Artisokkasatoa

Vihdoinkin se on täällä: suuri elokuvapäivitykseni! Palataanpa siis viime viikonloppuun ja Artisokka-elokuvafestivaaleihin. Kävin katsomassa kolme elokuvaa elokuvateatteri Maximissa.

Tänäänhän on muuten taas Finnkinon Superpäivä eli normaalinäytöksiin pääsee kuudella eurolla ja 3D-elokuviin seitsemällä eurolla. 

Olin yllättynyt siitä, kuinka vähän yleisöä oli festivaalin ainoassa lesboelokuvassa. Toisaalta oli lauantai-ilta, jolloin moni on  varmaan mieluummin juhlimassa tai lauantaisaunassa kuin elokuvissa. Lisäksi uusiseelantilaiset country-muusikot Jools ja Lynda Topp eivät ole ollenkaan tunnettuja Suomessa, vaikka he ovat kuulemma supertähtiä kotimaassaan Uudessa-Seelannissa ja tunnettuja myös monissa englannin kielisissä maissa.

Leanne Pooleyn ohjaama dokumentti The Topp Twins - Untouchable Girls (Uusi-Seelanti, 2009) kertoo nyt jo keski-ikäisistä kaksoissiskoksista, jotka ovat teini-ikäisistä lähtien elättäneet itsensä muusikoina. Siskokset ovat lisäksi kansalaisaktivisteja, jotka ajavat homoseksuaalien oikeuksia ja ympäristöasioita. 1970-luvun videotallenteissa näytetään, kuinka karismaattisia poikatyttöjä he olivat nuorina... Kaksosten tarina on uskomaton: kuinka kahdesta julkilesbosta laulajasta tuli jo vuosikymmeniä sitten suosittuja esiintyjiä punaniskojen vanhoillisilla alueilla. Toisaalta sitähän sanotaan, että huumori on lyhyin matka kahden ihmisen välillä, ja naiset ovatkin luoneet showhunsa monia koomisia (jopa puujalkavitsi-koomisia...) roolihahmoja. Lisäksi heidän välittömyytensä, avoimuutensa ja iloisuutensa on tarttuvaa. Eihän näitä kahta hauskanpitäjää voi olla rakastamatta! Kerrankin lesbodokumentti, joka ei sisällä syyllisyyttä, masennusta, salailua, hylkäämiskokemuksia eikä itsetuhoisuutta... Kerrontaan tuo synkkiä sävyjä tosin se, kun toinen siskoksista sairastuu syöpään. Dokumentti kuvaa myös, millainen voimavara samanhenkinen sisko voi olla.

Kuinka ihana elokuva! Tarkoitan Jean Beckerin draamakomediaa Päiväni Margueritten kanssa (La tête en friche, Ranska 2010). Tämä jos mikä on niin sanottu hyvänmielenelokuva, mutta ei pinnallinen ilottelu, vaan viisas ja lämminsydäminen pieni kertomus. Päiväni Margueritten kanssa kertoo klassikkokirjojen lukemisen ilosta, ystävyyden voimasta ja ennakkoluulottomasta asennoitumisesta muihin, erilaisiin ihmisiin. Ympäristönä on pittoreski ranskalainen pikkukaupunki kesällä. Ei varmaan yllätä, että lukemisesta kertova elokuva perustuu samannimiseen romaaniin.

Lähes lukutaidoton ja muiden pilkkaama mutta hyväsydäminen keski-ikäinen mies (jokaisessa ranskalaisessa elokuvassa esiintyvä Gérard Depardieu) ystävystyy puistossa kohtaamansa 95-vuotiaan sivistyneen ja maailman herttaisimman mummon (Gisèle Casadesus) kanssa. Juuri tuollainen hymyilevä mummo minäkin haluan olla tulevaisuudessa! Pukeutua suloiseen vaaleanpunaiseen villatakkiin ja lukea puistossa klassikkokirjoja ja kahvitella ystävien kanssa.

Päiväni Margueritten kanssa tulee Finnkinolla ensi-iltaan 29.4.

Tykästyin näyttelijätär Sally Hawkinsiin jo Mike Leigh'n suurenmoisessa mutta yleisöä voimakkaasti kahtia jakaneessa Happy-Go-Luckyssa (2008), ja nyt hän on pääosassa Nigel Colen draamakomediassa Tehtaan tytöt - Made in Dagenham (Englanti 2010). Tositapahtumiin perustuvassa elokuvassa Fordin autotehtaan naiset ryhtyvät vuonna 1968 vaatimaan yhtä suurta palkkaa kuin tehtaan miestyöntekijät. Sally Hawkins näyttelee joukon puhenaiseksi nousevaa sympaattista ja sisukasta Ritaa. Rita ystävystyy myös varakkaaseen nuoreen kotirouvaan, joka paljastuu entiseksi yliopiston tutkijaksi, jota hänen aviomiehensä kohtelee kuin typerystä.

Elokuva kertoo solidaarisuudesta ja oikeudenmukaisuudesta. Tarina on hieno, koskettava ja voimakas. Välillä meinasivat kyyneleet nousta silmäkulmiin. Leffa muistutti taas, kuinka kiitollisia saamme olla meitä ennen taistelleille pioneerinaisille nykyisistä oikeuksistamme. Lisäksi aihe on valitettavasti edelleen ajankohtainen, koska naiset tienaavat yhä monilla aloilla vähemmän kuin miehet... Elokuvan lopuksi Maximin yleisö puhkesi spontaaneihin aploodeihin. Ihmettelen, ettei Finnkino ole ostanut Tehtaan tyttöjä ohjelmistoonsa.

* * * * *

Laitan tähän elokuvapäivitykseen vielä tällä viikolla näkemäni vuokra-dvd:n A Single Man (USA 2009), joka oli vuosi sitten ensi-illassa Suomessa. Draama on muotisuunnittelija Tom Fordin esikoiselokuva, ja siinä onkin nautittavan ihania 1960-luvun asuja ja upeita kuvia. Visuaalisesti tyylikäs elokuva ei silti ole vain pintaa, vaan kertoo aidonmakuisen tarinan surusta ja kielletystä rakkaudesta. Pääosassa on lahjakas (nyt tuore Oscar-voittaja) Colin Firth, joka esittää 52-vuotiasta kirjallisuuden professoria. Kahdeksan kuukautta aikaisemmin hänen pitkäaikainen elämänkumppaninsa Jim on kuollut auto-onnettomuudessa. Professorilla on lohtunaan paras ystävänsä, elämäänsä pettynyt kaunotar Charley (ihana Julianne Moore). Lisäksi miehen kannoilla roikkuu häntä ihaileva nuori opiskelijapoika, joka on vasta löytämässä identiteettinsä homoseksuaalina.

Ajattelin aluksi, että tarina on varmaan ikävä ja hidastempoinen, koska aiheena on suru puolison menettämisen jälkeen ja tapahtumat sijoittuvat vain yhteen päivään. Halusin kuitenkin nähdä palkitun ja kehutun filmin. Sainkin pian huomata, että olin erehtynyt. Elokuva oli todella kaunis ja kiinnostava sekä kuvasi hyvin homoseksuaalisuutta ja kertoi elämänilon löytämisen tärkeydestä.