"Sydän pumppaa taivaan ja perhosen"

Soitan hätänumeroon ja painan luurin rintaa vasten,
kuuleeko kukaan pimeää joka päästää lepakoita paidan alta.


Lainasin eilen kirjastosta helsinkiläisen kuvataiteilija ja runoilija Satu Mannisen (s. 1977) toisen runokokoelman Sydänfilmi (Gummerus 2009). Pidin kovasti Mannisen esikoisteoksesta Sateeseen unohdettu saari - Dialogi Virginian kanssa (Gummerus 2007), jossa minäpuhuja kommunikoi kirjailija Virginia Woolfin kanssa, joka on ollut lempikirjailijoitani jo teini-iästä lähtien.

Sydänfilmi on kaunis ja mielikuvitusta herättelevä nimi. Manninen osaa kirjoittaa hienoja, älykkäitä ja tuoreita kielikuvia. Sydänfilmi sisältää klassista keskeislyriikkaa, jossa minä-puhuja havannoi ympäristöään. Tyyli on lakoninen eikä runoilla ole otsikoita. Ensiksi ollaan sairaalaassa (joka on allegoria nyky-yhteiskunnalle) ja synkissä tunnelmissa. Kokoelman loppupuoli käsittelee perhettä ja leikkiä, välillä myös valoisammissa sävyissä.

Satu Manninen

Skalpelli viiltää lihaa ja valkokangas putoaa kinokseksi,
siihen kompastuu kuin elokuvan kohtaukseen.
Mikä tahansa voi olla kuva meistä, olemme kiiltokuvista
leikeltyjä, saumat ovat menneet vinoon.
Olemassaolo kuin puristaisi mehua muovihedelmästä,
ravistaisi talvea lasipalloon.

Lesbisiä teoksia: runokirja ja kaksi elokuvaa

Huh, sori päivitystauko! Nyt tulee päivitys tämän viikon lesbisistä teoksista...

Lainasin kirjastosta runoantologian Ääriviivasi ihollani - Naisten rakkausrunoja naisista (1991). Runoja on sekä suomeksi että ruotsiksi. Kirjoittajat ovat ympäri Suomea asuvia amatöörejä, jotka sattuvat harrastamaan runojen kirjoittamista ja olemaan lesboja. Mukana on kaksi "ammattirunoilijaa" eli Kaarina Valoaalto (en ollut ennen kuullutkaan, mutta kaunis sukunimi) ja ihana Mirkka Rekola.

Itse luen kohtalaisen paljon runoja, joten nämä lyriikat olivat näkökulmastani hyvin epätasaisia eivätkä ehkä edes taidetta ollenkaan  - mutta täytyy sanoa, että oli silti kiinnostavaa lukea tosielämän huomioita naisten välisistä suhteista. Kirja on myös varmaan ilahduttanut monia lepakoita 1990-luvun alussa, jolloin Suomessa ei vielä ollut saatavilla näin paljon lesbistä kulttuuria kuin nykyään - eikä teoksia voinut tilata netin kautta ulkomailta.

Pidin tästä runosta:
"Se että olet nainen / ja minä / on käytännössä / arjen sarjaa, / jonka kuitenkin / lataan / merkityksiä täyteen: / esteettisiä silkkialusvaatteita, / joita ripustan / mieluummin narulle kuin / vauvanvaippoja tai miesten kalsareita, / yhteistä intoa valmistaa herkullista / lauantai-ateriaa, / hajuvetesi tuoksua ihollani / ja lakanoissa, kun olet poissa"
ote A. Iskan Arki-sarjasta

Lainasin kirjastosta myös elokuvan Boys on the Side - Matka ystävyyteen (USA 1995). Feministisessä ja lämminhenkisessä mutta draamaa täynnä olevassa tarinassa kolme sinkkunaista ystävystyy ja ajaa yhdessä autolla Kaliforniaan, josta he kaikki etsivät parempaa onnea. Whoopi Goldberg esittää räväkkää Janea, joka on työtön yökerholaulaja ja lesbo. Mary-Louise Parker (Weeds-sarjan Nancy!) on estoinen Robin, joka sairastaa AIDSia. Vasta 20-vuotias Drew Barrymore on superflirttaileva ja naiivi Holly, joka jättää väkivaltaisen huumediileri-avomiehensä.

Elokuvassa on paljon yhtymäkohtia feministiseen klassikkoon Thelma ja Louise (USA 1991). Whoopin esittämä Jane vitsaileekin intertekstuaalisesti, ettei aio ajaa tyttöjen kanssa alas kallionkielekkeeltä... 

Voitte varmaan arvata, että lainasin elokuvan Whoopi Goldbergin lesboroolin takia... Elokuvassa puhutaankin ajankohtaan nähden ihailtavan avoimesti lesboudesta. Se mikä ärsyttää nykynäkökulmasta, on perinteinen onnettoman lesbon rooli: Jane ihastuu tietysti vain saavuttamattomiin heteronaisiin ja on aina yksin ja surumielinen rakkauden suhteen.

Kiitos Jasminille, joka lainasi mulle kauhuelokuvan The Shiver of Vampires - Vampyyrien värinät (Ranska 1971). Heh hee... Tämä oli niin posketon pätkä, että seipäät pois. Ohjaaja Jean Rollin on kuuluisa unenomaisen mystisistä vampyyrielokuvistaan. Tämä kauhuelokuva ei ole (veri)tippaakaan pelottava, vaan enemmänkin huvittava. Juoni on kökkö, erikoistehosteet tietysti 1970-lukulaisia ja veri on kirkkaanpunaista tekoverta.

Mutta tämän elokuvan ansiot ovatkin lesbisessä pehmopornoilussa! Vampyyrielokuvissa on yllättävän usein lesbisiä sävyjä. Kaikki The Shiver of Vampires -elokuvan naishahmot ovat nuoria ja hyvin kauniita ja lähes joka kohtauksessa lopulta alasti - tai vähintään pukeutuneita läpinäkyvään kaapuun - sekä tuntevat intohimoa toisiinsa. Yksikään mieshahmo ei (tietenkään) riisuudu elokuvan aikana, joten tämä onkin suunnattu heteromiehille ja lesboille.

Elokuva on feministinen siinä mielessä, että naishahmoja on useita ja he myös puhuvat keskenään eivätkä puhu vain miehistä, vaan ovat enemmän kiinnostuneita toisistaan tai veren juomisesta. Pisteitä myös mielikuvituksellisuudesta. Nauroin jo pari vuotta sitten Pride Kinossa tästä elokuvasta näytetylle kohtaukselle, jossa neitsytmorsian odottaa alasti vuoteessa ja lesbovampyyri astuu ulos kaappikellosta. Mahtava vertauskuvallinen kaapista ulos tuleminen!

Minä vampyyri, sinä ihminen.

Vampyyrien kaksi palvelustyttöä viihtyvät hyvin keskenään.

"ethän kerro miten paljon minussa on pimeyttä"

Luin lauantaina lentokoneessa Itämeren yllä kirjastosta lainaamani Silene Lehdon (s. 1979) esikoisrunokirjan Hän lähti valaiden matkaan (WSOY). Teos julkaistiin tämän vuoden toukokuussa. Tarinallisissa proosarunoissa on hauskoja, teräviä ja rujoja sävyjä. Tekstit ovat huolestuneita maailman saastumisesta ja tuhoutumisesta, mutta samalla säkeet sädehtivät toivoa. Teemoja ovat vesi, ihminen, valaat ja muut merenelävät. Lehto työskentelee Helsingin kaupunginkirjastossa, ja runoista aistiikin lukeneisuuden.

Kokoelmassa on myös hyvin tiiviitä runoja, kuten otsikossa oleva runo ja tämä:

"Ehkä tämä on samaa kipua, jota pieni merenneito tunsi kävellessään."

Lue Mervi Kantokorven arvostelu Helsingin Sanomista.

Huomenna (torstaina) alkavat Helsingin kirjamessut! Siellä voi nähdä esiintymässä mm. yllä mainitun Silene Lehdon. Tapahtumia on reilusti yli tuhat! Messut kestävät neljä päivää ja teemamaana on tänä vuonna Viro ja toisena teemana satavuotias suomalainen sarjakuva.

Kirjamessujen lisäksi pääset samalla lipulle tutustumaan Messukeskuksessa Helsingin Musiikkimessuihin, Viini, ruoka & hyvä elämä -tapahtumaan sekä uuteen ArtForum-tapahtumaan, josta voi ostaa taideteoksen mukaansa. Käyn Helsingin kirjamessuilla joka vuosi, sillä tungoksesta huolimatta tykkään niiden hälinästä ja säpinästä, kavereihin ja tuttuihin törmäämisestä sekä tietysti hyvistä kirja- ja ruokaostoksista.