Lontoo svengaa uutena vuotena

Hups, mulle ei yleensä tule yli viikon välejä päivityksissä! Nyt vain en ole saanut laitettua valokuviani verkkoon enkä siten tehtyä matkapäivitystä. En ole kolmeen päivään saanut auki Kuvablogin verkkosivuja, jotta olisin voinut lisätä sinne Lontoon matkakuvani, krrr. Sekoilin sitten netissä muiden mahdollisten ilmaisten kuva-albumien kanssa, mutta mikään niistä ei oikein toiminut. Olen luullut, että mulla on Picasawebin verkkoalbumissani tilaa enää vain yksi prosentti, mutta äsken huomasinkin, että olen tajunnut väärin, ja mulla onkin siellä tilaa vielä 99 prosenttia! Uskomatonta sähläämistä... Mutta onni onnettomuudessa, että voin siis käyttää Picasawebiä vielä pitkään.


Tässä kuvakooste Lontoon matkastani. Oli kyllä hauska reissu! En tosin ottanut valokuvia Gypsy Hotel -klubilta, jolla juhlimme uutta vuotta, mutta muista riennoista on kuvia.

Femmen opas femmelle

Huomasin viime viikonloppuna sen iloisen yllätyksen, että Sateenkaarenmaalari on päässyt mukaan Bloglovin-sivustoon. Täytyy siis ehkä alkaa enemmän panostaa päivitysteni sisältöön... Tosin mulla on Bloglovinnin kautta vasta kaksi seuraajaa, heh. Toivottavasti pian jo enemmän! En tosin tiedä, mitä tehdä sen ongelman kanssa, että Bloggerin kuvat ovat yhteydessä Picasawebin albumeihin, ja blogini kuvatila alkaa olla jo hälyttävän täynnä.

Sateenkaarenmaalari täyttää muuten ensi viikolla yksi vuotta!!!

Laitan tänään kirjapäivityksen. Seuraava päivitykseni tuleekin vuoden 2012 puolella ja on varmaankin matkapäivitys. Lähden huomenna päivälennolla viideksi päiväksi lomalle Lontooseen vastaanottamaan lohikäärmeen vuoden (kiitos tiedosta koskien kiinalaista uutta vuotta eilisen Piloxing-tunnin vetäjälle). Jee! Lennän yksin, mutta paikan päällä odottaa kavereita. Mulla on jo perhosia - tai lohikäärmeenpoikasia - vatsassa.

Kuva on täältä.

* * *

Teemaan sopivasti sain jouluna luetuksi loppukesän Lontoon matkani kirjakauppaostokseni eli Lauren Levinin ja Lauren Blitzerin teoksen Same Sex in the City - So Your Prince Charming is Really a Cinderella (New York 2006, 250 sivua). Valitettavasti kirjaa ei ole suomennettu eikä sitä myydä Suomessa, mutta sen voi sentään tilata Amazonista.

"Sexuality dictates whom you love, not how you look." - Same Sex in the City

Kirja toi mieleeni monessa kohtaa suomalaisen versionsa, Kaikki muuttuu paremmaksi -kirjan (2010), joka sisältää suomalaisten ei-heteroiden positiivisia elämäntarinoita, ja ja josta kirjoitin blogissani syyskuussa. Lisäksi kuten jo Same Sex in the City nimikin viittaa, kirja kuvaa muotia rakastavien, kauniiden naisten elämää New Yorkissa niin kuin kuuluisa Sinkkuelämää-sarja - mutta nämä mimmit eivät juokse miesten perässä...

"Coming out is like being born again. - - Coming out is about being free. - - Don't forget that coming out should be a celebration of who you are." Same Sex in the City

Laurenit ovat kaksi parikymppistä menestynyttä ja menevää new yorkilaista ammattikirjoittajaa ja ystävystä. He päättivät kirjoittaa kirjan, jollaisen haluaisivat itse lukea, mutta jollaista eivät ole löytäneet kirjakaupoista. Tytöt halusivat kertoa nuorten lesbojen elämästä. Molemmat tytöt ovat nättejä ja naisellisia eli femmejä, joita kukaan tuntematon ei ikinä arvaisia lepakoiksi. Heidän oli itsekin vaikea löytää seksuaalisuuttaan ja tulla kaapista ulos. Teos on opas vasta suuntautumisensa tajunneille tai sitä yhä etsiville tytöille. Sain silti myös itse paljon irti hyvin kirjoitetusta ja helppolukuisesta kirjasta, vaikka en ole täysin keltanokka. Ennen kaikkea sain kurkistaa femmejen glamouriin elämään maailman pääkaupungissa, Nykissä.

"Fear is the emotion that holds us back from what we truly want." - Falon, Same Sex in the City

Kirjan kirjoittajat Lauren Levin ja Lauren Blitzer.

Kirja on yllättävänkin rehellinen ja avoin. Enemmän kuin deittikirja se on kirja lesbojen elämästä. Laurenit kertovat siinä suoraan omasta kaapista ulos tulemisestaan sekä treffi- ja seurustelukokemuksistaan, sekä mukana on myös monen muun tytön aito tarina. Teos ei anna vain siloiteltua kuvaa glamourelämästä, vaan monella on ollut rankkaa ja paljon ihmissuhdesotkuja, mutta lopuksi kaikki ovat rohkaistuneet elämään itsensä näköistä elämää. Esimerkiksi toisella Laurenilla on varakas juutalainen perhetausta, ja hän ajautui käyttämään masentuneena huumeita, ennen kuin ymmärsi olevansa lesbo ja eläneensä valheessa.

Teos jakautuu jaksoihin, joissa kerrotaan lokeroinnin ahdistavuudesta ja seksuaalisuuden liikkuvuudesta ja moninaisuudesta, oman identiteetin löytymisestä, ensimmäisestä kerrasta sängyssä naisen kanssa, kaapista ulos tulemisesta, treffailupulmista, kahden naisen välisen suhteen intensiivisyydestä, romanttisista ystävyyssuhteista heteronaisten kanssa, sydänsuruista ja niistä selviämisestä, suhteista kokeilunhaluisten heterotyttöjen kanssa, lesboystävien tärkeydestä, ja tulevaisuudesta aikuisena gay-naisena (avioliitto ja lapset).

"Besides the sex, my lesbian friends are the reason I love being gay." - Carlyn, Same Sex in the City

No niin, milloin joku kirjoittaa vastaavan kirjan lepakoista Helsingissä? ;-D

Joulu on hyvien kirjojen ja elokuvien aikaa...

Ihanaa joulua kaikille! 

Ennen kuin matkaan joulunviettoon vanhempieni luokse - city-henkisesti raitiovaunulla Kruununhakaan - niin esittelen tässä lyhyesti kolme tällä viikolla katsomaani tai lukemaani teosta.

Näin Jane Campionin elokuvan Yön kirkas tähti  (Iso-Britannia 2009) ensimmäisen kerran Rakkautta ja anarkiaa -festivaaleilla syksyllä 2009. Olin kuitenkin silloin krapulainen, joten osa elokuvasta meni ohitse väsymyksen sekä tekstityksen puutteen takia, ja elokuvassa puhutaan vanhanajan koukeroista englantia. Nyt lainasin elokuvan kirjastosta. Katsoin DVD:n keskiviikkona - jälleen krapulassa tiistain glögijatkojen takia, mutta tällä kertaa oli sentään tekstitykset, heh.

Jane Campionin Piano vuodelta 1993 kuuluu ehdottomiin lempielokuviini. Hieno ja koskettava Yön kirkas tähti sijoittuu 1800-luvun alkuun ja kertoo 25-vuotiaana kuolleen runoilija John Keatsin kolmesta viimeisestä elinvuodesta. Keskiössä on Keatsin rakkaussuhde ompelijatar Fanny Brawneen. Keats kirjoitti Brawnelle rakkauskirjeitä, jotka ovat yhä tunnettuja kauneudestaan. Elokuvan nimi tulee Keatsin kuuluisasta runosta, jonka hän omisti rakastetulleen.

Henriikka Tavin esikoiskirja Esim. Esa (2007) sai paljon kiitoksia ja palkintoja. Luin nyt hänen kolmannen runokirjansa Toivo (Teos 2011). Toivo ei ole aivan yhtä villin kokeileva kuin Esim. Esa, mikä tekee siitä mielestäni helpommin lähestyttävän. Siinäkin on kuitenkin paljon älyllisiä ja moderneja kokeiluja, kuten runon seassa suoria lainauksia vanhoista saduista tai Saima Harmajan päiväkirjasta. Pari runoa muodostuu pelkästään perhosten nimien luetteloinnista. Perhosten nimet ovat tosiaan jo itsessään runoutta! Kirja jätti mut hieman kylmäksi ja oli makuuni liian abstrakti, mutta pidin sen satukuvastosta ja synkän kauniista tunnelmasta.

Kyllä, olen nyt lukenut jo kolmannen Lontoon matkaoppaan alle puolen vuoden sisällä... Kaksi edellistä luin loppukesän viikon lomamatkaani ajatellen. Tämän kolmannen lainasi minulle juuri omalta Lontoon lomaltaan palannut siskoni, koska olen menossa uudeksi vuodeksi kaveriporukalla juhlimaan Londiniumiin.

Tykkään tutustua matkakohteisiini ennalta, koska siten vieraasta paikasta saa eniten irti eikä kokemus jää pintapuoliseksi kertakäyttökulutukseksi. Enkä tiedä, miten muuten löytäisi itseään ja seuraansa eniten kiinnostavat elämykset uudesta paikasta. Lomamatka on myös paras tapa saada motivaatiota siihen, että tarttuisi kirjaan tutustuakseen syvemmin muihin kulttuureihin ja kaupunkeihin ja niiden historiaan. Ja mikä onkaan parempi tapa fiilistellä matkaa edeltäkäsin... 

Kaupunkikirjat: Lontoo (WSOY 2010) on kuulemma paras Lontoon matkaopas. Voin yhtyä kehuihin, koska kirja on äärettömän kattava ja selkeä sekä rennosti mutta ytimekkääsi kirjoitettu. Siinä annetaan ryhmiteltyjen nähtävyyksien ja niiden historiallisten taustojen lisäksi käytännön vinkkejä lomailuun Lontoossa ja neuvotaan esimerkiksi kuva kuvalta kuinka toimia metrolipun kanssa, heh. Karttaosuus on myös laajin näkemäni. Kirja on kuitenkin sen kokoinen, että se mahtuu helposti käsilaukkuun. Lopussa oleva kirjan avustajalista on kunnioitusta herättävän pitkä.

Valokuvapäivitys tapahtumarikkaalta viikonlopulta...

Tässä tulee valokuvapäivitystä. Kävin nimittäin viime viikonloppuna mm. katsomassa Kiasmassa modernia afrikkalaista taidetta esittelevän suuren ARS11-näyttelyn, jonka pääsi katsomaan vain viidellä eurolla kun se oli pystyssä viimeistä viikonloppua, sekä kävin ensimmäistä kertaa Stadionin näköalatornissa (maksaa viisi euroa)!

Kävin perjantaina myös remontin jälkeen avatussa täysin uudistuneessa Kluuvin tavaratalossa, joka nyt panostaa luomuruokaan, ekoiluun ja viileään tyylikkyyteen. Testasimme Kluuvin yläkerran kahvilan, jossa saa hauskasti istua säkkituoleilla. Vielä pitää päästä testaamaan Kluuvin uusia ravintoloita (testasin jo pohjakerroksen Eat & Joy -maatilatorin kiikkutuolin...). Perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina tuli sen sijaan syötyä jopa neljässä ravintolassa: Vanhan kauppahallin Soppakeittiössä, tiki-ravintola Kokomossa Punavuoressa, meksikolaisessa Santa Fe:ssä keskustassa ja runsaalla sunnuntaibrunssilla paremmin yökerhona tunnetussa Pacificossa Kalliossa. Kaikki olivat todella hyviä, mmm.

Kiasma: etelä-afrikkalaisen Mary Sibandan ratsastava palvelustyttö on tässä kuin fantasiamaailman kuningatar (ja ikkunasta näkyy ratsastava Mannerheim).

hyvä ohje

Kiasmassa: näyttävät ihan kolikoilta, mutta ovatkin peltisiä purkinkansia!

Vanhan kauppahallin Soppakeittiössä herkullinen kasvis-borshekeittoni.

Kluuvin ylimmän kerroksen kahvilassa, jossa on säkkituolit.

Stadionin torni

Kotikaupunkimatkailua eli näkymiä Stadionin tornista auringonlaskun aikaan - noin kolmelta iltapäivällä!

Minä, joka leikin viikonlopun ajan turistiopasta

kaunis näkymä Töölönlahdenrannalla

Uudessa Nuku-nukketeatterimuseossa Tallinnassa

Akvaariossa oli isoja kaloja!

Olin eilen vanhempieni ja Ona-siskoni kanssa päivän Tallinnan-risteilyllä. Törmäsimme sattumalta nukketeatterimuseoon nimeltä Nuku. Viiden euron hinnalla pääsi kulkemaan koko kaksikerroksisen ja sokkeloisen museon läpi. Rakennuksessa toimii myös nukke- ja nuorisoteatteri. Kurkkasimme esiintymissaliin, jossa oli menossa näytelmäharjoitukset.

Nukketeatterista tulee lapsuuden teatterikokemusteni lisäksi mieleeni elokuva Veronikan kaksoiselämä, jossa toisen Veronikan ihastus on nukketaiteilija (kuinka kiehtovaa).

Huomasimme eilen samalla, että Nukussa on kiva ja todella edullinen kahvila ja lounasravintola. Sieltä tosin saa vain yhtä lounasannosta, mutta se maksaakin vain muutaman euron. Nuku sijaitsee vanhassa kaupungissa aivan lähellä Raatihuoneentoria, osoitteessa Nunne-katu 8.

Netistä selvisi, että tämä nukketaiteen keskus on avattu remontoidussa rakennuksessa vasta maaliskuussa 2010. Aikaisemmin osoitteessa oli muistaakseeni myös ihana Depeche Mode -kellaribaari, jota turhaan etsin tammikuussa 2010 - ja nyt taisi selvitä syy rokkibaarin katoamiselle.

Museossa oli paljon käsinukkeja, mutta en saanut niistä hyviä kuvia lasin läpi. Tässä onkin ottamiani valokuvia näyttelijöiden asuista. 

kuva Tallinnasta näköalatasanteelta

Näköalatasanteelta mäen päältä pääsi pois myös kiemuraisia portaita pitkin.

"Tanssi, tanssi, tai muuten olet hukassa!" - Pina Bausch

Hej! Olin tosiaan viikonlopun lomalla Tukholmassa. Oli todella kivaa! Ihmettelenkin, kuinka edellisestä reissusta Tukholmaan (silloin Iriinin kanssa Silja Linellä) on saattanut vierähtää jo yhdeksän vuotta. Viime viikonloppu oli myös ensimmäinen kerta kun en mennyt Tukholmaan risteilyaluksella sekä olin kaupungissa (kaksi) yötä. Lentomatka Tukholmaan maksoi tarjouksessa muutaman kympin suunta sekä lentomatka kesti vain tunnin.

Matkakuviani on täällä.

Kävimme Tukholmassa katsomassa Wim Wendersin uusimman elokuvan Pina (Saksa 2011). Kyseessä on dokumentti ja muotokuva saksalaisesta koreografista Pina Bauschista (1940-2009). Enemmän kuin dokumentti kyseessä on tanssielokuva, koska kankaalla nähdään enimmäkseen tanssijoita esittämässä Bauschin huikaisevia modernin tanssin koreografioita. Oli jännittävää nähdä tanssielokuva Wim Wendersin ohjaamana, koska hänet tunnetaan parhaiten mustavalkoisista draamoistaan, kuten klassikostaan Berliinin taivaan alla (1987).

Olin vain harmistunut siitä, että Pina näytettiin tukholmalaisessa Victoria-teatterissa kaksiulotteisena. Finnkinolla elokuva näytetään kolmiulotteisena. Wendersin ohjaus onkin ensimmäisiä 3D-tekniikalla toteutettuja taide-elokuvia. Lisäksi elokuvassa puhuttiin saksaa, ruotsia ja englantia, ja tekstitys oli Tukholmassa tietysti vain ruotsiksi. Suurin osa puheesta meni siis ohitse, mutta toisaalta puhetta oli hyvin vähän. Välillä vain tanssijat kertoivat, kuinka suuri vaikutus Pina Bauschilla oli ollut heidän työskentelyynsä.

Vielä ehdit katsomaan Pinan Finnkinon teattereissa. Tämä elokuva on tulvillaan mielikuvitusta, taitoa, leikillisyyttä, elämäniloa ja ennen kaikkea kauneutta!

Lontoo valokuvin

The London Eye päässäni

 Hello hello!

Kotona jälleen. Palasin tosiaan sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Nyt olen "kotiarestissa", koska loukkasin molemmat jalkani matkalla... Ei mitään vakavaa, kävelin vain niin paljon, että sain kantapäihini ja varpaisiini paljon vesirakkuloita, jotka kipeästi puhkesivat. Yh. Olen kävellyt sunnuntaista lähtien linkkaamalla, joten tein tänään töitä etänä.

Matka oli todella runsas, inspiroiva ja hauska!! Reissu todellakin toteutti odotukseni, vaikka kommelluksiakin sattui paljon ja Iriini parka sairastui lauantai-iltana. Juhlimme, kävimme museoissa, teattereissa, kaupoissa ja ulkona syömässä, herkuttelimme piknikillä... Suurimman osan kokemistani paikoista voitte nähdä ottamissamme valokuvissa. Vain joistakin kaupoista, kahviloista ja pubeista en ottanut kuvia.

Mulla ei ole myöskään valokuvia itä-lontoolaiselta indiehenkiseltä queer-klubilta, Vogue Fabrics -yökerhossa olleelta Booby Hatch -klubilta, jolla kävimme perjantaina juhlimassa. Siellä oli paljon hyvännäköisiä hipsterilepakoita. Kävimme myös lauantaina Sohossa sijaitsevassa Lontoon kuuluisimmasta lesboyökerhosta Candy Barissa, jossa kuvataan myös tosi-tv-sarjaa paikan työntekijöistä ja asiakkaista (lauantaina ei tosin näkynyt kameroita).

Täytyy sanoa, että nuo lepakkopaikat tekivät muhun suuren vaikutuksen. Candy Bar oli täpöytäynnä jo yhdeksältä illalla, porukka oli hyväntuulista enkä ole koskaan nähnyt niin paljon niin kauniita nuoria naispareja... L-koodi todella heräsi eloon Candy Barissa! Juttelin siellä New Yorkista Lontooseen lomalle tulleen parikymppisen naisparin kanssa. He olivat jo kolmatta iltaa peräkkäin juhlimassa Candy Barissa ja edelleen täynnä energiaa. Ulkomailla ylipäätään aina yllättyy positiivisesti siihen kuinka puheliaita ja ystävällisiä monet tuntemattomat ovat, jo kaupankassoista lähtien.

Ehdin myös jo Iriinin ja Leen luona nähdä australialaisen ovelan elokuvan Griff the Invisible, joka näytetään tämän kuun lopulla Rakkautta ja anarkiaa -festareilla.

Olkaa hyvä, täällä valikoima Lontoosta ottamistani valokuvista!

London calling

Jos jolta kulta on jäänyt kuulematta, niin suuntaan huomenna viikoksi lomalle Lontooseen. Täältä tullaan, museot, musikaalit, baarit ja kaupat!

Kävin tänään perhelounaalla ja sain samalla vanhemmiltani lainaksi vedettävän pienen matkalaukun, jonka voin ottaa mukaani lentokoneen matkustamoon. Rölli-kissa pitää matkalaukkuelämästä, kuten valokuvista huomaatte...

Hmm, kyllä mä tämän vielä avaan...

Mau! Valmiina matkustamaan lentokoneessa jäniskissana.

Kakkuja, tyttöjä ja discovaloja

Club Jolena

Lontoosta asti taitavat jotkut tahot vakoilla mua, koska en keksi muuta syytä sille, että siellä tehdään aivan selvästi mulle räätälöityjä lehtiä ja baareja. :-D Kiitos näistä vinkeistä Iriinille, jonka luokse Lontooseen lennän parin viikon päästä. The Most Cake on uusi lontoolainen verkkolehti lesboille. Tytöt tekevät lehteä vapaa-ajallaan, mutta se on yllättävän ammattimaisen ja kunnianhimoisen näköinen. The Most Cake on nimenomaan suunnattu meneville ja kulttuurinnälkäisille femmeille, jotka tykkäävät syödä leivoksia kahviloissa...


Mikä vetää mut täysin sanattomaksi, on lehden sivuilla listatut lontoolaiset lesbobaarit. Siis niitä ei ole vain yksi tai kaksi, vaan ihan pirun monta! Ja Helsingissä ei ole 2000-luvun alun Poreen jälkeen ollut yhtään lesbobaaria... No onhan täällä onneksi useampia lepakko- ja queerklubeja DTM:ssä, Jenny Woossa (Jenny Woo muuten lopettaa syksyllä, nyyh), ravintola Kaisaniemessä ja Mustassa kissassa, mutta niitä ei ole edes joka viikko. Jos asuisin Lontoossa, olisin luultavasti täysin holtiton ja en tekisi mitään muuta kun kiertäisin iltaisin noita baareja, heh. Esimakua saan parin viikon päästä, koska olemme menossa tutustumaan Candy Bariin, jossa on kolme kerrosta (pyörryin äsken), ja jossa kuvataan myös lesboista kertovaa samannimistä tv-sarjaa. Olen käynyt yhdellä makealla mutta pienellä lepakkoklubilla Lontoossa tammikuussa 2008, mutta en nyt enää muista sen nimeä.

Lontoolaiset lepakkobaarit (jo nuo nimet ovat houkuttelevia ja tyttömäisiä, ja osa punastuttavia...)


Bird Club

Candy Bar
Club Motherfucker

Club Jolene
Club Kali
Code
Dalston Superstore
Dick and Fanny
Dirty Converse Disco
East Bloc
Feed the Horse
First Out
Flashdance
Flaunt
George and Dragon
Girl Action
Girlcore
Green Carnation
G Spot
Holla London
Joiners
Kolekt London
Lounge
Mannequin
O Bar
Other People’s Property
Popstarz
queen Bees
RakQUEEN
Ruby Tuesdays
Shush
Sissy Sports
Twat Boutique
Unskinny Bop
Wish
100 % Babe

Ladyn tyyli on häikäisevä

Edit. Tilasin sitten äsken netistä The Arkin viidennen levyn vuoden 2010 huhtikuulta: In Full Regalia. Neljä aikaisempaa albumia mulla on jo ollut hankittuina heti kun ne ilmestyivät. Mukavaa saada nyt kokoelma täyteen.

kuvaaja: Lady Ostapeck

Tammerfestin reissu oli onnistunut. Olin liikkellä Marjon, Marjon isosiskon Kirsin ja heidän tamperelaisen ystävänsä Eliisan luona. Olimme yötä Eliisan ja Jounin asunnolla, jossa oli torstaina tervetuliaistarjoiluna samppanjaa, mansikoita ja vaahtokarkkeja. Glamour sopiikin hyvin tyyliin kun on menossa katsomaan glam rockia soittavaa The Arkia! 

Kävimme torstaina ennen keikkaa kauniilla terassilla Tammerkosken rannalla. The Arkin keikka Keskustorin teltassa oli huikaisevan hieno ja inspiraatiota nostattava. Onneksi ehdin vielä nähdä sen, koska kyseessä on tosiaan jäähyväiskiertua. Menimme keikan jälkeen Vilkkula-kellaribaariin ja Doris-yökerhoon. Eilen kävimme ostoksilla sisätiloissa olevalla kirpparilla (ostin kaksi luomivärikynää, ärhäkän pinkkiä kynsilakkaa ja Hello Kitty -nappikorvakorut) ja syömässä vohveleita torikahvilassa. Jatkoin vielä yksin tutustumaan Metso-pääkirjastoon, joka oli tyylikäs ja hyvin iso, sekä taidekeskus Vapriikkiin Ladyn tyyli -näyttelyyn. Vapriikkin perusnäyttelyyn kuuluu myös tämän näyttelyn aiheeseen hyvin sopiva Kenkien historia -näyttely, jonka olen tosin jo nähnyt pari kertaa aikaisemmin, joten en nyt katsonut sitä.

kuvaaja: Lady Ostapeck

Suomenamerikkalainen Lady Ostapeck on nykyisin 93-vuotias. Hänestä oli muuten sattumalta tänään haastattelu Helsingin Sanomissa Ihmiset-osiossa otsikolla "Tahdon näyttää, miten ihana olet". Lady osti noin viisikymmentä vuotta sitten Pelastusarmeijan kirpputorilta 1900-luvun alussa valmistetun kameran. Hän oli juuri muuttanut New Yorkin Manhattanilta pieneen amerikkalaiskylään. Valokuvien retusoijana aikaisemmin työskennellyt, mutta taiteilijan ammatista haaveillut lady alkoi ottaa kamerallaan vanhanajan valokuvia amerikkalaisista naisista, miehistä ja lapsista vintage-vaatteissa ja lavastetuissa miljöissä studiossaan. Hän oli vuosien ajan kerännyt kotiinsa vanhoja pukuja ja esineitä, ja nyt niille löytyi käyttöä. Kuvattavat saivat itse päättää aikakauden, jonka mukaan halusivat pukeutua. Tulee ihan mieleen useimpien tyttöjen - kuten minun - nuoruudessa harrastamat puku- ja valokuvausleikit. Lady Ostapeck otti kuvia viidenkymmenen vuoden ajan ja pyrki saamaan jokaisen näyttämään kauniilta. Tampereen Vapriikin kellaritilassa on lady Ostapeckin tunnelmallisia valokuvia sekä hänen museolle lahjoittamiaan amerikkalaisten naisten vaatteita ja asusteita 1840-1950-luvuilta. Puvut ovat uskomattoman kauniita!

kuvaaja: Lady Ostapeck

Ostin Vapriikin museomyymälästä 20 eurolla kuvakirjan Lady Ostapeck - Somewhere in Time - Victorian Portraitist. Ladyn kuvaustyylistä tulee hieman mieleen suomalainen kuvakirja Maailman ihanin tyttö, jossa on valokuvaaja Miina Savolaisen orpokodin tytöistä ottamia fantasiakuvia luonnossa. Savolaisen kuvien tarkoitus on voimaannuttaa tyttöjä ja saada heidät tuntemaan itsensä ihaniksi. Onnistuneella muotokuvalla voi saada kuvattavan näkemään omat parhaat puolensa ja parantaa itsetuntoa ja itsensä arvostamista.

Lady Ostapeckin kuvista tulee mieleeni myös suomalaisen Atelieri O. Haapalan burleskihenkiset, nykyajan vinkkelistä otetut vanhanajanvalokuvat, joillaisessa itsekin poseerasin helmikuun Helsinki Burlesque Festivalilla. 

Tämä raikas vintage-leninki 1950-luvulta oli näyttelyn suosikkejani. Valokuvaaja: Reetta Tervakangas.

Mun piti mennä tänään Tytin kanssa rannalle Uunisaareen, mutta olikin liian tuulista, joten saareilu siirtyi eteenpäin ja kävimme syömässä Bulevardin Kahvihuoneen terassilla. Lähden kohta Niinan kanssa katsomaan Norwegian Wood -elokuvan. Leffa kertoo opiskelijoista 1960-luvun Japanissa ja sen pitäisi olla haikean kaunis tarina seksuaalisuudesta. Opiskelijapojan hyvä ystävä tekee itsemurhan, ja poika itse taas ihastuu kahteen kauniiseen tyttöön, jotka ovat luonteeltaan toistensa vastakohdat: toinen on masentunut ja epätasapainoinen ja toinen taas on eloisa ja menevä.

Norwegian Wood

Norwegian Wood

Blogin päivittämisen nautinto

Voisin nyt päivittää kuulumisiani kuukauden ajalta, viime sunnuntaina kirjoittamieni Pride-päivitysten lisäksi. Nämä vähän yli neljä viikkoa ovat olleet dramaattisia, silmiä avaavia, runsaita ja tapahtumarikkaita...

Olen ollut nyt sinkku kuukauden ajan, lähes vuoden onnellisen seurustelun jälkeen. Ero on katkera ja surullinen asia. Onneksi hellekesä, mieluinen työpaikka, monet kulttuuririennot ja ihanat ystävät ovat pitäneet mut kiireisenä ja mieleni usein korkealla. Olen kuulemma ollut suorastaan sädehtivä! Parannuskeinoni onkin tehdä paljon asioita, joista aidosti nautin.

Sain myös muutama viikko sitten diagnoosin, että sairastan kilpirauhasen vajaatoimintaa. Vajaatoiminta on aiheuttanut muun muassa väsymystä, alakuloa, huonomuistisuutta ja painon nousua. Vasta kun sain diagnoosin, pystyin myöntämään, että olen ollut viime vuosina välillä todella väsynyt ja ilman tarmoa. Syön nyt lääkkeitä, joilla vaivan pitäisi ajan kanssa parantua täysin. Olenkin jo ollut enegisempi töissä. Diagnoosi on ollut helpotus, koska sairaus selittää monet asiat viime vuosilta. Tietysti vain harmittaa, että menin vasta nyt lääkäriin. Ajattelen tätä kuitenkin parantumisen kesänä!

Mahtava uutinen on se, että ostin viime viikolla lentoliput Lontooseen!!!! Lennän sinne viikoksi lomalle elo-syyskuun vaihteessa, sopivasti heti Espoon Cinén jälkeen. Majoitun Iriinin ja Leen luokse, jee. Olen jo ostanut yhden matkaoppaan ja lainannut kirjastosta toisen. Aion pitää kunnon kulttuuriloman museoissa kierrellen. Olen käynyt Lontoossa kaksi kertaa aiemmin: 16-vuotiaana lukiolaisena kuukauden kestäneellä kielikurssilla sekä juhlimassa muutaman päivän ajan uutta vuotta 2007.

Lisäksi tämän viikon torstaina lähden Marjon kanssa Tammerfestiin katsomaan The Arkin keikkaa. Majoitumme Marjon ystävän luokse ja menemme keikalle pienellä porukalla. En ole käynyt muutamaan vuoteen The Arkin keikoilla, ja tämä on heidän viimeinen keikkakesänsä!

The Ark

En tiedä, milloin saan tänne taas valokuvia, koska kameraani taisi mennä hiekkaa kun olin viime lauantaina Pihlajasaaren hiekkarannalla Marjon kanssa. Sain kameran synttärilahjaksi alle vuosi sitten, joten en toivoisi sen vielä menevän rajan taakse... Heitin muuten lauantaina vihdoinkin talviturkkini Pihliksessä! Rölli-kisu oli luonani hoidossa yli viikon ajan, ja asuntoni on yhä täynnä kissankarvoja ja kissanhiekkaa. Mulla olisi ollut hauskoja kuvia Röllistä istumassa avonaisessa ikkunassani puoliksi sisällä ja puoliksi ulkona, mutta ne kuvat ovat nyt jumissa rikkinäisessä kamerassani. 

Juhannuksen vietin monen vuoden tauon jälkeen sukulaisten kanssa Kerimäellä vaarin mökillä. Kerimäki sijaitsee siis lähellä Savonlinnaa eli kaukana, kaukana. Grillasimme, saunoimme, juhlimme siskoni 23-vuotissynttäreitä ja kävimme katsomassa kokon sytytyksen. Pääsin myös pitkästä aikaa Retretin taidenäyttelyyn, jossa oli nyt esillä suomalaisten taiteilijapariskuntien töitä sadan vuoden ajalta, ja Tove Janssonin ja Tuulikki Pietilän maalauksia ja grafiikkaa sekä Carl Barksin Aku Ankka -piirustuksia. Taiteilijapariskunnat ja Tove Jansson nimenomaan vetivät mua Retrettiin. Luolastossa oli esillä hyvin synkkiä mutta vaikuttavia tilataideteoksia, kuten kuolleita enkeleitä. Ne olivat tehneet sellaiset nykytaiteilijat kuin Heli Ryhänen, Matti Kalkamo, Marja Pirilä ja Petri Nuutinen. Oli mahtava juttu, että taidekeskus oli auki koko juhannuksen. Ostin museomyymälästä muun muassa kehystetyn pienen muumitaulun, mustikkarakeita ja vanhanajan tervanekkutikkarin.

Retretin pihalla - mikä ihana kyltti (siis tekstit)!

Minä ja serkkuni Janica taidekeskus Retretin pihalla juhannusaattona

Kerimäen kansallisromanttista koivukkoa juhannusaattona

Katselimme juhannuskokkoa sillalta.

Olen käynyt katsomassa Jasminin kanssa neljä tuntia kestäneen Jättiläisen Orionissa ja Janican kanssa Tervasaaren kesäteatterissa katsomassa Moliéren komedian Luulosairas. Suunnitelmissa on Tainan kanssa mennä vielä Mustikkamaan kesäteatteriin. Olen myös käynyt paljon ulkona syömässä ja eri puistoissa ja terasseilla istumassa ystävien kanssa. Olen perinteisesti uinut paljon Stadikalla ja shoppaillut alennumyynneissä, muun muassa balleriinoja, kävelylenkkarit ja uuden pinkin Samsungin simpukkakännykän (päätin boikotoida Nokiaa, joka irtisanoo tuhansia työntekijöitä Suomessa ja valmistaa verikännyköitä kongolaisten selkänahasta).

Olen ostanut kiehtovia uusia kirjoja, ja toivoisinkin enemmän aikaa lukemiseen - ja omaan kirjoittamiseen. Muutama viikko sitten ostin vihdoinkin Sofi Oksasen romaanin Baby Janen (2005). Baby Janen saa nyt edullisena pokkarina, vaikka ruokakaupasta. Kirja kertoo lesboista, 1990-luvun lopun Helsingistä ja sen baarielämästä, paniikkihäiriöstä, masennuksesta ja "pikkuhousukaupasta" miehille. Lähes ahmaisin kirjan, sillä se oli niin mukaansatempaava! Oli kiinnostavaa lukea Helsinkiin sijoittuva nuorten naisten välinen rakkaustarina, sillä sellaisia kirjoja ei ole pilvin pimein. Lisäksi molemmat parikymppiset, fiksut tytöt ovat työttömiä, mitä aihetta ei myöskään ole niin paljon käsitelty (menestys)romaaneissa.

Hieno tuo Sofin liivi!

Tällä hetkellä olen inspiroitunut kuuluisan yhdysvaltalaisen luovan kirjoittamisen opettajan Julia Cameronin kirjasta Tyhjän paperin nautinto. Jos kirjoitat tai haaveilet kirjoittavasi, niin lue Cameronin teos kirjoittamisesta! Cameron muistuttaa, että kirjoittaminen on pohjimmiltaan helppoa ja hauskaa ja osa arkipäiväämme. Yöpöydälläni odottaa myös Cameronin ystävän ja kollegan Natalie Goldbergin palkittu kirjoitusopas Luihin ja ytimiin. En voinut myöskään hillitä kiusausta ostaa Akateemisesta pokkarina Truman Capoten (yllättävän ohutta!) romaania Aamiainen Tiffanylla. Onhan samanniminen Audrey Hepburnin  tähdittämä elokuva ikisuosikkejani. Olen myös lainannut kirjastosta Jeanette Wintersonin esikoisromaaniin Ei appelsiini ole ainoa hedelmä. Romaanihan on lesboklassikko 1980-luvulta... Mulla on ollut jo yli kuukauden ajan kesken Marianne Backlén paksu uutuusromaani Tulilinnun tanssi, mutta se kirja taitaakin ehkä jäädä kesken. Lapsena lempikirjojani oli Backlén 1970-luvun nuortenromaani Tyttö tanssii. Nämä molemmat kirjat kertovat tanssijoista, mutta Tulilinnun tanssissa on niin tuhottoman paljon eri aikatasoja ja historiallisia ja fiktiivisiä henkilöitä, että sitä on raskasta lukea. Sitten mulla on tietysti yöpöydälläni myös ne Lontoon matkaoppaat, ah. Puuttuu vain riippumatto, johon heittäytyä ja upota kirjojen maailmaan!

Pari tuntia Virossa

Kävin eilen perheen kanssa äitienpäivän ja isän ensi viikon synttäreiden kunniaksi Tallinnanristeilyllä. Vähän väsytti kun lauantaina tuli juhlittua Libertéessä pilkkuun asti... Onneksi sää oli eilen aurinkoinen, ja oli antoisaa herkutella laivan seisovassa pöydässä aamiaisella ja illallisella.

laivan kannella

Tallinna jää taakse.

Ostoksia itselleni laivalta ja Tallinnasta... Ihastuin kovin tuohon raikkaan kukalliseen lompakkoon. Huomaa Fazerin uusi suklaalevy, jossa on pehmeää tummaa suklaata, mantelia ja päärynää!