Suositut tekstit

maanantai 28. maaliskuuta 2011

Polttarihuumaa

junttimeininkiä: Kirsin laukku laivalla
Olen vieläkin täynnä positiivista energiaa kaikesta viikonlopun hauskanpidosta, uusista kokemuksista ja nauramisesta kavereiden ja uusien tuttavuuksien seurassa. Vietimme siis ystäväni polttareita. Uninen juhlakalu onnistuttiin lauantaina täysin yllättämään aamuyhdeksältä (raukka oli luullut menevänsä illalla pienellä porukalla teatteriin).

Vaikka polttareissa oli paljon ohjelmaa, juomien kumoamista ja valvomista, niin lopputulos oli uskomattoman virkistävä. Meitä oli parhaillaan menossa mukana 17 tyttöä. Mukavaa oli, että pääsimme kaikki osallistumaan yhdessä ohjelmanumeroihin. Lisäksi oli kauniin aurinkoinen päivä talviurheiluun. Minäkin olen nyt ensimmäistä kertaa kävellyt trapetsilla ja heilunut yhdeksän metrin korkuisen puun latvassa... 

Polttariohjelmaan kuului muun muassa ystäviin liittyvä biisinarvausleikki, päivämatka Tallinnaan M/S Rosellan nostalgiaristeilyllä, "noloa" aamutanssia ja drinkkejä laivan discossa, alushousujen tuunausta paljetteja ja koristeita ompelemalla, Nõmme Seikkailupuisto Tallinnassa, illallinen laivan puffetissa, kirjallisuusiaiheisia leikkejä (suurin osa juhlijoista oli kirjallisuustieteen opiskelijoita ja kustannustoimittajia), Ex-poikaystävät -ryhmän esiintyjän drag king -opetusta kämpälläni, juhlimista Lostarissa (ja jatkot Stadin Tähdessä) ja seuraavana päivänä morsiussauna ja överirunsas brunssi Hämeentien modernissa Dylanissa.

Kaasot olivat keksineet teemaksi polttarikliseet, joten olimme aluksi pukeutuneet junttituristeiksi ja morsiamella oli jopa suojakypärä päässään. Meitä luultiin urheiluseuraksi... Loppuillasta huomioimme tämän toisen morsiamen vampyyrikirjallisuusinnostuksen ja olimme seksikkäitä vampyyrejä mustissa mekoissa - ja sankari itse oli Twiligthin Edward (lopputulos näytti tosin enemmän Nick Cavelta).


hienostunut asukokonaisuuteni laivalla

polttarikirja

Menimme taksilla seikkailupuistoon, jossa oli eri korkeuksissa viisi erilaista kiipeily- ja tasapainoilurataa. Puisto oli mukavan luonnonläheinen (radat oli rakennettu puihin) ja tasapainoaistia kehittävä. Miinusta siitä, että turvallisuussäädökset olivat löyhät... Välillä pelotti oikeasti! Lisäksi oikea reiteni on yhä kipeä. Mutta rikoinpa vähän rajojani.

Ensimmäinen ja helpoin rata, joka päättyi vauhdikkaaseen syöksylaskuun alas köyttä pitkin.

Toinen kaasoista ja morsian aloittivat ensimmäisen radan.

Rosellan puffetin jälkiruoka-annokseni. Puffet oli yllättävän laadukas.

Ihana, ihana Dylan! Arabiassa sijaitsevan nätin ravintolan brunssi oli mielettömän runsas. 

* * * * *

P.S. Allekirjoita Vihreiden naimalakko. Siinä vaaditaan, että Suomessa on säädettävä tasa-arvoinen avioliittolaki kaikille. 

"Lakko on avoin kaikille; heteroille ja homoille, parisuhteellisille ja -suhteettomille. Myös naimisissa olevat tai parisuhteensa rekisteröineet voivat ryhtyä 'tukilakkoon'."

5 kommenttia:

  1. Kuulosti tosi hyviltä polttareilta, kävi ihan kateeksi meininkiä :) PS. Mulla samanlainen kokispaita kuin sulla!

    VastaaPoista
  2. Ooh, mahtavia kuvia! Mua harmittaa etten jaksanut syödä juuri mitään jälkiruokia (tein saman virheen seuraavana päivänä Dylanissa...)! Ja luin muuten seikkailupuistokuvan alta että "rikoinpa vähän raajojani", onneksi ei sentään! :)

    VastaaPoista
  3. Heh, olet siis Jasmin myös saanut t-paidan joululahjaksi videovuokraamosta? Odotin innolla, että sieltä olisi annettu dvd tai alennuskortti, mutta ei, mauton t-paita... Onneksi t-paita tulikin nyt juuri tarpeeseen!

    Kiitos myös teille kehuista! :) Otin polttareista 99 (!) valokuvaa, mutta ne eivät suurin osa tule tänne julkiseen levitykseen.

    Olisin tosiaan voinut rikkoa raajojani, jos olisin ylhäällä yhtään horjahtanut ennen kuin kiinnitin turvakoukut...

    Oli mahtavat polttarit! Jee jee. Tämän päivän Hesarista myös selvisi, että prinssi Williamkin juhli viikonloppuna polttareitaan.

    VastaaPoista
  4. Heh, joo kokispaita on Filmtownista. Itse olin kanssa voittooni todella pettynyt, kunnes lunastin paidan. Sehän on hiton pehmeä, hyvästä materiaalista tehty! Ja olen kauhea kola-addikti nykyään joten en pannut pahakseni tuotemerkkiäkään...

    VastaaPoista
  5. Well, sitten paita tuli oikeaaseen osoitteeseen! :) Onhan kangas tosiaan pehmeä. Itse en vain ole mainos-t-paitojen ystävä, mutta jos fanittaa mainostettavaa tuotetta, niin sittenhän mainosvaate on osuva.

    VastaaPoista