Intohimona moderni kuvataide

Naputtelen myös tänään kaksi blogipäivitystä, ja tästä niistä toinen. Näin hiihtolomaviikolla mulla ei ole ollut päivätöitä Seuren kautta, ellen sitten saa keikkaa huomiseksi tai perjantaiksi. Sitten pidänkin useamman kuukauden tauon keikkailusta - jota ehti kestää vain 2-3 viikkoa - koska aloitan maanantaina viitenä päivänä viikossa olevan yrittäjäkurssin!

Nyt kun Guggenheim-puhe käy Suomessa kuumana, on Helsinki-kirjat suomentanut ehkä maailman kuuluisimman taidekeräilijän Peggy Guggenheimin (1898–1979) jo 1960-luvulla kirjoittaman omaelämäkerran. Kirjassa on mukana kirjailija Gore Vidalin kirjoittama esipuhe vuodelta 1979, eli se on kirjoitettu Peggyn kuoleman jälkeen. Suomennoksen alkusanat on kirjoittanut Helsingin taidemuseon johtaja Janne Gallen-Kallela-Sirén. Käännös on ystäväni Riie Heikkilän käsialaa. 

Peggy nuorena

Peggy Guggenheim - Taiteenrakastajan tunnustuksia (2011) on poikkeuksellisen ohut elämäkerta, vain 192 sivua. Lainasin teoksen kirjastosta parin kuukauden jonottamisen jälkeen.

Hävettää myöntääkin, mutta en ollut tiennyt Peggyn olemasta olosta mitään ennen kuin tämä kirja suomennettiin. Guggenheim-nimikin tuli tietoisuuteeni vasta vuosi sitten kun lehdet Suomessa täyttyivät siitä tiedosta, että Helsinkiin suunnitellaan Guggenheim-museota. Peggy on kuulemma rikkaan yhdysvaltalaisen juutalaissukunsa kuuluisin jäsen!

Kirja on ennen kaikkea kokoelma nokkelan Peggyn lentäviä sutkautuksia. Hän ohittaa monet henkilökohtaiset ihmissuhdeasiansa vain kevyellä kaskulla, vaikka kyseessä olisi kipeä avioero. Peggy kertoo kolmesta avioliitostaan (ja kolmesta avioerostaan), jotka kaikki hän solmi aikansa kuuluisien taiteilijoiden kanssa. Ennen kaikkea hän keskittyy kertomaan modernista kuvataiteesta eli kuinka hänestä tuli maalausten keräilijä, keihin kaikkiin kuvataiteilijoihin hän tutustui ja kuinka hän perusti ensiksi New Yorkiin taidegallerian ja sitten Venetsiaan ensimmäisen Guggenheim-museon.

Peggy Venetsiassa koiriensa kanssa

Luin kirjaa haltioituneena, koska Peggyn elämä on ollut niin värikästä ja tapahtumarikasta. Hän oli todella persoonallinen, hauska ja älykäs nainen, jonka intohimoinen suhde moderniin taiteeseen toi hänelle paljon ystäviä ja rakastajia sen ajan taidemaailmassa. Lisäksi hän näki paljon maailmaa matkoillaan. Kirja vilisee eri taide- ja museoalan vaikuttajien nimiä 1920-1960-luvuilta, joten Wikipedia on tarpeen lukiessa. On mielenkiintoista tutustua ihmiseen, jonka elämä on omistettu yhdelle intohimolle. Luultavasti yhdellä asialle täysillä omistautuminen on ainoa keino päästä huipulle jollakin alalla.

Kirjassa yllätti myös se, ettei Peggy ollut niin rikas kuin olin luullut. Hänen isänsä oli lähtenyt pois veljiensä talousbisneksistä eikä siten saanut samanlaista suuromaisuutta, joten Peggykin oli aikuisena usein rahapulassa. Hänen enonsa oli myös kuuluisa taidekeräilijä, ja rikkaampi kuin Peggy. Oli Peggyllä silti varaa mm. ostaa palatsi Venetsiasta... Peggyllä oli myös onneton lapsuus, eli rikkaus ja sivistyssuku eivät välttämättä tuo onnea - mutta sen onnen voi saavuttaa Peggyn tavoin itse aikuisena luomalla oman elämänpiirinsä, uransa ja ihmissuhteensa.

Ravintolapäivä, Design-viikonloppu ja uusi DTM

Ostin tänään Stockmannin oman tuotemerkin runskut! Olen syönyt tänä vuonna jo hävyttömän monta runskua, varmaan kuusi jo ennen tätä päivää...

Ravintolapäivä, Design-viikonloppu, Runeberginpäivä, presidentin vaalit... Mikä superviikonloppu! Ja vielä superpakkasten kanssa!

By the way, kävin tällä viikolla Seuren nelipäiväisen kurssin - ja läpäisin sen, jee. Aloitan jo huomenna keikkatyöt päiväkodeissa. Uusi aluevaltaukseni työmaailmassa...

Vauhtia on superviikonloppuna piisannut, sillä lisäksi olin perjantai-iltana Lontoosta viikonlopuksi käymään saapuneen ystäväni Iriinin baari-illan vietossa Kaislassa ja eilen olin ystäväni Marjon valmistujaisjuhlissa ja tupareissa Lauttasaaressa. Jatkoilla testasimme eilen ensimmäistä kertaa uuden DTM:n Mannerheimintiellä.

Uuden DTM:n avajaiset olivat tämän viikon keskiviikkona. Uusi DTM on tyylikäs ja trendikäs, erityiskiitos leopardikuvioisesta tapetista Puuma-baarissa. Miinusta siitä, että yökerho on aika tavanomainen pintaliitopaikka. Olisin kaivannut villimpää ja persoonallisempaa sisustusta. Paikka on tosin iso, jopa kolme baaritiskiä ja kaksi tanssilattiaa (toinen tanssilattioista on tosin pieni). Lisäksi Mamassa oli mukavan paljon porukkaa. Tosin ne jotka lähtivät kotiin ennen kolmea, saivat jonottaa ulospääsyä pitkään. Tuntui, että homoja ja heteroita oli paikalla yhtä paljon. Tunnen muuten oloni hieman vanhaksi, koska olen käynyt ahkerasti jo kolmessa DTM:ssä, alkaen Annankadun DTM:stä!

Osallistuin vihdoinkin eilen ensimmäistä kertaa Ravintolapäivään. Tosin osallistuin vain ottamalla take away -annoksen mukaani, mutta silti. Vierailin ex tempore pullaburgerissa taidenäyttelyssä Erottajalla. Myyjinä oli kaksi ulkomaalaista miestä, jotka olivat pukeutuneet valkoisiin tiedemiesten takkeihin. Kaksi valokuvajaamiestä räpsi musta monta valokuvaa kuin asioin kassalla. Ostin pullista vegeversion, jossa pihvin virkaa toimitti punajuuriviipala. Sain pullani mukaan tyylikkäässä pahvirasiassa. Oli yllättävän hyvää - ja tulisen raikasta, kiitos wasabin. Pullan maku sopi myös suolaiseen täytteeseen. Pullaburger oli tosin aika pieni, enemmän välipala kuin ateria.

Tänä viikonloppuna on ollut myös Design-viikonloppu, joka on tietysti osa Helsinki Design Capital -juhlavuotta. Ehdin osallistua yhteen ilmaistapahtumaan eli kävelin tänään aurinkoisessa säässä Senaatintorille ihailemaan jääveistoksia. Jääveistokset ovat paikalla vain tämän viikonlopun. Osa niistä olisi pitänyt nähdä pimeän tultua, jolloin niihin syttyvät valot. Jokainen veistos sisältää sen verran vettä kuin yksi helsinkiläinen käyttää keskimäärin päivässä - eli aika hurjan paljon. Tuomiokirkon portaat olivat muuten muuttuneet pulkkamäeksi, heh.

Tässä valokuviani tältä päivältä:

kaunis Ruttopuisto

Näin suloisia voivat olla vain söpöt eläimet

Olen ottanut kaikki nämä valokuvat Vapun taidenäyttelystä. Tässä on bambeja peltipurkin kannesta.

Valitettavasti myöhästyin nyt tämän näyttelyn mainostamisessa, koska se loppuikin jo 9. tammikuuta... Kävin kuitenkin siis lauantaina katsomassa ystäväni Jasminin siskon Vappu Vilkeen Innocence-taidenäyttelyn Kalleriassa. Näyttely esitteli median eläimiä eli populaarikulttuurista tuttuja söpöjä eläinhahmoja uusissa miljöissä.

Kävin Kalleriassa ensimmäistä kertaa ja sinne on helppo mennä. Jos jää 3B:n tai 9:n raitiovaunulla pois Kaarlenkadun pysäkillä Villipuutarha-kahvilan kohdalla juuri ennen Helsinginkatua, niin galleria on suoraan pysäkkiä vastapäätä toisella puolella katua.

Painakaa mieleenne nimi Vappu Vilke, sillä tämä vasta 23-vuotias taiteilija on jo saanut paljon aikaan!

pupu Disneyn Bambi-animaatiosta

sammakko Futurama-animaatiosta

Näyttelyssä oli myös Beck Hansen -alttari.

"ethän kerro miten paljon minussa on pimeyttä"

Luin lauantaina lentokoneessa Itämeren yllä kirjastosta lainaamani Silene Lehdon (s. 1979) esikoisrunokirjan Hän lähti valaiden matkaan (WSOY). Teos julkaistiin tämän vuoden toukokuussa. Tarinallisissa proosarunoissa on hauskoja, teräviä ja rujoja sävyjä. Tekstit ovat huolestuneita maailman saastumisesta ja tuhoutumisesta, mutta samalla säkeet sädehtivät toivoa. Teemoja ovat vesi, ihminen, valaat ja muut merenelävät. Lehto työskentelee Helsingin kaupunginkirjastossa, ja runoista aistiikin lukeneisuuden.

Kokoelmassa on myös hyvin tiiviitä runoja, kuten otsikossa oleva runo ja tämä:

"Ehkä tämä on samaa kipua, jota pieni merenneito tunsi kävellessään."

Lue Mervi Kantokorven arvostelu Helsingin Sanomista.

Huomenna (torstaina) alkavat Helsingin kirjamessut! Siellä voi nähdä esiintymässä mm. yllä mainitun Silene Lehdon. Tapahtumia on reilusti yli tuhat! Messut kestävät neljä päivää ja teemamaana on tänä vuonna Viro ja toisena teemana satavuotias suomalainen sarjakuva.

Kirjamessujen lisäksi pääset samalla lipulle tutustumaan Messukeskuksessa Helsingin Musiikkimessuihin, Viini, ruoka & hyvä elämä -tapahtumaan sekä uuteen ArtForum-tapahtumaan, josta voi ostaa taideteoksen mukaansa. Käyn Helsingin kirjamessuilla joka vuosi, sillä tungoksesta huolimatta tykkään niiden hälinästä ja säpinästä, kavereihin ja tuttuihin törmäämisestä sekä tietysti hyvistä kirja- ja ruokaostoksista.

EVVK & OMG & LOL

Mustahiuksisesta vaaleaksi muuttunut Tytti tutkailee näyttelyä.

Kävin tämän viikon tiistai-iltana Tytin kanssa Kaapelitehtaalla Suomen valokuvataiteen museossa katsomassa valokuvaaja Aki-Pekka Sinikosken (s. 1978) Finnish Teens -näyttelyn. Iloiseksi yllätykseksemme sisään pääsi maksutta, koska se oli tällä hetkellä museon ainoa näyttely. Muihin huoneisiin on juuri rakenteilla uudet näyttelyt. "Finnish Teens" on esillä 16.10. asti. Valokuvat kattavat yhden huoneen seinät. Saimme vielä tiistaina olla näyttelyssä kaksistaan.

Nimensä mukaisesti "Finnish Teens" esittelee suomalaisia teini-ikäisiä. Kuvat tuovat esiin kahden maailman välillä elämisen, koska vielä kotona asuvat teinit on kuvattu usein vanhempiensa sisustamassa pikkuporvarillisessa ja hyvin tavallisessa olohuoneessa tai omassa makuuhuoneessaan, josta löytyy vielä nukkekoti ja röyhelöverhot. Teineillä on usein apaattinen ja passiivinen katse: "Mitä vit*n välii mistään." He eivät tunnu enää istuvan lapsuutensa perhekotiin, mutta he ovat vielä liian nuoria muuttamaan pois omaan asuntoonsa. Kuvista tulee hyvin esille teinien tylsistyminen, epävarmuus ja uhmakkuus mutta toisaalta välillä myös herkkyys, raikkaus ja energia. Sinikoski osaa ottaa jopa pissiksestä eteerisen näköisen kauriinsilmä-valokuvan!

Valokuvataiteen museon puoti on kyllä oikea aarreaitta! Mukaani lähti taas taidepostikortteja sekä yksi synttärilahja ystävälle. Kävimme vielä kahvittelemassa (tai mehuttelemassa, sillä join tuoremehua kakkupalan kyytipoikana) Kaapelitehtaan valoisassa ravintolassa Hima&Sali. Olen lähivuosina käynyt sen verran usein Himassa & Salissa ja Valokuvataiteen museossa, että niissä tulee aina tuttu ja turvallinen olo. Pidän todella paljon inspiroivasta ja jännittävästä Kaapelitehtaasta, jossa aina tapahtuu jotain kiinnostavaa! On myös hauska ajatella, että rakennuksessa on monien taiteilijoiden työhuoneita ja kulttuurialojen toimistoja.

vasemmalla eteerinen pissis, oikealla äärimmäistä arkisuutta ja tavallisuutta (huomaa siniristilippu-crocksit)...

Tässä kuvassa on upeat voimakkaat värit sekä salaperäinen ja onnellinen tunnelma.

karun kaunis Kaapelitehdas

Kuvataiteilijat + tosi-tv = Taiteilijaelämää Salmelassa

Tänään alkaa tosi-tv-sarja, joka kiinnostaa jopa mua, joka en yleensä pinnallista ja piinallista tosi-tv:tä jaksa seurata. Kuitenkin tosi-tv on tullut jäädäkseen, joten en halua kääntää sillä täysin selkääni.

Ensimmäistä kertaa Suomessa tosi-tv:n aiheena ovat nyt kuvataiteilijat! Kyseessä on MTV3:n uusi kahdeksanosainen sarja Taiteilijaelämää Salmelassa, joka tulee lauantaisin klo 17.20 ja uusintana sunnuntaina aamupäivällä.

"Taiteilijaelämää Salmelassa kertoo suositun mäntyharjulaisen Taidekeskus Salmelan Nuorten kuvataidekilpailussa menestyneistä nuoria taiteilijoita, joita valmennetaan kohti ammattitaiteilijan uraa"

Taidekeskus Salmela

Taiteilijan työ vaatii usein paljon aikaa, yksinäisyyttä ja myös joutilaisuutta ideoiden syntymistä varten, joten se on haastava aihe hektiselle tosi-tv:lle. Maalaaminen kun edistyy hitaasti. Lisäksi taideteoksia on vaikea kilpailuttaa keskenään, koska kyseessä ovat myös makuasiat.

Toisaalta tv-ohjelma on loistava keino antaa tunnettavuutta nuorille kuvataiteilijoille ja tehdä kuvataiteista suositumpaa kansan parissa. Lisäksi taiteilijan luomistyöhön liittyy kriisejä ja taidepiireihin jopa draamaa ja kilpailua, mikä on hedelmällistä maaperää konflikteista elävälle tosi-tv:lle... Harvoin sitä myös pääsee seuraamaan kuvataiteilijoita työssään niin kuin nyt, sillä taidenäyttelyissä on esillä vain valmis teos.

Kiinnostavan boheemi, ennakkoluuloton, positiivinen ja korkeakulttuurinen aihe tosi-tv:lle! Tänään selviää, onko ohjelma myös mukaansatempaava.