Suositut tekstit

tiistai 29. marraskuuta 2011

Valokuvapäivitys tapahtumarikkaalta viikonlopulta...

Tässä tulee valokuvapäivitystä. Kävin nimittäin viime viikonloppuna mm. katsomassa Kiasmassa modernia afrikkalaista taidetta esittelevän suuren ARS11-näyttelyn, jonka pääsi katsomaan vain viidellä eurolla kun se oli pystyssä viimeistä viikonloppua, sekä kävin ensimmäistä kertaa Stadionin näköalatornissa (maksaa viisi euroa)!

Kävin perjantaina myös remontin jälkeen avatussa täysin uudistuneessa Kluuvin tavaratalossa, joka nyt panostaa luomuruokaan, ekoiluun ja viileään tyylikkyyteen. Testasimme Kluuvin yläkerran kahvilan, jossa saa hauskasti istua säkkituoleilla. Vielä pitää päästä testaamaan Kluuvin uusia ravintoloita (testasin jo pohjakerroksen Eat & Joy -maatilatorin kiikkutuolin...). Perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina tuli sen sijaan syötyä jopa neljässä ravintolassa: Vanhan kauppahallin Soppakeittiössä, tiki-ravintola Kokomossa Punavuoressa, meksikolaisessa Santa Fe:ssä keskustassa ja runsaalla sunnuntaibrunssilla paremmin yökerhona tunnetussa Pacificossa Kalliossa. Kaikki olivat todella hyviä, mmm.

Kiasma: etelä-afrikkalaisen Mary Sibandan ratsastava palvelustyttö on tässä kuin fantasiamaailman kuningatar (ja ikkunasta näkyy ratsastava Mannerheim).

hyvä ohje

Kiasmassa: näyttävät ihan kolikoilta, mutta ovatkin peltisiä purkinkansia!

Vanhan kauppahallin Soppakeittiössä herkullinen kasvis-borshekeittoni.

Kluuvin ylimmän kerroksen kahvilassa, jossa on säkkituolit.

Stadionin torni

Kotikaupunkimatkailua eli näkymiä Stadionin tornista auringonlaskun aikaan - noin kolmelta iltapäivällä!


Minä, joka leikin viikonlopun ajan turistiopasta


kaunis näkymä Töölönlahdenrannalla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti