Suositut tekstit

torstai 20. lokakuuta 2011

I'm Not A Girl, Not Yet A Woman


Lainasin kirjastosta Lone Scherfigin ohjaaman elokuvan An Education (Iso-Britannia 2009), joka oli vieläkin parempi kuin olin odottanut! Ole luonani aina -elokuvasta tuttu Carey Mulligan (s. 1985) esittää nuorta lukiolaistyttöä, jonka kasvutarina elokuva on.

Tapahtumapaikkana on 1960-luvun Lontoo. Jenny on laimeassa lähiössä tylsien mutta rakastavien vanhempiensa kanssa asuva koulutyttö, joka haaveilee kirjallisuuden opiskelusta yliopistossa (tämä tietysti miellytti mua, heh). Vanhempi playboy viettelee kokemattoman Jennyn, joka on poikkeuksellisen fiksu mutta silti naiivi. Hurmaavan miehen avulla Jennyn elämästä tulee jännittävää, romanttista ja tapahtumarikasta. Hän alkaa opiskella elämän koulussa. Samalla Jenny kuitenkin laiminlyö opiskelunsa tyttökoulussa ja pettyy petolliseen mieheen.


Elokuva kertoo hienosti ensirakkaudesta, seksuaalisuuden heräämisestä, hauskanpidosta, täysillä elämisestä, unelmiensa tavoittelusta, sydänsuruista ja kasvamisesta lapsesta aikuiseksi. Elokuva on harvinaisen samaistuttava, koska olin alusta lähtien samaa mieltä Jennyn kanssa (tai ainakin samaistuin hänen näkökulmaansa ja tunteisiinsa), vaikka hänen mielipiteensä muuttuivat paljon matkan aikana uusien kokemusten myötä. Ja dialogi on UPEAA. Lisäksi elokuvassa on suloinen alkumusiikki, jonka kuvissa 1960-luvun koulutytöt puuhailevat kaikkea hyvin tyttömäistä. 

Jenny: "If people die the moment that they graduate, then surely it's the things we do beforehand that count."

Kokeneen miesystävän myötä Jennystä puhkeaa näyttävä leidi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti