös eläinhahmoja ja kasvien seassa esimerkiksi kahvikuppi. En tiedä, onko kukaan aikaisemmin tehnyt omia Koi-Koi -kortteja suomen kielellä (osassa korteissa lukee japanista suomennettu teksti: "paljon parempi"). Valitettavaa vain, että Nintendo omistaa oikeudet Koi-Koi -peliin...

Oletko joskus pelannut Koi-Koita netissä tai pelikorteilla?

pakkaus avattuna

Vilman tekemä ohjelehtinen

ohjepaperi toiselta puolelta

Kaikki Vilman piirtämät söpöt pelikortit.  Samaa "maata" on aina neljä korttia.

Eivätkö olekin kauniita? Ja kun tällaisen pahvikortin heittää pöydälle, siitä pitää kuulua kolahdus.

Osta muutama unssi kauneutta

The Ounce tunnetaan ikkunassa pyöräilevästä engelsmannista. Huomaa siivekäs teepannu!

Olin eilen illalla treffeillä hyvin romanttisessa paikassa: The Ounce -teehuoneella! Paikka henkii kauneutta, nostalgiaa, leikkimielisyyttä ja hyvää henkeä.

Mun ja Vilman soma kattaus, eikä maksanut kuin 3,30 euroa molemmilta. 

Harvoin sitä tuntee olonsa niin sivistyneeksi kuin teehuoneella...

Fredrikinkadulla lähellä Kamppia sijaitseva The Ounce on brittiläis-venäläishenkinen teekauppa ja pieni teehuone. Samanniminen puoti löytyy Helsingin lisäksi muuten myös Pietarista. Paikan nimen mukaan tee punnitaan siellä brittiläisittäin unsseissa eikä grammoissa.

The Ounce on sisustettu huolella ja hyvin nätiksi. Täällä hemmotellaan niin maku-, haju- kuin näköaistia! Lasipurkeista myytävillä teelaaduilla on ihastuttavia nimiä: Liisa Ihmemaassa, Dalin uni, Idän pikajuna, Metsämansikkajää, Mummon mustikkapiirakka, Créme Brülee... Join itse keltaisen väristä ja ruusuista teetä nimeltä Romeo & Julia. Tällaisessa paikassahan alkaa omakin runosuoni sykkiä!

Mukavaa on, että puoti on auki iltakahdeksaan asti. Siellä oleva kello näyttää muuten aina kello viiden teehetkeä, heh. The Ouncesta saa myös yllättävän edullisia näyttäviä lahjapakkauksia, joissa on useampaa teelaatua. Paikka on muutenkin hämmentävän edullinen. Myynnissä on myös muun muassa suklaakonvehteja, värjättyä sokeria, vanhanajan postikortteja, silkkisolmioita ja peltirasioita.

Mikä valinnanvaikeus! Ja tässä on vasta alkuosa teehyllystä!

The Ounce on kauniisti sisustettu ja myynnissä on kaikenlaisia pikkuesineitä.

Istu hetkeksi alas sekä nauti teestä ja keskustelusta tai hyvästä kirjasta.

Naisia ja artisokkaa

Happy-Go-Lucky -elokuvan pääroolissa ihastuttanut Sally Hawkins esiintyy Nigel Colen ohjaamassa elokuvassa Tehtaan tytöt.

Artisokka on herkullinen kasvis, mutta nyt en puhu siitä. Muistutus siis kaikille, että ensi viikon torstaista sunnuntaihin Helsingissä on jälleen jokavuotiset Artisokka Film Festivalit! Kyseessä on naiselokuvien festivaalit. Lipunmyynti alkaa ylihuomenna.

Festivaalin nimi tulee Federico Fellinin mestariteoksesta La Strada - Tie (Italia, 1954). Festivaalin nimi oli ennen "Nainen vai artisokka". Fellinin elokuvan tapahtumapaikkana on kiertävä sirkus, ja pellenä esiintyvä Matto sanoo Gelsominalle: "Are you sure you are a woman? You look like an artichoke."

Gelsomina elokuvasta La Strada

Festivaalin tapahtumiin kuuluu myös Artisokka-klubi Mbarissa ensi viikon torstaina ja "Näyttelijästä ohjaajaksi" -keskustelutilaisuus ensi viikon lauantaina.

Löytyihän joukosta yksi lesboaiheinenkin elokuva! Leanne Pooleyn dokumentissa The Topp Twins - Untouchable Girls (Uusi-Seelanti, 2009) pääosassa ovat uusiseelantilaiset siskokset. He ovat urheasti julkilesboja ja kantaaottavia country-muusikoita punaniskojen keskellä.

The Topp Twins - Untouchable Girls

Jos muistatte täällä aikaisemmin kertomastani Tennispalatsin uudesta taidenäyttelystä "Samaan aikaan Intiassa", niin siellä oli valokuvia intialaisista hijroista, transsukupuolisista naisista. Valokuvissa esiintynyt hijra on esillä myös Thomas Wartmannin dokumentissa Between the Lines: India’s Third Gender (Saksa, 2005).  

Between the Lines: India’s Third Gender

Polttarihuumaa

junttimeininkiä: Kirsin laukku laivalla

Olen vieläkin täynnä positiivista energiaa kaikesta viikonlopun hauskanpidosta, uusista kokemuksista ja nauramisesta kavereiden ja uusien tuttavuuksien seurassa. Vietimme siis ystäväni polttareita. Uninen juhlakalu onnistuttiin lauantaina täysin yllättämään aamuyhdeksältä (raukka oli luullut menevänsä illalla pienellä porukalla teatteriin).

Vaikka polttareissa oli paljon ohjelmaa, juomien kumoamista ja valvomista, niin lopputulos oli uskomattoman virkistävä. Meitä oli parhaillaan menossa mukana 17 tyttöä. Mukavaa oli, että pääsimme kaikki osallistumaan yhdessä ohjelmanumeroihin. Lisäksi oli kauniin aurinkoinen päivä talviurheiluun. Minäkin olen nyt ensimmäistä kertaa kävellyt trapetsilla ja heilunut yhdeksän metrin korkuisen puun latvassa... 

Polttariohjelmaan kuului muun muassa ystäviin liittyvä biisinarvausleikki, päivämatka Tallinnaan M/S Rosellan nostalgiaristeilyllä, "noloa" aamutanssia ja drinkkejä laivan discossa, alushousujen tuunausta paljetteja ja koristeita ompelemalla, Nõmme Seikkailupuisto Tallinnassa, illallinen laivan puffetissa, kirjallisuusiaiheisia leikkejä (suurin osa juhlijoista oli kirjallisuustieteen opiskelijoita ja kustannustoimittajia), Ex-poikaystävät -ryhmän esiintyjän drag king -opetusta kämpälläni, juhlimista Lostarissa (ja jatkot Stadin Tähdessä) ja seuraavana päivänä morsiussauna ja överirunsas brunssi Hämeentien modernissa Dylanissa.

Kaasot olivat keksineet teemaksi polttarikliseet, joten olimme aluksi pukeutuneet junttituristeiksi ja morsiamella oli jopa suojakypärä päässään. Meitä luultiin urheiluseuraksi... Loppuillasta huomioimme tämän toisen morsiamen vampyyrikirjallisuusinnostuksen ja olimme seksikkäitä vampyyrejä mustissa mekoissa - ja sankari itse oli Twiligthin Edward (lopputulos näytti tosin enemmän Nick Cavelta).

hienostunut asukokonaisuuteni laivalla

polttarikirja

Menimme taksilla seikkailupuistoon, jossa oli eri korkeuksissa viisi erilaista kiipeily- ja tasapainoilurataa. Puisto oli mukavan luonnonläheinen (radat oli rakennettu puihin) ja tasapainoaistia kehittävä. Miinusta siitä, että turvallisuussäädökset olivat löyhät... Välillä pelotti oikeasti! Lisäksi oikea reiteni on yhä kipeä. Mutta rikoinpa vähän rajojani.

Ensimmäinen ja helpoin rata, joka päättyi vauhdikkaaseen syöksylaskuun alas köyttä pitkin.

Toinen kaasoista ja morsian aloittivat ensimmäisen radan.

Rosellan puffetin jälkiruoka-annokseni. Puffet oli yllättävän laadukas.

Ihana, ihana Dylan! Arabiassa sijaitsevan nätin ravintolan brunssi oli mielettömän runsas. 

* * * * *

P.S. Allekirjoita Vihreiden naimalakko. Siinä vaaditaan, että Suomessa on säädettävä tasa-arvoinen avioliittolaki kaikille. 

"Lakko on avoin kaikille; heteroille ja homoille, parisuhteellisille ja -suhteettomille. Myös naimisissa olevat tai parisuhteensa rekisteröineet voivat ryhtyä 'tukilakkoon'."

Aistillinen baletti kuvaa 1700-luvun rakkauskiemuroita

Manonia mainostetaan viettelevillä julisteilla.

Ensimmäistä kertaa Suomessa: Manon-baletti! Kävin viime perjantaina katsomassa sen Kansallisoopperassa ystäväni Niinan kanssa.

Olen siis nyt selvinnyt ystäväni Lauran polttariviikonlopusta ja palannut taas tietokoneen ääreen...

Kävimme ennen oopperaa vastapäätä Mannerheimintiellä olevassa ranskalaisessa Carelia-ravintolassa. Istuimme nahkanojatuoleilla baaripuolella, jossa on jäljellä vanha apteekin lääkelipasto ja muuta 1920-luvun apteekin tunnelmallista sisustusta. Niina söi muun muassa vaaleanpunaista raparperijäätelöä, johon tarjoilija kaatoi kuohuviiniä! Careliasta voi myös ostaa mukaansa tuoretta leipää.

Skotlantilaisen koreografin Sir Kenneth MacMillanin (1929-1992) Manonin kantaesitys oli Lontoon Royal Balletissa vuonna 1974. Baletti on intohimodraama ja tragedia. Se pohjautuu Abbé Prèvostin vuonna 1731 julkaistuun romaaniin Manon Lescaut, josta myös Puccini on säveltänyt saman nimisen oopperan jo vuonna 1893. MacMillanin baletin kaunis musikki ei kuitenkaan ole Puccinin vaan Jules Massenetin. Abbé Prèvostin kirjaa on kutsuttu ensimmäiseksi moderniksi intohimoromaaniksi.

Heikki Burman (rikas Monsieur G. M.), Julie Gardette (Manon), Wilfried Jacobs (Manonin veli Lescaut)

MacMillanin baletti on muuttanut romaanin yksityiskohtia, mutta pääjuoni on sama. Melodramaattinen tarina kertoo intohimoisesta rakkaudesta, joka saa luopumaan järjestä ja moraalista. Toisaalta kyseessä on ikivanha kysymys siitä, valitako rakkaus vai raha.

Katsoimme ensimmäisen kolmesta näytöksestä ilman ohjelmaa, mutta ostimme ohjelman sitten ensimmäisellä väliajalla, koska kohtalaisen mutkikkaassa juonessa ja henkilögalleriassa on muuten mahdotonta pysyä mukana. Baletin versiossa tarina sijoittuu Pariisin laitamille. Nuori Manon-neitonen on matkalla luostariin, mutta seurueen pysähtyessä majataloon hänen veljensä Lescaut aikoo salaa myydä Manonin vanhalle mutta rikkaalle elostelijalle. Majatalon ulkopuolella odotteleva Manon kuitenkin rakastuu sattumalta paikalle ilmestyvään nuoreen ja komeaan opiskelijaan Des Grieuxiin. Myös rikas ja vanhempi Monsieur G. M. iskee silmänsä kauniiseen Manoniin. Toisiinsa silmänräpäyksessä rakastuneet nuoret kuitenkin lähtevät lempimään Des Grieuxin asunnolle ja päättävät karata yhdessä Pariisiin. Monsieur G. M. seuraa Manonia ja saa tämän lupautumaan itselleen tarjoamalla jalokiviä. Kevytkenkäistä neitokaista houkuttelee niin köyhän Des Grieuxin ihanuus kuin Monsieur G. M.:n varakkuus. Tarinassa seuraa draamaa ja juonitteluja ja aseella ampumista. Kolmannessa näytöksessä Manon on tuomittu prostituutiosta ja hänet on lähetetty rangaistussiirtolaan saarelle. Des Grieux on seurannut rakastettuaan väittäen olevansa tämän aviomies. Rakastavaiset ovat nyt ryysyissä ja päättävät paeta rämeikköön. Baletti ei aikanaan saanut suosiota, koska kolmas näytös kuvaa niin realistisesti köyhyyttä ja kurjuutta.

rakastavaiset Des Grieux ja Manon eli Friedemann Vogel ja Julie Gardette

Pidin itse Manonista paljon. Siinä on aistillisuutta, särmää ja draamaa. Tulee mieleen 1700-luvun kirjeromaani Vaarallisia suhteita, joka kertoo viettelemisen taidosta. Baletin 1700-luvun miljöö ja puvustus ovat hienoja. Kansallisoopperan baletissa on todella upea puvustus, ja ennen kaikkea toisessa näytöksessä Monsieur G. M.:n ylellisissä juhlissa baletin kuoron kevytkenkäisten neitosten karkkiväriset tyllipuvut ovat pökerryttävän ihania. Manon taas on viattoman valkoisissa ja haalean pastellinvärisissä harsopuvuissa raikas kuin kukkanen. Manonin hahmossa on kiehtovaa ristiriitaa kun hän on toisaalta viaton, kokematon ja ensi kertaa rakastunut, toisaalta taas flirttaileva, rahanahne ja juonikas. Oikea femme fatalen prototyyppi. Minna Tervamäki taas esittää upeasti Manonin veljen näyttävää rakastajatarta.

En tosin pidä romaanissa ja baletissa siitä, että lopuksi Manon kuolee nuorena. Tarinan vanhahtava viesti tuntuu olevan, että seksuaalisuudestaan tietoisen tytön täytyy kuolla ja että lankeemuksesta seuraa aina lopullinen rangaistus. Toisaalta, kuoleva kaunis nuori tyttö on taiteessa normi ja varma keino saada yleisö liikuttumaan. Loppuratkaisu on kliseinen, mutta baletti on toisaalta vanha taidemuoto, jossa kuvataan elämää suurempia tunteita.

Olimme ostaneet paikat kolmannelta parvelta reunasta, mutta koska kolmannella parvella oli sen verran paljon tyhjiä paikkoja, niin menimme istumaan kalliimmille paikoille aivan keskelle katsomoa! Kätevää.

Tyttöjen välisestä ystävyydestä

Tällä elokuvalla on hienoja julisteita, jotka jäävät mieleen!

Vuokrasin eilen Vilman kanssa elokuvan Sisko tahtoisin jäädä (Suomi 2010). Mun piti mennä katsomaan leffa jo viime kesänä elokuvateatteriin, mutta parempi edes nyt dvd:ltä. Elokuva kiinnosti mua, koska sitä on lehdissä kehuttu harvinaisen raikkaaksi ja aidoksi nuortenelokuvaksi. Siinä on myös miljöönä Helsinki sekä aiheina tyttöjen välinen ystävyys, nuoruus, itsenäistyminen ja kasvukivut. Lisäksi elokuvan on käsikirjoittanut Laura Suhonen, joka oli opiskelukaverini Oriveden Opistolla ja parin ensimmäisen vuoden ajan Helsingin yliopistolla yleisen kirjallisuustieteen laitoksella. Hyvä Laura!

Tarinassa 15-vuotias yläasteelainen Emilia on kiltti ja tunnollinen tyttö, joka uusperheessä hoitaa myös päiväkoti-ikäistä pikkusiskoaan. Emilia käy juoksutreeneissä ja hänellä on poikaystävä. Hän on kuitenkin kyllästynyt "tylsään" itseensä ja jatkuvaan vastuunkantoon. Yöllisellä uimareissulla Emilia tutustuu 16-vuotiaaseen villiin Siiriin, ja tytöistä tulee bestikset. Samalla Emilia jättää kiltin tytön roolin taakseen ja lähtee mukaan Siirin hurjiin tempauksiin. Siiri taas kaipaa Emiliasta luotettavaa ja turvallista ihmistä elämäänsä. Tarina kertoo kiinteästä ystävyydestä, joka auttaa kasvamaan ja rikkomaan ahtaiksi käyneet vanhat roolit, mutta josta pitää ajallaan irrottautua, kun ystävyys ei enää anna energiaa vaan vie sitä.

Elokuvassa on käytetty Helsinkiä taitavasti hyväksi kuvaamalla täältä kiinnostavimpia ja kauneimpia paikkoja. Käsikirjoitus on vahva ja vauhdikas eikä junnaa paikoillaan. Elokuvassa on monia mainioita lentäviä lauseita kuten nuo julisteisiin valitut. Vanhempien ja teinien väliset tappelut ovat elämänmakuisia. Vaikka en itse erityisesti pidä Suomi-iskelmistä, niin on arvostettavaa, että elokuvan musiikki on kotimaista.

Tarina on hyvin menevä. Tosin menevyydessään elokuva on myös vähän epärealistinen, koska nuoret vaikuttavat ikäistään vanhemmilta, enemmän lukion 3. luokkalaisilta kuin yläasteelaisilta. Harva kilttinä tyttönä tunnettu yläasteelainen jo seurustelee, harrastaa seksiä ja juo bileissä kuten Emilia elokuvan alussa ennen vapautumistaan. Elokuvassa on myös perinteinen käsitys, että nuoruus on yhtä kuin nuorisorikollisuus. Teini-ikä on jälleen kerran kuvattu pitelemättömänä luonnonvoimana, joka hajottaa kaiken tielleen osuvan. Vapautuminen ja perheestä itsenäistyminen näytetään irtoseksin, varastelun, vandalismin, väkivallan ja auktoriteeteille haistattelun avulla. Vähempikin paheiden kirjo olisi riittänyt. Nyt tunnelma on myös suurimman osan aikaa tummasävyinen ja ahdistunut, vaikka kansi lupasi iloisempaa menoa. Kumpikin päähenkilöistä on aika epäsympaattinen hahmo, juuri niitä keitä ei jaksanut edes itse teini-ikäisenä. Emilia ja Siiri kiljuvat, kiroilevat, riehuvat ja rääkyvät lähes koko ajan.

Tosin elokuva tavoittaa myös nuoruuden elämänhalun ja vimman - kun tunteet ovat pakahduttavan suuria. Mukavaa myös, että pääosassa ovat tytöt ja ettei tässä silti käsitellä syömishäiriöitä tai ulkonäköpaineita.

Elizabeth Taylor on poissa

Huudahdin äsken ääneen kun luin Helsingin Sanomien verkkouutisen, että 79-vuotias Elizabeth Taylor on tänään kuollut sydänvaivoihin. Mikä shokki! Olen ihaillut häntä niin kauan kuin voin muistaa...

Nuori Elizabeth oli maailman sensuelleimpia ja aistikkaimpia naisia, ja hänen klassinen kauneutensa hipoi täydellisyyttä. Mielikuvani liittyvätkin aina Elizabethiin kaksi-kolmikymppisenä... Hän oli hieno ja palkittu näyttelijä, joka aloitti uransa jo 10-vuotiaana Lassie-elokuvien parissa. Hän pääsi esiintymään monissa klassikoiksi kohonneissa elokuvissa. Lisäksi Elizabeth tunnettiin elämäniloisena, sydämellisenä ja intohimoisena ihmisenä. Hän ei joutunut maksamaan supertähteydestä traagisella yksityiselämällä, vaan hän sai elää vanhaksi asti ja hänellä oli neljä lasta ja paljon ystäviä. Tosin Elizabethillä oli myös myrskyisä rakkauselämä, mistä kertovat kahdeksan avioliittoa ja jatkuva lehtien palstoilla oleminen.

Vanhojen elokuvien ystävänä itseäni riipaisi lukea yhden suosikkitähdistäni kuolemasta. Elizabeth Taylorin kanssa samassa supertähtien kastissa ovat vain toiset ikonit Marilyn Monroe, Audrey Hepburn, Katharine Hepburn ja ainoana joukosta elossa oleva 76-vuotias Brigitte Bardot.

Elizabeth Taylor

Olen nähnyt Elizabeth Taylorin elokuvista ainakin Pikku naisia, Kissa kuumalla katolla, Äkkiä viime kesänä, Kuinka äkäpussi kesytetään, Kleopatra, Kuka pelkää Virginia Woolfia? ja lapsena Kiviset ja Soraset. Monta on siis vielä näkemättä. Pitäneen katsoa digiboxillani olevat Paikka auringossa ja Nuoruuden suloinen lintu. Häpeällistä, etten ole vieläkään nähnyt Jättiläistä, joka oli samalla James Deanin viimeinen elokuva.

Elävä legenda on ikuisesti poissa. Kuitenkin hänen elokuvansa elävät ikuisesti. Mikä on sinun Elizabeth Taylorin suosikkielokuvasi?

Tämä on vaikea kysymys. Omat suosikkini ovat olleet Kleopatra, Kissa kuumalla katolla, Äkkiä viime kesänä ja Kuka pelkää Virginia Woolfia?. Ensimmäisenä mieleeni näistä tulee kuitenkin Kleopatra, jonka pääsin kolme vuotta sitten näkemään väreissä ja isolta kankaalta Orionin elokuvateatterissa. Vaikka Kleopatra (1963) oli taloudellinen katastrofi, niin siinä ei turhaan ole sen ajan elokuvahistorian kalleimmat puvut ja lavasteet. Taylor on elokuvassa kauneimmillaan ja hänen meikkinsä, kampauksensa ja pukunsa ovat häikäiseviä. Kohtalokas ja näyttävä egyptiläinen tyyli on kuin luotu Elizabethille. Kleopatra on yli kolmituntinen draama, jossa on suurta rakkautta ja tuskaa.

Cleopatra

Älä alistu homofobialle!

Maanantaina alkoi muutamien kristillisten järjestöjen mediakampanja "Älä alistu!", joka kehottaa nuoria "eheytymään" biseksuaalisuudesta ja homoseksuaalisuudesta. Jos klikkaat tätä, niin pääset kampanjan kotisivuille, joilla on myös kymmenen minuutin video 20-vuotiaasta Annista, joka on "eheytynyt" biseksuaalisuudesta ja on nyt pojan kanssa kihloissa.

Kampanjan mukaan monet nuoret alistuvat median ja yhteiskunnan luomille paineilla olla tietynlainen ja toimia vastoin omia syvempiä tunteitaan. Media saa epävarmat nuoret hyväksymään homosuhteet ja elämään homosuhteessa.

Siis anteeksi mitä?!? Anna mun kaikki kestää. :-D

Tämä kampanja ei onneksi nykymaailmassa saa puolelleen kuin kourallisen seurakunta-aktiiveja, mutta silti tämä on jälleen takapakkia kehityksen ja tasa-arvon tiellä. On outoa, että kirkko (tai oikeammin kristilliset ääriryhmät) jatkuvasti kokevat vähänkään normista poikkeavat seksuaalisuuden ja rakkauden näin uhkaavina voimina.

Ensinnäkin: Enemmistö nuorista kokee olevansa heteroita ja elää heterosuhteessa tai tavoittelee heterosuhdetta. Ketään ei painosteta homouteen! En ole koskaan kuullut sellaisesta tapauksesta, että joku itku kurkussa oleva heteronuori olisi pakotettu homouteen... Enemminkin homoja ja biseksuaaleja yhä painostetaan elämään kaapissa ja heidän identiteettiään kyseenalaistetaan. Koulussa moni teini-ikäinen homoseksuaalia kokee syrjintää ja kiusaamista, ei niinkään ihailua tai kadehdintaa homoutensa takia. Suurin osa homoista salaa homoutensa koko teini-ikänsä ajan, koska pelkää hylätyksi tulemista kaveri- ja perhepiirissä ja kiusaamista.

Toiseksi: Raamatussa ei mainita sanallakaan lesboja, eikä edes miesten välisiä rakkaussuhteita. Ainoastaan siellä kielletään miesten väliset raiskaukset. Jeesus oli vähemmistöjen ja sorrettujen puolella, ja hänen sanomansa olivat rakkaus ja suvaitsevaisuus. En usko, että Jeesus olisi nykyaikana homovastainen.

Kolmanneksi: Tämä kampanjahan nimenomaan kehottaa nuoria alistumaan ulkopäin annettuihin ohjeisiin ja kieltämään aidot tunteensa.

Neljänneksi: Eikä tällainen mauton kampanja ole vastoin Suomen lakia? Lain mukaanhan homous on normaalia eikä kansaa saa yllyttää mitään tiettyä ryhmää vastaan. 

Viidenneksi: Ei ole mitään pahaa siinä, jos joku utelias hetero teini-iässä tai myöhemmin kokeileekin homosuhdetta. Siinä on kuitenkin kaksi ihmistä omasta vapaasta tahdostaan.

Kuudenneksi: On olemassa paljon kristittyjä homoseksuaaleja, jotka hyväksyvät homoutensa. Tämä kampanja on loukkaus heitä ja heidän läheisiään kohtaan.

Seitsemänneksi: Jos mediassa käsitellään homoutta ja positiiviseen sävyyn, niin se ei automaattisesti tee heteroista homoja. Kukaan ei ole niin vaikutuksille altis, sillä silloinhan identiteettimme vaihtuisi joka päivä ollessamme kosketuksissa mediaan. Homoksi tai biseksuaaliseksi synnytään. Media ei voi käsitellä vain valtaväestön asioita ja jättää muiden asiat näkymättömiksi.

Älä alistu! -kampanja on vaarallinen, koska se osoittaa sanomansa nimenomaan epävarmoille ja itseään etsiville nuorille, jotka jo ennestään saattavat kipuilla samaan sukupuoleen kohdistuvien tunteidensa kanssa. Lisäksi juuri tällaiset kampanjat, jotka julistavat homouden olevan väärin, lisäävät kiusaamista. Onneksi suurin osa ei-seurakunta-aktiiveista on vain hörähdellyt tällä kampanjalle...

Kuinka nämä kristilliset järjestöt voivat olla näin elämästä vieraantuneita ja elää yhä kuin 1950-luvulla? He ovat järkyttyneet siitä, että homo- ja biseksuaaleilla alkaa nykymaailmassa olla yhä enemmän samat oikeudet kuin muilla ihmisillä ja että homojen ei enää tarvitse olla yhteiskunnassa näkymättömiä. Jopa vähemmistö voi näyttää pelottavan suurelta, jos itse haluaa koko vähemmistön katoavan maailmasta. Kuitenkaan vähemmistön oikeuksien lisääminen ei vähennä oikeuksia muilta ihmisiltä.

Ainoa hyvä puoli kampanjassa on se, että se on taas saanut suuret joukot eroamaan kirkosta samoin kuin Yle Kakkosen homokeskusteluilta syksyllä. Lue Hesarin eilinen uutinen aiheesta. Henkilökohtainen mielipiteeni on, että uskonnot - tai vielä tarkemmin sanottuna uskonnolliset järjestöt - ovat saaneet aikaiseksi paljon enemmän pahaa kuin hyvää. Ennen kaikkea fundamentalismi on aina pahasta. Uskonnolliset ääriliikkeet ovat luoneet vääräuskoisten ja vähemmistöjen vainoja, vihaa, rasismia ja irrationaalisia sääntöjä eli muuttuneet oman sanomansa irvikuviksi.

Suomalaisen ruuan alkujuurilla

neljä sapasta: sienikeitto ja ruis-pellavatanko, punajuuripähkinämureketta ja pikkusieniä, naurislepuskaa ja valkosipulilipstikkavoita, maa-artisokkavanukas ja tattilastu.

Tiedät varmasti tutut espanjalaiset tapakset, mutta oletko maistanut suomalaisia sapaksia?

Sapakset ovat pieniä suomalaisia alkupaloja. Niitä tarjoilee Helsingin keskustan tuntumassa Korkeavuorenkadulla ravintola Juuri, jonka ravintola-alan ammattilaiset valitsivat viime vuonna parhaaksi ravintolaksi.

Kävin Juuressa ensimmäisen kerran syömässä sapaksia vuosia sitten kahden ystäväni kanssa. Eilen illalla olin siellä muruni kanssa juhlistamassa yhdeksää kuukauttamme yhdessä.

Juuressa on todella kaunis ja hillityn tyylikäs sisustus, tietysti kotimaista designiä. Viininpunaiset seinät ovat aina plussaa. Tunnelma on ehkä omaan makuuni turhan arvokas, voisi olla rennompaakin. Toisaalta onhan hyvää vaihtelua häliseviin kahviloihin saada välillä kunnon palvelua ammattilaisilta.

Juureen tullaan syömään sen kekseliäiden, omaperäisten annosten ja laadukkaan luomuruuan takia. Menu on kala- ja juurespainotteinen. Erityisesti sienikeitto ja maa-artisokkavanukas veivät kielen mennessään.

Sapakset tulivat pöytään yllättävän nopeasti, varmaan noin 20 minuutissa. Ihan halvalla ravintolasta ei selviä, sillä yksi sapas maksaa 4,30 euroa ja niitä tarvitsee kunnon ateriaan 4-8 kappaletta. Sapasten sijasta tai lisäksi voi myös nauttia yhden 25 euron hintaisen pääruuan. 

Lounaalle ei oteta pöytävarauksia, mutta á la carteen voi kätevästi varata pöydän netistä vaikka Juuren kotisivuilta.

Ei kannata unohtaa myöskään ravintolan vieressä olevaa soman vanhanaikaista, luomuruokaan erikoistunutta Juuren Puotia. Sieltä saa niin tuoretta leipää, hilloja, yrttejä, makeisia kuin mysliä ja pastaa. Kauppa on arkisin auki jopa iltaseitsemään asti, mikä on Punavuoressa harvinaista.

Tässä on lisäksi marinoituja hiilimuikkuja ja tomaattibriossia sekä olkien päällä kypsennettyä mäkimeirami-munajuustoa.

Juuren puodista tarttui mukaan appelsiini-luomukarkkeja ja tuoretta leipää.

Tropiikki keskellä lumista Helsinkiä

Ensiksi tahdon kiittää teitä, sillä blogini teki eilen tähänastisen lukijaennätyksensä. Täällä kävi eilen 167 lukijaa! Kiitos ihanat, toivottavasti mielenkiintonne pysyy jatkossakin yllä. Blogiini saa myös mielellään jättää kommentteja.

* * * * *

Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa

Mikäs on pilvisenä talvipäivänä mukavampaa kuin maistaa hetken ajan eksotiikkaa ja nauttia kasvien väriloistosta? Kävin eilen aamupäivällä Vilman kanssa seikkailulla pomeloiden ja granaattiomenapuiden katveessa. Mielestäni ihmiset turhan harvoin leikkivät turistia omassa kotikaupungissaan...

Valoa ja lämpöä löytyy siis Helsingin yliopiston kasvitieteellisestä puutarhasta Kaisaniemestä. Erinomaista valohoitoa niille, jotka jo odottavat talven loppumista! Lisäksi samalla tulee tutustuttua lisää niin savannien, etelän saarien kuin viidakoiden kasvillisuuteen. Kesällä kasvitieteellisessä puutarhassa voi nauttia myös kesäkahvila Violasta ja maksuttomasta isosta ulkopuutarhasta, joka nyt on vielä kinosten peitossa.

Palmuhuone valmistui vuonna 1889. Sisäänkäynti on toisella puolella.

Mikäs herkku se tässä kasvaa? Kaakaopuu!

Istuva presidenttimme on saanut (vaatimattoman) nimikkokasvinsa.

Tänne höyryn keskelle kun saisi pulahtaa uimaan! Älä noudata kehotustani, vaan heitä kolikko toivomuskaivoon.

Vihreä väri rauhoittaa mieltä.

ällöpällö käärme (ei ole virallinen nimi)

Puutarhaan oli eksynyt myös pohjoisen kukka Donna Elisius.

lennokas Kolibri-kukka

kylmänkaunis Lumikuningatar

söpö pariskunta roikkumassa

Yönprinsessa... Sillä, kuka nimesi tämän synkkämielisen karahkan, oli kiero huumorintaju.

Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha

Unioninkatu 44, 00170 Helsinki

Aukioloajat

Kasvihuoneet

• Maanantai: suljettu
• Tiistai–perjantai 9–16,
  torstaisin kello 18 asti
• Lauantai–sunnuntai 10–16

Ulkopuutarha

• Maanantai–sunnuntai: 9–20

Sisäänpääsymaksut

• Ulkopuutarhaan vapaa pääsy
• Kasvihuoneet 6/3 euroa,
  torstaisin kello 16–18 vapaa pääsy