Kuinka kissasta tuli lemmikkieläin ja muita satuja

Ihmettelin uutena vuotena Lontoossa tuota yllä olevaa somaa kissakuvaa, joka löytyy siellä mukeista, kangaskasseista, magneeteista, kirjepapereista ja vaikka mistä pikkutavaroista. Sitten British Libraryn kirja- ja paperikaupassa (on muuten erittäin hyvä kauppa) löysin kaikkien kissatuotteiden lisäksi myös pikkuisen kirjan tuolla kuvalla. Arvoitus selvisi: kyseessä on Rudyard Kiplingin satukokoelma The Cat that Walked by Himself and other stories vuodelta 1902. Nämä sadut ja myös muita Kiplingin satuja voi muuten lukea täältä!

Häpeäkseni täytyy myöntää, että olen tuntenut Kiplingin oikeastaan ainoastaan Disneyn Viidakkokirja-animaation kautta, joka siis perustuu Kiplingin tunnetuimpaan kirjaan. The Cat that Walked by Himself -satua ei tosin ymmärtääkseni ole edes suomennettu, joten sitä ei lueta lapsille Suomessa. Britanniassa se on kuitenkin selvästi klassikkosatu. Kiplingin oma elämä on muuten ollut varsin värikäs ja hän on ollut hyvin tuottelias kirjailija, mitä valaisee Wikipedian laaja ja mainio suomenkielinen artikkeli.

Ostin siis Lontoossa kyseisen kirjan ja sivistin itseäni. Olenhan myös kissaihmisiä. Hassua kuinka tietämätön sitä voikaan olla jonkin toisen maan klassikkosadusta! Yleensähän monet suositut vanhat sadut käännetään lähes kaikille kielille.

Kissa-satu sisältää myyttisen maailmanselityksen aikojen alusta, ja se on omaperäinen, luonteva ja klassisia satukonventioita noudattaen kirjoitettu. Kirja sisältää myös sadut "The Elephant's Child", "How the Camel got his Hump" ja "How the Rhinoceros got his Skin". Sadut tarjoavat siis mielikuvitukselliset selitykset eri eläinten ominaispiirteille ja jäljittelevät kansansatujen vanhahtavaa tyyliä. Kirjassa  ilahduttavat Kiplingin itse tekemä kuvitus koomisilla kuvateksteillä (tuo kissakuvakin on hänen piirtämänsä) ja hänen satuihin laatimat lorut.

"But the wildest of all the wild animals was the Cat. He walked by himself, and all places were alike to him."

"The Elephant's Child"

Näytelmä isästä ja tyttärestä joiden välissä on menestys

Näytelmän kuvat ovat täältä.

 Olen asunut kesästä 2004 asti Punavuoressa, ja eilen menin vihdoinkin ensimmäistä kertaa lähiteatteriini Takomoon Fredrikintorilla. Kävin ystäväni Jasminin kanssa Café Brooklynissä Viiskulmassa ja sitten menimme katsomaan Perheenjäsen-näytelmän.

Näytelmää oli suitsutettu Hesarin arviossa marraskuussa, mikä oli herättänyt mielenkiintoni. Takomoa johtavat kaksi naispuolista teatteriohjaajaa (olen jotenkin saanut päähäni, että he ovat naispari, mutta enää en ole niin varma mistä lähteeni on peräisin....). Toinen näistä naisista, teatteriohjaaja Milja Sarkola, on käsikirjoittanut Perheenjäsenen. Sarkolan isä on Helsingin kaupunginteatterin johtaja, näyttelijä Asko Sarkola. Myös hänen veljensä Sampo Sarkola on näyttelijä. On muuten jännittävää, kuinka teatteriammatti kulkee usein suvussa!

Näytelmä on omaelämäkerrallinen, mutta kertojan  mahdollinen lesbous on häivytetty siitä lähes tulkoon täysin. Perheenjäsen kertoo ennen kaikkea perhesuhteista, kuten nimikin jo viittaa. Käsittelyssä on isän ja tyttären välinen vaikea ja etäinen suhde. Isä on kuuluisa näyttelijä, jonka elämään ei mahdu oikeastaan mitään muuta kuin työ: ei perhettä, ei parisuhdetta, ei ystäviä (vain työkaverit), ei harrastuksia - eikä ainakaan hauskanpitoa. Isä on teatterin ulkopuolella kuivan virkamiesmäinen, eikä sellainen spontaani, värikäs ja halaileva tyyppi, jollaiseksi näyttelijän voisi kuvitella. Tytär ei voi sietää isänsä elämänasennetta, jossa vain menestyksellä ja työllä on väliä. Silti myös tyttärestä tulee menestystä janoava näyttelijä, jonka on vaikea kestää oman lapsensa huomiontarvetta.

Näytelmä käsittelee perhettä, jonka jäsenet ovat toisilleen oikeastaan vieraita, kuuluisuutta (miltä tuntuu lukea perheenjäsentensä kuulumisista vain lehdistä), menestymisen pakkoa ja toisten ihmisten aitoa kohtaamista.

On ihmeellistä, kuinka jokin näin intiimi voi olla samalla näin yhteiskunnallista ja yleisesti kiinnostavaa! Näytelmässä myös pohditaan itse teatterin olemusta ja ennen kaikkea muodikasta itsestään tietoista teatteria. Vakavia asioita käsitellään keventävällä huumorilla. Pääpaino näytelmässä on puheella. Lavastus on hyvin minimaalinen. Neljä näyttelijää - Antti Holma, Lotta Lehtikari, Seppo Merviä ja Hanna Raiskinmäki - esittävät suvereenisti monia eri hahmoja.

Itse olin hyvin vaikuttunut; Jasmin tosin ei yhtä paljon. Henkilöhahmot puhuvat niin suoraan intiimeistä kokemuksista ja suurimmista filosofisista kysymyksiä (mikä elämässä on tärkeintä?), ovat kovin ristiriitaisia ja samalla ymmärrettäviä. Hieno, koskettava ja hurja näytelmä!

Jääprinsessa mä oon...

Rautatieaseman Jääpuisto puoli kuuden maissa illalla, vaikka näyttääkin ihan yöltä.

Korkkasin eilen Rautatieaseman Jääpuiston ystäväni Hanna S:n kanssa. Käyn yleensä joka talvi luistelemassa Jääpuistossa kerran tai kaksi, yleensä jo ennen joulua. Nyt halusin odottaa lumikelejä - ja sainkin kyllä odottaa... Eilinen oli yhtä jännäämistä kun päivä alkoi vesisateella, mutta muuttui sitten onneksi lumisateeksi.

Valitettavasti ehdin luistella vain noin kaksikymmentä minuuttia kun jalkapohjani tulivat niin uskomattoman kipeäksi, etten voinut enää jatkaa. En tiedä mikä on syy kipuun, mutta niin on käynyt ennenkin. Ehkä syyllisiä ovat yläasteella ostetut luistimeni, jotka ovat siis ainakin jo 15 vuotta vanhat eivätkä enää ole parhaassa terässä. Täytyy ensi kerralla vuokrata Jääpuistosta menopelit! Eilen en voinut tehdä muuta kuin mennä Hannan kanssa jo ennen aikaisesti Jääpuiston kahvilaan herkuttelemaan... Ja kävimme vielä ennakkoäänestämässä.

Suosittelen Steissin Jääpuistoa, koska sinne on niin nopea mennä ja siellä saa luistella Helsingin monumenttien keskellä. Lisäksi Jääpuiston Robert's Coffeessa on todella herkullinen ja laaja tarjonta kakkupaloja ja erikoiskaakaoita, joista on vaikea valita mieleisensä!

Hieman tärähtäneitä mutta tunnelmallisia kuvia jäältä.

D niin kuin Docpoint

Nyt kun olen aktivoitunut, niin tässä tulee tänään neljäs pieni blogipäivitys putkeen!!!

Muistuttaisin siis, että tämän viikon perjantaina alkaa lipunmyynti dokumenttielokuvien festivaaleille Helsingissä eli Docpointiin. Docpoint on tänä vuonna 24.-29. tammikuuta. Tarjolla on nyt esimerkiksi dokkareita arabikeväästä, musiikintekijöistä, Virosta, perheistä, desingistä...

Kahlasin eilen netissä lävitse koko festivaalin superlaajan dokumenttitarjonnan. Mulla sattuu vain olemaan Docpoint-viikolla jo kolmena iltana harrastus sekä lisäksi lauantaina menen jo teatteriin, mikä rajoittaa leffojen valintaa - samoin kuin hienoinen rahapulani. Valitsin nyt neljä dokumenttia, mutta en vielä tiedä, onko sekin määrä liikaa tuolle hulinaviikolle. Tavallisesti käyn katsomassa Docpointissa enemmän elokuvia... 

Mitä dokumentteja sinä olet menossa katsomaan?

Ajattelin mennä katsomaan esimerkiksi tämän elokuvan itämaisesta tanssista: At Night They Dance (Kanada 2010).

Sunn tarjoaa fiinin miljöön ja laadukkaan brunssin

Kävin viime lauantaina ystäväni Tytin kanssa brunssilla uudessa Sunn-ravintolassa Senaatintorilla, Cafe Engelin yläpuolella Kiseleffin talossa (sain lahjakortin kahden hengen kuohuviinibrunssille synttärilahjaksi Kaisulta, Juhalta ja Eiralta, kiitos!). Tytti suuntasikin sitten seuraavana päivänä kahdeksi kuukaudeksi Miamiin, onnentyttö...

Sunn on todella fiini, hillitty ja tyylikäs. Ravintolassa oli paljon ruokailijoita, mutta se ei ollut täynnä. Ikkunoista on kauniit näkymät suoraan Helsingin keskeisimmälle turistipaikalle Senaatintorille. Brunssi oli runsas ja laadukas, ja sisälsi muun muassa ruokaisia salaatteja, fetapinaattipiirakkaa, minicroisantteja ja erilaisia tuoreita leipiä. Miinusta siitä, ettei mehu kuulunut brunssiin, vain tavallinen kahvi tai pussitee. Mehua ja erikoiskahveja sai kyllä erikseen tilaamalla (ja hinta oli aika suolainen). Keittiöstä olisi voinut erikseen tilata pieniä lämpimiä brunssiannoksia, jotka eivät siis kuuluneet brunssin hintaan. Jälkiruokana oli ainoastaan perunaleivos-suklaapallosia, mutta ne olivatkin todella suussasulavia. Kohteliaat tarjoilijat kävivät vähän väliä kysymässä, onko kaikki kunnossa ja viemässä tyhjät astiat pois pöydästä.

Brunssi on Sunnissa lauantaisin ja sunnuntaisin klo 10-15. Pöytävarauksen voi tehdä nettisivuilla. Brunssi maksaa 15,50 euroa.

Kuvat ovat Sunn-ravintolan Facebook-sivuilta.

Pieniin talvisiin herkkuhetkiin

Mikä kaakao! Olen aikaisemmin ostanut Marshmallowin Swiss miss -kaakaota vain lahjaksi Aikatalon Amerikka-herkkupuodista nimeltä Behnford's, mutta nyt tätä saa myös ihan S-Marketista. K-kaupoissakin on nykyisin Amerikan herkkuhyllyt, joista tätä kaakaota saa varmaan myös. Hintakin on laskenut muutamalla eurolla kun tuote on tullut tavallisten ruokakauppojen hyllyille... Kaakaopaketti maksaa nyt alle neljä euroa. 

Kaakaon mukana tulee amerikkalaisittain pieniä vaahtokarkkeja. Eihän tämä nyt ole yhtä hyvää kuin kahviloissa aidosta suklaasta tehdyt kaakaot kermavaahdolla, mutta namia on silti - ja paljon halvempaa lystiä. 

Hupaisaa vain, että pakkauksen takakannessa mainostetaan, että kaakaohetki on täydellinen jaettavaksi vanhemman ja pienen lapsen kanssa... No, maistuu kaakao myös aikuiselle ilman lapsia! 

Näin suloisia voivat olla vain söpöt eläimet

Olen ottanut kaikki nämä valokuvat Vapun taidenäyttelystä. Tässä on bambeja peltipurkin kannesta.

Valitettavasti myöhästyin nyt tämän näyttelyn mainostamisessa, koska se loppuikin jo 9. tammikuuta... Kävin kuitenkin siis lauantaina katsomassa ystäväni Jasminin siskon Vappu Vilkeen Innocence-taidenäyttelyn Kalleriassa. Näyttely esitteli median eläimiä eli populaarikulttuurista tuttuja söpöjä eläinhahmoja uusissa miljöissä.

Kävin Kalleriassa ensimmäistä kertaa ja sinne on helppo mennä. Jos jää 3B:n tai 9:n raitiovaunulla pois Kaarlenkadun pysäkillä Villipuutarha-kahvilan kohdalla juuri ennen Helsinginkatua, niin galleria on suoraan pysäkkiä vastapäätä toisella puolella katua.

Painakaa mieleenne nimi Vappu Vilke, sillä tämä vasta 23-vuotias taiteilija on jo saanut paljon aikaan!

pupu Disneyn Bambi-animaatiosta

sammakko Futurama-animaatiosta

Näyttelyssä oli myös Beck Hansen -alttari.