Suositut tekstit

lauantai 24. maaliskuuta 2012

Busy lady


Nyt on kyllä tullut pisin tauko blogini päivittämisen historiassa eli neljä viikkoa... Ja aikaisemmin tavoitteenani oli blogata tänne kolme kertaa viikossa, mikä onnistuikin pitkään. Neljä viikkoa sitten alkoi joka arkipäivä oleva kurssini Espoossa. Näköjään tiivis kurssi on tehokkaasti vienyt aikaani bloggaamiselta. Lisäksi kun ihmisellä on niin paljon harrastuksia kuin mulla (uiminen, tanssitunnit, lukeminen ja kulttuuririennot), niin yksi harrastuksista voi kiireessä kärsiä ja nyt se on ollut bloggaaminen. Myös luova kirjoittaminen on ollut valitettavasti tauolla kurssini aikana.


Olen nyt myös suunnannut kirjoittamisintoani Facebookissa. Kirjoitan myös uuteen verkkolehti Sylviin, joka lanseerataan huhtikuussa. Ja hei muuten, pääsin kaimani Elisa teleoperaattoriyhtiön järjestämässä runokilpailussa viiden parhaan joukkoon ja yksi uusi runoni julkaistaan keväällä sähköisessä runokokoelmassa!

Ostin heti eilen kärppänä Madonnan uuden levyn. Näillä biiseillä biletetään elokuun keikkaa odotellessa!
Ajattelinkin, että pidän nyt taukoa bloggaamisesta kurssini ajan. Palaan taas (ehkä) kirjoittamaan tänne heinäkuussa kurssini loputtua, ellen onnistu saamaan heinä- ja elokuuksi aikaa vievää kesätyötä. Olen näiden neljän bloggaamattoman viikon ajan listannut ylös monia tänä aikana näkemiäni elokuvia, lukemiani kirjoja, kuuntelemiani levyjä ja kokeilemiani uusia ruokia sekä kulttuuritapahtumia, joissa olen käynyt. Tuntuu liian uuvuttavalta kirjoittaa nyt niistä kaikista, joten sori... Mun pitää myös ehtiä mennä tämän illan bileisiin, heh. Mutta tässä on nyt tekstini lomassa kuvina muutamia asioita, joista mun piti päivittää tänne.

Ja hei, pitäkää huhtikuusta lähtien silmällä Sylvi-verkkolehteä, jossa mulla on mm. lesboaiheinen kolumnipalsta vuorokerroin ystäväni Jasminin kanssa.

sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Carl Larssonin perheidylli on kaunis unelma

Hiihtolomaviikkoni viimeinen ohjelmanumero oli tänään Ateneum ystäväni Annastiinan kanssa. Kävimme katsomassa näyttelyt Carl Larsson - hyvän elämän jäljillä, Elina Brotherusen valokuvanäyttelyn Perhe kuvassa ja Fokus: Timo K. Mukka. Nautimme myös delipöydän annoksista Ateneumin ravintolassa. Ateneumissa oli kyllä uskomattoman paljon väkeä, varmaan juuri hiihtolomaviikon ja sunnuntain takia.

Hieman lesboeroottinen maalaus Carl Larssonilta? Sillalla, 1912.
Larsson-näyttely on iso ja kattava. Kauniita ja iloisia vesivärimaalauksia oli mukava katsella, eritoten koska suomalainen kuvataide taas on yleensä kovin synkkää. Mielenkiintoinen asia on se, että ruotsalainen Carl Larsson alkoi menestyä taiteilijana kun hän keksi alkaa ikuistaa kuviinsa henkilökohtaista elämäänsä. Larsson oli kiistatta lahjakas taidemaalari, joka loi persoonallisen oman tyylinsä, joka on helppo tunnistaa. On ihailtavaa, että vaikka hän eli köyhän ja kurjan lapsuuden, niin hän onnistui jo nuorena luoda itselleen paikan taidepiireissä ja saada aikuisena haluamansa perheen.

Carl Larssonin vesivärimaalauksiin suhtaudutaan yleisesti kaksijakoisesti: toisaalta ne ovat valoisia ja kauniita - ihania katsella. Larssonien kotitalon värikkäästä sisustuksesta, lasten pukeutumisesta ja riemukkaista perhejuhlista tuli ihanteita - myös raskaita suorituspaineita luovia ihanteita - Pohjoismaissa. Teokset tuovat vahvasti mieleen ruotsalaisen elokuvan Fanny ja Alexander, jossa myös oli kulttuuriperheidyllin takana väkivaltaa ja alistamista. Larssonin maalaukset luovat perhe-elämästä ihannoidun ja silkoisen kuvan sekä pönkittävät konservatiivista arvomaailmaa. Itsekään en jaksa ihannoida perhekeskeistä elämää, jossa lisäksi naisen paikka on keittiössä ja mies on perheen auktoriteetti.

Carl Larssonilla oli itsellään kurja lapsuus, jota hän kompensoi luomalla aikuisena elämästään idylliä, ainakin maalauksissa. Larssonia on myös myöhemmin epäilty pedofiiliksi, erityisesti koska hän maalasi mielellään alastomia lapsia ja teini-ikäisiä tyttöjä, mutta en tiedä, onko väitteitä koskaan voitu todistaa tosiksi.

Näyttelyssä oli esillä myös Carlin vaimon Karin Larssonin taidekäsitöitä ja tekemä kiikkutuoli. Käsityöt ovat ihmeellisen moderneja ja hienoa. Karin oli myös itse kuvataiteilija, mutta luopui urastaan kun meni naimisiin Carlin kanssa. Carlin mukaan nainen, ainakaan perheenäiti, ei voinut olla kuvataiteilija. Karinilla olikin kiirettä suuren lapsilauman äitinä. On myös epäilty, että ehkä Karin löysi todellisen taiteilijan kutsumuksena vasta myöhemmin käsitöiden, vaatteiden ja huonekalujen tekijänä. Larssonit loivatkin menestyksensä yhdessä kun Karin sisusti kodin ja puki lapset, ja Carl maalasi perhe-elämän kankaalle. Myöhemmin Ikea on ottanut vaikutteita Larssonien värikkäästä ja hauskasta sisustuksesta, ja Ikea onkin Ateneumin näyttelyn päätukija.

Perhe kuvassa -valokuvanäyttely taas esittelee tämän päivän perheiden monimuotoisuutta, kuten naisparin lapsiperheen. Hauskinta näyttelyssä ovat perheenjäsenten lausahduksista kootut jääkaappimagneetit.

Timo K. Mukan näyttely oli tänään viimeistä päivää esillä. Olen tutustunut Mukkaan vain kirjailijana, joten minulle oli yllätys, että hän oli myös kuvataiteilija. Taideteoksia oli yhden huoneen verran, ja kuvat olivat tummasävyisiä, rujoja ja osa suorasukaisen heteroseksuaalisen eroottisia. Mukka on kyllä ollut uskomattoman tuottelias nuorena, sillä hän kuoli sydänsairauteen vain 28-vuotiaana.

Ateneumin näyttelyssä ei saanut ottaa valokuvia, paitsi tilassa, johon oli luotu lapsille somia kulisseja Carl Larssonin maalauksista. Tässä valokuviani näyttelystä:





perjantai 24. helmikuuta 2012

Vivica Bandler sanoi sen parhaiten

”Minun ainoana kompassinani on ollut se, että minä pidän ihmisistä.” Vivica Bandler

Kävin jälleen rakkaalla Kaapelitehtaalla, tällä kertaa pitkästä aikaa Teatterimuseossa. Kävin eilen katsomassa siellä Viva Vivica! -näyttelyn ystäväni Viljan ja tämän Sampo-vauvan kanssa. Kahvittelimme tietenkin jälkikäteen Hima&Sali -kahvilassa, jossa on muuten miellyttävän edullinen hintataso - ja herkullisia paksuja suklaakeksejä.

Verkkosivujen sanoin: "Näyttely kertoo suomalaisen teatterin voimanaisesta, legendaarisesta kulttuuripersoonasta Vivica Bandlerista (1917–2004) ja tämän elämäntyöstä rohkeana ohjaajana, kekseliäänä teatterinjohtajana ja ennakkoluulottomana tiennäyttäjänä."

Näyttely vaikutti aluksi turhan vaatimattomalta, pieneltä ja jopa tylsältä, kun se koostuu enimmäkseen isoista julisteista, joissa on valokuvia Vivicasta ja tekstiotteita hänen elämäkerrastaan. Kuitenkin kun teksteihin tutustui, niin ne olivat voimaannuttavia, hauskoja ja naulan kantaan sanottuja. Näyttelyssä on myös videokuvaa ja muutamia Vivicalle kuuluneita esineitä ja vaatteita sekä Lilla Teaternin rekvisiittaa. Vivica oli siis Lilla Teaterinin perustaja ja johtaja. Olen käynyt Lillassa itsekin pari kertaa katsomassa suomenkielisiä näytelmiä.

Vivica Bandler vaikuttaa olleen itsevarma, avoin, persoonallinen, kulturelli, aikaansaava ja ystävien kesken pidetty ihminen. Vivica muuten opiskeli yliopistossa agronomiaa, varmaan maaseututaustansa vuoksi, ja oli teatterin alalta itseoppinut.

Kuka osaa muuten sanoa, mikä oli hänen ja Tove Janssonin suhteen laatu? Olen lukenut, että Tove oli hyvin ihastunut Vivicaan, mutta oliko Vivica kiinnostunut Tovesta muuten kuin läheisenä ystävänä? Ainakin Vivica meni miehen kanssa naimisiin. Tove omisti Vaarallinen juhannus -muumikirjan Vivicalle, ja siinähän seikkaillaan teatterin maailmassa. Vivica taas vei muumit Lilla Teaternin lavalle.

Näyttely on Teatterimuseon Studioissa 10.2.–3.6.2012.

Valokuviani näyttelystä:


Vivica näytti monissa kuvissa hyvin androgyyniltä.

Muumi-näytelmän suloiset piirustukset!

Vivican lemmekkeitä sanoja Tovelle


Teatterimuseossa on jännittävät lamput kuin sukeltajan kypärät.


Valkea neito ratsullaan... Tämä on ehkä oudoimpia minusta otettuja valokuvia, mutta kiusaus oli liian suuri.

Vilja ja Sampo Teatterimuseossa

torstai 23. helmikuuta 2012

Café Cavalier on soma gay-kahvila

Pitihän se testata eli Helsingin uusi homokahvila Café & Bar Cavalier. Kahvila löytyy Kampista Malminrinteestä, legendaarisen pornokauppa Keltaisen ruusun vierestä.

Ottamani valokuva Café Cavalierista.
Kävin Cavalierissa tiistai-iltana kahvilla ja syömässä ystäväni Jasminin kanssa, joka asuu aivan kahvilan lähellä, ja hän olikin siellä jo kolmatta kertaa.

Kahvila on nimensä ("kavaljeeri") perusteella suunnattu homomiehille, ja paikan omistavatkin kaksi miestä. Miksi, miksi Helsingissä ei koskaan voi olla yhtään lesbokahvilaa?! Huokaus. Helsingissä on muutenkin runsaasti homomiehille suunnattuja baareja ja yökerhoja, mutta naisille vain satunnaisia klubi-iltoja.

Cavalierissa oli meidän lisäksi vain kolme miestä. Tunnelma ei kuitenkaan ollut naisia / lesboja kohtaan torjuva tai kyräilevä, niin kuin joissakin miehille suunnatuissa baareissa olen kohdannut, vaan omistaja oli oikein lämmin meitä kohtaan. Huomasin vasta myöhemmin, että kahvila menee tiistaisin jo kuudelta kiinni, mutta kiltti omistaja ei hätistellyt meitä pois kuuden jälkeen.

Kahvilan sisustuksesta ei olisi voinut mitenkään arvata tulleensa homokahvilaan. Ainoastaan oven ulkopuolella taisi heilua pieni sateenkaarilippu, jos oikein muistan. Ehkä paikan pääideana onkin, että homomiehet voivat tulle sinne rauhassa vaikka keskellä päivää treffeille pitelemään toisiaan kädestä, ilman että muista pöydistä tuijotetaan tai huudellaan.

Kahvila on siisti, soma ja kotoisa. Seinillä oli maalauksia, sillä kahvilassa pidetään taidenäyttelyitä. Ainoa miinus tulee paikan pienuudesta, koska tuntui, että muissa pöydissä kuultiin kaikki sanomamme. Lisäksi verkkosivuilla mainostetaan kakkupaloja, joita ei kuitenkaan ollut myynnissä, vain pari pientä perusleivosta. Mutta kahvilan erikoisuus tuntuvatkin olevan "äijämakuun" sopivat lihapiirakan näköiset piirakat, joissa on erilaisia täytteitä, myös kasvisversioita.

Cavalier on myös baari, ja se onkin keskiviikosta lauantaihin auki kahteen asti yöllä.


Ostamani herkullinen ja rasvainen feta-kasvis-piirakka, jonka mukana tuli somissa pikkulaseissa ketsuppia, sinappia, majoneesia ja minisuolakurkkuja.


keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Intohimona moderni kuvataide

Naputtelen myös tänään kaksi blogipäivitystä, ja tästä niistä toinen. Näin hiihtolomaviikolla mulla ei ole ollut päivätöitä Seuren kautta, ellen sitten saa keikkaa huomiseksi tai perjantaiksi. Sitten pidänkin useamman kuukauden tauon keikkailusta - jota ehti kestää vain 2-3 viikkoa - koska aloitan maanantaina viitenä päivänä viikossa olevan yrittäjäkurssin!



Nyt kun Guggenheim-puhe käy Suomessa kuumana, on Helsinki-kirjat suomentanut ehkä maailman kuuluisimman taidekeräilijän Peggy Guggenheimin (1898–1979) jo 1960-luvulla kirjoittaman omaelämäkerran. Kirjassa on mukana kirjailija Gore Vidalin kirjoittama esipuhe vuodelta 1979, eli se on kirjoitettu Peggyn kuoleman jälkeen. Suomennoksen alkusanat on kirjoittanut Helsingin taidemuseon johtaja Janne Gallen-Kallela-Sirén. Käännös on ystäväni Riie Heikkilän käsialaa. 

Peggy nuorena

Peggy Guggenheim - Taiteenrakastajan tunnustuksia (2011) on poikkeuksellisen ohut elämäkerta, vain 192 sivua. Lainasin teoksen kirjastosta parin kuukauden jonottamisen jälkeen.

Hävettää myöntääkin, mutta en ollut tiennyt Peggyn olemasta olosta mitään ennen kuin tämä kirja suomennettiin. Guggenheim-nimikin tuli tietoisuuteeni vasta vuosi sitten kun lehdet Suomessa täyttyivät siitä tiedosta, että Helsinkiin suunnitellaan Guggenheim-museota. Peggy on kuulemma rikkaan yhdysvaltalaisen juutalaissukunsa kuuluisin jäsen!

Kirja on ennen kaikkea kokoelma nokkelan Peggyn lentäviä sutkautuksia. Hän ohittaa monet henkilökohtaiset ihmissuhdeasiansa vain kevyellä kaskulla, vaikka kyseessä olisi kipeä avioero. Peggy kertoo kolmesta avioliitostaan (ja kolmesta avioerostaan), jotka kaikki hän solmi aikansa kuuluisien taiteilijoiden kanssa. Ennen kaikkea hän keskittyy kertomaan modernista kuvataiteesta eli kuinka hänestä tuli maalausten keräilijä, keihin kaikkiin kuvataiteilijoihin hän tutustui ja kuinka hän perusti ensiksi New Yorkiin taidegallerian ja sitten Venetsiaan ensimmäisen Guggenheim-museon.

Peggy Venetsiassa koiriensa kanssa

Luin kirjaa haltioituneena, koska Peggyn elämä on ollut niin värikästä ja tapahtumarikasta. Hän oli todella persoonallinen, hauska ja älykäs nainen, jonka intohimoinen suhde moderniin taiteeseen toi hänelle paljon ystäviä ja rakastajia sen ajan taidemaailmassa. Lisäksi hän näki paljon maailmaa matkoillaan. Kirja vilisee eri taide- ja museoalan vaikuttajien nimiä 1920-1960-luvuilta, joten Wikipedia on tarpeen lukiessa. On mielenkiintoista tutustua ihmiseen, jonka elämä on omistettu yhdelle intohimolle. Luultavasti yhdellä asialle täysillä omistautuminen on ainoa keino päästä huipulle jollakin alalla.

Kirjassa yllätti myös se, ettei Peggy ollut niin rikas kuin olin luullut. Hänen isänsä oli lähtenyt pois veljiensä talousbisneksistä eikä siten saanut samanlaista suuromaisuutta, joten Peggykin oli aikuisena usein rahapulassa. Hänen enonsa oli myös kuuluisa taidekeräilijä, ja rikkaampi kuin Peggy. Oli Peggyllä silti varaa mm. ostaa palatsi Venetsiasta... Peggyllä oli myös onneton lapsuus, eli rikkaus ja sivistyssuku eivät välttämättä tuo onnea - mutta sen onnen voi saavuttaa Peggyn tavoin itse aikuisena luomalla oman elämänpiirinsä, uransa ja ihmissuhteensa.

Afrikkalaista ja italialaista herkuttelua

Maya-intiaanien ennustus ei toteutunutkaan ja maailmanloppua ei tullut eilen 21.2.2012! Sen kunniaksi voi vaikka... blogata.

Baobabin kuvat ovat ravintolan Facebook-sivulta.
Helsingissä ei ainakaan ole runsaudenpulaa afrikkalaisista ravintoloista. Siksi Kallioon muutama kuukausi sitten avattu, hauskasti nimetty Baobab on enemmän kuin tervetullut. Kävin siellä viime viikonloppuna illallisella ystäväni Eijan kanssa. Varasimme pöydän etukäteen, mutta tilaa olisi ollut muutenkin. Olimme muuten ainoat suomea puhuvat asiakkaat.

Baobab sijaitsee Kolmannella linjalla aivan Club Libertén vieressä. Pieni ravintola on viihtyisä ja persoonallinen. Siellä on 18 istumapaikkaa. Paikan on perustanut kaksi gambialaista miestä, jotka puhuvat asiakkaille englantia. Ravintolassa ei sitten muuten myydä alkoholia.


On sinänsä hassua puhua vain "afrikkalaisesta" ravintolasta, koska Afrikka maanosana koostuu kymmenistä valtioista ja hyvinkin erilaisista ruokakulttuureista. Yhtä yliolkaista olisi puhua eurooppalaisesta tai aasialaisesta ravintolasta tarkentamatta maata. Nyt-lehden mukaan Baobab tarjoilee gambialaista, nigerialaista ja ghanalaista ruokaa.

Tilasin itse annoksen, joka sisälsi paistettua naudanlihaa, ruokabanaania ja riisiä. Se maksoi muistaakseni 14 euroa. Oli oikein hyvää, enkä jaksanut syödä koko annosta. Juomaksi sai "eksoottisia limuja", ja nautin itse guava-limusta.

* * *

Bonuksena mainitsen sen, että testasin viime perjantaina ystäväni Essi V:n kanssa pienellä kahvila- ja baarikierroksellamme uutena tuttavuutena Kluuvin kauppakeskuksen italialaisen Fratello Torrofazione -kahvilan (huh, yritäpä muistaa ulkoa tämä nimi!).

Kahvila on erikoistunut itse jauhamaansa kahviin, ja siellä oli myös erikoinen, tiedekeskuksen härveliä muistuttava tislauslaite (?) kahville. Paikka on katutasolla kahdessa tasossa ja todella kodikas sohvineen ja tyynyineen. Söin siellä tulisella makkaralle täytetyn leivän, joka valmistettiin paikan päällä tilaukseni jälkeen. Täytetty leipä oli tuoretta, rapeaa - ja todellakin tulista! Nam.

Kuva on Fratellon Kluuvin kotisivuilta.

tiistai 21. helmikuuta 2012

Bircher muesli on kokeilemisen arvoinen


Vierailkaapa Stockmannin Herkun laajalla jogurttitiskillä! Sieltä löytyy nyt tällainen uutuus: myslirahka! Todella hyvää ja makuja löytyy ainakin tällä hetkellä kolme eli karhunmarja, omena-pähkinä ja piparinen joulumaku. Olen testannut ne kaikki ja hyviä ovat. Maku on ihanan täyteläinen, ruokaisa ja kermaisa. Ja mä en edes yleensä ole mysli-ihmisiä.

Bircher muesli on kuulemma traditionaalinen sveitsiläinen mysli. Stockmannilla myytävät purnukat on valmistanut Weibenhorner Milch Manufaktur. Odotan merkin loppuja myslirahkoja ja muitakin tuotteita Suomeen!


Stockmann muuten täyttää tänä vuonna 150 vuotta. Keskustan Stockmann on lempiostospaikkojani, erityisesti Herkku, koska siellä on niin runsas ja laadukas valikoima. Stockalla on mielestäni turhaan mielikuva kalliina tavaratalona, koska esimerkiksi mulla ei ole koskaan ollut paljon rahaa, mutta silti mulla on varaa tehdä ruokaostokseni Herkussa aina kun menen sen ohitse. Tosin olenkin tuhlaavainen herkkusuu...

Ainoa miinus on se, että Helsingin Sanomat vähän aikaa sitten kirjoitti, että Herkku on perjantai-iltaisin sinkkujen kohtaamispaikka. En ollut koskaan huomannut asiaa, mutta lehtijutun jälkeen olen pannut merkille, että Herkussa käy nyt iltaisin entistä enemmän kaksi-kolmikymppisiä miehiä yksin ostoksilla - ja he luovat merkitseviä hymyjä kun myös teen siellä yksin ostoksia... Antaisivat ihmisen ostaa sushinsa ja myslinsä rauhassa, eh.

Onko Whitney Houston yllättäen uusin homofobian uhri?


Whitney Houston esiintymässä Bodyguard-elokuvassa.
Koska sain eilen illalla kirjoitettua kaksi blogimerkintää, niin tavoitteeni on tänäänkin laittaa tänne pari merkintää ja kuroa bloggaustaukoani umpeen.

Laulaja Whitney Houstonin traaginen poismeno on ollut kaikkien huulilla. Sosiaalisessa mediassa on nyt levinnyt lehtijuttu, jonka mukaan Whitneyn tuhosi se, että hän luopui todellisesta rakkaudestaan, joka oli nainen! Tämä tieto teki Whitneystä minun silmissäni heti kiinnostavamman ja moniulotteisemman hahmon. Olin myös todella yllättynyt uutisesta, koska Whitneyn imago on aina ollut NIIN vaniljaisen hetero.

Rakastettu oli Whitneyn assistentti Robyn Crawford, jonka kanssa hän kuulemma seurusteli onnellisesti vuosia. Kuitenkin kun Whitneyn kuuluisuus alkoi 1990-luvulla olla megaluokkaa, niin häntä neuvottiin luopumaan tyttöystävästään ja katkaisemaan siivit lesbohuhuilta. Lesbon ei uskottu menestyvän musiikkimarkkinoilla. Whitneyn kohdalla ei tosin tiedetä, oliko hän lesbo vai biseksuaali.

Jutun on kirjoittanut homoaktivisti, joka tapasi Whitneyn ja Robynin juhlissa 1990-luvulla: "When I met them, it was obvious they were madly in love. Their intimacy and affection was so sweet and romantic." Kirjoittaja pohtii, että oman seksuaalisen suuntautumisen ja identiteetin kieltäminen johtaa usein itsetuhoiseen käytökseen ja masennukseen. Erottuaan Robynistä Whitney meni pikaisesti naimisiin Bobby Brownin kanssa, joka hakkasi Whitneytä. Whitney alkoi käyttää huumeita ja reippaasti alkoholia.

Whitney's REAL tragedy was giving up her greatest love of all - her female partner Robyn Crawford


Whitneyllä oli ihanan iloiset ja lempeät kasvot.

Ajat ovat kyllä muuttuneet, kun 2000-luvun alussa t.A.T.u.:n teinitytöt taas ESITTIVÄT lesboja saadakseen enemmän levymyyntiä. Ja laulaja K. D. Lang on ollut aina julkisuudessa avoimesti lesbo - mutta hän onkin kotoisin Yhdysvaltoja vapaamielisemmästä Ranskasta. Whitneyn yleisö on ollut uskoakseni aina enimmäkseen vähän vanhempaa ja ehkä konservatiivista. Toisaalta noin upealla äänellä, kauniilla kasvoilla, upealla vartalolla ja ennen kaikkea suurella karismalla Whitney olisi joka tapauksessa päässyt 1990-luvulla tähtiin, vaikka olisikin elänyt naisen kanssa. Mutta ymmärrän kyllä, että vaikka 1990-luvusta on vain vähän aikaa, niin henkinen ilmapiiri oli silloin paljon enemmän homoseksuaaleja tuomitseva ja yleensä homoista kokonaan vaikeneva. Tulivathan George Michael ja Ricky Martinkin ulos kaapista vasta 2000-luvun lopussa. Whitney tulee lisäksi uskonnollisesta perhetaustasta, mikä on omiaan lisäämään syyllisyyttä ja häpeää.

On todella surullista, että hänet tuhosi homofobia. Edes menestys ja maine eivät voineet pelastaa Whitneytä itsetuhoisuudelta ja ahdistukselta, koska hän joutui luopumaan rakastetustaan ja kieltämään oman identiteettinsä ja esittämään jota kuta muuta kuin oli.

Whitney Houston: "I Wanna Dance With Somebody"


maanantai 20. helmikuuta 2012

Tyttöjen juttuja


Katsoin eilen kotona DVD:n Here Come The Girls 3 (2011), jonka ostin vuoden vaihteessa Lontoosta mainiosta homokaupasta Prowler Soho (Liike voi vaikuttaa pornahtavalta, mutta se myy myös paljon sateenkaariaiheisia - ja siis ihan asiallisia - elokuvia, kirjoja ja lahjatavaroita. Suosittelen käymään!). Elokuvan voi halutessaan tilata Amazonista. Ostin tuon viimeisimmän osan, koska epäilen että olen nähnyt aikaisempien osien lyhytelokuvia jo Vinokino-festareilla.

DVD sisältää siis kokoelman lyhytelokuvia lesboista. Lyhäreitä on tehty ennen kaikkea Yhdysvalloissa, mutta myös Ruotsissa, Englannissa, Saksassa ja jopa Etelä-Koreassa. Osasta pidin paljon, osasta vähemmän. Kuvaisin katselukokemusta ennen kaikkea adjektiivilla "viihdyttävä". Tosin osa lyhäreistä oli myös synkkiä, kuten ruotsalainen elokuva, jossa käsitellään naisparin lapsen saamista ja pettämistä. Pidin eniten DVD:n aloittavasta raikkaasta lyhäristä Public Relations (USA, 17 minuuttia), jossa nuori assistentti muuttaa New Yorkista Hollywoodiin ja ihastuu uuteen työpariinsa.  

Traileri:

"Jos vaginasi pukeutuisi, mitä sillä olisi päällään?"

Anteeksi hyvät lukijani, että olette saaneet odottaa!! Innostukseni bloggaamiseen tyssäsi hetkeksi sekä olen ollut paljon menossa, joten kirjoittamiselle ei ole tuntunut jäävän aikaa. Lisäksi paluuni Facebookiin on verottanut aikaani muulta nettikirjoittamisilta...

Tiesittekö, että viime viikon ystävänpäivä oli myös V-Day ("Stop violence against women and girls")? Päivää on kansainvälisestä juhlistettu lukemalla yhdysvaltalaisen feministin ja näytelmäkirjailija Eve Enslerin 1990-luvun lopulla kirjoittamia Vaginamonologeja. Ensler keräsi sadoilta naisilta Yhdysvalloista, Euroopasta ja Afrikasta heidän kertomuksiaan seksuaalisuudestaan ja sukupuolestaan. Vaginamonologeja on käännetty 48 kielelle ja se on esitetty yli 140 maassa. Monologit kertovat seksistä, seksuaalisuudesta, itsetunnosta ja itsetuntemuksesta, synnytyksestä, raiskauksista, ympärileikkauksista ja kasvamisesta tytöstä naiseksi. Ne ovat hauskoja, koskettavia, ällistyttäviä ja aitoja tarinoita.



Kimmokkeen hankkeelleen Ensler sai kun hän kuuli kiireisestä bisnesnaisesta, joka sanoi, ettei hänellä ole koskaan aikaa ottaa käsipeiliä käteensä ja katsoa vaginaansa. Lisäksi Ensler oli itse joutunut lapsena isänsä seksuaalisesti hyväksikäyttämäksi, minkä takia hänellä ei aikuisena ollut kosketusta omaan seksuaalisuuteensa eikä hän halunnut edes ajatella sukupuolielimiään. Ensler tajusi, että moni nainen ei koskaan ole nähnyt omaa vaginaansa ja että jo sana vagina herättää häpeää ja sen sanomista ääneen kierretään kaikin tavoin. Vaginaan on myös kautta historian liittynyt paljon haitallisia tabuja ja mielikuvituksellisia uskomuksia.

"Minä sanon sen [vaginan], koska uskon että mitä me emme sano, sitä me emme näe, tunnusta tai muista. Mitä me emme sano, siitä tulee salaisuus, ja salaisuuksista syntyy usein häpeää, pelkoa ja myyttejä. Sanon sen, koska haluan jonakin päivänä sanoa sen luontevasti, vailla häpeää ja syyllisyyttä."
Eve Ensler, Vaginamonologeja



Kävin ystävänpäivänä ystäväni Katin kanssa kahvilla Rytmissä sekä Hämeentielle muuttaneessa KokoTeatterissa katsomassa Vaginamonologeja-esityksen. Kokoteatteri järjestää kyseisen esityksen aina ystävänpäivänä. Lavalla oli puoliympyrän muodossa joukko kuuluisia suomalaisia naisia, jotka jokainen vuorollaan lukivat yhden käsikirjoituksen monologin. Sekä lavalla että yleisössä olikin paljon tuttuja. Oli vaikuttavaa, kuinka niin riisuttu esitys voi olla niin vangitseva! Esitys oli ylistys tarinoiden voimalle sekä naiseudelle. Lavalle nousi lopuksi myös Pro-tukipisteen Jaana Kauppinen, joka puhui prostituoitujen oikeudesta työhönsä ja ihmisarvoon.



Lainasin viime viikolla kirjastosta Vaginamonologeja (2001), joka ohuena kirjana sisältää vain osan Enslerin keräämistä tarinoista. Monet kirjan tarinoista luettiin myös jo esityksessä. Kirjassa on muuten muutamia hienoja lesbotarinoita. Enslerillä itsellään on myös nykyisin naispuolinen elämänkumppani.

Kirjassa todetaan myös vaginafaktoja, kuten että klitoris on ainoa ihmisruumiin elin, jonka tarkoitus on tuottaa vain nautintoa. Lisäksi kerrotaan, että miljoonien tyttöjen ympärileikkaus Afrikassa vastaa sitä, että pojalta leikattaisiin pois suurin osa peniksestä tai se poistettaisiin jopa kokonaan. Yksikään kulttuuri ei suostuisi moiseen, mutta tyttölapsia sen sijaan saa silpoa!

sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Ravintolapäivä, Design-viikonloppu ja uusi DTM

Ostin tänään Stockmannin oman tuotemerkin runskut! Olen syönyt tänä vuonna jo hävyttömän monta runskua, varmaan kuusi jo ennen tätä päivää...

Ravintolapäivä, Design-viikonloppu, Runeberginpäivä, presidentin vaalit... Mikä superviikonloppu! Ja vielä superpakkasten kanssa!

By the way, kävin tällä viikolla Seuren nelipäiväisen kurssin - ja läpäisin sen, jee. Aloitan jo huomenna keikkatyöt päiväkodeissa. Uusi aluevaltaukseni työmaailmassa...

Vauhtia on superviikonloppuna piisannut, sillä lisäksi olin perjantai-iltana Lontoosta viikonlopuksi käymään saapuneen ystäväni Iriinin baari-illan vietossa Kaislassa ja eilen olin ystäväni Marjon valmistujaisjuhlissa ja tupareissa Lauttasaaressa. Jatkoilla testasimme eilen ensimmäistä kertaa uuden DTM:n Mannerheimintiellä.


Uuden DTM:n avajaiset olivat tämän viikon keskiviikkona. Uusi DTM on tyylikäs ja trendikäs, erityiskiitos leopardikuvioisesta tapetista Puuma-baarissa. Miinusta siitä, että yökerho on aika tavanomainen pintaliitopaikka. Olisin kaivannut villimpää ja persoonallisempaa sisustusta. Paikka on tosin iso, jopa kolme baaritiskiä ja kaksi tanssilattiaa (toinen tanssilattioista on tosin pieni). Lisäksi Mamassa oli mukavan paljon porukkaa. Tosin ne jotka lähtivät kotiin ennen kolmea, saivat jonottaa ulospääsyä pitkään. Tuntui, että homoja ja heteroita oli paikalla yhtä paljon. Tunnen muuten oloni hieman vanhaksi, koska olen käynyt ahkerasti jo kolmessa DTM:ssä, alkaen Annankadun DTM:stä!

Osallistuin vihdoinkin eilen ensimmäistä kertaa Ravintolapäivään. Tosin osallistuin vain ottamalla take away -annoksen mukaani, mutta silti. Vierailin ex tempore pullaburgerissa taidenäyttelyssä Erottajalla. Myyjinä oli kaksi ulkomaalaista miestä, jotka olivat pukeutuneet valkoisiin tiedemiesten takkeihin. Kaksi valokuvajaamiestä räpsi musta monta valokuvaa kuin asioin kassalla. Ostin pullista vegeversion, jossa pihvin virkaa toimitti punajuuriviipala. Sain pullani mukaan tyylikkäässä pahvirasiassa. Oli yllättävän hyvää - ja tulisen raikasta, kiitos wasabin. Pullan maku sopi myös suolaiseen täytteeseen. Pullaburger oli tosin aika pieni, enemmän välipala kuin ateria.

Tänä viikonloppuna on ollut myös Design-viikonloppu, joka on tietysti osa Helsinki Design Capital -juhlavuotta. Ehdin osallistua yhteen ilmaistapahtumaan eli kävelin tänään aurinkoisessa säässä Senaatintorille ihailemaan jääveistoksia. Jääveistokset ovat paikalla vain tämän viikonlopun. Osa niistä olisi pitänyt nähdä pimeän tultua, jolloin niihin syttyvät valot. Jokainen veistos sisältää sen verran vettä kuin yksi helsinkiläinen käyttää keskimäärin päivässä - eli aika hurjan paljon. Tuomiokirkon portaat olivat muuten muuttuneet pulkkamäeksi, heh.

Tässä valokuviani tältä päivältä:


kaunis Ruttopuisto





maanantai 30. tammikuuta 2012

Totta-näytelmä on dramaattinen ja kaunis

"Nainen tarvitsee elämässä kahta asiaa; huumorintajua ja tanssikengät." Totta 

Innostuin syksyllä kun luin Hesarista, että Riikka Pulkkisen Totta-romaanista tulee näytelmä. Liput piti heti varara. Riikka on ystäväni ainejärjestöni kirjoituspiiristä, ja siellä yhdessä hioimme Riikan menestyneen esikoisromaanin Rajan käsikirjoitusta. Nyt emme tosin ole Riikan kanssa olleet yhteyksissä pariin vuoteen. Viimeksi näimme toisen, pienemmän kirjoituspiirimme tapaamisessa kesäisellä terassilla, ellei sitten lasketa Helsingin kirjamessuja syksyllä 2010.

Suvun salaisuuden kertomisen sysää liikkeelle Eevan mekon löytyminen vintiltä.
Aloin pari viikkoa sitten lukemaan Totta-romaania (Otava 2010), jonka sain tosin joululahjaksi äidiltä jo vuonna 2010. Ehdin lukea kirjan puoleen väliin asti ennen teatteria (aion lukea romaanin vielä loppuun asti). Pääosassa kirjassa on kaunis ja runollinen kieli. Päähenkilöinä ovat kolmen sukupolven naiset. Teemoina ovat kuolema, pettäminen, luopuminen, lohtu ja rakkaus. Kirja on dramaattinen ja käsittelee isoja asioita. Elsa-mummo tekee kuolemaa syövän takia. Synkkään aiheeseen tuo valoa Elsan elämäniloinen ja eloisa luonne. Suvussa on kuitenkin vaiettu salaisuus: Elsan karismaattisen kuvataiteilija-aviomiehen neljänkymmenen vuoden takainen avioliiton ulkopuolinen suhde opiskelijatyttö Eevaan.

Kaikki henkilöhahmot ovat sivistyneistöä. Kuolema ja pettäminen saavat porvariston hillityn charmin rakoilemaan. Romaani on hyvin kunnianhimoinen eri aikarakenteineen ja useine tarinapolkuineen. Itselleni tarina on turhankin surumielinen ja kuolemapainotteinen ja kieli välillä teennäistä. Pidän kuitenkin ennen kaikkea hienoista henkilöhahmoista, älykkäistä naisista pääosassa ja tarkoista psykologisista havainnoista. On myös hyvä oivallus, että kuoleman lähestyessä ihmiset alkavat puhua vain siitä mikä on totta ja tärkeää. 

Vilma Melasniemi, Marja Packalén, Laura Malmivaara
Menin viime viikon lauantaina ystävieni Marjon ja Anna-Kaisan kanssa katsomaan Kalle Chydeniuksen ohjauksen Kom-teatteriin. Komiin oli mukavasti vain lyhyt kävelymatka kämpältäni. Viimeksi kun kävin Komissa 2000-luvun alussa, asuin vielä opiskelijana lapsuudenkodissani Vallilassa ja surautin paikalle taksilla... Eipä Eiran katuja ole helppo tuntea jos ei asu lähellä, koska molemmat teatteriseuralaiseni eksyivät matkalla Komiin.

Näytelmä on hyvin uskollinen kirjalle, tosin lyhennetty tuntiin ja 40 minuuttiin (ilman väliaikaa). Näyttelijöiden puhumina ja elehtiminä kirjan humoristiset puolet tulivat paremmin esiin. Hieman sekavaa oli tosin se, että samat näyttelijät esittivät eri henkilöhahmoja ilman vaatteiden vaihtoa. Lavastuksessa on käytetty paljon vettä, mikä sopii siihen, että kirjassa uidaan paljon ja käsitellään muutenkin vesi-teemaa. Vilma Melasniemi teki minuun suurimman vaikutuksen Elsan herkkänä lapsenlapsena Annana, joka kärsii parisuhteen kariutumisesta. Melasniemi on uskomattoman suloinen, hoikka ja tyttömäinen! Ajattelin myös näytelmää katsoessani, että onpa upeaa, että Riikan kotona näppäilemistä sanoista on syntynyt suosittu romaani ja sitten vielä näytelmä, jota myydään loppuunmyydyille saleille!


Luin muuten tammikuisesta Anna-lehdestä, että Renny Harlin miettii elokuvan tekemistä Totta-kirjasta! Ihmissuhdedraama olisi kyllä uusi aluevaltaus b-luokan toimintaelokuvista tunnetulta Rennyltä. Mutta Rennyn nimen ja kontaktien avulla mahdollinen Totta-elokuva saataisiin varmaan kansainväliseen levitykseen.

sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Nainen, olet hysteerinen!



Välillä tuntuu, kuin eläisin jo kuin eläkeläinen (jos bilettämistäni ei oteta mukaan)... Vahvistin tätä tunnetta menemällä torstaina elokuviin päivänäytökseen. No, ensi viikolla alkaa uusi työni Seurella, joten eläkeläispäiväni ovat pian ohitse. Kävin siis katsomassa Niinan kanssa elokuvan Hysteria (Iso-Britannia 2011).

Nyt olisi tietysti ollut ajankohtaisinta käydä katsomassa Oscar-ehdokkaina olevia elokuvia, mutta oli tämäkin hyvä valinta. Hysteria on romanttinen komedia, joka perustuu tositapahtumiin. Se kertoo hieromasauvan keksijästä, nuoresta modernista lääkäristä viktoriaanisessa Lontoossa. Rakastan pukudraamoja ja Lontoota, joten elokuva oli visuaalisesti oikein nautittava. Lisäksi se on kevyen feministinen. Leffa on siis kantaaottava mutta romanttisen komedian tarjoamissa puitteissa. Välillä sitä kaipaa tuollaisia valoisia elokuvia, jotka kertovat ongelmista, mutta sisältävät myös rakkautta ja hupsuttelua. Hysteria kuvaa lisäksi aikakauden köyhien rankkoja oloja ja sitä kuinka parempiosaiset ylimielisesti tuomitsivat köyhät vain laiskoiksi, jotka eivät apua tarvitse.


Olen aikaisemminkin tutustunut viktoriaanisen ajan "hysteria-tautiin", jonka uskottiin vaivaavaan jopa puolta englantilaisista keski- ja yläluokan naisista. Naiset tuomittiin vaikeiksi ja sairaiksi, vaikka todellisuudessa heidän kiukuttelunsa ja ahdistuksensa syynä oli turhautuminen sekä elämään sovinnaisina kotirouvana ilman omaa uraa että aviomiehiin, jotka eivät osanneet rakastella kunnolla tai harrastivat vaimojensa kanssa seksiä liian harvoin. Lääkärit lääkitsivät hysteriaa (tämä on aivan totta ja tarinan uskomattomin kohta) runkkaamalla naisia! Siinä ei edes nähty mitään seksuaalista, koska eiväthän siveät naiset voi tuntea seksuaalista mielihyvää, vaan kyse on vain hermojen reaktioista ärsytykseen... Tämän sokeuden vuoksi hieromasauvoja voitiinkin niiden keksimisen jälkeen tarjota kunnollisille naisille kotihoidoksi. Lopputekstien aikana näytetään kuvia eri vuosikymmenien hieromasauvoista, jotka ovat monet nykynäkökulmasta hyvin hupaisia.



P.S. Rahapulani takia tämän viikkoinen Docpoint jäi multa tänä vuonna kokonaan väliin!!! Ei siis ole tulossa Docpoint-päivitystä. Tämä oli lähes 10 vuoteen ensimmäinen kerta kun en käynyt Docpointissa. Onneksi tosin YLE Teema näyttää useita festareiden elokuvia heti jo näin alkuvuodesta.

lauantai 28. tammikuuta 2012

Lupa innostua!

Siellä Pekan hopeanharmaahiuksinen pää näkyy! Pääsimme lopuksi lähes eturiviin, mutta en siinä enää kehdannut räpsiä valokuvia.

Elämme huumaavia aikoja kun ensimmäistä kertaa presidentin vaaleissa toiselle kierrokselle on päässyt ehdokas, joka on vihreä, avoimesti homo ja naimisissa ulkomaalaisen kanssa. Lisäksi Pekka Haavisto on mitä oikeudenmukaisimman ja sympaattisemman oloinen kaveri, jonka kyky hillitä itsensä tilanteessa kuin tilanteessa on ihailtava.

Näin Haaviston ensimmäistä kertaa livenä kun menin tämän viikon torstaina päiväsaikaan kuuntelemaan häntä Hakaniemen torille ystäväni Niinan kanssa. Kuuluvuus ei ollut paras mahdollinen, mutta jotain silti kuuli. Hienoa oli, että paikalla oli myös viittomakielen tulkki, jonka tulkkausta oli seuraamassa useampia viittomakielisiä. Yleisö oli selvästi innoissaan Haavistosta. Paitsi eräs keski-ikäinen nainen, joka halusi käyttää yleisökysymyksensä siihen, että luki pätkiä Raamatusta ja kysyi, kuinka homo voi olla presidentti. Haaviston hymy ei hyytynyt, vaan hän vastasi tähänkin asiallisesti. Yleisössä tosin lopulta huudettiin naista jo häipymään kun hän olisi jatkanut Raamatun lukemistaan.

Tunnen itse myös uskovaisia homoja ja uskovaisia heteroita, joille homous on luonnollinen asia, joten olisi hienoa, jos vaalikampanjassa tuotaisiin esiin myös se, etteivät tosiaankaan kaikki uskovaiset tuomitse homoutta. 


Itse kohtasin vielä samana iltana uudestaan vastaavan tilanteen kun olin englannin keskustelukurssillani, jossa viimeisenä tehtävänä oli keskustella ryhmissä presidentin vaaleista. Keskusteluryhmässäni oli venäläinen keski-ikäinen pariskunta, jonka rouva alkoi paasata siitä, kuinka homot turmelevat lasten moraalin, kuinka homous on luonnotonta ja että homojen takia ihmiset voivat kuolla sukupuuttoon ja muuta uskomatonta puppua. Lisäksi miten tämä kaikki liittyi presidentin vaaleista keskustelemiseen?! Vastailin hänelle aika kärkevästikin takaisin, mutta lopulta olin niin räjähdyspisteessä, että keskustelu hyytyi. Lisäksi mietin, että kymmenen minuuttia on liian lyhyt aika yrittää muuttaa jonkun vahvoja rasistisia mielipiteitä. Ainakaan en vain lammasmaisesti vaiennut. Naisen puheesta kuulsi se, ettei hän oikeasti tiedä homoudesta mitään. Yleensä juuri ne, jotka vähiten ovat perehtyneet homoseksuaalisuuteen ja faktoihin, ovat kaikista kiihkeimpiä mielipiteissään... Nainen sanoi vielä, että hän olisi hyvin pettynyt, jos joku hänen kolmesta lapsestaan ilmoittaisi olevansa homo. Mun teki mieli sanoa, että nimenomaan toivoisin, että kaikki naisen lapset olisivat homoja. Tosin se olisi kyllä aika rankkaa lapsiparoille, jos oma äiti on noin tuomitseva ja jyrkkä. Ehkä olisi pitänyt vastata hymyillen, että eikö jokainen meistä ole vähän homo. No, Venäjä on kuuluisa homovastaisuudestaan ja ihmisoikeusrikkomuksistaan, joten mitä voi odottaa? Naisen aviomiestä selvästi hävetti vaimonsa kiihkeys, koska hän ei sanonut yhtään mitään, tuijotti vain pöydän pintaa posket punaisina.

Mutta niin, jatkoimme Niinan kanssa vielä Rautatieaseman viereiselle vihreiden vaalikojulle, josta saimme erilaisia Haavisto-pinssejä. Askartelin vielä ikkunaani kakkosen korkokenkä-jouluvaloistani, heh. Eilen kävin jo antamassa ääneni. Muista myös sinä äänestää!

Minä ja Pekka kaverikuvassa