Aistillinen baletti kuvaa 1700-luvun rakkauskiemuroita

Manonia mainostetaan viettelevillä julisteilla.

Ensimmäistä kertaa Suomessa: Manon-baletti! Kävin viime perjantaina katsomassa sen Kansallisoopperassa ystäväni Niinan kanssa.

Olen siis nyt selvinnyt ystäväni Lauran polttariviikonlopusta ja palannut taas tietokoneen ääreen...

Kävimme ennen oopperaa vastapäätä Mannerheimintiellä olevassa ranskalaisessa Carelia-ravintolassa. Istuimme nahkanojatuoleilla baaripuolella, jossa on jäljellä vanha apteekin lääkelipasto ja muuta 1920-luvun apteekin tunnelmallista sisustusta. Niina söi muun muassa vaaleanpunaista raparperijäätelöä, johon tarjoilija kaatoi kuohuviiniä! Careliasta voi myös ostaa mukaansa tuoretta leipää.

Skotlantilaisen koreografin Sir Kenneth MacMillanin (1929-1992) Manonin kantaesitys oli Lontoon Royal Balletissa vuonna 1974. Baletti on intohimodraama ja tragedia. Se pohjautuu Abbé Prèvostin vuonna 1731 julkaistuun romaaniin Manon Lescaut, josta myös Puccini on säveltänyt saman nimisen oopperan jo vuonna 1893. MacMillanin baletin kaunis musikki ei kuitenkaan ole Puccinin vaan Jules Massenetin. Abbé Prèvostin kirjaa on kutsuttu ensimmäiseksi moderniksi intohimoromaaniksi.

Heikki Burman (rikas Monsieur G. M.), Julie Gardette (Manon), Wilfried Jacobs (Manonin veli Lescaut)

MacMillanin baletti on muuttanut romaanin yksityiskohtia, mutta pääjuoni on sama. Melodramaattinen tarina kertoo intohimoisesta rakkaudesta, joka saa luopumaan järjestä ja moraalista. Toisaalta kyseessä on ikivanha kysymys siitä, valitako rakkaus vai raha.

Katsoimme ensimmäisen kolmesta näytöksestä ilman ohjelmaa, mutta ostimme ohjelman sitten ensimmäisellä väliajalla, koska kohtalaisen mutkikkaassa juonessa ja henkilögalleriassa on muuten mahdotonta pysyä mukana. Baletin versiossa tarina sijoittuu Pariisin laitamille. Nuori Manon-neitonen on matkalla luostariin, mutta seurueen pysähtyessä majataloon hänen veljensä Lescaut aikoo salaa myydä Manonin vanhalle mutta rikkaalle elostelijalle. Majatalon ulkopuolella odotteleva Manon kuitenkin rakastuu sattumalta paikalle ilmestyvään nuoreen ja komeaan opiskelijaan Des Grieuxiin. Myös rikas ja vanhempi Monsieur G. M. iskee silmänsä kauniiseen Manoniin. Toisiinsa silmänräpäyksessä rakastuneet nuoret kuitenkin lähtevät lempimään Des Grieuxin asunnolle ja päättävät karata yhdessä Pariisiin. Monsieur G. M. seuraa Manonia ja saa tämän lupautumaan itselleen tarjoamalla jalokiviä. Kevytkenkäistä neitokaista houkuttelee niin köyhän Des Grieuxin ihanuus kuin Monsieur G. M.:n varakkuus. Tarinassa seuraa draamaa ja juonitteluja ja aseella ampumista. Kolmannessa näytöksessä Manon on tuomittu prostituutiosta ja hänet on lähetetty rangaistussiirtolaan saarelle. Des Grieux on seurannut rakastettuaan väittäen olevansa tämän aviomies. Rakastavaiset ovat nyt ryysyissä ja päättävät paeta rämeikköön. Baletti ei aikanaan saanut suosiota, koska kolmas näytös kuvaa niin realistisesti köyhyyttä ja kurjuutta.

rakastavaiset Des Grieux ja Manon eli Friedemann Vogel ja Julie Gardette

Pidin itse Manonista paljon. Siinä on aistillisuutta, särmää ja draamaa. Tulee mieleen 1700-luvun kirjeromaani Vaarallisia suhteita, joka kertoo viettelemisen taidosta. Baletin 1700-luvun miljöö ja puvustus ovat hienoja. Kansallisoopperan baletissa on todella upea puvustus, ja ennen kaikkea toisessa näytöksessä Monsieur G. M.:n ylellisissä juhlissa baletin kuoron kevytkenkäisten neitosten karkkiväriset tyllipuvut ovat pökerryttävän ihania. Manon taas on viattoman valkoisissa ja haalean pastellinvärisissä harsopuvuissa raikas kuin kukkanen. Manonin hahmossa on kiehtovaa ristiriitaa kun hän on toisaalta viaton, kokematon ja ensi kertaa rakastunut, toisaalta taas flirttaileva, rahanahne ja juonikas. Oikea femme fatalen prototyyppi. Minna Tervamäki taas esittää upeasti Manonin veljen näyttävää rakastajatarta.

En tosin pidä romaanissa ja baletissa siitä, että lopuksi Manon kuolee nuorena. Tarinan vanhahtava viesti tuntuu olevan, että seksuaalisuudestaan tietoisen tytön täytyy kuolla ja että lankeemuksesta seuraa aina lopullinen rangaistus. Toisaalta, kuoleva kaunis nuori tyttö on taiteessa normi ja varma keino saada yleisö liikuttumaan. Loppuratkaisu on kliseinen, mutta baletti on toisaalta vanha taidemuoto, jossa kuvataan elämää suurempia tunteita.

Olimme ostaneet paikat kolmannelta parvelta reunasta, mutta koska kolmannella parvella oli sen verran paljon tyhjiä paikkoja, niin menimme istumaan kalliimmille paikoille aivan keskelle katsomoa! Kätevää.