Suositut tekstit

perjantai 14. tammikuuta 2011

Fiksua romantiikkaa

(Tänään tuleekin kaksi postausta)

Kävin eilen muruni kanssa katsomassa Tennispalatsissa elokuvan Love and Other Drugs. Leffa jatkaa 2000-luvulla alkanutta fiksujen romanttisten draamakomedioiden sarjaa, jossa henkilöhahmot ovat elämänmakuisia ja dialogi nokkelaa.

Elokuva käsittelee vähän samoja teemoja kuin viime vuoden erinomaiset elokuvat rakkaudesta: 500 Days of Summer ja Espoon Cinéssä näytettyä Same Same but Different. Yhdistäviä teemoja ovat sitoutumiskammo, kahden hyvin erilaisen ihmisen ihastuminen toisiinsa, tunteiden näyttämisen vaikeus ja toisen vakava sairastuminen nuorena (Same Same but Different ja Love and Other Drugs).

Love and Other Drugsissa pääosissa on kaksi täydellisen kaunista nuorta näyttelijää: Jake Gyllenhaal ja Anna Hathaway (samanlainen iso hymy ja laineilevat hiukset kuin Julia Robertsilla!). Elokuvan nimi sai ainakin minut luulemaan, että tarina käsittelisi huumeita, mutta elokuvan yhtenä teemana onkin lääketeollisuuden nousu 1990-luvulla, niin masennuslääkkeiden kuin Viagran. Näkökulma lääkkeisiin on sekä raadollinen että toisaalta optimistinen.

Oikoluen tällä hetkellä töissä kirjaa siitä, miten vammaisia kuvataan elokuvissa, ja kiinnitin Love and Other Drugs -elokuvassa huomiota siihen, että siinä on harvinainen positiivinen "vammautunut" henkilöhahmo. Anna Hathawayn esittämä Maggie on vakavasti sairas henkilö, joka elää silti kokonaista ja ihan onnellista elämää. Hän myös toteuttaa itseään taiteensa kautta. Maggie on moniulotteinen persoona hyvine ja huonoine puolineen - ei ylihyveellinen rampautunut Pollyanna tai katkeroitunut kostaja. Häntä ei nähdä vain sairautensa kautta, vaikka sairaus silti vaikuttaa hänen elämäänsä lähtemättömästi. Maggieta ei kuvata säälivästi, vieraannuttaen, passivoiden tai kauhistellen eikä hän ole yli-inhimillinen "sankarirampa" tai sairautensa takia täysin epäseksuaalinen, epäviehättävä ja parisuhteeseen kykenemätön hahmo. Maggie ei joudu elokuvan lopuksi paranemaan "normaaliksi", jotta voisi olla rakkauden arvoinen.  


Kävimme eilen myös herkuttelemassa Kampin kauppakeskuksen ihanassa Kaakaopuu-kahvilassa, joka onkin nyt laajentanut sisäterrassille! Join tällä kertaa siellä ensimmäistä kertaa sulaa suklaata, mmm.

* * * * *

Tämä on ollut oikea Syö lounas ulkona -viikko. Olen syönyt lounasta mm. nepalilaisessa ja Siltasessa. Lisäksi söin illallista, talveen sopivia punajuuripihvejä, Torissa ystäväni Siljan kanssa. Tori remontoitiin viime vuonna ja nyt siellä on iso hylly täynnä viherkasveja. 

Eilen lounastin italialaisessa Monte Etnassa, Jyväskylästä tulleen ystäväni Eevan kanssa. Eeva oli aamulla ollut haastateltavana Ylen kirja-aamussa syksyllä ilmestyneestä esikoisnovellikokoelmastaan Keltaiset tyypit. Go Eeva go!

Tänään kokeilin Käenkujalla serkkuni Janican uuden työpaikan ravintola Käenpesää, joka oli tyylikäs kuin Stockmannin ravintolat.

Janica

* * * * *

Siis miten olen voinut missata sen tiedon, että yksi suosikkibaareistani - Belly - on lopetettu joulukuussa!!!? Nyyh. Sieltä on niin paljon muistoja hauskoista bileilloista. Toisaalta, suru ei ole loputon, koska Bellyn paikalle Uudenmaankadulle on tulossa helmikuussa Suomen ensimmäinen eksoottinen tikibaari Kokomo. Tiki tiki!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti