Suositut tekstit

perjantai 10. kesäkuuta 2011

Blogi jää kesätauolle

Alphonse Mucha: Summer, 1896
Hei ystäväiset!

Mukavaa huomata, että teitä julkisia lukijoita on tullut lisää! Ajattelin tosin nyt ilmoittaa sellaisen uutisen, että blogini jää kesätauolle...

Tuntuu liian aikaavievältä ja väsyttävältä olla sekä päivätöissä (kirjoittamassa silloinkin tietokoneen äärellä) että iltaisin ulkona kesäriennoissa yms., ja ehtiä siinä välissä vielä bloggaamaan. Luultavasti kesällä moni myös lukee muiden blogeja vähemmän kuin muutoin. Eikä blogini ole saavuttanut niin laajaa lukijakuntaa eikä kunnolla keskustelua lukijoiden kanssa, että siinä olisi tarpeeksi kannustinta jatkaa. 

En vielä tiedä, jatkanko tätä blogia syksyllä - vai innostunko kenties kuitenkin bloggaamaan tänne kesällä silloin tällöin kiinnostavimmista kulttuurimenoista. Aion kyllä yhä jatkaa muiden blogien seuraamista, vaikka en omaani kirjoittaisikaan.

Suunnitelmissani kesällä on jo perinteiksi muodostuneet Pride-viikko heinäkuussa ja Espoon Ciné elokuussa, lisäksi tietysti paljon lukemista, puistoilua, retkeilyä ja uimista, kenties jälleen juhannusmökkeilyä, ainakin yhdet festarit (Tammerfesteillä The Ark'in keikka tai Turun Ruisrock tai Flow?) ja Vilman kanssa ulkomaanmatka loppukesästä viikon lomallani (maakin on vielä auki). Huomenna on ohjelmassa Bassline Festival, ja ensi viikolla muun muassa Tervasaaren kesäteatteria ja elokuvaa Orionissa.

Mitä kesäsuunnitelmia teillä on? :)

Ihanaa kesää kaikille!!!!!!!

Lähden nyt grillijuhliin grillaamaan vartaita ja itseäni.

kuva viime vuoden juhannuksesta kaverin mökiltä (nyt hiuksenikin ovat jo paljon pidemmät)
P.S. Tunnustaako joku lähettäneensä mulle uuden kotimaisen eroottisen Naamiohuvit-romaanin? Se tupsahti tänään postiluukustani Gummeruksen pahvikuoressa ilman mitään viestiä! Salaperäistä. Onkohan joku teistä kirjailijaystävistäni jopa kirjoittanut sen, koska kirja on julkaistu nimettömänä? Olisin vaikuttunut. Tai kustannustoimittajakavereista toimittanut sen? Olen tosin freelance-kirjakriitikkona tilannut usein eri kustantamoilta näytekirjoja, joten en tiedä, lähetettiinkö tämä mulle nyt pyytämättä arvosteltavaksi. Mukana ei vain tullut kustantamon tiedotetta niin kuin yleensä arvostelukappaleiden kanssa. Tosin on mahdollista, että olen itsekin tilannut kirjan jonkin impulsiivisen syyn takia hyvissä ajoin netistä jo ennen teoksen julkaisua, koska menen välillä sekaisin kaikkien nettitilausteni kanssa, eh. Paketin mukana ei vain tullut mitään kuittia tai laskua. Anyway, luen houkuttelevan kuuloisen romaanin oikein mielelläni  - on se sitten itseni tilaama tai jonkun muun mulle lähettämä! ;)

10 kommenttia:

  1. Voi ei Elisa, mistä nyt tiedän mikä kahvila on trendikäs ja mikä leffa kannattaa katsoa? Nyyh!

    VastaaPoista
  2. Hmmm... Sateenkaarenmaalari lopettaa juuri samalla hetkellä kun uutisissa on

    http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Syyrialainen+lesbobloggari+olikin+40-vuotias+miesopiskelija/1135266876020

    ja

    http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Toinenkin+lesbobloggari+osoittautui+mieheksi/1135266899911

    Ettei vaan olisi alkanut maa polttaa jalkojen alla... Kukahan tämä "Elisa" oikein lienee?

    VastaaPoista
  3. Heh hee... Lesbot selvästi kiehtovat suuresti joitakin heteromiehiä. Aika noloja nuo blogipaljastukset. Tosin ehkä he sinisilmäisesti ovat uskoneet ajavansa seksuaalivähemmistöjen oikeuksia, jolloin taustalla on edes hyvät ja idealistiset tarkoitusperät. Maailmassa on kuitenkin myös paljon oikeita seksuaalivähemmistöjen edustajia, jotka pitävät omia blogejaan, ja tietävät paremmin, millaisesta maailmasta kirjoittavat. Paras tapa taata blogin aitous ovatkin juuri omat valokuvat, joita mäkin olen viljellyt paljon.

    Voi Riieläinen, mukava tietää, että jäät kaipaamaan blogiani! Nyt meidän täytyy vain aina tavatessamme ja meilatessamme vaihtaa tietoja uusista parhaista kahviloista yms. Epäilin muuten, että salaperäinen Naamiohuvit-romaani on sun kirjoittamasi, jatkoa novellikokoelmallenne... ;-b Tosin olisit varmaan kertonut, jos sulla olisi ollut työn alla uusi kirjoitusprojekti.

    Täytyy sanoa, että kesäsuunnitelmani, tunnelmani ja elämäntilanteeni heittivät yllättäen kuperkeikkaa jo seuraavana iltana tästä viimeisestä blogipäivityksestä, joten tästä merkinnästä jää vääränlainen kuva kesästäni. Koskaan ei voi tietää, mitä tapahtuu.

    VastaaPoista
  4. Heh, voin ainakin omalta osaltani todistaa, että Elisa on kyllä ihan lihaa ja verta :D

    Toivottavasti ei mitään ikävää ole sattunut...?

    Harmi, että blogi jää tauolle, minä ainakin olen lukenut sitä säännöllisesti työpäivieni ratoksi. Toivottavasti nähdään kesän aikana sitten senkin edestä! <3

    T. Hanna

    VastaaPoista
  5. Heh! Samoin voi kyllä Juha itsekin todistaa aitouteni, kunhan haluaa taas vain härnätä!

    Hauskaa Hanna kuulla, että olet seurannut blogiani ja tykännyt! :) En ole ollut varma, luetko blogiani, koska et ole koskaan kommentoinut täällä tai muutenkaan. Nyt totuus sitten selvisi, jee.

    Valitettavasti on kyllä sattunut hyvin ikävää, koska mut jätettiin lauantai-iltana... En tiedä, onko asiaa järkevää kertoa netissä, mutta ei kai tämä blogi voi olla vain päivänpaistetta, jos se ei ole totta. Taisin jättää juuri oikeaan aikaan blogini kesätauolle, koska muuten kuitenkin ruotisin täällä eroani kaiken kansan nähden.

    VastaaPoista
  6. Höh, onpa tylsää että blogi jää tauolle. Luin tätä, vaikken osannutkaan mitään järkevää kommentoida. Kurjaa kuulla erosta. Halaus Elisa!

    t. Paula

    VastaaPoista
  7. Hei,

    minäkin luen tätä säännöllisesti enkä osaa kommentoida. Olisi kiva että blogi jatkuisi kesällä, näin itsekkäästi ajateltuna... Kesällä kun varsinkin on kaikkea kulttuuririentoa.

    Jannebet

    VastaaPoista
  8. Kiva kuulla, että blogiani kaivataan! :) Harkitsen vielä tätä kesätaukoa... Ehkä voisin vain päivittää vähän harvemmin. Täytyy tuumailla.

    Paula: Kiitos empatiastasi! <3 Halaus takaisin.

    Jannebet: Sainkin juuri tällä viikolla sun kanssa Tervasaaren kesäteatterissa kulttuurientoa, josta olisi voinut tänne kertoa...

    VastaaPoista