Suositut tekstit

sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Carl Larssonin perheidylli on kaunis unelma

Hiihtolomaviikkoni viimeinen ohjelmanumero oli tänään Ateneum ystäväni Annastiinan kanssa. Kävimme katsomassa näyttelyt Carl Larsson - hyvän elämän jäljillä, Elina Brotherusen valokuvanäyttelyn Perhe kuvassa ja Fokus: Timo K. Mukka. Nautimme myös delipöydän annoksista Ateneumin ravintolassa. Ateneumissa oli kyllä uskomattoman paljon väkeä, varmaan juuri hiihtolomaviikon ja sunnuntain takia.

Hieman lesboeroottinen maalaus Carl Larssonilta? Sillalla, 1912.
Larsson-näyttely on iso ja kattava. Kauniita ja iloisia vesivärimaalauksia oli mukava katsella, eritoten koska suomalainen kuvataide taas on yleensä kovin synkkää. Mielenkiintoinen asia on se, että ruotsalainen Carl Larsson alkoi menestyä taiteilijana kun hän keksi alkaa ikuistaa kuviinsa henkilökohtaista elämäänsä. Larsson oli kiistatta lahjakas taidemaalari, joka loi persoonallisen oman tyylinsä, joka on helppo tunnistaa. On ihailtavaa, että vaikka hän eli köyhän ja kurjan lapsuuden, niin hän onnistui jo nuorena luoda itselleen paikan taidepiireissä ja saada aikuisena haluamansa perheen.

Carl Larssonin vesivärimaalauksiin suhtaudutaan yleisesti kaksijakoisesti: toisaalta ne ovat valoisia ja kauniita - ihania katsella. Larssonien kotitalon värikkäästä sisustuksesta, lasten pukeutumisesta ja riemukkaista perhejuhlista tuli ihanteita - myös raskaita suorituspaineita luovia ihanteita - Pohjoismaissa. Teokset tuovat vahvasti mieleen ruotsalaisen elokuvan Fanny ja Alexander, jossa myös oli kulttuuriperheidyllin takana väkivaltaa ja alistamista. Larssonin maalaukset luovat perhe-elämästä ihannoidun ja silkoisen kuvan sekä pönkittävät konservatiivista arvomaailmaa. Itsekään en jaksa ihannoida perhekeskeistä elämää, jossa lisäksi naisen paikka on keittiössä ja mies on perheen auktoriteetti.

Carl Larssonilla oli itsellään kurja lapsuus, jota hän kompensoi luomalla aikuisena elämästään idylliä, ainakin maalauksissa. Larssonia on myös myöhemmin epäilty pedofiiliksi, erityisesti koska hän maalasi mielellään alastomia lapsia ja teini-ikäisiä tyttöjä, mutta en tiedä, onko väitteitä koskaan voitu todistaa tosiksi.

Näyttelyssä oli esillä myös Carlin vaimon Karin Larssonin taidekäsitöitä ja tekemä kiikkutuoli. Käsityöt ovat ihmeellisen moderneja ja hienoa. Karin oli myös itse kuvataiteilija, mutta luopui urastaan kun meni naimisiin Carlin kanssa. Carlin mukaan nainen, ainakaan perheenäiti, ei voinut olla kuvataiteilija. Karinilla olikin kiirettä suuren lapsilauman äitinä. On myös epäilty, että ehkä Karin löysi todellisen taiteilijan kutsumuksena vasta myöhemmin käsitöiden, vaatteiden ja huonekalujen tekijänä. Larssonit loivatkin menestyksensä yhdessä kun Karin sisusti kodin ja puki lapset, ja Carl maalasi perhe-elämän kankaalle. Myöhemmin Ikea on ottanut vaikutteita Larssonien värikkäästä ja hauskasta sisustuksesta, ja Ikea onkin Ateneumin näyttelyn päätukija.

Perhe kuvassa -valokuvanäyttely taas esittelee tämän päivän perheiden monimuotoisuutta, kuten naisparin lapsiperheen. Hauskinta näyttelyssä ovat perheenjäsenten lausahduksista kootut jääkaappimagneetit.

Timo K. Mukan näyttely oli tänään viimeistä päivää esillä. Olen tutustunut Mukkaan vain kirjailijana, joten minulle oli yllätys, että hän oli myös kuvataiteilija. Taideteoksia oli yhden huoneen verran, ja kuvat olivat tummasävyisiä, rujoja ja osa suorasukaisen heteroseksuaalisen eroottisia. Mukka on kyllä ollut uskomattoman tuottelias nuorena, sillä hän kuoli sydänsairauteen vain 28-vuotiaana.

Ateneumin näyttelyssä ei saanut ottaa valokuvia, paitsi tilassa, johon oli luotu lapsille somia kulisseja Carl Larssonin maalauksista. Tässä valokuviani näyttelystä:





2 kommenttia: