Suositut tekstit

maanantai 30. tammikuuta 2012

Totta-näytelmä on dramaattinen ja kaunis

"Nainen tarvitsee elämässä kahta asiaa; huumorintajua ja tanssikengät." Totta 

Innostuin syksyllä kun luin Hesarista, että Riikka Pulkkisen Totta-romaanista tulee näytelmä. Liput piti heti varara. Riikka on ystäväni ainejärjestöni kirjoituspiiristä, ja siellä yhdessä hioimme Riikan menestyneen esikoisromaanin Rajan käsikirjoitusta. Nyt emme tosin ole Riikan kanssa olleet yhteyksissä pariin vuoteen. Viimeksi näimme toisen, pienemmän kirjoituspiirimme tapaamisessa kesäisellä terassilla, ellei sitten lasketa Helsingin kirjamessuja syksyllä 2010.

Suvun salaisuuden kertomisen sysää liikkeelle Eevan mekon löytyminen vintiltä.
Aloin pari viikkoa sitten lukemaan Totta-romaania (Otava 2010), jonka sain tosin joululahjaksi äidiltä jo vuonna 2010. Ehdin lukea kirjan puoleen väliin asti ennen teatteria (aion lukea romaanin vielä loppuun asti). Pääosassa kirjassa on kaunis ja runollinen kieli. Päähenkilöinä ovat kolmen sukupolven naiset. Teemoina ovat kuolema, pettäminen, luopuminen, lohtu ja rakkaus. Kirja on dramaattinen ja käsittelee isoja asioita. Elsa-mummo tekee kuolemaa syövän takia. Synkkään aiheeseen tuo valoa Elsan elämäniloinen ja eloisa luonne. Suvussa on kuitenkin vaiettu salaisuus: Elsan karismaattisen kuvataiteilija-aviomiehen neljänkymmenen vuoden takainen avioliiton ulkopuolinen suhde opiskelijatyttö Eevaan.

Kaikki henkilöhahmot ovat sivistyneistöä. Kuolema ja pettäminen saavat porvariston hillityn charmin rakoilemaan. Romaani on hyvin kunnianhimoinen eri aikarakenteineen ja useine tarinapolkuineen. Itselleni tarina on turhankin surumielinen ja kuolemapainotteinen ja kieli välillä teennäistä. Pidän kuitenkin ennen kaikkea hienoista henkilöhahmoista, älykkäistä naisista pääosassa ja tarkoista psykologisista havainnoista. On myös hyvä oivallus, että kuoleman lähestyessä ihmiset alkavat puhua vain siitä mikä on totta ja tärkeää. 

Vilma Melasniemi, Marja Packalén, Laura Malmivaara
Menin viime viikon lauantaina ystävieni Marjon ja Anna-Kaisan kanssa katsomaan Kalle Chydeniuksen ohjauksen Kom-teatteriin. Komiin oli mukavasti vain lyhyt kävelymatka kämpältäni. Viimeksi kun kävin Komissa 2000-luvun alussa, asuin vielä opiskelijana lapsuudenkodissani Vallilassa ja surautin paikalle taksilla... Eipä Eiran katuja ole helppo tuntea jos ei asu lähellä, koska molemmat teatteriseuralaiseni eksyivät matkalla Komiin.

Näytelmä on hyvin uskollinen kirjalle, tosin lyhennetty tuntiin ja 40 minuuttiin (ilman väliaikaa). Näyttelijöiden puhumina ja elehtiminä kirjan humoristiset puolet tulivat paremmin esiin. Hieman sekavaa oli tosin se, että samat näyttelijät esittivät eri henkilöhahmoja ilman vaatteiden vaihtoa. Lavastuksessa on käytetty paljon vettä, mikä sopii siihen, että kirjassa uidaan paljon ja käsitellään muutenkin vesi-teemaa. Vilma Melasniemi teki minuun suurimman vaikutuksen Elsan herkkänä lapsenlapsena Annana, joka kärsii parisuhteen kariutumisesta. Melasniemi on uskomattoman suloinen, hoikka ja tyttömäinen! Ajattelin myös näytelmää katsoessani, että onpa upeaa, että Riikan kotona näppäilemistä sanoista on syntynyt suosittu romaani ja sitten vielä näytelmä, jota myydään loppuunmyydyille saleille!


Luin muuten tammikuisesta Anna-lehdestä, että Renny Harlin miettii elokuvan tekemistä Totta-kirjasta! Ihmissuhdedraama olisi kyllä uusi aluevaltaus b-luokan toimintaelokuvista tunnetulta Rennyltä. Mutta Rennyn nimen ja kontaktien avulla mahdollinen Totta-elokuva saataisiin varmaan kansainväliseen levitykseen.

sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Nainen, olet hysteerinen!



Välillä tuntuu, kuin eläisin jo kuin eläkeläinen (jos bilettämistäni ei oteta mukaan)... Vahvistin tätä tunnetta menemällä torstaina elokuviin päivänäytökseen. No, ensi viikolla alkaa uusi työni Seurella, joten eläkeläispäiväni ovat pian ohitse. Kävin siis katsomassa Niinan kanssa elokuvan Hysteria (Iso-Britannia 2011).

Nyt olisi tietysti ollut ajankohtaisinta käydä katsomassa Oscar-ehdokkaina olevia elokuvia, mutta oli tämäkin hyvä valinta. Hysteria on romanttinen komedia, joka perustuu tositapahtumiin. Se kertoo hieromasauvan keksijästä, nuoresta modernista lääkäristä viktoriaanisessa Lontoossa. Rakastan pukudraamoja ja Lontoota, joten elokuva oli visuaalisesti oikein nautittava. Lisäksi se on kevyen feministinen. Leffa on siis kantaaottava mutta romanttisen komedian tarjoamissa puitteissa. Välillä sitä kaipaa tuollaisia valoisia elokuvia, jotka kertovat ongelmista, mutta sisältävät myös rakkautta ja hupsuttelua. Hysteria kuvaa lisäksi aikakauden köyhien rankkoja oloja ja sitä kuinka parempiosaiset ylimielisesti tuomitsivat köyhät vain laiskoiksi, jotka eivät apua tarvitse.


Olen aikaisemminkin tutustunut viktoriaanisen ajan "hysteria-tautiin", jonka uskottiin vaivaavaan jopa puolta englantilaisista keski- ja yläluokan naisista. Naiset tuomittiin vaikeiksi ja sairaiksi, vaikka todellisuudessa heidän kiukuttelunsa ja ahdistuksensa syynä oli turhautuminen sekä elämään sovinnaisina kotirouvana ilman omaa uraa että aviomiehiin, jotka eivät osanneet rakastella kunnolla tai harrastivat vaimojensa kanssa seksiä liian harvoin. Lääkärit lääkitsivät hysteriaa (tämä on aivan totta ja tarinan uskomattomin kohta) runkkaamalla naisia! Siinä ei edes nähty mitään seksuaalista, koska eiväthän siveät naiset voi tuntea seksuaalista mielihyvää, vaan kyse on vain hermojen reaktioista ärsytykseen... Tämän sokeuden vuoksi hieromasauvoja voitiinkin niiden keksimisen jälkeen tarjota kunnollisille naisille kotihoidoksi. Lopputekstien aikana näytetään kuvia eri vuosikymmenien hieromasauvoista, jotka ovat monet nykynäkökulmasta hyvin hupaisia.



P.S. Rahapulani takia tämän viikkoinen Docpoint jäi multa tänä vuonna kokonaan väliin!!! Ei siis ole tulossa Docpoint-päivitystä. Tämä oli lähes 10 vuoteen ensimmäinen kerta kun en käynyt Docpointissa. Onneksi tosin YLE Teema näyttää useita festareiden elokuvia heti jo näin alkuvuodesta.

lauantai 28. tammikuuta 2012

Lupa innostua!

Siellä Pekan hopeanharmaahiuksinen pää näkyy! Pääsimme lopuksi lähes eturiviin, mutta en siinä enää kehdannut räpsiä valokuvia.

Elämme huumaavia aikoja kun ensimmäistä kertaa presidentin vaaleissa toiselle kierrokselle on päässyt ehdokas, joka on vihreä, avoimesti homo ja naimisissa ulkomaalaisen kanssa. Lisäksi Pekka Haavisto on mitä oikeudenmukaisimman ja sympaattisemman oloinen kaveri, jonka kyky hillitä itsensä tilanteessa kuin tilanteessa on ihailtava.

Näin Haaviston ensimmäistä kertaa livenä kun menin tämän viikon torstaina päiväsaikaan kuuntelemaan häntä Hakaniemen torille ystäväni Niinan kanssa. Kuuluvuus ei ollut paras mahdollinen, mutta jotain silti kuuli. Hienoa oli, että paikalla oli myös viittomakielen tulkki, jonka tulkkausta oli seuraamassa useampia viittomakielisiä. Yleisö oli selvästi innoissaan Haavistosta. Paitsi eräs keski-ikäinen nainen, joka halusi käyttää yleisökysymyksensä siihen, että luki pätkiä Raamatusta ja kysyi, kuinka homo voi olla presidentti. Haaviston hymy ei hyytynyt, vaan hän vastasi tähänkin asiallisesti. Yleisössä tosin lopulta huudettiin naista jo häipymään kun hän olisi jatkanut Raamatun lukemistaan.

Tunnen itse myös uskovaisia homoja ja uskovaisia heteroita, joille homous on luonnollinen asia, joten olisi hienoa, jos vaalikampanjassa tuotaisiin esiin myös se, etteivät tosiaankaan kaikki uskovaiset tuomitse homoutta. 


Itse kohtasin vielä samana iltana uudestaan vastaavan tilanteen kun olin englannin keskustelukurssillani, jossa viimeisenä tehtävänä oli keskustella ryhmissä presidentin vaaleista. Keskusteluryhmässäni oli venäläinen keski-ikäinen pariskunta, jonka rouva alkoi paasata siitä, kuinka homot turmelevat lasten moraalin, kuinka homous on luonnotonta ja että homojen takia ihmiset voivat kuolla sukupuuttoon ja muuta uskomatonta puppua. Lisäksi miten tämä kaikki liittyi presidentin vaaleista keskustelemiseen?! Vastailin hänelle aika kärkevästikin takaisin, mutta lopulta olin niin räjähdyspisteessä, että keskustelu hyytyi. Lisäksi mietin, että kymmenen minuuttia on liian lyhyt aika yrittää muuttaa jonkun vahvoja rasistisia mielipiteitä. Ainakaan en vain lammasmaisesti vaiennut. Naisen puheesta kuulsi se, ettei hän oikeasti tiedä homoudesta mitään. Yleensä juuri ne, jotka vähiten ovat perehtyneet homoseksuaalisuuteen ja faktoihin, ovat kaikista kiihkeimpiä mielipiteissään... Nainen sanoi vielä, että hän olisi hyvin pettynyt, jos joku hänen kolmesta lapsestaan ilmoittaisi olevansa homo. Mun teki mieli sanoa, että nimenomaan toivoisin, että kaikki naisen lapset olisivat homoja. Tosin se olisi kyllä aika rankkaa lapsiparoille, jos oma äiti on noin tuomitseva ja jyrkkä. Ehkä olisi pitänyt vastata hymyillen, että eikö jokainen meistä ole vähän homo. No, Venäjä on kuuluisa homovastaisuudestaan ja ihmisoikeusrikkomuksistaan, joten mitä voi odottaa? Naisen aviomiestä selvästi hävetti vaimonsa kiihkeys, koska hän ei sanonut yhtään mitään, tuijotti vain pöydän pintaa posket punaisina.

Mutta niin, jatkoimme Niinan kanssa vielä Rautatieaseman viereiselle vihreiden vaalikojulle, josta saimme erilaisia Haavisto-pinssejä. Askartelin vielä ikkunaani kakkosen korkokenkä-jouluvaloistani, heh. Eilen kävin jo antamassa ääneni. Muista myös sinä äänestää!

Minä ja Pekka kaverikuvassa

keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Kuinka kissasta tuli lemmikkieläin ja muita satuja


Ihmettelin uutena vuotena Lontoossa tuota yllä olevaa somaa kissakuvaa, joka löytyy siellä mukeista, kangaskasseista, magneeteista, kirjepapereista ja vaikka mistä pikkutavaroista. Sitten British Libraryn kirja- ja paperikaupassa (on muuten erittäin hyvä kauppa) löysin kaikkien kissatuotteiden lisäksi myös pikkuisen kirjan tuolla kuvalla. Arvoitus selvisi: kyseessä on Rudyard Kiplingin satukokoelma The Cat that Walked by Himself and other stories vuodelta 1902. Nämä sadut ja myös muita Kiplingin satuja voi muuten lukea täältä!

Häpeäkseni täytyy myöntää, että olen tuntenut Kiplingin oikeastaan ainoastaan Disneyn Viidakkokirja-animaation kautta, joka siis perustuu Kiplingin tunnetuimpaan kirjaan. The Cat that Walked by Himself -satua ei tosin ymmärtääkseni ole edes suomennettu, joten sitä ei lueta lapsille Suomessa. Britanniassa se on kuitenkin selvästi klassikkosatu. Kiplingin oma elämä on muuten ollut varsin värikäs ja hän on ollut hyvin tuottelias kirjailija, mitä valaisee Wikipedian laaja ja mainio suomenkielinen artikkeli.

Ostin siis Lontoossa kyseisen kirjan ja sivistin itseäni. Olenhan myös kissaihmisiä. Hassua kuinka tietämätön sitä voikaan olla jonkin toisen maan klassikkosadusta! Yleensähän monet suositut vanhat sadut käännetään lähes kaikille kielille.

Kissa-satu sisältää myyttisen maailmanselityksen aikojen alusta, ja se on omaperäinen, luonteva ja klassisia satukonventioita noudattaen kirjoitettu. Kirja sisältää myös sadut "The Elephant's Child", "How the Camel got his Hump" ja "How the Rhinoceros got his Skin". Sadut tarjoavat siis mielikuvitukselliset selitykset eri eläinten ominaispiirteille ja jäljittelevät kansansatujen vanhahtavaa tyyliä. Kirjassa  ilahduttavat Kiplingin itse tekemä kuvitus koomisilla kuvateksteillä (tuo kissakuvakin on hänen piirtämänsä) ja hänen satuihin laatimat lorut.

"But the wildest of all the wild animals was the Cat. He walked by himself, and all places were alike to him."

"The Elephant's Child"

torstai 19. tammikuuta 2012

Näytelmä isästä ja tyttärestä joiden välissä on menestys

Näytelmän kuvat ovat täältä.
 Olen asunut kesästä 2004 asti Punavuoressa, ja eilen menin vihdoinkin ensimmäistä kertaa lähiteatteriini Takomoon Fredrikintorilla. Kävin ystäväni Jasminin kanssa Café Brooklynissä Viiskulmassa ja sitten menimme katsomaan Perheenjäsen-näytelmän.

Näytelmää oli suitsutettu Hesarin arviossa marraskuussa, mikä oli herättänyt mielenkiintoni. Takomoa johtavat kaksi naispuolista teatteriohjaajaa (olen jotenkin saanut päähäni, että he ovat naispari, mutta enää en ole niin varma mistä lähteeni on peräisin....). Toinen näistä naisista, teatteriohjaaja Milja Sarkola, on käsikirjoittanut Perheenjäsenen. Sarkolan isä on Helsingin kaupunginteatterin johtaja, näyttelijä Asko Sarkola. Myös hänen veljensä Sampo Sarkola on näyttelijä. On muuten jännittävää, kuinka teatteriammatti kulkee usein suvussa!


Näytelmä on omaelämäkerrallinen, mutta kertojan  mahdollinen lesbous on häivytetty siitä lähes tulkoon täysin. Perheenjäsen kertoo ennen kaikkea perhesuhteista, kuten nimikin jo viittaa. Käsittelyssä on isän ja tyttären välinen vaikea ja etäinen suhde. Isä on kuuluisa näyttelijä, jonka elämään ei mahdu oikeastaan mitään muuta kuin työ: ei perhettä, ei parisuhdetta, ei ystäviä (vain työkaverit), ei harrastuksia - eikä ainakaan hauskanpitoa. Isä on teatterin ulkopuolella kuivan virkamiesmäinen, eikä sellainen spontaani, värikäs ja halaileva tyyppi, jollaiseksi näyttelijän voisi kuvitella. Tytär ei voi sietää isänsä elämänasennetta, jossa vain menestyksellä ja työllä on väliä. Silti myös tyttärestä tulee menestystä janoava näyttelijä, jonka on vaikea kestää oman lapsensa huomiontarvetta.

Näytelmä käsittelee perhettä, jonka jäsenet ovat toisilleen oikeastaan vieraita, kuuluisuutta (miltä tuntuu lukea perheenjäsentensä kuulumisista vain lehdistä), menestymisen pakkoa ja toisten ihmisten aitoa kohtaamista.


On ihmeellistä, kuinka jokin näin intiimi voi olla samalla näin yhteiskunnallista ja yleisesti kiinnostavaa! Näytelmässä myös pohditaan itse teatterin olemusta ja ennen kaikkea muodikasta itsestään tietoista teatteria. Vakavia asioita käsitellään keventävällä huumorilla. Pääpaino näytelmässä on puheella. Lavastus on hyvin minimaalinen. Neljä näyttelijää - Antti Holma, Lotta Lehtikari, Seppo Merviä ja Hanna Raiskinmäki - esittävät suvereenisti monia eri hahmoja.

Itse olin hyvin vaikuttunut; Jasmin tosin ei yhtä paljon. Henkilöhahmot puhuvat niin suoraan intiimeistä kokemuksista ja suurimmista filosofisista kysymyksiä (mikä elämässä on tärkeintä?), ovat kovin ristiriitaisia ja samalla ymmärrettäviä. Hieno, koskettava ja hurja näytelmä!

torstai 12. tammikuuta 2012

Jääprinsessa mä oon...

Rautatieaseman Jääpuisto puoli kuuden maissa illalla, vaikka näyttääkin ihan yöltä.
Korkkasin eilen Rautatieaseman Jääpuiston ystäväni Hanna S:n kanssa. Käyn yleensä joka talvi luistelemassa Jääpuistossa kerran tai kaksi, yleensä jo ennen joulua. Nyt halusin odottaa lumikelejä - ja sainkin kyllä odottaa... Eilinen oli yhtä jännäämistä kun päivä alkoi vesisateella, mutta muuttui sitten onneksi lumisateeksi.

Valitettavasti ehdin luistella vain noin kaksikymmentä minuuttia kun jalkapohjani tulivat niin uskomattoman kipeäksi, etten voinut enää jatkaa. En tiedä mikä on syy kipuun, mutta niin on käynyt ennenkin. Ehkä syyllisiä ovat yläasteella ostetut luistimeni, jotka ovat siis ainakin jo 15 vuotta vanhat eivätkä enää ole parhaassa terässä. Täytyy ensi kerralla vuokrata Jääpuistosta menopelit! Eilen en voinut tehdä muuta kuin mennä Hannan kanssa jo ennen aikaisesti Jääpuiston kahvilaan herkuttelemaan... Ja kävimme vielä ennakkoäänestämässä.

Suosittelen Steissin Jääpuistoa, koska sinne on niin nopea mennä ja siellä saa luistella Helsingin monumenttien keskellä. Lisäksi Jääpuiston Robert's Coffeessa on todella herkullinen ja laaja tarjonta kakkupaloja ja erikoiskaakaoita, joista on vaikea valita mieleisensä!


Hieman tärähtäneitä mutta tunnelmallisia kuvia jäältä.

tiistai 10. tammikuuta 2012

D niin kuin Docpoint



Nyt kun olen aktivoitunut, niin tässä tulee tänään neljäs pieni blogipäivitys putkeen!!!

Muistuttaisin siis, että tämän viikon perjantaina alkaa lipunmyynti dokumenttielokuvien festivaaleille Helsingissä eli Docpointiin. Docpoint on tänä vuonna 24.-29. tammikuuta. Tarjolla on nyt esimerkiksi dokkareita arabikeväästä, musiikintekijöistä, Virosta, perheistä, desingistä...

Kahlasin eilen netissä lävitse koko festivaalin superlaajan dokumenttitarjonnan. Mulla sattuu vain olemaan Docpoint-viikolla jo kolmena iltana harrastus sekä lisäksi lauantaina menen jo teatteriin, mikä rajoittaa leffojen valintaa - samoin kuin hienoinen rahapulani. Valitsin nyt neljä dokumenttia, mutta en vielä tiedä, onko sekin määrä liikaa tuolle hulinaviikolle. Tavallisesti käyn katsomassa Docpointissa enemmän elokuvia... 

Mitä dokumentteja sinä olet menossa katsomaan?

Ajattelin mennä katsomaan esimerkiksi tämän elokuvan itämaisesta tanssista: At Night They Dance (Kanada 2010).

Sunn tarjoaa fiinin miljöön ja laadukkaan brunssin

Kävin viime lauantaina ystäväni Tytin kanssa brunssilla uudessa Sunn-ravintolassa Senaatintorilla, Cafe Engelin yläpuolella Kiseleffin talossa (sain lahjakortin kahden hengen kuohuviinibrunssille synttärilahjaksi Kaisulta, Juhalta ja Eiralta, kiitos!). Tytti suuntasikin sitten seuraavana päivänä kahdeksi kuukaudeksi Miamiin, onnentyttö...

Sunn on todella fiini, hillitty ja tyylikäs. Ravintolassa oli paljon ruokailijoita, mutta se ei ollut täynnä. Ikkunoista on kauniit näkymät suoraan Helsingin keskeisimmälle turistipaikalle Senaatintorille. Brunssi oli runsas ja laadukas, ja sisälsi muun muassa ruokaisia salaatteja, fetapinaattipiirakkaa, minicroisantteja ja erilaisia tuoreita leipiä. Miinusta siitä, ettei mehu kuulunut brunssiin, vain tavallinen kahvi tai pussitee. Mehua ja erikoiskahveja sai kyllä erikseen tilaamalla (ja hinta oli aika suolainen). Keittiöstä olisi voinut erikseen tilata pieniä lämpimiä brunssiannoksia, jotka eivät siis kuuluneet brunssin hintaan. Jälkiruokana oli ainoastaan perunaleivos-suklaapallosia, mutta ne olivatkin todella suussasulavia. Kohteliaat tarjoilijat kävivät vähän väliä kysymässä, onko kaikki kunnossa ja viemässä tyhjät astiat pois pöydästä.

Brunssi on Sunnissa lauantaisin ja sunnuntaisin klo 10-15. Pöytävarauksen voi tehdä nettisivuilla. Brunssi maksaa 15,50 euroa.

Kuvat ovat Sunn-ravintolan Facebook-sivuilta.

Pieniin talvisiin herkkuhetkiin


Mikä kaakao! Olen aikaisemmin ostanut Marshmallowin Swiss miss -kaakaota vain lahjaksi Aikatalon Amerikka-herkkupuodista nimeltä Behnford's, mutta nyt tätä saa myös ihan S-Marketista. K-kaupoissakin on nykyisin Amerikan herkkuhyllyt, joista tätä kaakaota saa varmaan myös. Hintakin on laskenut muutamalla eurolla kun tuote on tullut tavallisten ruokakauppojen hyllyille... Kaakaopaketti maksaa nyt alle neljä euroa. 

Kaakaon mukana tulee amerikkalaisittain pieniä vaahtokarkkeja. Eihän tämä nyt ole yhtä hyvää kuin kahviloissa aidosta suklaasta tehdyt kaakaot kermavaahdolla, mutta namia on silti - ja paljon halvempaa lystiä. 

Hupaisaa vain, että pakkauksen takakannessa mainostetaan, että kaakaohetki on täydellinen jaettavaksi vanhemman ja pienen lapsen kanssa... No, maistuu kaakao myös aikuiselle ilman lapsia! 

Näin suloisia voivat olla vain söpöt eläimet

Olen ottanut kaikki nämä valokuvat Vapun taidenäyttelystä. Tässä on bambeja peltipurkin kannesta.

Valitettavasti myöhästyin nyt tämän näyttelyn mainostamisessa, koska se loppuikin jo 9. tammikuuta... Kävin kuitenkin siis lauantaina katsomassa ystäväni Jasminin siskon Vappu Vilkeen Innocence-taidenäyttelyn Kalleriassa. Näyttely esitteli median eläimiä eli populaarikulttuurista tuttuja söpöjä eläinhahmoja uusissa miljöissä.

Kävin Kalleriassa ensimmäistä kertaa ja sinne on helppo mennä. Jos jää 3B:n tai 9:n raitiovaunulla pois Kaarlenkadun pysäkillä Villipuutarha-kahvilan kohdalla juuri ennen Helsinginkatua, niin galleria on suoraan pysäkkiä vastapäätä toisella puolella katua.

Painakaa mieleenne nimi Vappu Vilke, sillä tämä vasta 23-vuotias taiteilija on jo saanut paljon aikaan!

pupu Disneyn Bambi-animaatiosta

sammakko Futurama-animaatiosta

Näyttelyssä oli myös Beck Hansen -alttari.

maanantai 9. tammikuuta 2012

Kirja tyttöydestä, tyttöparista ja ydinvoimalaonnettomuudesta

kauniit kannet

Runoilijana ja nuortenkirjailijana tunnettu turkulainen Vilja-Tuulia Huotarinen (s. 1977) voitti vuoden 2011 lopulla Finlandia Juniorin nuortenkirjallaan Valo, valoa, valoa (Karisto 2011). Luin nopealukuisen kirjan vuodenvaihteessa meno- ja paluumatkalla lentokoneessa.

Vaikka kyseessä on nuortenkirja, niin halusin lukea sen, koska kieltä on kehuttu runolliseksi ja muotoa kokeelliseksi - sekä se kertoo tyttöparista. Kirja viittaa jatkuvasti sepitettyyn luonteeseensa, mikä ei kuitenkaan poista mahdollisuutta eläytyä tapahtumiin. Valoa oli helppolukuisampi kuin olin kuvitellut, mikä on siis plussaa, erityisesti nuoria lukijoita ajatellen. Teoksessa on useita suoria viittauksia kuuluisiin elokuviin ja klassikkokirjoihin, jotka ilokseni olivat kaikki minulle tuttuja (mutta en olekaan enää teinityttö, eli yläasteikäisille teokset ovat varmasti vieraampia). Kirja tuo vahvasti mieleeni ihanan ja myös rankan elokuvan Taivaalliset olennot, johon taas ei kirjassa kertaakaan viitata suoraan.

Huotarinen vuonna 2011, kuva on täältä.
Miljöönä on pikkukaupunki Suomessa ja ajankohtana kevät ja kesä vuonna 1986, jolloin tapahtui Tsernobylin ydinvoimalaonnettomuus Ukrainan sosialistisessa neuvostotasavallassa. Uhkaavaa ydinvoimalaonnettomuus heittää pahaenteisen varjonsa tarinan ylle. Aihe on omaperäinen ja kunnianhimoinen, koska en ainakaan muista muita suomalaisia fiktiotarinoita, joissa käsiteltäisiin Tsernobyliä. Tosin onnettomuus jää siinä mielessä etäiseksi, että tapahtumapaikkana on koko ajan Suomi eikä Ukraina. Japanin viime keväinen ydinvoimalaonnettomuus tekee Huotarisen kirjasta hyvinkin ajankohtaisen ja tärkeän.

Kertojana on 14-vuotias Mariiaa, joka ihastuu paikkakunnalle tulleeseen uuteen tyttöön, perhevaikeuksien kanssa kamppailevaan äidittömään mutta kiehtovaan Mimiin. Poikkeuksellisen nuoren tyttöparin suhdetta kuvataan uskottavasti ja luontevasti. Tarina sisältää tosin ensirakkauden onnen lisäksi roppakaupalla vaikeuksia ja synkkiä sävyjä. Traagisten rakkaustarinoiden ystäville!

sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Lontoo svengaa uutena vuotena


Hups, mulle ei yleensä tule yli viikon välejä päivityksissä! Nyt vain en ole saanut laitettua valokuviani verkkoon enkä siten tehtyä matkapäivitystä. En ole kolmeen päivään saanut auki Kuvablogin verkkosivuja, jotta olisin voinut lisätä sinne Lontoon matkakuvani, krrr. Sekoilin sitten netissä muiden mahdollisten ilmaisten kuva-albumien kanssa, mutta mikään niistä ei oikein toiminut. Olen luullut, että mulla on Picasawebin verkkoalbumissani tilaa enää vain yksi prosentti, mutta äsken huomasinkin, että olen tajunnut väärin, ja mulla onkin siellä tilaa vielä 99 prosenttia! Uskomatonta sähläämistä... Mutta onni onnettomuudessa, että voin siis käyttää Picasawebiä vielä pitkään.


Tässä kuvakooste Lontoon matkastani. Oli kyllä hauska reissu! En tosin ottanut valokuvia Gypsy Hotel -klubilta, jolla juhlimme uutta vuotta, mutta muista riennoista on kuvia.