Sinisukkien tarinoita

Olen kokenut valaistuksen. Niin kauan kuin voin muistaa, olen ollut feministi - niin kuin on jokainen järkevä ihminen, joka kannattaa sukupuolten välistä tasa-arvoa sekä sukupuoliin ja seksuaalisiin suuntauksiin liittyvien ennakkoluulojen kumoamista.

Kyseessä on suomalaisen sarjakuvapiirtäjä Johanna Rojolan toimittama suomennusvalikoima ruotsalaisten naispuolisten sarjakuvapiirtäjien feministisiä sarjakuvia. Kokoelman nimi on Suffragettien City (Schildt, 2011). Ostin sarjakuva-albumin Helsingin Kirjamessuilta viime viikolla. Rojola on tehnyt ison palveluksen meille kaikille, joiden ruotsin kielen taito on vähän niin ja näin...

Kokoelman sarjakuvissa pohditaan romanttisen parisuhteen historiaa, erilaisia romanttisia ja eroottisia ihmissuhteita, naisten rooleja yhteiskunnassa, luonnon tuhoamista ja arjen seksismiä. Kirjassa on tosielämästä ja taiteesta monia huomioita, joita en ole ennen tullut ajatelleeksi. Lisäksi sain nyt varastoon monia napakoita vastauksia tilanteisiin, joissa joku heittää (yleensä tietämättömyyttään ja ajattelemattomuuttaan) jonkun naisia, feministejä tai homoseksuaaleja halventavan kommentin. Kokoelman sarjakuvapiirtäjät eivät ole turhan ryppyotsaisia, vaan käsittelevät aiheitaan huumorilla. Todella rohkea, inspiroiva, hauska ja fiksu teos!

Yhdessä sarjakuvassa esitellään yhdysvaltalaisen sarjakuvapiirtäjä Alison Bechdellin (Lepakkoelämää, Hautuukoti) jo 1990-luvulla esittämän ja yhä toimivan kolmen kohdan kriteerin hyvälle elokuvalle / animaatiolle. Elokuvassa / animaatiossa tulee olla:

1. vähintään kaksi naishahmoa
2. naishahmojen tulee puhua toisilleen
3. naishahmojen tulee puhua keskenään muustakin kuin miehistä

Sarjakuvakokoelman nimi tulee David Bowien kappaleesta "Suffragette City" vuodelta 1973.

Suosittelen myös netistä löytyvää uutta kirjaa: Microaggressions in Everyday Life: Race, Gender, and Sexual Orientation. En ole vielä itse lukenut kyseistä kirjaa, mutta olen kuullut ja keskustellut kahvipöydän ääressä sen kiinnostavista teorioista. 

P.S. Katso suffragetti-sana Wikipediasta.

Merikapteeni vailla laivaa

Tommi Korpela saa polttaa paljon yrttitupakkaa esittäessään Corto Maltesea.

Tyylikästä, kovin tyylikästä. Näin eilen Marjon kanssa Töölössä Q-teatterissa näytelmän Corto Maltesen seikkailut. Kyseessä on varmaan ensimmäinen kerta Suomessa, kun Hugo Prattin luoma suosittu sarjakuvahahmo siirtyy teatterin lavalle.

Punaisena lankana löyhässä juonessa on aarteen metsästys. Näytelmä sekoittaa useita sarjakuva-albumeita. Miljöinä ovat 1930-luvun Venetsia ja Turkki, romanttisia paikkoja kumpikin. Lavastus on tosin hyvin, hyvin pelkistetty ja viitteellinen. Savukone on eniten käytetty lavastuselementti, ja sillä luodaan salaperäistä tunnelmaa. Viimeisen kohtauksen lumisade lavalla on hyvin kaunis. Näyttelijät hyödynsivät hyvin käytössä olevaa tilaa ja kulkivat usein myös katsomon seassa.

Näytelmä tarjoaa palan seikkailuntäyteistä ja tyylikästä maailmaa, jossa Corto Maltese on naissankari, rohkea taistelija, pohdiskelija, nautiskelija, vapaa sielu ja merikapteeni vailla laivaa. Romanttiseen maailmankuvaan kuuluu myös toteutuvia ennustuksia ja kohtalonuskoa, jotka eivät uppoa muhun, mutta toisaalta, satuahan tämä vain on.

Näytelmä keskittyy esittelemään mainioita henkilöhahmoja ja luomaan henkilökuvaa Corto Maltesesta sekä tarjoamaan filosofisia tai hauskoja nokkeluuksia. Jossain lehtiarvosteluissa on moitittu sitä, että Q-teatterin näytelmä on humoristinen toisin kuin sarjakuvat, mutta minusta komiikka toimi hyvin lavalla, erityisesti kun itse juoni oli vähän sekava. Tarinassa piisaa vauhtia, ennen kaikkea aseilla osoittelua. Ammuskelua on paljon ja ihmisiä kuolee lavalle kuin heinää.

Naispuoliset näyttelijät Pirjo Lonka ja Kreeta Salminen esittävät taitavasti niin monia rooleja, että lopputaputuksissa ihmettelin, eikö lavalle tule tosiaan kuin kaksi naista!

Kuvassa Tommi Korpela (Corto Maltese), Kreeta Salminen (Venexiana Stevenson) ja Pirjo Lonka (Lady Marianne) | Kuvaaja Patrik Pesonius

Hupaisaa sinänsä, että corto maltese tarkoittaa lyhyttä maltalaista, ja Tommi Korpela on hyvin pitkä mies - eikä sarjakuvissakaan Corto Maltese näytä lyhyeltä.

Pidin näytelmästä, mutta ei se ollut niin järisyttävä kokemus kuin olin odottanut. Ehkä olin ehtinyt etukäteen kuukausien ajan odottaa näytelmää niin paljon, ettei se enää voinut kohota odotusteni tasolle. Lisäksi  viime päivinä on ollut niin paljon menoja, että olin eilen teatterissa jo vähän väsynyt ja ajatukseni lähtivät välillä harhailemaan. Olen kuitenkin iloinen, että näin Corto Maltesen seikkailut, koska sain nauraa hyville jutuille ja mua olisi kuitenkin harmittanut, jos olisin missannut tämän supersuositun näytelmän. Nyt mulla on kaverilta lainassa kolme Corto Maltesen sarjakuva-albumia, joten voin niiden avulla palata tarinaan. 

Corton ystävä ja vihollinen, paha mies Rasputin, jonka nimi ei viittaa Venäjän tsaariperheen lähipiiriin päässeeseen Rasputiniin.

* * * * *

Väliajalla Q-teatterin kahviosta leijaili ihana vastaleivotun pullan tuoksu. Vaikka en ole pullaihmisiä, niin kerrankin tuoksu sai mut pauloihinsa. En kuitenkaan viitsinyt mennä pitkän jonon jatkoksi ja olin jo ennen teatteria herkutellut Töölöntorilla Café Tin Tin Tangossa. Tein sitten tänään jotain, mitä en ole tehnyt naismuistiin: leivoin pullaa! Ja hyvää on. En ollut vain muistanut, kuinka taikinaa täytyy joka välissä kohottaa, joten valmista herkkua sai odottaa.

Jostain syystä leipomani "pikkupullat" paisuivat isoiksi ja näyttävät sämpylöiltä, heh.

pullantuoksua kotiin

Suomalainen, ruotsalainen ja norjalainen kilpailivat...

"The day the Iraq war started"

Tanska ei suostu antamaan Ruotsille suolaa ruokapöydässä. Amerikka rakastaa videopelin kuvottavia väkivaltaisuuksia, mutta järkyttyy kun videopelissä vilahtaa alaston ihminen. Japani ottaa maanjäristykset stoalaisen tyynesti.

Oletko jo lukenut netissä Scandinavia and The Other World sarjakuvaa? Kiitos Juhalla vinkistä, sillä olen ihastunut näihin sympaattisiin pikkutyyppeihin.

Sarjakuvan idea tuntuu olevan lähtöisin ikivanhoista ja suosituista kansallisuusvitseistä, jotka Suomessa käsittelevät yleensä suomalaisten, ruotsalaisten ja norjalaisten välistä kilpailua. Scandinavian and The Other World vie vitsit ironisemmalle ja modernimmalle tasolle.

Sarjakuvassa eri kansallisuudet on inhimillistetty tyypeiksi. Hahmot ovat ammentaneet ulkonäkönsä kansallisista stereotypioista. Sarja käsittelee räväkän huumorin keinoin päivän politiikkaa, eri kansallisuuksien suhteita toisiinsa ja maiden omia erikoispiirteitä, jotka näyttävät ulkomaalaisten silmin eriskummallisilta.

Tanskan ja Islannin välillä on usein homoerotiikkaa... "The bedtime drama"

Koska suurin osa hahmoista on miehiä, niin yllätyin siitä, että piirtäjä ja käsikirjoittaja on nainen, 26-vuotias tanskalainen. Ei ihmekään, että vapaamielinen ja vähän kuriton Tanska seikkailee sarjakuvassa eniten...

suomalaiset eukonkantokisat, selässä Ruotsi!

 

 

 

 

Iranilaista ja ranskalaista intohimoa

Marjane Satrapi polttaa tupakkaa niin kuin hänen sarjakuviensa iranilaiset naisetkin.

Lainasin kirjastosta hetken mielijohteesta kaksi pientä sarjakuva-albumia, joista molemmista olen nähnyt mainintoja lehdissä.

Pariisilaistunut taiteilijaälykkö Marjane Satrapi (s. 1969) on tunnettu ennen kaikkea feministisistä ja humoristisista sarjakuva-albumeistaan Persepolis I & II (2000-2003). Ne kertovat hänen iranilaisesta lapsuudestaan sodan aikaan ja vapauden ja rakkauden huumaamasta nuoruudestaan Ranskassa yliopistossa. En ole lukenut albumeja, mutta pidän suuresti niiden pohjalta tehdystä samannimisestä animaatiosta.

Luin nyt hänen uusimman albuminsa Pistoja (Like 2010), jossa ollaan jälleen Iranin Teheranissa. Persepoliksesta tutut naiset istuvat nyt aterian jälkeen teellä juoruilemassa eli "tuulettamassa sydäntään". Kirja kertoo vain yhdestä teehetkestä, jonka aikana käydään läpi monen naisen värikkäät miesseikkailut.

Satrapin piirustustyyli on lapsenomainen ja yksinkertainen, mutta hänen voimansa onkin vangitsevissa ja rehellisissä (tosi)tarinoissa. Pistoja on todella tekstipainotteinen ja teos näyttää raskaalta kun tekstiä on niin paljon, mutta kun lukemisen aloittaa, niin kirjaa ei saa laskettua käsistään. Tällä kertaa Satrapi ei käy läpi omia kokemuksiaan, vaan on siirtynyt hänen lähellään olevien iranilaisten naisten, sukulaisten ja ystävien, kohtaloihin. Satrapi raottaa meille huntujensa takana elävien musliminaisten elämää, ja nämä naiset ovat usein yllättävän räväköitä ja feministisiä. He tekevät rakkauden takia niin rohkeita tekoja kuin tyhmyyksiä. Erityisen ilahduttavaa albumissa on (eri-ikäisten) naisten välinen ystävyys ja avoimuus ja kuinka kauniisti on kuvattu heidän lempiharrastustaan: keskustelemista. Kun lukijan ympärillä pyörii kiireinen länsimainen maailma, niin on hienoa nähdä Satrapin kuvaavan arvostavasti rauhallista iranilaista teerituaalia ja vain seurustelulle pyhitetty iltapäivää.

"Rakastelun jälkeen toiset sytyttävät tupakan tai juovat lasillisen, mutta jotkut alkavat laskea kauneuspilkkuja."

Toinen lukemani sarjakuva-albumi jatkaa miesten ja naisten välisten rakkaussuhteiden pohtimista. Sarjakuva Kauneuspilkkuja (WSOY 2010) on myös pariisilaisen, Jean-Philippe Peyraudin, tekemä. En tiennyt tekijästä entuudestaan mitään, mutta hänen piirustusjälkensä on silti tutun näköistä, kenties (posti)korteista?

Voisi sanoa, että Kauneuspilkkuja on hyvin "ranskalainen" tarina, joka sisältää erotiikkaa (tosin vain kuvien ulkopuolella) ja mutkikkaita ihmissuhteita. Kyseessä on siitä erikoinen rakkaustarina, että se kertoo jo kaksi vuotta aikaisemmin eronneesta parista. Kumpikin seurustelee tahoillaan uuden ihmisen kanssa, mutta he ovat törmänneet toisiinsa sattumalta ja hauska baari-ilta on johtanut samaan sänkyyn. Albumi sisältää samasta tapahtumasta kolme eri muunnosta.

Koska tarinassa ei esiinny muita henkilöitä kuin nämä kaksi, niin lukija alkaa miettiä, onko heidän välinen suhteensa oleellisempi kuin heidän suhteensa nykyisiin kumppaneihinsa. Vai haluaako sarjakuvataiteilija vain pohtia erotiikan ja rakkauden monimuotoisuutta ja nykyajan sarjapariutumista ja yhden yön suhteita? Tarina haastaa lukijan eikä anna helppoja vastauksia. Erinomaista sarjakuvassa on kaunis piirrosjälki, nokkela dialogi ja ex-rakastavaisten iloinen tunnelma, vaikka välillä tosin myrskyää.

What if God was one of us

Luin tänään loppuun ranskalaisen Marc-Antoine Mathieun mustavalkoisen sarjakuva-albumin Jumala itse (Like 2011, Dieu en personne, 2009). Sain albumin ilmaiseksi Liken kevään kirjojen esittelytilaisuudesta ravintola Martassa muutama viikko sitten, ja näin heti, että tässä on kiinnostava tarina. 

Sarjakuvassa Jumala inkarnoituu maan päälle tavallisena ihmisenä, joka tosin kykenee ihmetekoihin. Hänestä tulee hetkessä maailman suosituin julkisuuden henkilö. Pian kuitenkin innostus muuttuu myös vihaksi, koska mikään ei muutu Jumalan saavuttua: maailma on yhä epäoikeudenmukainen paikka. Jumalaa vastaan nostetaan satoja oikeusjuttuja. 

Miten herkullinen, kunnianhimoinen ja innostava aihe! Tarina käsittelee uskontoa, muttei ole uskonnollinen. Näin ateistinakin tarina oli mielenkiintoinen, sillä se käsittelee olemassaolomme ja elämäntarkoituksemme peruskysymyksiä. En tiedä, onko lukukokemus uskovaiselle vieläkin vavisuttavampi, luultavasti. 

Sarjakuvan muoto on kevyt, vaikka aihe onkin aika raskas. Tarina tarjoaa niin oivalluksia, pohdittavaa kuin ahdistavia, kiehtovia ja vaikeita ikuisuuskysymyksiä. Kirjassa ei muuten kertaakaan näytetä Jumalan kasvoja, mikä on ihan hyvä ratkaisu, koska kuinka piirtää kasvot kaikkivaltiaalle... Tosin kuvista käy silti selvästi ilmi, että on päädytty perinteiseen, patriarkaaliseen ratkaisuun, jossa Jumala on pitkähiuksinen ja parrakas vanhempi mies. Kirjassa ei myöskään käsitellä muihin uskontoihin kuuluvien ihmisten reaktioita kristillisen Jumalan maan päälle saapumiseen.

Mathieu on perusteellisesti pohtinut, mitä kaikkea Jumalan ilmestyminen nykypäivänä aiheuttaisi, esimerkkeinä visailuohjelmissa vierailut, loputon määrä oheiskrääsä ja suuret määrät bestseller-kirjoja ja taidenäyttelyitä Jumalasta. Lisäksi kirjassa ihmiset alkavat selvästi jäljitellä Jumalan ulkoista tyyliä eli miehet kasvattavat pitkät hiukset ja parran. Ennen kaikkea Jumalan saapumista pohtii mainostoimisto, joka luo maan päälle saapuneelle Jumalalle imagoa. Sarjakuvan loppu sisältää yllättävän täyskäänteen, joka asettaa eksistentiaaliset kysymykset uusiksi.

P.S. Voit muuten voittaa Jumala itse -sarjakuvan itsellesi osallistumalla Liken verkkosivuilla kilpailuun.

Idealisti, romanttinen sankari, vallankumouksellinen, ammattiseikkailija... Corto Maltese!

Ihana, runollinen, filosofinen Corto Maltese! En ole sukeltanut hänen kansainvälisiin seikkailuihinsa varmaan kymmeneen vuoteen, mutta teini-ikäisenä tämä cool maltalainen merikapteeni oli suosikkilukemistani. Italialaisen piirtäjän Hugo Prattiin luomus on aikuisille suunnattua taidesarjakuvaa.

Q-teatterissa oli tämän viikon torstaina ensi-illassa näytelmä Corto Maltesen seikkailut, joka on saanut mediassa paljon huomiota ja suitsutusta. Ostin tänään ystäväni Marjon kanssa liput maaliskuun lopun näytökseen.

Täytyneen käydä kirjastossa lainaamassa muistin virkistykseksi kyseisiä sarjakuvia... Huomasin myös vasta nyt Wikipediasta, että Corto Maltesesta on ilmestynyt jo vuonna 2002 italialais-ranskalainen animaatio, joka on dvd:llä myynnissä Suomessakin.

Tommi Korpela muuntautuu Q-teatterin lavalla tupakkaa tiuhaan polttavaksi Corto Malteseksi.

Tavallinen tyttö sarjakuvasankarina

 

Kissanainen, Terästyttö, etsivä Rip Kirbyn vaihtuvat kaunottaret... Sarjakuvissa naishahmot ovat usein epäluonnollisen kauniita ja kurvikkaita sekä eteerisiä olentoja, joita eivät vaivaa bad hair day tai kuukautiset. Tämän päivän naispuoliset sarjakuvapiirtäjät ovat tehneet naiskuvasta realistisemman ja moniulotteisemman.

Kävin eilen Vilman kanssa katsomassa Päivälehden museossa näyttelyn uudesta naissarjakuvasta. Näyttely on auki tiistaista sunnuntaihin klo: 11-17 eikä maksa mitään. Erikoista on vain se, että suomalaistenkin sarjakuvapiirtäjien tekstit ovat näyttelyssä enimmäkseen englanniksi tai ruotsiksi, vaikka albumit on julkaistu suomenkielisinä (kaikkiin ruotsinkielisiin sarjakuviin löytyy tosin alta edes englanninkielinen käännös).

Kaksin aina kaunihimpi

"- Mä luulen, että suudellessaan rakkaintaan ihminen on kaikkein onnellisin.
- No on se ainakin vahvasti kärkisijoilla..."
Kaksin

"Aikidossa kontakti partneriin on kaikki kaikessa. Ei pidä käpertyä sisäänpäin, vaan säilyttää yhteys herkkänä ja elävänä. Ei mikään kehno neuvo noin muutenkaan!"
Kaksin


Olin torstaina iltapäivällä kaverini Marian kirjanjulkkareissa Helsingin ydinkeskustassa Kolme Seppää -ravintolassa. Juhlien teemana oli ystävänpäivä, ja pitkät pöydät oli koristeltu suklaasydämin ja tarjolla oli kuohuviiniä. Nyt-liitteessä ilmestyvästä sarjakuvastaan tuttu sekä graafikkona ja animaatio-ohjaajana työskentelevä Maria julkaisi Arktiselta Banaanilta nyt toisen sarjakuva-albuminsa.

Kaksin aiheena on romanttinen parisuhde, nähtynä sen kaikessa monimuotoisuudessa. Kohtauksissa esitellään niin onnea kuin ongelmia. Tarinoissa käsitellään tyttö- ja poikapareja heteroparien rinnalla, polyamoriaa, seksiä ystävien kesken, yhden yön suhteita, pitkiä parisuhteita, ensitreffejä jne. Henkilöhahmot ovat myös ulkoisesti keskenään erilaisia ja ennen kaikkea tavallisia ihmisiä, eivät yhdennäköisiä mallikaunottaria.

Kirjassa parasta ovat nokkelat huomiot ja positiivinen tunnelma. Yleensä sarjakuvissa parisuhteesta vain valitetaan ja se nähdään taistelukenttänä, mutta Marian sarjakuvissa parisuhde on nimenomaan kaunis asia, joka rikastuttaa elämää. Ihastuminen on kutkuttava tunne, seksuaalisuus tärkeää ja rakkaus tuo elämään valoa. Kahden tai kolmen ruudun tripeissä seikkailevat joka kerta eri henkilöt, koska Maria ei kuulemma halua olla vuosikausia naimisissa (sic) kerran luomiensa henkilöhahmojen kanssa.

"- Ajatella, että on sellaisia pariskuntia, joilla ei tunnu olevan juuri mitään yhteisiä harrastuksia tai kiinnostuksen kohteita... Mistä ne keksii puhuttavaa?
- Kai ne hankkii lapsia!?"
Kaksin

Taiteilija signeeraa albumejaan. 

Maria haastateltavana Kolmessa Sepässä. 

Juhlissa tarjoiltiin useampi herkullinen sydänkakku ja erilaisia pikkuleipiä.

Silli ja salaatti

Hyvää huomenta! 

Löysin eilen pitkästä aikaa netistä söpön (ja nautittavan pitkän) englannin kielisen Yu+Me Dream -sarjakuvatarinan, joka kertoo kahdesta toisiinsa ihastuvasta koulutytöstä. Tarina sisältää kaikkea jännittävää: haparointia, ensirakkauden huumaa, nunnien pitämän ankaran koulun, koulukiusaamista...

Yu+Me Dream 

Onnistuin eilen sattumalta löytämään netistä myös uuden sarjakuvatuttavuuden nimeltä Girlfriend Comics. Tarinat käsittelevät lesboja ja seksiä... Piirtäjä on nätti texasilainen 23-vuotias kokki Michelle Gruben, joka on naimisissa pitkäaikaisen tyttöystävänsä Sarahin kanssa. Michelle pitää myös blogia heidän elämästään.

Kilteimmästä päästä sarjakuvatarina Girlfriend Comicista...

Luin muuten eilen oikolukemastani elokuvakirjasta, että Helen Keller oli lesbo! Kuinka en ole koskaan ennen kuullut tästä!!! Kirjassa tosin sanottiiinkin, että Helenin lesboudesta on vaiettu elokuvissa. Siis kyseessä on vuonna 1880 syntynyt kuurosokea yhdysvaltalainen tyttö, josta on tehty lukuisia elämäkertaelokuvia. Meillä oli lapsena kotona Helen Kellerin lapsuudesta kertova piirrettykasetti. Heleniä pidettiin lapsena kehitysvammaisena, mutta hänen opettajansa Anne Sullivan opetti hänet kahdeksanvuotiaana puhumaan ja käyttäytymään ihmisiksi. Lopulta Helen valmistui yliopistosta, kirjoitti kirjoja ja oli kuuluisa älykkö, jonka elämänviisauksia yhä siteerataan. 

Helen Keller ja hänen opettajansa Anne Sullivan

* * * * *

Pekka Pekkala tiivistää eilisessä Hesarin kolumnissaan aika hyvin syyt, joiden takia itse lähdin pois Facebookista. Yleensä satunnaiset tuttuni päivittivät statuksiaan siellä kaikista aktiivisemmin joka päivä, mutta vain muutamat hyvät ystäväni.

* * * * *

Kävin eilen illalla frendini Linnun kanssa ensimmäistä kertaa Forumissa Apollo Street Barissa. Nautimme molemmat toastit ja cafe latet, ja minä myös tiramisun... Kuulin Linnulta, että Jenny Woossa on nykyisin uusi naistenklubi Tjejklubben, ja ensi viikon bileiden teemana on draama (ymmärrettynä kaikissa merkityksissään...) ja tv-sarja Kauniit ja Rohkeat!

Kävin eilen myös ensimmäistä kertaa Sörnäisissä uudessa thaimaalaisessa Tuk tuk -ravintolassa, lounaalla työkavereiden kanssa. Paikka oli pieni ja tyylikäs ja seisova pöytä oli hyvä.

 Linnu istuu Apollo Street Baarissa