Valokuvia poikatytöistä ja tyttöpojista

Arvaa, onko kuvan lapsi tyttö vai poika?

Kävin eilen Vilman kanssa Kaapelitehtaalla Suomen Valokuvataiteen museossa. Pidän Valokuvataiteen museosta paljon, ja viime keväänä siellä oli Susanna Majurin hieno näyttely "Vedentutkijan tytär" ja suomalaisen Atelieri O. Haapalan burleskivalokuvia. Nyt siellä on uudet näyttelyt neljältä suomalaiselta taiteilijalta.

Heidi Lunabban Kaksoset-kuvasarjaa

Onko sinuakin ärsyttänyt se, että kulttuurissamme jo pienille lapsille tuputetaan vahvasti tietyn sukupuoliroolin mukaista käytöstä ja pukeutumista ja seksuaalista asennoitumista vastakkaiseen sukupuoleen? Tyttölapset saavat iänikuisia vaaleanpunaisia vaatteita ja pojat vaaleansinisiä vaatteita ja myöhemmin ruskeita, tummansinisiä ja tummanvihreitä vaatteita.

Todellisuudessa ilman rimpsumekkoja ja Batman-paitoja lapsista olisi ulkonäön perusteella vaikea sanoa, kumpaa sukupuolta he ovat. Feminiiniset ja maskuliiniset kasvonpiirteet ja ruumiinmuodot tulevat esiin vasta murrosiässä. Lähes kaikki lapset ovat laihoja ja pehmeäihoisia rimpuloita, jotka tykkäävät valokuvissa väännellä naamaansa.

Heidi Lunabban (s. 1977) näyttelyssä "Kaksoset" on kuvia samasta lapsesta sekä pojan että tytön vaatteissa ja poseerausasennoissa. Uusimmassa Tulva-lehdessä on muuten hyvä juttu Lunabban valokuvista. Huomasin eilen, että lapsen sukupuolen kavaltavat hiukset. Vaatteilla ja hiusmallilla tehdään poika- ja tyttölapsia. Valokuvat eivät onnistu peittämään sitä, että pojille leikataan lyhyt poikatukka ja tyttöjen tukan annetaan kasvaa pitkäksi. Kuitenkin pitkätukkaisia poikia ja lyhyttukkaisia tyttöjä on jo vaikeampi tunnistaa oman sukupuolensa edustajiksi.

Jaakko Heikkilä: Jankon nokoset, Serbia 2007

Isoin näyttelytila on varattu Jaakko Heikkilän (s. 1956) "Henkeviä porinoita" -näyttelyyn, jossa tornionlaaksolainen pohjolan mies esittelee eri maiden köyhiä vähemmistöryhmiä. Useissa hänen kuvissaan on panoraamamaiseman horisontti, joka vertautuu makaavan ihmisen vaakalinjaan. Heikkilän kuvissa on harmoninen, rauhallinen ja vähän satumainen tunnelma.

"Molen koko päivän maanu ja antanu valon tulla huohneesseen."

Jaakko Heikkilä: Coney Island, Pohjois-Atlantti, 2003

Miten kärpänen näkee maailman? Entä millainen on hirven näkökulma? Tuula Närhinen (s.1967) on kuvannut luontoa eri eläinten perspektiiveistä rakentamiensa neulanreikäkameroiden avulla. Näyttely on ehkä liiankin älyllinen eikä tarpeeksi visuaalinen. Valokuvat ovat suttuisia eivätkä kovinkaan kiinnostavia, mutta idea on kekseliäs. Närhinen on myös nähnyt paljon vaivaa rakentamalla erilaisia kameroita ja kiinnittämällä ne esimerkiksi myyränkoloihin tai kukan varteen.

suunnittelupiirros ja itse valokuvat myyränkolosta

Tuula Närhisen rakentamia eri kokoisia neulanreikäkameroita

Pienimmässä näyttelyhuoneessa on Beata Fransson (s. 1977) paperikasseja, joissa on kuvia italialaisten kalliiden muotiputiikkien näyteikkunoista yöaikaan. Muotikassit ovat hyvin tyylikkäitä. Fransson kuitenkin pohtii kuluttamisen sisällöllistä tyhjyyttä.

"Fransson pohtii näyttelyssään muotiliikkeiden näyteikkunoita sekä visuaalisena ilmiönä että osana kulutuksen kulttuurihistoriaa. Ikkunat ovat kuin teatterilavastuksia tai elokuvascreenejä, joissa esineet loistavat parrasvaloissa. Kuten teatteriesitys, ollakseen merkityksellinen ikkunakin tarvitsee yleisöä. Näkökulmasta riippuu, nähdäänkö kuluttajat mainosten orjina, primitiivisinä koristautujina, vai itsenäisinä katsojina ja omien valintojen tekijöinä. Yöllä, kun näyteikkunat loistavat tyhjille kaduille, kulutus näyttäytyy ontoimmillaan." Valokuvataiteen Museon verkkosivut