Carl Larssonin perheidylli on kaunis unelma

Hiihtolomaviikkoni viimeinen ohjelmanumero oli tänään Ateneum ystäväni Annastiinan kanssa. Kävimme katsomassa näyttelyt Carl Larsson - hyvän elämän jäljillä, Elina Brotherusen valokuvanäyttelyn Perhe kuvassa ja Fokus: Timo K. Mukka. Nautimme myös delipöydän annoksista Ateneumin ravintolassa. Ateneumissa oli kyllä uskomattoman paljon väkeä, varmaan juuri hiihtolomaviikon ja sunnuntain takia.

Hieman lesboeroottinen maalaus Carl Larssonilta? Sillalla, 1912.

Larsson-näyttely on iso ja kattava. Kauniita ja iloisia vesivärimaalauksia oli mukava katsella, eritoten koska suomalainen kuvataide taas on yleensä kovin synkkää. Mielenkiintoinen asia on se, että ruotsalainen Carl Larsson alkoi menestyä taiteilijana kun hän keksi alkaa ikuistaa kuviinsa henkilökohtaista elämäänsä. Larsson oli kiistatta lahjakas taidemaalari, joka loi persoonallisen oman tyylinsä, joka on helppo tunnistaa. On ihailtavaa, että vaikka hän eli köyhän ja kurjan lapsuuden, niin hän onnistui jo nuorena luoda itselleen paikan taidepiireissä ja saada aikuisena haluamansa perheen.

Carl Larssonin vesivärimaalauksiin suhtaudutaan yleisesti kaksijakoisesti: toisaalta ne ovat valoisia ja kauniita - ihania katsella. Larssonien kotitalon värikkäästä sisustuksesta, lasten pukeutumisesta ja riemukkaista perhejuhlista tuli ihanteita - myös raskaita suorituspaineita luovia ihanteita - Pohjoismaissa. Teokset tuovat vahvasti mieleen ruotsalaisen elokuvan Fanny ja Alexander, jossa myös oli kulttuuriperheidyllin takana väkivaltaa ja alistamista. Larssonin maalaukset luovat perhe-elämästä ihannoidun ja silkoisen kuvan sekä pönkittävät konservatiivista arvomaailmaa. Itsekään en jaksa ihannoida perhekeskeistä elämää, jossa lisäksi naisen paikka on keittiössä ja mies on perheen auktoriteetti.

Carl Larssonilla oli itsellään kurja lapsuus, jota hän kompensoi luomalla aikuisena elämästään idylliä, ainakin maalauksissa. Larssonia on myös myöhemmin epäilty pedofiiliksi, erityisesti koska hän maalasi mielellään alastomia lapsia ja teini-ikäisiä tyttöjä, mutta en tiedä, onko väitteitä koskaan voitu todistaa tosiksi.

Näyttelyssä oli esillä myös Carlin vaimon Karin Larssonin taidekäsitöitä ja tekemä kiikkutuoli. Käsityöt ovat ihmeellisen moderneja ja hienoa. Karin oli myös itse kuvataiteilija, mutta luopui urastaan kun meni naimisiin Carlin kanssa. Carlin mukaan nainen, ainakaan perheenäiti, ei voinut olla kuvataiteilija. Karinilla olikin kiirettä suuren lapsilauman äitinä. On myös epäilty, että ehkä Karin löysi todellisen taiteilijan kutsumuksena vasta myöhemmin käsitöiden, vaatteiden ja huonekalujen tekijänä. Larssonit loivatkin menestyksensä yhdessä kun Karin sisusti kodin ja puki lapset, ja Carl maalasi perhe-elämän kankaalle. Myöhemmin Ikea on ottanut vaikutteita Larssonien värikkäästä ja hauskasta sisustuksesta, ja Ikea onkin Ateneumin näyttelyn päätukija.

Perhe kuvassa -valokuvanäyttely taas esittelee tämän päivän perheiden monimuotoisuutta, kuten naisparin lapsiperheen. Hauskinta näyttelyssä ovat perheenjäsenten lausahduksista kootut jääkaappimagneetit.

Timo K. Mukan näyttely oli tänään viimeistä päivää esillä. Olen tutustunut Mukkaan vain kirjailijana, joten minulle oli yllätys, että hän oli myös kuvataiteilija. Taideteoksia oli yhden huoneen verran, ja kuvat olivat tummasävyisiä, rujoja ja osa suorasukaisen heteroseksuaalisen eroottisia. Mukka on kyllä ollut uskomattoman tuottelias nuorena, sillä hän kuoli sydänsairauteen vain 28-vuotiaana.

Ateneumin näyttelyssä ei saanut ottaa valokuvia, paitsi tilassa, johon oli luotu lapsille somia kulisseja Carl Larssonin maalauksista. Tässä valokuviani näyttelystä:

Vivica Bandler sanoi sen parhaiten

”Minun ainoana kompassinani on ollut se, että minä pidän ihmisistä.” Vivica Bandler

Kävin jälleen rakkaalla Kaapelitehtaalla, tällä kertaa pitkästä aikaa Teatterimuseossa. Kävin eilen katsomassa siellä Viva Vivica! -näyttelyn ystäväni Viljan ja tämän Sampo-vauvan kanssa. Kahvittelimme tietenkin jälkikäteen Hima&Sali -kahvilassa, jossa on muuten miellyttävän edullinen hintataso - ja herkullisia paksuja suklaakeksejä.

Verkkosivujen sanoin: "Näyttely kertoo suomalaisen teatterin voimanaisesta, legendaarisesta kulttuuripersoonasta Vivica Bandlerista (1917–2004) ja tämän elämäntyöstä rohkeana ohjaajana, kekseliäänä teatterinjohtajana ja ennakkoluulottomana tiennäyttäjänä."

Näyttely vaikutti aluksi turhan vaatimattomalta, pieneltä ja jopa tylsältä, kun se koostuu enimmäkseen isoista julisteista, joissa on valokuvia Vivicasta ja tekstiotteita hänen elämäkerrastaan. Kuitenkin kun teksteihin tutustui, niin ne olivat voimaannuttavia, hauskoja ja naulan kantaan sanottuja. Näyttelyssä on myös videokuvaa ja muutamia Vivicalle kuuluneita esineitä ja vaatteita sekä Lilla Teaternin rekvisiittaa. Vivica oli siis Lilla Teaterinin perustaja ja johtaja. Olen käynyt Lillassa itsekin pari kertaa katsomassa suomenkielisiä näytelmiä.

Vivica Bandler vaikuttaa olleen itsevarma, avoin, persoonallinen, kulturelli, aikaansaava ja ystävien kesken pidetty ihminen. Vivica muuten opiskeli yliopistossa agronomiaa, varmaan maaseututaustansa vuoksi, ja oli teatterin alalta itseoppinut.

Kuka osaa muuten sanoa, mikä oli hänen ja Tove Janssonin suhteen laatu? Olen lukenut, että Tove oli hyvin ihastunut Vivicaan, mutta oliko Vivica kiinnostunut Tovesta muuten kuin läheisenä ystävänä? Ainakin Vivica meni miehen kanssa naimisiin. Tove omisti Vaarallinen juhannus -muumikirjan Vivicalle, ja siinähän seikkaillaan teatterin maailmassa. Vivica taas vei muumit Lilla Teaternin lavalle.

Näyttely on Teatterimuseon Studioissa 10.2.–3.6.2012.

Valokuviani näyttelystä:

Vivica näytti monissa kuvissa hyvin androgyyniltä.

Muumi-näytelmän suloiset piirustukset!

Vivican lemmekkeitä sanoja Tovelle

Teatterimuseossa on jännittävät lamput kuin sukeltajan kypärät.

Valkea neito ratsullaan... Tämä on ehkä oudoimpia minusta otettuja valokuvia, mutta kiusaus oli liian suuri.

Vilja ja Sampo Teatterimuseossa

Intohimona moderni kuvataide

Naputtelen myös tänään kaksi blogipäivitystä, ja tästä niistä toinen. Näin hiihtolomaviikolla mulla ei ole ollut päivätöitä Seuren kautta, ellen sitten saa keikkaa huomiseksi tai perjantaiksi. Sitten pidänkin useamman kuukauden tauon keikkailusta - jota ehti kestää vain 2-3 viikkoa - koska aloitan maanantaina viitenä päivänä viikossa olevan yrittäjäkurssin!

Nyt kun Guggenheim-puhe käy Suomessa kuumana, on Helsinki-kirjat suomentanut ehkä maailman kuuluisimman taidekeräilijän Peggy Guggenheimin (1898–1979) jo 1960-luvulla kirjoittaman omaelämäkerran. Kirjassa on mukana kirjailija Gore Vidalin kirjoittama esipuhe vuodelta 1979, eli se on kirjoitettu Peggyn kuoleman jälkeen. Suomennoksen alkusanat on kirjoittanut Helsingin taidemuseon johtaja Janne Gallen-Kallela-Sirén. Käännös on ystäväni Riie Heikkilän käsialaa. 

Peggy nuorena

Peggy Guggenheim - Taiteenrakastajan tunnustuksia (2011) on poikkeuksellisen ohut elämäkerta, vain 192 sivua. Lainasin teoksen kirjastosta parin kuukauden jonottamisen jälkeen.

Hävettää myöntääkin, mutta en ollut tiennyt Peggyn olemasta olosta mitään ennen kuin tämä kirja suomennettiin. Guggenheim-nimikin tuli tietoisuuteeni vasta vuosi sitten kun lehdet Suomessa täyttyivät siitä tiedosta, että Helsinkiin suunnitellaan Guggenheim-museota. Peggy on kuulemma rikkaan yhdysvaltalaisen juutalaissukunsa kuuluisin jäsen!

Kirja on ennen kaikkea kokoelma nokkelan Peggyn lentäviä sutkautuksia. Hän ohittaa monet henkilökohtaiset ihmissuhdeasiansa vain kevyellä kaskulla, vaikka kyseessä olisi kipeä avioero. Peggy kertoo kolmesta avioliitostaan (ja kolmesta avioerostaan), jotka kaikki hän solmi aikansa kuuluisien taiteilijoiden kanssa. Ennen kaikkea hän keskittyy kertomaan modernista kuvataiteesta eli kuinka hänestä tuli maalausten keräilijä, keihin kaikkiin kuvataiteilijoihin hän tutustui ja kuinka hän perusti ensiksi New Yorkiin taidegallerian ja sitten Venetsiaan ensimmäisen Guggenheim-museon.

Peggy Venetsiassa koiriensa kanssa

Luin kirjaa haltioituneena, koska Peggyn elämä on ollut niin värikästä ja tapahtumarikasta. Hän oli todella persoonallinen, hauska ja älykäs nainen, jonka intohimoinen suhde moderniin taiteeseen toi hänelle paljon ystäviä ja rakastajia sen ajan taidemaailmassa. Lisäksi hän näki paljon maailmaa matkoillaan. Kirja vilisee eri taide- ja museoalan vaikuttajien nimiä 1920-1960-luvuilta, joten Wikipedia on tarpeen lukiessa. On mielenkiintoista tutustua ihmiseen, jonka elämä on omistettu yhdelle intohimolle. Luultavasti yhdellä asialle täysillä omistautuminen on ainoa keino päästä huipulle jollakin alalla.

Kirjassa yllätti myös se, ettei Peggy ollut niin rikas kuin olin luullut. Hänen isänsä oli lähtenyt pois veljiensä talousbisneksistä eikä siten saanut samanlaista suuromaisuutta, joten Peggykin oli aikuisena usein rahapulassa. Hänen enonsa oli myös kuuluisa taidekeräilijä, ja rikkaampi kuin Peggy. Oli Peggyllä silti varaa mm. ostaa palatsi Venetsiasta... Peggyllä oli myös onneton lapsuus, eli rikkaus ja sivistyssuku eivät välttämättä tuo onnea - mutta sen onnen voi saavuttaa Peggyn tavoin itse aikuisena luomalla oman elämänpiirinsä, uransa ja ihmissuhteensa.

Uudessa Nuku-nukketeatterimuseossa Tallinnassa

Akvaariossa oli isoja kaloja!

Olin eilen vanhempieni ja Ona-siskoni kanssa päivän Tallinnan-risteilyllä. Törmäsimme sattumalta nukketeatterimuseoon nimeltä Nuku. Viiden euron hinnalla pääsi kulkemaan koko kaksikerroksisen ja sokkeloisen museon läpi. Rakennuksessa toimii myös nukke- ja nuorisoteatteri. Kurkkasimme esiintymissaliin, jossa oli menossa näytelmäharjoitukset.

Nukketeatterista tulee lapsuuden teatterikokemusteni lisäksi mieleeni elokuva Veronikan kaksoiselämä, jossa toisen Veronikan ihastus on nukketaiteilija (kuinka kiehtovaa).

Huomasimme eilen samalla, että Nukussa on kiva ja todella edullinen kahvila ja lounasravintola. Sieltä tosin saa vain yhtä lounasannosta, mutta se maksaakin vain muutaman euron. Nuku sijaitsee vanhassa kaupungissa aivan lähellä Raatihuoneentoria, osoitteessa Nunne-katu 8.

Netistä selvisi, että tämä nukketaiteen keskus on avattu remontoidussa rakennuksessa vasta maaliskuussa 2010. Aikaisemmin osoitteessa oli muistaakseeni myös ihana Depeche Mode -kellaribaari, jota turhaan etsin tammikuussa 2010 - ja nyt taisi selvitä syy rokkibaarin katoamiselle.

Museossa oli paljon käsinukkeja, mutta en saanut niistä hyviä kuvia lasin läpi. Tässä onkin ottamiani valokuvia näyttelijöiden asuista. 

kuva Tallinnasta näköalatasanteelta

Näköalatasanteelta mäen päältä pääsi pois myös kiemuraisia portaita pitkin.

Ladyn tyyli on häikäisevä

Edit. Tilasin sitten äsken netistä The Arkin viidennen levyn vuoden 2010 huhtikuulta: In Full Regalia. Neljä aikaisempaa albumia mulla on jo ollut hankittuina heti kun ne ilmestyivät. Mukavaa saada nyt kokoelma täyteen.

kuvaaja: Lady Ostapeck

Tammerfestin reissu oli onnistunut. Olin liikkellä Marjon, Marjon isosiskon Kirsin ja heidän tamperelaisen ystävänsä Eliisan luona. Olimme yötä Eliisan ja Jounin asunnolla, jossa oli torstaina tervetuliaistarjoiluna samppanjaa, mansikoita ja vaahtokarkkeja. Glamour sopiikin hyvin tyyliin kun on menossa katsomaan glam rockia soittavaa The Arkia! 

Kävimme torstaina ennen keikkaa kauniilla terassilla Tammerkosken rannalla. The Arkin keikka Keskustorin teltassa oli huikaisevan hieno ja inspiraatiota nostattava. Onneksi ehdin vielä nähdä sen, koska kyseessä on tosiaan jäähyväiskiertua. Menimme keikan jälkeen Vilkkula-kellaribaariin ja Doris-yökerhoon. Eilen kävimme ostoksilla sisätiloissa olevalla kirpparilla (ostin kaksi luomivärikynää, ärhäkän pinkkiä kynsilakkaa ja Hello Kitty -nappikorvakorut) ja syömässä vohveleita torikahvilassa. Jatkoin vielä yksin tutustumaan Metso-pääkirjastoon, joka oli tyylikäs ja hyvin iso, sekä taidekeskus Vapriikkiin Ladyn tyyli -näyttelyyn. Vapriikkin perusnäyttelyyn kuuluu myös tämän näyttelyn aiheeseen hyvin sopiva Kenkien historia -näyttely, jonka olen tosin jo nähnyt pari kertaa aikaisemmin, joten en nyt katsonut sitä.

kuvaaja: Lady Ostapeck

Suomenamerikkalainen Lady Ostapeck on nykyisin 93-vuotias. Hänestä oli muuten sattumalta tänään haastattelu Helsingin Sanomissa Ihmiset-osiossa otsikolla "Tahdon näyttää, miten ihana olet". Lady osti noin viisikymmentä vuotta sitten Pelastusarmeijan kirpputorilta 1900-luvun alussa valmistetun kameran. Hän oli juuri muuttanut New Yorkin Manhattanilta pieneen amerikkalaiskylään. Valokuvien retusoijana aikaisemmin työskennellyt, mutta taiteilijan ammatista haaveillut lady alkoi ottaa kamerallaan vanhanajan valokuvia amerikkalaisista naisista, miehistä ja lapsista vintage-vaatteissa ja lavastetuissa miljöissä studiossaan. Hän oli vuosien ajan kerännyt kotiinsa vanhoja pukuja ja esineitä, ja nyt niille löytyi käyttöä. Kuvattavat saivat itse päättää aikakauden, jonka mukaan halusivat pukeutua. Tulee ihan mieleen useimpien tyttöjen - kuten minun - nuoruudessa harrastamat puku- ja valokuvausleikit. Lady Ostapeck otti kuvia viidenkymmenen vuoden ajan ja pyrki saamaan jokaisen näyttämään kauniilta. Tampereen Vapriikin kellaritilassa on lady Ostapeckin tunnelmallisia valokuvia sekä hänen museolle lahjoittamiaan amerikkalaisten naisten vaatteita ja asusteita 1840-1950-luvuilta. Puvut ovat uskomattoman kauniita!

kuvaaja: Lady Ostapeck

Ostin Vapriikin museomyymälästä 20 eurolla kuvakirjan Lady Ostapeck - Somewhere in Time - Victorian Portraitist. Ladyn kuvaustyylistä tulee hieman mieleen suomalainen kuvakirja Maailman ihanin tyttö, jossa on valokuvaaja Miina Savolaisen orpokodin tytöistä ottamia fantasiakuvia luonnossa. Savolaisen kuvien tarkoitus on voimaannuttaa tyttöjä ja saada heidät tuntemaan itsensä ihaniksi. Onnistuneella muotokuvalla voi saada kuvattavan näkemään omat parhaat puolensa ja parantaa itsetuntoa ja itsensä arvostamista.

Lady Ostapeckin kuvista tulee mieleeni myös suomalaisen Atelieri O. Haapalan burleskihenkiset, nykyajan vinkkelistä otetut vanhanajanvalokuvat, joillaisessa itsekin poseerasin helmikuun Helsinki Burlesque Festivalilla. 

Tämä raikas vintage-leninki 1950-luvulta oli näyttelyn suosikkejani. Valokuvaaja: Reetta Tervakangas.

Mun piti mennä tänään Tytin kanssa rannalle Uunisaareen, mutta olikin liian tuulista, joten saareilu siirtyi eteenpäin ja kävimme syömässä Bulevardin Kahvihuoneen terassilla. Lähden kohta Niinan kanssa katsomaan Norwegian Wood -elokuvan. Leffa kertoo opiskelijoista 1960-luvun Japanissa ja sen pitäisi olla haikean kaunis tarina seksuaalisuudesta. Opiskelijapojan hyvä ystävä tekee itsemurhan, ja poika itse taas ihastuu kahteen kauniiseen tyttöön, jotka ovat luonteeltaan toistensa vastakohdat: toinen on masentunut ja epätasapainoinen ja toinen taas on eloisa ja menevä.

Norwegian Wood

Norwegian Wood

Blogin päivittämisen nautinto

Voisin nyt päivittää kuulumisiani kuukauden ajalta, viime sunnuntaina kirjoittamieni Pride-päivitysten lisäksi. Nämä vähän yli neljä viikkoa ovat olleet dramaattisia, silmiä avaavia, runsaita ja tapahtumarikkaita...

Olen ollut nyt sinkku kuukauden ajan, lähes vuoden onnellisen seurustelun jälkeen. Ero on katkera ja surullinen asia. Onneksi hellekesä, mieluinen työpaikka, monet kulttuuririennot ja ihanat ystävät ovat pitäneet mut kiireisenä ja mieleni usein korkealla. Olen kuulemma ollut suorastaan sädehtivä! Parannuskeinoni onkin tehdä paljon asioita, joista aidosti nautin.

Sain myös muutama viikko sitten diagnoosin, että sairastan kilpirauhasen vajaatoimintaa. Vajaatoiminta on aiheuttanut muun muassa väsymystä, alakuloa, huonomuistisuutta ja painon nousua. Vasta kun sain diagnoosin, pystyin myöntämään, että olen ollut viime vuosina välillä todella väsynyt ja ilman tarmoa. Syön nyt lääkkeitä, joilla vaivan pitäisi ajan kanssa parantua täysin. Olenkin jo ollut enegisempi töissä. Diagnoosi on ollut helpotus, koska sairaus selittää monet asiat viime vuosilta. Tietysti vain harmittaa, että menin vasta nyt lääkäriin. Ajattelen tätä kuitenkin parantumisen kesänä!

Mahtava uutinen on se, että ostin viime viikolla lentoliput Lontooseen!!!! Lennän sinne viikoksi lomalle elo-syyskuun vaihteessa, sopivasti heti Espoon Cinén jälkeen. Majoitun Iriinin ja Leen luokse, jee. Olen jo ostanut yhden matkaoppaan ja lainannut kirjastosta toisen. Aion pitää kunnon kulttuuriloman museoissa kierrellen. Olen käynyt Lontoossa kaksi kertaa aiemmin: 16-vuotiaana lukiolaisena kuukauden kestäneellä kielikurssilla sekä juhlimassa muutaman päivän ajan uutta vuotta 2007.

Lisäksi tämän viikon torstaina lähden Marjon kanssa Tammerfestiin katsomaan The Arkin keikkaa. Majoitumme Marjon ystävän luokse ja menemme keikalle pienellä porukalla. En ole käynyt muutamaan vuoteen The Arkin keikoilla, ja tämä on heidän viimeinen keikkakesänsä!

The Ark

En tiedä, milloin saan tänne taas valokuvia, koska kameraani taisi mennä hiekkaa kun olin viime lauantaina Pihlajasaaren hiekkarannalla Marjon kanssa. Sain kameran synttärilahjaksi alle vuosi sitten, joten en toivoisi sen vielä menevän rajan taakse... Heitin muuten lauantaina vihdoinkin talviturkkini Pihliksessä! Rölli-kisu oli luonani hoidossa yli viikon ajan, ja asuntoni on yhä täynnä kissankarvoja ja kissanhiekkaa. Mulla olisi ollut hauskoja kuvia Röllistä istumassa avonaisessa ikkunassani puoliksi sisällä ja puoliksi ulkona, mutta ne kuvat ovat nyt jumissa rikkinäisessä kamerassani. 

Juhannuksen vietin monen vuoden tauon jälkeen sukulaisten kanssa Kerimäellä vaarin mökillä. Kerimäki sijaitsee siis lähellä Savonlinnaa eli kaukana, kaukana. Grillasimme, saunoimme, juhlimme siskoni 23-vuotissynttäreitä ja kävimme katsomassa kokon sytytyksen. Pääsin myös pitkästä aikaa Retretin taidenäyttelyyn, jossa oli nyt esillä suomalaisten taiteilijapariskuntien töitä sadan vuoden ajalta, ja Tove Janssonin ja Tuulikki Pietilän maalauksia ja grafiikkaa sekä Carl Barksin Aku Ankka -piirustuksia. Taiteilijapariskunnat ja Tove Jansson nimenomaan vetivät mua Retrettiin. Luolastossa oli esillä hyvin synkkiä mutta vaikuttavia tilataideteoksia, kuten kuolleita enkeleitä. Ne olivat tehneet sellaiset nykytaiteilijat kuin Heli Ryhänen, Matti Kalkamo, Marja Pirilä ja Petri Nuutinen. Oli mahtava juttu, että taidekeskus oli auki koko juhannuksen. Ostin museomyymälästä muun muassa kehystetyn pienen muumitaulun, mustikkarakeita ja vanhanajan tervanekkutikkarin.

Retretin pihalla - mikä ihana kyltti (siis tekstit)!

Minä ja serkkuni Janica taidekeskus Retretin pihalla juhannusaattona

Kerimäen kansallisromanttista koivukkoa juhannusaattona

Katselimme juhannuskokkoa sillalta.

Olen käynyt katsomassa Jasminin kanssa neljä tuntia kestäneen Jättiläisen Orionissa ja Janican kanssa Tervasaaren kesäteatterissa katsomassa Moliéren komedian Luulosairas. Suunnitelmissa on Tainan kanssa mennä vielä Mustikkamaan kesäteatteriin. Olen myös käynyt paljon ulkona syömässä ja eri puistoissa ja terasseilla istumassa ystävien kanssa. Olen perinteisesti uinut paljon Stadikalla ja shoppaillut alennumyynneissä, muun muassa balleriinoja, kävelylenkkarit ja uuden pinkin Samsungin simpukkakännykän (päätin boikotoida Nokiaa, joka irtisanoo tuhansia työntekijöitä Suomessa ja valmistaa verikännyköitä kongolaisten selkänahasta).

Olen ostanut kiehtovia uusia kirjoja, ja toivoisinkin enemmän aikaa lukemiseen - ja omaan kirjoittamiseen. Muutama viikko sitten ostin vihdoinkin Sofi Oksasen romaanin Baby Janen (2005). Baby Janen saa nyt edullisena pokkarina, vaikka ruokakaupasta. Kirja kertoo lesboista, 1990-luvun lopun Helsingistä ja sen baarielämästä, paniikkihäiriöstä, masennuksesta ja "pikkuhousukaupasta" miehille. Lähes ahmaisin kirjan, sillä se oli niin mukaansatempaava! Oli kiinnostavaa lukea Helsinkiin sijoittuva nuorten naisten välinen rakkaustarina, sillä sellaisia kirjoja ei ole pilvin pimein. Lisäksi molemmat parikymppiset, fiksut tytöt ovat työttömiä, mitä aihetta ei myöskään ole niin paljon käsitelty (menestys)romaaneissa.

Hieno tuo Sofin liivi!

Tällä hetkellä olen inspiroitunut kuuluisan yhdysvaltalaisen luovan kirjoittamisen opettajan Julia Cameronin kirjasta Tyhjän paperin nautinto. Jos kirjoitat tai haaveilet kirjoittavasi, niin lue Cameronin teos kirjoittamisesta! Cameron muistuttaa, että kirjoittaminen on pohjimmiltaan helppoa ja hauskaa ja osa arkipäiväämme. Yöpöydälläni odottaa myös Cameronin ystävän ja kollegan Natalie Goldbergin palkittu kirjoitusopas Luihin ja ytimiin. En voinut myöskään hillitä kiusausta ostaa Akateemisesta pokkarina Truman Capoten (yllättävän ohutta!) romaania Aamiainen Tiffanylla. Onhan samanniminen Audrey Hepburnin  tähdittämä elokuva ikisuosikkejani. Olen myös lainannut kirjastosta Jeanette Wintersonin esikoisromaaniin Ei appelsiini ole ainoa hedelmä. Romaanihan on lesboklassikko 1980-luvulta... Mulla on ollut jo yli kuukauden ajan kesken Marianne Backlén paksu uutuusromaani Tulilinnun tanssi, mutta se kirja taitaakin ehkä jäädä kesken. Lapsena lempikirjojani oli Backlén 1970-luvun nuortenromaani Tyttö tanssii. Nämä molemmat kirjat kertovat tanssijoista, mutta Tulilinnun tanssissa on niin tuhottoman paljon eri aikatasoja ja historiallisia ja fiktiivisiä henkilöitä, että sitä on raskasta lukea. Sitten mulla on tietysti yöpöydälläni myös ne Lontoon matkaoppaat, ah. Puuttuu vain riippumatto, johon heittäytyä ja upota kirjojen maailmaan!

"Let's go to the giftshop first."

Turun kulttuuripääkaupunkivuoden nimikko leivos ja wiener

Pyhiinvaellusmatka Turun kulttuurikohteisiin on nyt takana. Oli hauskaa ja inspiroivaa! Kulttuuripääkaupungissa riitti sitä luvattua kulttuuritarjontaa, ja kaikki paikat olivat vielä kätevästi kävelymatkan päässä toisistaan. Lisäksi herkuttelimme itsemme soikeiksi ravintoloissa ja kahviloissa. Paikallinen homoelämäkin näytti virkeältä, ainakin sateenkaariväen kahvila-kirjakaupan ja yökerhon väkimäärän perusteella. Oli kivaa kokea itse homopaikkoja, joista olen aikaisemmin vain kuullut turkulaisilta tutuilta.

Suosikkini kohteista olivat vanhaan tehtaaseen vain täksi vuodeksi tehty iso Logomo-taidekeskus (olin epäillyt Tuli-näyttelyn olevan Logomon näyttelyistä tylsin, mutta se olikin kaikista kiinnostavin, vähän kuin Heurekan näyttelyt, joissa saa itse kokeilla kaikenlaista) ja mielikuvitusta kutkuttavat vanhat rakennukset eli Turun linna, apteekkimuseo ja Qwenselin talo. Lisäksi museoiden ja Wanhan kauppakeskuksen kaupat olivat oikeita aarreaittoja ja runsaudensarvia, ja kaikenlaista söpöä ja kiintoisaa tavaraa tarttui mukaani. Esimerkiksi mainioita olivat Judith Henryn taidemuseoissa vierailijoista ottamat valokuvat ja samalla ylöskirjaamat tuntemattomien taidemuseoissa suustaan päästämät tutun kuuloiset hassut lauseet.

Olen yllättyneen iloinen siitä, että ehdimme nähdä kaiken suunnittelemamme. Ainoastaan Wäinö Aaltosen museo olikin pääsiäisen ajan kiinni (siellä olisi ollut näyttely "Vesi - Tunteita ja aistimuksia"), mutta korvasimme sen sitten arkeologis-historiallisella ja nykytaiteen museolla (jännittävä yhdistelmä). Kummallinen eroavaisuus oli se, että mun jalat olivat museokävelyistä aivan muussia, mutta Vilman jaloissa ei kuulemma tuntunut ollenkaan! Jalkojen kivistyksen lisäksi hermojani kiristivät valuvat sukkahousut (tuntuu olevan mahdoton tehtävä löytää istuvia sukkiksia), kartan kanssa seikkailu sekä viileä sää torstaina ja perjantaina päivällä (perjantaiaamuna satoi ja unohdimme molemmat sateenvarjomme hotellihuoneeseen...) ja että onnistuin repäisemään 20 euron setelini kahtia... Onneksi vältyimme suuremmilta kommelluksilta.

Lähdin Vilman kanssa junailemaan Turkuun torstaina aamupäivällä ja palasimme Helsinkiin junalla eilen illalla kymmeneltä. Tänään olen viettänyt sukulaispääsiäisjuhlaa.
 
Tässä pääpiirteet matkaohjelmastamme:

Torstai

Turun linna, Turun Kirjakahvila (= sateenkaarikahvila ja -kirjakauppa), check in keskustan Omena-hotelliin, syömään brasilialaiseen Bossa-ravintolaan, Kinopalatsiin katsomaan originaaliversio 3D-animaatiosta Rio ja lasilliset Cosmic Comic Café -sarjakuvabaarissa.

Pitkäperjantai

aamiainen Börs-hotellikahvilassa (satoi ja kaiki kahvilat olivat pyhän takia aamupäivän kiinni ja lopulta löysimme edes tuon Sokos-hotellin kahvilan keskustasta), taidekeskus Logomo ja Logomon taidekahvila, syöminen Blanko-ravintolassa, istuskelua ilta-auringon paisteessa Aura-joen rannalla, ja illan biletyskierros kuubalaiseen sikaripuotiin tehdyssä Pikku Havanna -baarissa, entiseen apteekkiin tehdyssä Uusi apteekki -baarissa ja homoyökerho Suxesissa.

Lauantai

aamiainen leipomokahvila Café Fontanassa, apteekkimuseo ja kolmesataavuotias Qwenselin talo, Wanha Kauppahalli, popcornjäätelöä Valion Ratikka-jäätelökojusta, arkeologis-historiallinen ja nykytaiteen museo Aboa Vetus ja Ars Nova ja museon terassikahvila Aula, istuskelua Aura-joen rannalla (tällä kertaa toisella puolella jokea) ja viikinkiravintola Harald.

Huh, aion nyt ensi viikon alun ennen vappua ottaa ihan vain rennosti - ja oikolukea. Muuten, en ole saanut vielä yhtään bilekutsua vapuksi, snif. 

Tavoilleni uskollisena otin reissusta paljon kuvia. Tässä osa, ja laitan loppuja kuvia Picasawebiin.

Turun linna

Turun linnan sisäpiha

Turun linnan sisäpiha jatkuu

Turun linnan sisäpihaa

Turun linnassa oli paljon ihania isoja ikkunasyvennyksiä, joissa oli penkkejä ja osassa myös pöytiä.

Pelottava Jeesus! Linnassa riitti uskonnollista kuvastoa ja kappeleita.

Jälleen kaunis ikkunasyvennys, jossa voi seurustella.

Turun linnan kalustettua puolta.

Turun linnan kellarissa on Turun vanha vankila... Karmeaa ajatella, että yläpuolella väki juhli ja kellarissa kärsi.

Vilma Aura-joen rannalla

Kauniilta sisäpihalta löytyi Kirjakahvila

Kirjakahvilan herkkumme

herrasmies Vilma kahvinsa kanssa

Kirjakahvilassa oli värikäs ja rento sisustus

Kauppatorin Ratikka-jäätelökiska

Sain Vilmalta 10 kuukautta -lahjaksi espressokupin ja itse piirretyn Mignon-munan.

Rio oli mahtava!!!

Logomo!

Vilma ja minä helvetin lieskoissa

salakuva Liisa Ihmemaassa -näyttelystä Logomossa

Päivätorkku-huone Logomossa

Konttasimme kellimään päiväuni-huoneen onkaloihin.

burleski-näyttelyhuone

Tom of Finland -näyttely (en hienotunteisesti ottanut kuvia itse piirustuksista...)

Ah, museopuoti... Tässä supersöpöjä muffinsin muotoisia huulirasvapurkkeja. Mulla on ennestään yksi tuollainen.

Logomon makea kahvila

Logomon kahvila on kuin desing-näyttelystä.

kahvilan tyyliin sopivat porkkanaleivoksemme

Söimme kehutussa Blanko-ravintolassa, ja hyvää oli.

pariskunta Aura-joella

Minä ja kirsikkaolut Pikku Havanna -baarissa.

Suxes-klubin ulkopuoli on karu, mutta paikassa oli sympaattinen ja värikäs sisustus.

apteekkimuseo ja Qwenselin talo

Kuinka kauniita lääkepulloja! Apteekkimuseossa oli 14 huonetta.

Apteekkimuseon asuinrakennuspuolelta kihlajaiskiikkutuoli, vihreä takka ja kolmihaarainen kynttilä.

Aidon näköinen nukke

Wanhassa Kauppahallissa

Kauppahallissa oli hieno junannäköinen kahvila

Aboa Vetus & Ars Nova -taidemuseon muuria

Taidemuseon Aula-kahvila, jossa on esillä muinaisen Turun raunioita. Laskeuduimme kellariin, jossa saimme seikkailla raunioissa.

Ulla Jokisalon näyttely oli HIENO.

Istuskelua aurinkoisen Aura-joen rannalla.

Söimme keskiaikaiset ateriat viikinkiravintolassa.