Suositut tekstit

sunnuntai 16. tammikuuta 2011

Uuden vegaaniravintolan testaus - ja kissamaista menoa

Jos kaipaat hyvää (kasvis)ruokaa, niin suuntaa Sörnäisiin! Jatkoin sattumalta syntynyttä "syö lounas ulkona" -viikkoani ja kävin eilen ystäväni Niinan kanssa leppoisalla lauantailounaalla Sörnäisissä uudessa Bistro Artesanassa (Kulmavuorenkatu 2, ihan Hämeentien kupeessa), jossa kaikki ruoka on vegaanista.

Lounasaikaan tarjolla on edullinen seisova pöytä, johon kuuluu myös salaattipöytä (ei mikään surullinen raastepöytä) ja keitto (eilen oli tomaattikeittoa). Jälkiruoaksi tarjottu vegaaninen suklaakakku maksoi vain 1,50 euroa. Ravintolan sisustus on värikäs ja leikkisän rento. Nimensä mukaisesti paikka muistuttaa boheemia ja pientä pariisilaista bistroa. Bistro Artesana sijaitsee kellaritasossa, joten ikkunat ovat korkealla ja valo lankeaa kauniisti sisälle.

 Seinämaalaus Bistro Artesanassa

 Niina syö lounastaan.
Seisovasta pöydästä keräämäni herkullinen ruoka-annos. 

* * * * *
Eilen illalla luokseni tulivat yökylään siskoni kaksi kissaa ja muruni, eli kämppä oli täynnä kissoja...
Sain illallakin nauttia hyvästä ruuasta kun rulluttelimme yhdessä avocado- ja kurkkumakeja eli pieniä sushirullia. Syömäpuikoissamme oli tietenkin kuvina... kissoja. 

Näin käy AINA kun yritän lukea Hesaria ja samassa asunnossa on kissa... Siskoni kisu Lumi löysi eilen itselleen mukavan lepopaikan.

 Minullako muka paljon syömäpuikkoja? Olen saanut kaikki puikkoni tuliaislahjoina Aasiasta ystäviltäni ja siskoltani.

* * * * *
Tämän päivän Hesarissa on muuten kiintoisa ja ajankohtainen juttu helsinkiläisistä muotibloggaajista. Painetussa sanomalehdessä otsikkona on "Bloggarin ihana elämä".

Kannattaa lukea Hesarista myös kirjailija Roman Schatzikin oivaltava teksti "Leikki on paras tapa oppia".

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti