 |
| kolmiulotteinen Tales of the Night -silhuettianimaatio |
Leffafestarit ovat taas ohitse, ja ehdin tehdä päivityksen niistä ennen kuin pakkaan huomista lentoa varten.
Katsoin tänään viimeisen kuudesta Espoon Cinén elokuvastani eli
Fjelletin / The Mountainin. Pienimuotoisessa elokuvassa on vain kaksi näyttelijää (kolmekymppinen, pitkään yhdessä ollut naispari) ja yksi tapahtumapaikka (syksyinen vuoristo Norjassa). Pariskunnan viisivuotias poika on kaksi vuotta aikaisemmin kuollut onnettomuudessa samassa vuoristossa heidän patikkaretkellään. Lapsen menettämistä surevan pariskunnan liitto rakoilee ja välit ovat viileät kuin vuoristoilma. Elokuva oli siis aika angstinen ja surullinen sekä myös hidastempoinen. Kuitenkin maisemat olivat upeita ja naisten kohtaama tragedia niin suuri, että siinä riitti sopivasti ainesta 70 minuuttiseen elokuvaan.
Suosikkini festareilta olivat hyvin, hyvin seksikäs, iloittelevan pulp-henkinen ja herkullisen värikäs lesboelokuva
Gigola (1960-luvun tyttöjen sisäoppilaitosta, miesten pukuihin pukeutuvia kauniita daikkeja ja pariisilainen lesbobaari!) sekä henkeäsalpaavan kaunis ranskalainen 3D-siluettianimaatio
Tales of the Night (vanhoja kansansatuja uusissa miljöissä). Molemmat elokuvat olivat hyvin visuaalisia.
Gigola perustuu muuten samannimiseen 1960-luvun romaaniin, joka aikanaan sensuroitiin. Näin molemmat loistopätkät eilen. Nautin eilen myös Marjon kanssa hellepäivästä terassilla Tapiolassa.
Festareiden avajaispäivänä näkemäni
For 80 days on espanjalainen elokuva, joka kertoo nuoruudenystävistä, jotka tapaavat sattumalta uudestaan eläkeiässä. Naisten välillä oli pientä ihastusta ilmassa jo nuorina. Toinen heistä on valinnut boheemin ja vapaan elämäntyylin sekä elänyt avoimesti lesbona. Toinen taas on valinnut traditionaalisen ja konservatiivisen elämän sekä mennyt naimisiin miehen kanssa, jonka kanssa suhde on väljähtänyt torailuksi. Elokuvassa oli kiinnostavaa se, että se kuvaa romanttisen tarinan päähenkilöinä ikäihmisiä, ja vieläpä mummojen välistä ihastusta. Miinusta se, että toinen hahmoista on niin epäromanttinen ja ärsyttävän hösläävä sekä pitää kynsin hampain kiinni tylsästä tavallisuuden ihanteesta. Lisäksi elokuva on enemmän epämääräistä kaipuuta rakkauteen kuin toimintaa...
 |
| For 80 Days |
Living on love alone taas oli ranskalainen esikoiselokuva parikymppisestä ja juuri yliopistosta valmistuneesta kirjallisuudenopiskelijatytöstä, joka aloittelee työelämäänsä. Pariisitar haluaa menestyä, mutta kohtaa työelämässä vain turhautumista, pettymyksiä ja epämääräisiä harjoittelijapestejä. Työelämän kuvaus oli hyvin samaistuttavaa, ahdistavuuteen asti. Hienoa, että joku kuvaa sitä, millaisia hanttitöitä ja pompottelua nykyajan työelämä on monille nuorille. En vain ymmärtänyt elokuvassa sitä, miksi jälleen kerran nuori ja kaunis tyttö laitetaan hyppäämään vanhojen ukkojen vuoteisiin. Kun selaisin cinén ohjelmistoa, niin useammassa elokuvassa kerrotaan nuoren tytön ja vanhemman miehen välisestä suhteesta... Lisäksi
Gigola-elokuvassa taas nuorilla tytöillä on suhteita keski-ikäisiin ja vanhempiin naisiin. Näköjään jokin sukupolvien välisissä eroottisissa suhteissa kiehtoo elokuvatekijöitä. Ainakin mun on vain vaikea samaistua kohtauksiin, joissa nuori kaunotar näkee muka jonkun ryppyisen ja tavallisen keski-ikäisen tai vanhuksen puoleensa vetävänä... Anyway,
Living on love alone -elokuvassa tyttö lopulta kohtaa myös ensimmäistä kertaa suuren rakkauden, ja nyt kyseessä on nuori mies. Lisäksi nuori mies on boheemi ja vähän renttumainen (tai välillä jopa lain toisella puolella...), ja opettaa tytönkin jättämään liiallisen pingottamisen töiden suhteen.
Osallistuin tietysti perjantaina Taiteiden yöhön. Suurin osa parhaasta osasta Taiteiden yötä meni mulla Espoon Cinéssä, jossa olin katsomassa brittiläistä esikoisohjaista
Break My Fall. Ohjaaja ja toinen päänäyttelijöistä olivat myös paikalla. Hyvin naturalistisessa elokuvassa parikymppinen söpö tyttöpari jakaa asunnon, bändin ja huumeiden värittämän bile-elämän, mutta parisuhde on alkanut rakoilla ja muut tyypit kiinnostaa. Kerrankin leffa, jossa lepakot myös näyttävät lepakoilta eivätkä aina heteroilta! Jos siis ymmärrätte mitä tarkoitan. Tylsää vain se, ettei lesboelokuvaa voi tehdä ilman, että lepakoilla on sutinaa myös miesten kanssa. En ymmärrä, etteivät lepakot voi elokuvissa ihastua toisiin
naisiin, jos halutaan kuvata parisuhteen menevän huonosti, vaan heidän pitää sitten aina ihastua poikiin. Ja sitten se naisten ja miesten välinen seksuaalisuus kuvataan aina onnistuneemmaksi kuin naisten välinen! Toiseksi esimerkiksi käy vaikka viime vuonna ilmestynyt elokuva
Kids Are All Right.
Break my Fall on raikas ja elämänmakuinen ja siinä soi hyvä indiemusiikki. Vähempikin tiskirättirealistisuus olisi silti riittänyt. En muista nähneeni toista elokuvaa, jossa olisi oksennettu yhtä monta kertaa... Tosin näin vielä eilen Kino Tapiolan aulassa lähietäisyydeltä mustatukkaisen, supersöpön näyttelijän Sophie Andersonin, joten en valita hih.
En mennyt katsomaan Espoon Cinéssä elokuvia, jotka tulevat myös syksyllä Finnkinolle. Haluan mennä sitten katsomaan elokuviin ainakin
Piiat, Midnight in Paris ja
The Tree of Life. Ensi viikolla tulevat myös myyntiin Rakkautta ja anarkiaa -leffaliput. Transsukupuolisesta 10-vuotiaasta lapsesta kertovan
Tomboy-elokuvan sain taas Vinokinossa työskentelevältä Jasulta lainaan katsottavaksi joku päivä DVD:ltä.
Takaisin Taiteiden yöhön. Jatkoin Espoosta keskustaan, jossa tapasin Niinan ja Kimmon. Ehdimme tosin kokea Taiteiden yössä yhdessä vain Kampin kauppakeskuksen soivan suihkulähteen, valoinstallaation Lasipalatsin aukiolla ja valtavat ihmismassat, ja sitten suuntasimme siidereille Storyvillen ihanan eurooppalaiselle terasille. Jatkoimme yöllä auki olevaan Maatila-kauppaa ja Lasipalatsin terassille. Törmäsimme sattumalta Marjoon ja Kirsiin, joiden kanssa jatkoin DTM:n Taiteiden yöhön (mikä tarkoitti näköjään vain ilmaista sisäänpääsyä). DTM:ssä oli paikalla useampia kavereita ja iloinen meno.