Suositut tekstit

Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruoka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruoka. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Afrikkalaista ja italialaista herkuttelua

Maya-intiaanien ennustus ei toteutunutkaan ja maailmanloppua ei tullut eilen 21.2.2012! Sen kunniaksi voi vaikka... blogata.

Baobabin kuvat ovat ravintolan Facebook-sivulta.
Helsingissä ei ainakaan ole runsaudenpulaa afrikkalaisista ravintoloista. Siksi Kallioon muutama kuukausi sitten avattu, hauskasti nimetty Baobab on enemmän kuin tervetullut. Kävin siellä viime viikonloppuna illallisella ystäväni Eijan kanssa. Varasimme pöydän etukäteen, mutta tilaa olisi ollut muutenkin. Olimme muuten ainoat suomea puhuvat asiakkaat.

Baobab sijaitsee Kolmannella linjalla aivan Club Libertén vieressä. Pieni ravintola on viihtyisä ja persoonallinen. Siellä on 18 istumapaikkaa. Paikan on perustanut kaksi gambialaista miestä, jotka puhuvat asiakkaille englantia. Ravintolassa ei sitten muuten myydä alkoholia.


On sinänsä hassua puhua vain "afrikkalaisesta" ravintolasta, koska Afrikka maanosana koostuu kymmenistä valtioista ja hyvinkin erilaisista ruokakulttuureista. Yhtä yliolkaista olisi puhua eurooppalaisesta tai aasialaisesta ravintolasta tarkentamatta maata. Nyt-lehden mukaan Baobab tarjoilee gambialaista, nigerialaista ja ghanalaista ruokaa.

Tilasin itse annoksen, joka sisälsi paistettua naudanlihaa, ruokabanaania ja riisiä. Se maksoi muistaakseni 14 euroa. Oli oikein hyvää, enkä jaksanut syödä koko annosta. Juomaksi sai "eksoottisia limuja", ja nautin itse guava-limusta.

* * *

Bonuksena mainitsen sen, että testasin viime perjantaina ystäväni Essi V:n kanssa pienellä kahvila- ja baarikierroksellamme uutena tuttavuutena Kluuvin kauppakeskuksen italialaisen Fratello Torrofazione -kahvilan (huh, yritäpä muistaa ulkoa tämä nimi!).

Kahvila on erikoistunut itse jauhamaansa kahviin, ja siellä oli myös erikoinen, tiedekeskuksen härveliä muistuttava tislauslaite (?) kahville. Paikka on katutasolla kahdessa tasossa ja todella kodikas sohvineen ja tyynyineen. Söin siellä tulisella makkaralle täytetyn leivän, joka valmistettiin paikan päällä tilaukseni jälkeen. Täytetty leipä oli tuoretta, rapeaa - ja todellakin tulista! Nam.

Kuva on Fratellon Kluuvin kotisivuilta.

tiistai 21. helmikuuta 2012

Bircher muesli on kokeilemisen arvoinen


Vierailkaapa Stockmannin Herkun laajalla jogurttitiskillä! Sieltä löytyy nyt tällainen uutuus: myslirahka! Todella hyvää ja makuja löytyy ainakin tällä hetkellä kolme eli karhunmarja, omena-pähkinä ja piparinen joulumaku. Olen testannut ne kaikki ja hyviä ovat. Maku on ihanan täyteläinen, ruokaisa ja kermaisa. Ja mä en edes yleensä ole mysli-ihmisiä.

Bircher muesli on kuulemma traditionaalinen sveitsiläinen mysli. Stockmannilla myytävät purnukat on valmistanut Weibenhorner Milch Manufaktur. Odotan merkin loppuja myslirahkoja ja muitakin tuotteita Suomeen!


Stockmann muuten täyttää tänä vuonna 150 vuotta. Keskustan Stockmann on lempiostospaikkojani, erityisesti Herkku, koska siellä on niin runsas ja laadukas valikoima. Stockalla on mielestäni turhaan mielikuva kalliina tavaratalona, koska esimerkiksi mulla ei ole koskaan ollut paljon rahaa, mutta silti mulla on varaa tehdä ruokaostokseni Herkussa aina kun menen sen ohitse. Tosin olenkin tuhlaavainen herkkusuu...

Ainoa miinus on se, että Helsingin Sanomat vähän aikaa sitten kirjoitti, että Herkku on perjantai-iltaisin sinkkujen kohtaamispaikka. En ollut koskaan huomannut asiaa, mutta lehtijutun jälkeen olen pannut merkille, että Herkussa käy nyt iltaisin entistä enemmän kaksi-kolmikymppisiä miehiä yksin ostoksilla - ja he luovat merkitseviä hymyjä kun myös teen siellä yksin ostoksia... Antaisivat ihmisen ostaa sushinsa ja myslinsä rauhassa, eh.

sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Ravintolapäivä, Design-viikonloppu ja uusi DTM

Ostin tänään Stockmannin oman tuotemerkin runskut! Olen syönyt tänä vuonna jo hävyttömän monta runskua, varmaan kuusi jo ennen tätä päivää...

Ravintolapäivä, Design-viikonloppu, Runeberginpäivä, presidentin vaalit... Mikä superviikonloppu! Ja vielä superpakkasten kanssa!

By the way, kävin tällä viikolla Seuren nelipäiväisen kurssin - ja läpäisin sen, jee. Aloitan jo huomenna keikkatyöt päiväkodeissa. Uusi aluevaltaukseni työmaailmassa...

Vauhtia on superviikonloppuna piisannut, sillä lisäksi olin perjantai-iltana Lontoosta viikonlopuksi käymään saapuneen ystäväni Iriinin baari-illan vietossa Kaislassa ja eilen olin ystäväni Marjon valmistujaisjuhlissa ja tupareissa Lauttasaaressa. Jatkoilla testasimme eilen ensimmäistä kertaa uuden DTM:n Mannerheimintiellä.


Uuden DTM:n avajaiset olivat tämän viikon keskiviikkona. Uusi DTM on tyylikäs ja trendikäs, erityiskiitos leopardikuvioisesta tapetista Puuma-baarissa. Miinusta siitä, että yökerho on aika tavanomainen pintaliitopaikka. Olisin kaivannut villimpää ja persoonallisempaa sisustusta. Paikka on tosin iso, jopa kolme baaritiskiä ja kaksi tanssilattiaa (toinen tanssilattioista on tosin pieni). Lisäksi Mamassa oli mukavan paljon porukkaa. Tosin ne jotka lähtivät kotiin ennen kolmea, saivat jonottaa ulospääsyä pitkään. Tuntui, että homoja ja heteroita oli paikalla yhtä paljon. Tunnen muuten oloni hieman vanhaksi, koska olen käynyt ahkerasti jo kolmessa DTM:ssä, alkaen Annankadun DTM:stä!

Osallistuin vihdoinkin eilen ensimmäistä kertaa Ravintolapäivään. Tosin osallistuin vain ottamalla take away -annoksen mukaani, mutta silti. Vierailin ex tempore pullaburgerissa taidenäyttelyssä Erottajalla. Myyjinä oli kaksi ulkomaalaista miestä, jotka olivat pukeutuneet valkoisiin tiedemiesten takkeihin. Kaksi valokuvajaamiestä räpsi musta monta valokuvaa kuin asioin kassalla. Ostin pullista vegeversion, jossa pihvin virkaa toimitti punajuuriviipala. Sain pullani mukaan tyylikkäässä pahvirasiassa. Oli yllättävän hyvää - ja tulisen raikasta, kiitos wasabin. Pullan maku sopi myös suolaiseen täytteeseen. Pullaburger oli tosin aika pieni, enemmän välipala kuin ateria.

Tänä viikonloppuna on ollut myös Design-viikonloppu, joka on tietysti osa Helsinki Design Capital -juhlavuotta. Ehdin osallistua yhteen ilmaistapahtumaan eli kävelin tänään aurinkoisessa säässä Senaatintorille ihailemaan jääveistoksia. Jääveistokset ovat paikalla vain tämän viikonlopun. Osa niistä olisi pitänyt nähdä pimeän tultua, jolloin niihin syttyvät valot. Jokainen veistos sisältää sen verran vettä kuin yksi helsinkiläinen käyttää keskimäärin päivässä - eli aika hurjan paljon. Tuomiokirkon portaat olivat muuten muuttuneet pulkkamäeksi, heh.

Tässä valokuviani tältä päivältä:


kaunis Ruttopuisto





tiistai 10. tammikuuta 2012

Sunn tarjoaa fiinin miljöön ja laadukkaan brunssin

Kävin viime lauantaina ystäväni Tytin kanssa brunssilla uudessa Sunn-ravintolassa Senaatintorilla, Cafe Engelin yläpuolella Kiseleffin talossa (sain lahjakortin kahden hengen kuohuviinibrunssille synttärilahjaksi Kaisulta, Juhalta ja Eiralta, kiitos!). Tytti suuntasikin sitten seuraavana päivänä kahdeksi kuukaudeksi Miamiin, onnentyttö...

Sunn on todella fiini, hillitty ja tyylikäs. Ravintolassa oli paljon ruokailijoita, mutta se ei ollut täynnä. Ikkunoista on kauniit näkymät suoraan Helsingin keskeisimmälle turistipaikalle Senaatintorille. Brunssi oli runsas ja laadukas, ja sisälsi muun muassa ruokaisia salaatteja, fetapinaattipiirakkaa, minicroisantteja ja erilaisia tuoreita leipiä. Miinusta siitä, ettei mehu kuulunut brunssiin, vain tavallinen kahvi tai pussitee. Mehua ja erikoiskahveja sai kyllä erikseen tilaamalla (ja hinta oli aika suolainen). Keittiöstä olisi voinut erikseen tilata pieniä lämpimiä brunssiannoksia, jotka eivät siis kuuluneet brunssin hintaan. Jälkiruokana oli ainoastaan perunaleivos-suklaapallosia, mutta ne olivatkin todella suussasulavia. Kohteliaat tarjoilijat kävivät vähän väliä kysymässä, onko kaikki kunnossa ja viemässä tyhjät astiat pois pöydästä.

Brunssi on Sunnissa lauantaisin ja sunnuntaisin klo 10-15. Pöytävarauksen voi tehdä nettisivuilla. Brunssi maksaa 15,50 euroa.

Kuvat ovat Sunn-ravintolan Facebook-sivuilta.

Pieniin talvisiin herkkuhetkiin


Mikä kaakao! Olen aikaisemmin ostanut Marshmallowin Swiss miss -kaakaota vain lahjaksi Aikatalon Amerikka-herkkupuodista nimeltä Behnford's, mutta nyt tätä saa myös ihan S-Marketista. K-kaupoissakin on nykyisin Amerikan herkkuhyllyt, joista tätä kaakaota saa varmaan myös. Hintakin on laskenut muutamalla eurolla kun tuote on tullut tavallisten ruokakauppojen hyllyille... Kaakaopaketti maksaa nyt alle neljä euroa. 

Kaakaon mukana tulee amerikkalaisittain pieniä vaahtokarkkeja. Eihän tämä nyt ole yhtä hyvää kuin kahviloissa aidosta suklaasta tehdyt kaakaot kermavaahdolla, mutta namia on silti - ja paljon halvempaa lystiä. 

Hupaisaa vain, että pakkauksen takakannessa mainostetaan, että kaakaohetki on täydellinen jaettavaksi vanhemman ja pienen lapsen kanssa... No, maistuu kaakao myös aikuiselle ilman lapsia! 

lauantai 10. joulukuuta 2011

Kaksi uutta ravintolaa: Mange Sud ja Hanko Sushi




Jostain syystä en jaksanut ottaa eilen valokuvia, joten tämä kuva Mange Sudista on ravintolan kotisivuilta.

Olen vaihteeksi käynyt tällä viikolla paljon syömässä ulkona kavereiden kanssa. Onko mitään hauskempaa ja hyödyllisempää (saa ruokaa, pääsee ulos kivaan paikkaan ja samalla näkee pitkästä aikaa jonkun ystävän)? Tässä nyt esittelyssä kaksi uutta paikkaa tältä viikolta, koska muista ravintoloista ja kahviloista olen jo tainnut kirjoittaa täällä aikaisemminkin. 

Tämä uusi eiralainen helmi on voinut jäädä monelta huomaamatta eli erikoisesti nimetty ravintola Mange sud (Tehtaankatu 34 D). Ravintola panostaa välimerelliseen ruokaan, joka onkin lemppariani. Paikka on pieni ja tyylikäs, kuin taidegalleria tai desingasunto. Jo itse rakennus on kaunis ja vanha. Miinusta siitä, että pienessä ravintolassa tuntuu helposti siltä kuin kaikki kuulisivat toisten pöytien keskustelut. Lisäksi pitkän pöydän ääressä on vaikea kuulla, mitä pöydän toisessa päässä istuvat kaverit sanovat. Jos tosin on liikkeellä kaksistaan, niin saa pöydän syrjemmältä kuin keskeltä salia.

Mange sud
Olin Mange Sudissa eilen Mediapajan vanhojen ystävieni kanssa viettämässä porukalla pikkujoulujamme. Otin itse alkuun glögin (seitsemän euroa!) ja ruuaksi grillattua maissikanaa, paahdettuja juureksia, vuohenjuustoa ja rosmariinikastiketta (pieni mutta todella hyvänmakuinen annos, 19€). Jälkkäriksi erehdyin ottamaan kahvin, ja tavallinen kupillinen maksoi 3,5 euroa... Muutama meistä otti Teatteri-menun, joka oli paikan hintoihin nähden kohtuullinen eli 34 eurolla sai alkusalaatin, pääruuan ja jälkiruuan, ja oli kuulemma todella hyvää. Plussaa siitä, että ravintola on niin lähellä kotiani, heh.


Iloinen yllätys oli se, että laskun mukana jokainen sai etusetelin, jolla ensi kerralla voi syödä kaksi menua yhden hinnalla. Erikoista sinänsä, ettei paikka ole auki viikonloppuisin, vain tiistaista perjantaihin. Pöytävarauksen voi tehdä kätevästi netissä ravintolan kotisivuilla.

Jatkoimme lähelle Punavuoren Ahveneen, joka on todellinen oluen ystävän mekka, mutta saa sieltä tällainen sokerihiirikin kirsikkaolutta ja minttukaakaota.

****

lounasannos

Kävin tällä viikolla jälleen uudistuneessa Kluuvin tavaratalossa, nyt Juhanin kanssa lounaalla ylimmän kerroksen sushiravintolassa nimeltä Hanko Sushi. Kyseessä on itse asiassa ketju, joka löytyy useammasta kaupungista Suomesta ja Helsingistä ennestään Ruoholahdesta, Herttoniemestä ja Hakaniemestä.

Paikan valtava akvaario oli jo aikaisemmin kiinnittänyt huomioni. Koko Kluuvin ylin kerros on sisustukseltaan hyvin valkoinen ja samoin on myös Hanko Sushi. Lounasmenu eli sushilajitelma oli herkullinen, ja sitä sai kolmessa eri koossa. Hintaan kuului misokeitto ja vihreä tee. Ruoka oli tuoretta sillä se tehtiin paikan päällä, eikä kokilta mennyt aikaa kuin hetki. Ravintolassa on muutama syrjäinen istuskelutila kahdelle hengelle tai yksin syöville. Samalla voi ihailla vastapäätä näkyvää vihreiden kasvien peittämää seinää.

Hanko Sushista on mukavaa jatkaa kahville tai smoothielle saman kerroksen Fuel Smoothie baariin ja kahvilaan, jossa saa loikoilla säkkituoleilla.

torstai 24. marraskuuta 2011

Uusi sushibaari Punavuoressa jatkaa äidillistä linjaa

Mun avocado-makit ja tofu-misokeitto, ja takana Annastiinan California-makit.

Testasin tällä viikolla ystäväni Annastiinan kanssa Iso-Roobertinkadulle vastikään avatun pienen sushiravintolan nimeltä Miyako - Mama's Sushi Bar. Hassua sinänsä, mutta paikalla on sama omistaja kuin 200 metrin päässä olevalla yökansan klassikolla, Big Mama's -pitserialla. Ne muodostavat yhdessä Mama's Food -yrityksen.

Alkupalaksi söimme perinteiset tofu-misokeitot, joihin tofu-lisä toi enemmän ruokaisuutta. Tilasin tuorejuustoa, kurkkua, avocadoa ja merilevää sisältävät kasvismakit, jotka olivat oikein mehukkaita. Tuorejuusto toi niihin jännän täyteläisen ja voimaisen maun. Miyakoon ei tosin kannata tulla, jos on sudennälkä, koska useita sushiannoksia keräämällä hinta kohoaisi nopeasti hyvin korkeaksi. Jälkiruuaksi söin erikoista ja erittäin hyvää vihreä tee -jäätelöä, joka oli vain aavistuksen makeaa.

Ulkomaalainen henkilökunta oli todella sydämellistä ja juttelevaista. Sain jälkiruuaksi toisen kahvikupin ilmaiseksi, sekä Annastiina sai ilmaiseksi jasminiteetä. Saimme molemmat vielä ilmaiseksi suklaakonvehdit.

Vihreä tee -jäätelö on parempaa kuin vihreä tee, josta en juomana niin välitä.

sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Suuri kurpitsajuhla

Böö! Vietin eilen kauhistuttavan illan ystäväni Jasminin Halloween-naamiaisbileissä Kampissa. Jatkoimme sieltä DTM:ään, jossa oli myös monia muita naamiaisasuun pukeutuneita. 

Jos et vielä ehtinyt juhlia Halloweenia, niin ei hätää, sillä sitä juhlitaan Suomessa myös ensi viikonloppuna, esimerkiksi DTM:n perinteisissä Halloween-bileissä ensi lauantaina.

Valokuviani eilisestä (kahdesta ei-naamiaisasuun pukeutuneesta vieraasta ei tosin näköjään ole valokuvia, sori):

Jasmin oli nähnyt todella vaivaa teemaherkkujen eteen. Nam!

emäntämme, murhanhimoinen Punahilkka, ja itse kaiverrettu kurpitsalyhty

hämähäkki-muffinseja ja irtileikattuja sormia


Elina-noita


I like your eyes...

Olen salaperäinen juhlija


Punahilkka hämmentää taikalientä. Huomaa kouran muotoinen kauha!

Mirva, piru naiseksi

"Rakkaus on koira helvetistä." Jasminin siskon vauhdikas hauva Peppi oli illan villein juhlija.


Ei kannata ryppyillä tällä Punahilkalle, tai pian sinusta väsätään voodoo-nukke.

Saimme jokainen tervetuliaislahjaksi pienen kurpitsan täynnä Halloween-karkkeja!

Elinan itse tekemä herkullinen kakku! Tosin siinä oli hämähäkki, yök.

Meno alkoi muuttua yhä karmivammaksi.

DTM:ssä

minä DTM:ssä elämää lyhyemmässä mekossa... Enää muuten noin pari kuukautta, ja DTM lopettaa! Nyyh.
Katsoimme Jasminin luona ensiksi Stephen Kingin romaaniin perustuvan kauhuelokuvan "Uini, uinu lemmikkini" (1989).

keskiviikko 26. lokakuuta 2011

"ethän kerro miten paljon minussa on pimeyttä"


Luin lauantaina lentokoneessa Itämeren yllä kirjastosta lainaamani Silene Lehdon (s. 1979) esikoisrunokirjan Hän lähti valaiden matkaan (WSOY). Teos julkaistiin tämän vuoden toukokuussa. Tarinallisissa proosarunoissa on hauskoja, teräviä ja rujoja sävyjä. Tekstit ovat huolestuneita maailman saastumisesta ja tuhoutumisesta, mutta samalla säkeet sädehtivät toivoa. Teemoja ovat vesi, ihminen, valaat ja muut merenelävät. Lehto työskentelee Helsingin kaupunginkirjastossa, ja runoista aistiikin lukeneisuuden.

Kokoelmassa on myös hyvin tiiviitä runoja, kuten otsikossa oleva runo ja tämä:

"Ehkä tämä on samaa kipua, jota pieni merenneito tunsi kävellessään."

Lue Mervi Kantokorven arvostelu Helsingin Sanomista.





Huomenna (torstaina) alkavat Helsingin kirjamessut! Siellä voi nähdä esiintymässä mm. yllä mainitun Silene Lehdon. Tapahtumia on reilusti yli tuhat! Messut kestävät neljä päivää ja teemamaana on tänä vuonna Viro ja toisena teemana satavuotias suomalainen sarjakuva.

Kirjamessujen lisäksi pääset samalla lipulle tutustumaan Messukeskuksessa Helsingin Musiikkimessuihin, Viini, ruoka & hyvä elämä -tapahtumaan sekä uuteen ArtForum-tapahtumaan, josta voi ostaa taideteoksen mukaansa. Käyn Helsingin kirjamessuilla joka vuosi, sillä tungoksesta huolimatta tykkään niiden hälinästä ja säpinästä, kavereihin ja tuttuihin törmäämisestä sekä tietysti hyvistä kirja- ja ruokaostoksista.

keskiviikko 17. elokuuta 2011

Tästä ei enää patukka parane!

Mmm, oletteko jo maistaneet Sofficionen nougatpatukoita? Ne ovat saapuneet Suomeen Alppien juurelta Pohjois-Italiasta. Ainakin niitä myy Albertinkadun gourmet-henkinen K-Market Albert. Myyjä sanoi, että patukat loppuvat aina heti kun ne tulevat myyntiin.

Sofficionen nougatpatukat herättävät huomiota jo muhkealla ja täyteläisellä ulkonäöllään. Niissä ei ole pihtailtu marjojen paloja, suklaata, pähkinöitä tai mitä kaikkea niissä milloinkin on täytteenä. Olen testanut nougat-patukoita muun muassa mansikan paloilla ja kahvipapuilla, ja vielä on suuri määrä makuja testattavana! Seuraavaksi vuorossa on varmaan kirsikka...

makoisat ostokseni K-Albertista





sunnuntai 14. elokuuta 2011

Auringonpalvojan tunnustukset: valokuviani heinä-elokuulta

Nyt kun on taas ollut vähän päivitystaukoa, niin tässä tulee illan kolmaskin blogimerkintä.

Eli laitan tähän vähän uusimpia kesävalokuviani.

Tampereella 14.7. The Arkin keikalla Kirsi, Eliisa ja minä (sain tämän Marjon ottaman kuvan vasta näin myöhemmin)


Rölli on yökylässä mun luona ja mielipuuhassaan roikkumassa ikkunasta.
Uteliaampaa otusta ei ole nähty.

Pihlajasaaren uimaranta
Alppipuiston kansanjuhlassa kaveriporukalla

Luulen olevani hassu pikkulintu.

Iris ja kuulokkeet Alppipuistossa

kaunista Alppipuistoa


Illan hämärtyessä koko perheen juhla muuttui enemmän festareiksi.

Piknikillä Tervasaaressa Tytin kanssa. Leivoin aamulla mustikkarahkapiirakan.

Ah hellettä Terviksessä!

Tyylikäs Tytti ravintola Savun terassilla.

herkullinen rapulounas vanhempien luona eilen

Paula S:n kanssa eilen piknikillä Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan pihalla

Paulan sähkönsiniset kesäkengät

lampi kasvitieteellisen puutarhan pihalla

Tähtitorninmäen puistossa: annoin Paulalla synttärilahjaksi kirjan ja sukellusvene-teesiivilän.

Heilahtanut kuva poikien häistä (5.8.): mikä tarjoilupöytä!

Sulhanen availee samppanjapulloja.