Suositut tekstit

torstai 29. joulukuuta 2011

Femmen opas femmelle

Huomasin viime viikonloppuna sen iloisen yllätyksen, että Sateenkaarenmaalari on päässyt mukaan Bloglovin-sivustoon. Täytyy siis ehkä alkaa enemmän panostaa päivitysteni sisältöön... Tosin mulla on Bloglovinnin kautta vasta kaksi seuraajaa, heh. Toivottavasti pian jo enemmän! En tosin tiedä, mitä tehdä sen ongelman kanssa, että Bloggerin kuvat ovat yhteydessä Picasawebin albumeihin, ja blogini kuvatila alkaa olla jo hälyttävän täynnä.

Sateenkaarenmaalari täyttää muuten ensi viikolla yksi vuotta!!!

Laitan tänään kirjapäivityksen. Seuraava päivitykseni tuleekin vuoden 2012 puolella ja on varmaankin matkapäivitys. Lähden huomenna päivälennolla viideksi päiväksi lomalle Lontooseen vastaanottamaan lohikäärmeen vuoden (kiitos tiedosta koskien kiinalaista uutta vuotta eilisen Piloxing-tunnin vetäjälle). Jee! Lennän yksin, mutta paikan päällä odottaa kavereita. Mulla on jo perhosia - tai lohikäärmeenpoikasia - vatsassa.

Kuva on täältä.

* * *

Teemaan sopivasti sain jouluna luetuksi loppukesän Lontoon matkani kirjakauppaostokseni eli Lauren Levinin ja Lauren Blitzerin teoksen Same Sex in the City - So Your Prince Charming is Really a Cinderella (New York 2006, 250 sivua). Valitettavasti kirjaa ei ole suomennettu eikä sitä myydä Suomessa, mutta sen voi sentään tilata Amazonista.



"Sexuality dictates whom you love, not how you look." - Same Sex in the City

Kirja toi mieleeni monessa kohtaa suomalaisen versionsa, Kaikki muuttuu paremmaksi -kirjan (2010), joka sisältää suomalaisten ei-heteroiden positiivisia elämäntarinoita, ja ja josta kirjoitin blogissani syyskuussa. Lisäksi kuten jo Same Sex in the City nimikin viittaa, kirja kuvaa muotia rakastavien, kauniiden naisten elämää New Yorkissa niin kuin kuuluisa Sinkkuelämää-sarja - mutta nämä mimmit eivät juokse miesten perässä...

"Coming out is like being born again. - - Coming out is about being free. - - Don't forget that coming out should be a celebration of who you are." Same Sex in the City

Laurenit ovat kaksi parikymppistä menestynyttä ja menevää new yorkilaista ammattikirjoittajaa ja ystävystä. He päättivät kirjoittaa kirjan, jollaisen haluaisivat itse lukea, mutta jollaista eivät ole löytäneet kirjakaupoista. Tytöt halusivat kertoa nuorten lesbojen elämästä. Molemmat tytöt ovat nättejä ja naisellisia eli femmejä, joita kukaan tuntematon ei ikinä arvaisia lepakoiksi. Heidän oli itsekin vaikea löytää seksuaalisuuttaan ja tulla kaapista ulos. Teos on opas vasta suuntautumisensa tajunneille tai sitä yhä etsiville tytöille. Sain silti myös itse paljon irti hyvin kirjoitetusta ja helppolukuisesta kirjasta, vaikka en ole täysin keltanokka. Ennen kaikkea sain kurkistaa femmejen glamouriin elämään maailman pääkaupungissa, Nykissä.

"Fear is the emotion that holds us back from what we truly want." - Falon, Same Sex in the City

Kirjan kirjoittajat Lauren Levin ja Lauren Blitzer.

Kirja on yllättävänkin rehellinen ja avoin. Enemmän kuin deittikirja se on kirja lesbojen elämästä. Laurenit kertovat siinä suoraan omasta kaapista ulos tulemisestaan sekä treffi- ja seurustelukokemuksistaan, sekä mukana on myös monen muun tytön aito tarina. Teos ei anna vain siloiteltua kuvaa glamourelämästä, vaan monella on ollut rankkaa ja paljon ihmissuhdesotkuja, mutta lopuksi kaikki ovat rohkaistuneet elämään itsensä näköistä elämää. Esimerkiksi toisella Laurenilla on varakas juutalainen perhetausta, ja hän ajautui käyttämään masentuneena huumeita, ennen kuin ymmärsi olevansa lesbo ja eläneensä valheessa.

Teos jakautuu jaksoihin, joissa kerrotaan lokeroinnin ahdistavuudesta ja seksuaalisuuden liikkuvuudesta ja moninaisuudesta, oman identiteetin löytymisestä, ensimmäisestä kerrasta sängyssä naisen kanssa, kaapista ulos tulemisesta, treffailupulmista, kahden naisen välisen suhteen intensiivisyydestä, romanttisista ystävyyssuhteista heteronaisten kanssa, sydänsuruista ja niistä selviämisestä, suhteista kokeilunhaluisten heterotyttöjen kanssa, lesboystävien tärkeydestä, ja tulevaisuudesta aikuisena gay-naisena (avioliitto ja lapset).

"Besides the sex, my lesbian friends are the reason I love being gay." - Carlyn, Same Sex in the City

No niin, milloin joku kirjoittaa vastaavan kirjan lepakoista Helsingissä? ;-D

keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Voihan joulu!

Kaipa joulu vaatii jonkin postauksen. Vietin neljä yötä vanhempieni ja nuorimman siskoni luona Kruununhaassa täyshoidossa. Kävimme perinteisesti jouluaattona vaarin luona Puotilassa isoissa sukujuhlissa. Tapaninpäivänä vanhempani kestitsivät muutamia sukulaisia. Katsoin useamman elokuvan telkkarista (Elizabeth Taylorin tähdittämä Muistojeni Pariisi oli ihana!!!). 

Oli rentouttavaa, mutta myös vähän tylsää - ja hermoja kiristävää. Joulu toistuu aina niin samanlaisena, ja hössöttävät vanhempani käyvät hermooni noin suurina annoksina. Joulu taitaa olla hauska perhejuhla vain niille aikuisille, joilla on omia pieniä lapsia, tai jos matkaa toiselle paikkakunnalle asti näkemään vanhempiaan pitkästä aikaa. Mähän en tunnetusti edes pidä jouluruuasta ja nyt "sain" syödä sitä useamman päivän. Lisäksi olen ateisti, joten joulu ei ole mulle tärkeä hengellinen juhla. Päätinkin, että tämä oli viimeinen perhejouluni, ja ensi jouluksi suuntaan lomalle ulkomaille tai edes kylpylään Suomessa halukkaiden sinkkuystävieni kanssa. Mulle saa ilmoittautua! :-D


Koristelin joulukuusen vanhempieni luona.

Kuusen takaa löytyi kiukkuinen kissa.

Tässä ovat saamani joululahjat. Päälahjani vanhemmiltani oli pyytämäni lentoliput Lontooseen uudeksi vuodeksi (liput eivät ole kuvassa).

perjantai 23. joulukuuta 2011

Joulu on hyvien kirjojen ja elokuvien aikaa...

Ihanaa joulua kaikille! 

Ennen kuin matkaan joulunviettoon vanhempieni luokse - city-henkisesti raitiovaunulla Kruununhakaan - niin esittelen tässä lyhyesti kolme tällä viikolla katsomaani tai lukemaani teosta.



Näin Jane Campionin elokuvan Yön kirkas tähti  (Iso-Britannia 2009) ensimmäisen kerran Rakkautta ja anarkiaa -festivaaleilla syksyllä 2009. Olin kuitenkin silloin krapulainen, joten osa elokuvasta meni ohitse väsymyksen sekä tekstityksen puutteen takia, ja elokuvassa puhutaan vanhanajan koukeroista englantia. Nyt lainasin elokuvan kirjastosta. Katsoin DVD:n keskiviikkona - jälleen krapulassa tiistain glögijatkojen takia, mutta tällä kertaa oli sentään tekstitykset, heh.

Jane Campionin Piano vuodelta 1993 kuuluu ehdottomiin lempielokuviini. Hieno ja koskettava Yön kirkas tähti sijoittuu 1800-luvun alkuun ja kertoo 25-vuotiaana kuolleen runoilija John Keatsin kolmesta viimeisestä elinvuodesta. Keskiössä on Keatsin rakkaussuhde ompelijatar Fanny Brawneen. Keats kirjoitti Brawnelle rakkauskirjeitä, jotka ovat yhä tunnettuja kauneudestaan. Elokuvan nimi tulee Keatsin kuuluisasta runosta, jonka hän omisti rakastetulleen.


Henriikka Tavin esikoiskirja Esim. Esa (2007) sai paljon kiitoksia ja palkintoja. Luin nyt hänen kolmannen runokirjansa Toivo (Teos 2011). Toivo ei ole aivan yhtä villin kokeileva kuin Esim. Esa, mikä tekee siitä mielestäni helpommin lähestyttävän. Siinäkin on kuitenkin paljon älyllisiä ja moderneja kokeiluja, kuten runon seassa suoria lainauksia vanhoista saduista tai Saima Harmajan päiväkirjasta. Pari runoa muodostuu pelkästään perhosten nimien luetteloinnista. Perhosten nimet ovat tosiaan jo itsessään runoutta! Kirja jätti mut hieman kylmäksi ja oli makuuni liian abstrakti, mutta pidin sen satukuvastosta ja synkän kauniista tunnelmasta.



Kyllä, olen nyt lukenut jo kolmannen Lontoon matkaoppaan alle puolen vuoden sisällä... Kaksi edellistä luin loppukesän viikon lomamatkaani ajatellen. Tämän kolmannen lainasi minulle juuri omalta Lontoon lomaltaan palannut siskoni, koska olen menossa uudeksi vuodeksi kaveriporukalla juhlimaan Londiniumiin.

Tykkään tutustua matkakohteisiini ennalta, koska siten vieraasta paikasta saa eniten irti eikä kokemus jää pintapuoliseksi kertakäyttökulutukseksi. Enkä tiedä, miten muuten löytäisi itseään ja seuraansa eniten kiinnostavat elämykset uudesta paikasta. Lomamatka on myös paras tapa saada motivaatiota siihen, että tarttuisi kirjaan tutustuakseen syvemmin muihin kulttuureihin ja kaupunkeihin ja niiden historiaan. Ja mikä onkaan parempi tapa fiilistellä matkaa edeltäkäsin... 

Kaupunkikirjat: Lontoo (WSOY 2010) on kuulemma paras Lontoon matkaopas. Voin yhtyä kehuihin, koska kirja on äärettömän kattava ja selkeä sekä rennosti mutta ytimekkääsi kirjoitettu. Siinä annetaan ryhmiteltyjen nähtävyyksien ja niiden historiallisten taustojen lisäksi käytännön vinkkejä lomailuun Lontoossa ja neuvotaan esimerkiksi kuva kuvalta kuinka toimia metrolipun kanssa, heh. Karttaosuus on myös laajin näkemäni. Kirja on kuitenkin sen kokoinen, että se mahtuu helposti käsilaukkuun. Lopussa oleva kirjan avustajalista on kunnioitusta herättävän pitkä.

maanantai 19. joulukuuta 2011

Kulttuurinen sillisalaatti ennen joulua

Kas vain, koko viime viikko hurahti ilman yhtään blogimerkintää... Voin tosin puolustautua sanomalla, että olen bloggailun sijaan ollut über-aktiivinen Twitterin käyttäjä! En ole edes viime viikolla käynyt uusissa kulttuuririennoissa, joten ei ole ollut paljonkaan kerrottavaa täällä. Well, olen kiertänyt läpi erilaiset Helsingin joulumarkkinat, mutta niihin osaatte varmasti suunnistaa ilman apuanikin. ;)

Tiesittekö muuten, että Hietsun kirppis on auki myös talvella (tietysti sisätiloissa)? Vien sinne vaatteitani myyntiin tällä viikolla kahdeksi viikoksi itsepalvelupöytään. Pöydän saa nyt joulualennushintaan.


No, mennään sitten kulttuurin raja-aitoja hipoen... Viime lauantaina olin aina yhtä mahtavalla Peijakas!-klubilla Helsinginkadun Pacificossa. Juhlimme samalla yhden klubin perustajista ja dj:n eli Aikun syntymäpäiviä ennen klubin alkamista.

Edellisen viikon lauantaina tutustuin taas ensimmäistä kertaa Club Casinoon, joka järjestetään Annankadun Bar Loosessa joka kuukauden toisena lauantaina. Teemana on ihana 1950-luku, mikä näkyy asuissa ja kuuluu musiikissa. Kannattaa muuten mennä paikalle yhdentoista maissa, jolloin ei kuulemma ole vielä jonoa. Mä ja kaverini Kati etkoilimme sen verran kauan mun luona, että pääsimme Loosen luokse vasta yhden maissa yöllä - ja saimmekin sitten jonottaa sisälle noin 45 minuuttia...



Katsoin viime viikolla kaksi kirjastosta lainaamaani elokuvaa, jotka eivät tietääkseni ole päässeet Suomessa kuin DVD-levitykseen. Bob Goldthwaitin ohjaaman leffan Maailman Paras Isä (World's Greatest Dad, USA 2009) nimi johtaa pahasti harhaan, koska kyseessä ei ole lässy perheleffa, vaan terävä musta komedia. Robin Williams esittää runouden opettajaa lukiossa ja wannabe-kirjailijaa, jonka oma poika on todella matalamielinen ja epäsivistynyt teini (yksiä vastenmielisimpiä - mutta ei epärealistisempia - teinipoikahahmoja koskaan!). Elokuva kertoo yksinäisyydestä, ystävyydestä, tekopyhyydestä, teini-iästä, menestystä palvovasta kulttuuristamme ja unelmien toteuttamisesta.



Adam Brooksin ohjaama ja käsikirjoittama romanttinen draamakomedia Ehdottomasti, ehkä (Definitely, Maybe, USA 2008) kertoo kolmekymppisestä miehestä ja hänen kolmesta nuoruuden naissuhteestaan, joista yksi on se oikea. Kolmikymppinen Will on juuri eroamassa vaimostaan, ja hän kertoo 10-vuotiaalle tyttärelleen Mayalle tarinan siitä kuinka päätyi naimisiin. Mayan pitää arvata kuka tarinan heiloista on Willin tuleva vaimo ja Mayan äiti. Parasta elokuvassa on todella mietitty, realistinen ja fiksu käsikirjoitus. Elokuvassa on monia limittyviä tarinoita, jotka liittyvät niin romanttiseen rakkauteen, vanhemman ja lapsen suhteeseen, oman uran rakentemiseen kuin vastoinkäymisten voittamiseen.

Päähenkilö Will työskentelee nuorena Bill Clintonin vaalikampanjassa, ja Clintonin uran nousukiito ja mahalasku rinnastuvat Willin elämän vuoristorataan. Polveileva elokuva kattaa yli 15 vuoden ajanjakson Willin elämässä, ja elokuvassa on hauskasti ja tarkasti kuvattu miljöitä ja asuja eri aikoina, kuten myös esimerkiksi kännyköiden ja internetin ilmestymistä. Mayaa esittää uskomattoman luonteva Abigail Breslin, joka loisti myös esimerkiksi Little Miss Sunshinen pääroolissa. Ja hei, elokuvassa ei ole heteronormatiivista oletusta, vaan myös bi-hahmoja löytyy...


Tänään avattiin Viiskulman tuntumaan Brooklyn Cafe (Fredrikinkatu 19, auki ma-la klo 6.30-20.00). Paikka avataan jo noin huippuaikaisin, jotta sieltä voi ostaa mukaansa töihin aamiaisen. Kävin heti tänään ostamassa sieltä täytetyn bagelin ja brownien, molemmat hyviä. Odotin, että avajaispäivänä olisi ollut kaaosta, mutta kaikki toimi nopeasti ja hyvin. Tiskin takana hääri enemmänkin porukkaa, mikä on hyvä, koska en ymmärrä kuinka kaksi ihmistä jaksaisi pyörittää noin pitkään auki olevaa paikkaa! Kahvilaa pitävät siis kaksi Brooklynistä kotoisin olevaa nuorta tummaihoista siskosta, jotka vaikuttavat todella hymyileväisiltä ja herttaisilta. Tytöt puhuvat vain englantia. Kahvila on niin soma ja sympaattinen, että sinne täytyy pian mennä istuskelemaan jonkun ystävän kanssa!



lauantai 10. joulukuuta 2011

Kaksi uutta ravintolaa: Mange Sud ja Hanko Sushi




Jostain syystä en jaksanut ottaa eilen valokuvia, joten tämä kuva Mange Sudista on ravintolan kotisivuilta.

Olen vaihteeksi käynyt tällä viikolla paljon syömässä ulkona kavereiden kanssa. Onko mitään hauskempaa ja hyödyllisempää (saa ruokaa, pääsee ulos kivaan paikkaan ja samalla näkee pitkästä aikaa jonkun ystävän)? Tässä nyt esittelyssä kaksi uutta paikkaa tältä viikolta, koska muista ravintoloista ja kahviloista olen jo tainnut kirjoittaa täällä aikaisemminkin. 

Tämä uusi eiralainen helmi on voinut jäädä monelta huomaamatta eli erikoisesti nimetty ravintola Mange sud (Tehtaankatu 34 D). Ravintola panostaa välimerelliseen ruokaan, joka onkin lemppariani. Paikka on pieni ja tyylikäs, kuin taidegalleria tai desingasunto. Jo itse rakennus on kaunis ja vanha. Miinusta siitä, että pienessä ravintolassa tuntuu helposti siltä kuin kaikki kuulisivat toisten pöytien keskustelut. Lisäksi pitkän pöydän ääressä on vaikea kuulla, mitä pöydän toisessa päässä istuvat kaverit sanovat. Jos tosin on liikkeellä kaksistaan, niin saa pöydän syrjemmältä kuin keskeltä salia.

Mange sud
Olin Mange Sudissa eilen Mediapajan vanhojen ystävieni kanssa viettämässä porukalla pikkujoulujamme. Otin itse alkuun glögin (seitsemän euroa!) ja ruuaksi grillattua maissikanaa, paahdettuja juureksia, vuohenjuustoa ja rosmariinikastiketta (pieni mutta todella hyvänmakuinen annos, 19€). Jälkkäriksi erehdyin ottamaan kahvin, ja tavallinen kupillinen maksoi 3,5 euroa... Muutama meistä otti Teatteri-menun, joka oli paikan hintoihin nähden kohtuullinen eli 34 eurolla sai alkusalaatin, pääruuan ja jälkiruuan, ja oli kuulemma todella hyvää. Plussaa siitä, että ravintola on niin lähellä kotiani, heh.


Iloinen yllätys oli se, että laskun mukana jokainen sai etusetelin, jolla ensi kerralla voi syödä kaksi menua yhden hinnalla. Erikoista sinänsä, ettei paikka ole auki viikonloppuisin, vain tiistaista perjantaihin. Pöytävarauksen voi tehdä kätevästi netissä ravintolan kotisivuilla.

Jatkoimme lähelle Punavuoren Ahveneen, joka on todellinen oluen ystävän mekka, mutta saa sieltä tällainen sokerihiirikin kirsikkaolutta ja minttukaakaota.

****

lounasannos

Kävin tällä viikolla jälleen uudistuneessa Kluuvin tavaratalossa, nyt Juhanin kanssa lounaalla ylimmän kerroksen sushiravintolassa nimeltä Hanko Sushi. Kyseessä on itse asiassa ketju, joka löytyy useammasta kaupungista Suomesta ja Helsingistä ennestään Ruoholahdesta, Herttoniemestä ja Hakaniemestä.

Paikan valtava akvaario oli jo aikaisemmin kiinnittänyt huomioni. Koko Kluuvin ylin kerros on sisustukseltaan hyvin valkoinen ja samoin on myös Hanko Sushi. Lounasmenu eli sushilajitelma oli herkullinen, ja sitä sai kolmessa eri koossa. Hintaan kuului misokeitto ja vihreä tee. Ruoka oli tuoretta sillä se tehtiin paikan päällä, eikä kokilta mennyt aikaa kuin hetki. Ravintolassa on muutama syrjäinen istuskelutila kahdelle hengelle tai yksin syöville. Samalla voi ihailla vastapäätä näkyvää vihreiden kasvien peittämää seinää.

Hanko Sushista on mukavaa jatkaa kahville tai smoothielle saman kerroksen Fuel Smoothie baariin ja kahvilaan, jossa saa loikoilla säkkituoleilla.

"Sydän pumppaa taivaan ja perhosen"


Soitan hätänumeroon ja painan luurin rintaa vasten,
kuuleeko kukaan pimeää joka päästää lepakoita paidan alta.


Lainasin eilen kirjastosta helsinkiläisen kuvataiteilija ja runoilija Satu Mannisen (s. 1977) toisen runokokoelman Sydänfilmi (Gummerus 2009). Pidin kovasti Mannisen esikoisteoksesta Sateeseen unohdettu saari - Dialogi Virginian kanssa (Gummerus 2007), jossa minäpuhuja kommunikoi kirjailija Virginia Woolfin kanssa, joka on ollut lempikirjailijoitani jo teini-iästä lähtien.

Sydänfilmi on kaunis ja mielikuvitusta herättelevä nimi. Manninen osaa kirjoittaa hienoja, älykkäitä ja tuoreita kielikuvia. Sydänfilmi sisältää klassista keskeislyriikkaa, jossa minä-puhuja havannoi ympäristöään. Tyyli on lakoninen eikä runoilla ole otsikoita. Ensiksi ollaan sairaalaassa (joka on allegoria nyky-yhteiskunnalle) ja synkissä tunnelmissa. Kokoelman loppupuoli käsittelee perhettä ja leikkiä, välillä myös valoisammissa sävyissä.

Satu Manninen

Skalpelli viiltää lihaa ja valkokangas putoaa kinokseksi,
siihen kompastuu kuin elokuvan kohtaukseen.
Mikä tahansa voi olla kuva meistä, olemme kiiltokuvista
leikeltyjä, saumat ovat menneet vinoon.
Olemassaolo kuin puristaisi mehua muovihedelmästä,
ravistaisi talvea lasipalloon.

torstai 8. joulukuuta 2011

Lolan täytyy vaihtaa juoksuksi


Katsoin eilen Britannian Amazonista tilaamani elokuvan And Then Came Lola (USA 2009). Kyllä, löysin tämänkin elokuvan mahtavan brittiläisen Peccadillo Picturesin kautta.

Leffan nimi viittaa tietysti saksalaisen Tom Tykwerin kulttielokuvaan Juokse Lola! (Lola rennt, Saksa 1998), joka näköjään tunnetaan myös rapakon toisella puolella. Näiden kahden elokuvan välillä on tosin 11 vuotta. Lainasin kesällä kirjastosta Juokse Lola! -elokuvan, koska en muistanut, että olen jo nähnyt sen vuosia sitten...

Tarinassa on siis kolme vaihtoehtoista versiota, joista tietysti kahdessa ensimmäisessä päähenkilö epäonnistuu. Molemmissa elokuvissa ideana on, ehtiikö Lola lyhyessä ajassa hoitaa ongelman pois päiväjärjestyksestä. Pienet muutokset Lolan toiminnassa muuttavat lopputulosta dramaattisesti. Samalla nähdään nopeita leikkauksia Lolan kadulla kohtaamien ihmisten elämästä. Molemmissa elokuvissa tyyli vaihtuu välillä veikeäksi animaatioksi.


Juokse Lola! -elokuvassa Lola yrittää 20 minuutissa hankkia poikaystävälleen 100 000 saksan markkaa, koska poikaystävä on hukannut rikollisjoukon rahat, joten poikaystävän hengenmeno on lähellä. Feministisessä elokuvassa nainen on aktiivinen ja kekseliäs sankari, joka pelastaa pulaan joutuneen miehen.

And The Came Lola -leffassa miljöönä on kesäinen San Francisco. Lola on aina myöhässä oleva valokuvaaja, jolla on uusi tyttöystävä Casey. Casey odottaa baarissa italialaisen, kuuman ex-tyttöystävänsä kanssa, tuoko Lola hänellä puolen tunnin sisällä valokuviensa printit, jotta Casey voi näyttää ne eksälleen, jonka kanssa hän suunnittelee isoa työprojektia. Lola yrittää pelastaa sekä parisuhteensa että uransa.

saksalainen versio vuodelta 1998
And Then Came Lola on sympaattinen, hauska ja viihdyttävä. Ja kaikki tytöt ovat todella hyvännäköisiä. Lisäksi leffa käsittelee parisuhteita nokkelasti. Virkistävää on se, että kaikki sivuhenkilötkin ovat homoja. Monissa heteroleffoissahan kadullakin vastaan kulkevat parit ovat nais-mies-pareja, mutta tässä elokuvassa on kiinnitetty huomiota siihen, ettei sorruta sovinnaisuuksiin ja tavalliseen hetero-oletukseen.

Ja hei, tässä on vihdoinkin sellainen lesboelokuva, jossa ei ole kolmantena pyöränä / kilpakosijana miestä!

Tuntuu muuten, että USA:ssa ja Britanniassa on viime vuosina tehty paljon nimenomaan lesboyleisölle suunnattuja (aika kevyitä) lesbisiä romanttisia komedioita. Nämä elokuvat nähdään lähes aina vain gay-elokuvafestivaaleilla ja DVD:nä. Yleensä sekä ohjaajat / käsikirjoittajat että näyttelijät ovat lesboja. Mainittakoon, että And Then Came Lola'n on ohjannut naispari, Ellen Seidler ja Megan Siler.

Elokuvan pariskunta Lola (Ashleigh Sumner) ja Casey (Jill Bennett)

lauantai 3. joulukuuta 2011

Iso, isompi, uusi sänkyni!

Shoppailupäivitys...

Tämä ei ole varsinaisesti kulttuuriuutinen, mutta merkkipaalu omassa elämässäni: ostin tällä viikolla parisängyn! Johan sitä on tässä asunnossa seitsemän vuotta kärvistelty kapeassa sängyssä. Uusi sänkyni on itse asiassa hyvin samannäköinen kuin vanha sänkyni, vain leveämpi. Siinä on myös päädyt eri kohdissa, sillä edellinen sänkyni oli sohvamainen. Molemmat vuoteeni ovat myös Ikeasta.

Ostin tänään lisäksi Sokokselta sopivan leveän punaisen päiväpeiton (jep, edellinenkin päiväpeittoni oli samaa punaista) sekä uudet tyynynpäälliset. Isossa sängyssä on mukavaa viettää aikaa ja siinä voi vaikka lukea helposti Hesaria. Ja elän myös toivossa, että seurustelen taas joku kaunis päivä, jolloin parisänky tulee tarpeeseen. ;-b

Päätin hoitaa tänään kerralla useamman ostoksen pois päiväjärjestyksestä ja ostin myös Claes Ohlsonilta uuden pinkin vedenkeittimen (maksoi alle seitsemän euroa!), salaattilingon ja kuva- ja äänipiuhat, joilla voin siirtää tietokoneelta elokuvia telkkarin ruudulle. Asuntoni alkaa olla todellinen viihteen keskus...

Yksi kissa on jo päässyt vuoteeseeni...
Uusi parisänkyni ja hieman muuttunut sisustukseni. Rölli tuli tänään mun luo ja on hoidossa 10 päivää.

Sain uuden Nokia 700 -älypuhelimen vanhemmiltani viime sunnuntaina synttärilahjaksi. Se on ihana! Ja se on tällä hetkellä ohuin myynnissa oleva älypuhelin. Ostin itse Stockmannilta tuon kännykkäsuojan ja "kynän", jolla voin näppäillä kännykän kirjaimistoa.