Suuri kurpitsajuhla

Böö! Vietin eilen kauhistuttavan illan ystäväni Jasminin Halloween-naamiaisbileissä Kampissa. Jatkoimme sieltä DTM:ään, jossa oli myös monia muita naamiaisasuun pukeutuneita. 

Jos et vielä ehtinyt juhlia Halloweenia, niin ei hätää, sillä sitä juhlitaan Suomessa myös ensi viikonloppuna, esimerkiksi DTM:n perinteisissä Halloween-bileissä ensi lauantaina.

Valokuviani eilisestä (kahdesta ei-naamiaisasuun pukeutuneesta vieraasta ei tosin näköjään ole valokuvia, sori):

Jasmin oli nähnyt todella vaivaa teemaherkkujen eteen. Nam!

emäntämme, murhanhimoinen Punahilkka, ja itse kaiverrettu kurpitsalyhty

hämähäkki-muffinseja ja irtileikattuja sormia

Elina-noita

I like your eyes...

Olen salaperäinen juhlija

Punahilkka hämmentää taikalientä. Huomaa kouran muotoinen kauha!

Mirva, piru naiseksi

"Rakkaus on koira helvetistä." Jasminin siskon vauhdikas hauva Peppi oli illan villein juhlija.

Ei kannata ryppyillä tällä Punahilkalle, tai pian sinusta väsätään voodoo-nukke.

Saimme jokainen tervetuliaislahjaksi pienen kurpitsan täynnä Halloween-karkkeja!

Elinan itse tekemä herkullinen kakku! Tosin siinä oli hämähäkki, yök.

Meno alkoi muuttua yhä karmivammaksi.

DTM:ssä

minä DTM:ssä elämää lyhyemmässä mekossa... Enää muuten noin pari kuukautta, ja DTM lopettaa! Nyyh.

Katsoimme Jasminin luona ensiksi Stephen Kingin romaaniin perustuvan kauhuelokuvan "Uini, uinu lemmikkini" (1989).

A Mezza Voce - kierrokseni Musiikkitalossa

Tänään tulee nyt toinen postaus heti perään. Olin nimittäin tänään iltapäivällä tutustumassa oppaan johdolla uuteen Musiikkitaloon. Kyseessä oli työpaikkani järjestämä ryhmätapahtuma, johon sai ilmoittautua mukaan jos halusi. Kun lähes kaikki muut toimistolla hääräsivät Kirjamessujen parissa, niin minä kipitin Sanomatalon ja Kiasman taakse Musiikkitaloon.

En harrasta klassisen musiikin konsertteja, joten minun ei tule turhan usein käyty uudessa Musiikkitalossa... Kuuntelen klassista musiikkia livenä vain kun käyn katsomassa vieressä Kansallisoopperassa balettia ja oopperaa.

Musiikkitalon nimi on A Mezza Voce ("hiljaa"), ja nimi sopiikin hyvin hillityn väriseen ja koristelemattomaan rakennukseen. Opas kertoi, että pääsalissa on tavoiteltu suomalaisen savusaunan tummia värejä ja rauhoittavuutta. Omaan makuuni Musiikkitalon arkkitehtuuri on liian vaatimatonta ja jopa tylsää. Värimaailmakin on ankea: ruskeaa, mustaa ja tumman vihreää. Kuitenkin talossa on myös arvokasta juhlavuuden tuntua. Suunnittelijat onnistuivat tekemään suomalaisen näköisen talon, sillä täällähän on aina arvostettu arkkitehtuurissa ja sisustuksessa minimalismia ja pelkistettyjä muotoja. Miettikää vaikka Alvar Aaltoa tai laatikkokerrostalojamme tai ihmisten harmaata pukeutumista... 

Itse pidän eniten Musiikkitalon valoisuudesta ja avaruudesta. On myös kätevää, että sisäänkäyntejä on useampia. Seinät ovat enimmäkseen lasia ja ympärillä on eläväinen pääkaupungin keskusta. Pääsali on oppaan mukaan luultavasti maailman ainoa lasiseinäinen konserttisali. Kuka tahansa voi seurata ulkopuolelta orkesterin harjoituksia. Kuitenkin lasit ovat niin paksut, ettei salin ulkopuolelle kuulu pihaustakaan. Esitysten ajaksi lasiseinät peitetään mustilla verhoilla, jotta orkesteri saa keskittyä ja yleisö olla omassa rauhassaan. Kävimme kierroksella myös Sibeliusakatamian puolella - ja opinahjolla on käytettävissään Musiikkitalossa seitsemän kerrosta! Sibeliusakatemian kirjastoon pääsee muuten kuka vain.

Opas kertoi, että juhlasali on poikkeuksellinen Suomessa, koska katsomo on pyöreä ja yleisöä istuu siis myös orkesterin takana. Yleisö katselee nyt myös toisiaan. Suomalaiset ovat kuulemma arkailleet ostaa lippuja orkesterin taakse, mutta niistä paikoista näkee kapellimestarin ilmeet.

Musiikkitalon aulassa on muuten kaikille avoin lasiseinäinen kahvila, joka on auki joka päivä ja josta on hieno näkymä entisten Makasiinien vielä pystyssä olevalle muurinkaistaleelle. Lisäksi talossa on kaikille avoin lounasravintola.

Tässä ottamiani valokuvia:

Julkisivu koostuu lasista ja vihreäksi esipatinoidusta kuparista, joka suunnittelijoiden mukaan sopii hyvin Töölönlahden merelliseen maisemaan.

pääsisäänkäynti Mannerheimintiellä

heilahtanut kuva pääkonserttisalista

Sibeliusakatemian tiloissa

harjoittelusali

puhe-esityssalin seinän hienoa reikäkuviointia

aulan katossa roikkuva veistos, jossa on kuvattuna mm. 23 uhanalaista suomalaista kasvia.

"Tanssi, tanssi, tai muuten olet hukassa!" - Pina Bausch

Hej! Olin tosiaan viikonlopun lomalla Tukholmassa. Oli todella kivaa! Ihmettelenkin, kuinka edellisestä reissusta Tukholmaan (silloin Iriinin kanssa Silja Linellä) on saattanut vierähtää jo yhdeksän vuotta. Viime viikonloppu oli myös ensimmäinen kerta kun en mennyt Tukholmaan risteilyaluksella sekä olin kaupungissa (kaksi) yötä. Lentomatka Tukholmaan maksoi tarjouksessa muutaman kympin suunta sekä lentomatka kesti vain tunnin.

Matkakuviani on täällä.

Kävimme Tukholmassa katsomassa Wim Wendersin uusimman elokuvan Pina (Saksa 2011). Kyseessä on dokumentti ja muotokuva saksalaisesta koreografista Pina Bauschista (1940-2009). Enemmän kuin dokumentti kyseessä on tanssielokuva, koska kankaalla nähdään enimmäkseen tanssijoita esittämässä Bauschin huikaisevia modernin tanssin koreografioita. Oli jännittävää nähdä tanssielokuva Wim Wendersin ohjaamana, koska hänet tunnetaan parhaiten mustavalkoisista draamoistaan, kuten klassikostaan Berliinin taivaan alla (1987).

Olin vain harmistunut siitä, että Pina näytettiin tukholmalaisessa Victoria-teatterissa kaksiulotteisena. Finnkinolla elokuva näytetään kolmiulotteisena. Wendersin ohjaus onkin ensimmäisiä 3D-tekniikalla toteutettuja taide-elokuvia. Lisäksi elokuvassa puhuttiin saksaa, ruotsia ja englantia, ja tekstitys oli Tukholmassa tietysti vain ruotsiksi. Suurin osa puheesta meni siis ohitse, mutta toisaalta puhetta oli hyvin vähän. Välillä vain tanssijat kertoivat, kuinka suuri vaikutus Pina Bauschilla oli ollut heidän työskentelyynsä.

Vielä ehdit katsomaan Pinan Finnkinon teattereissa. Tämä elokuva on tulvillaan mielikuvitusta, taitoa, leikillisyyttä, elämäniloa ja ennen kaikkea kauneutta!

"ethän kerro miten paljon minussa on pimeyttä"

Luin lauantaina lentokoneessa Itämeren yllä kirjastosta lainaamani Silene Lehdon (s. 1979) esikoisrunokirjan Hän lähti valaiden matkaan (WSOY). Teos julkaistiin tämän vuoden toukokuussa. Tarinallisissa proosarunoissa on hauskoja, teräviä ja rujoja sävyjä. Tekstit ovat huolestuneita maailman saastumisesta ja tuhoutumisesta, mutta samalla säkeet sädehtivät toivoa. Teemoja ovat vesi, ihminen, valaat ja muut merenelävät. Lehto työskentelee Helsingin kaupunginkirjastossa, ja runoista aistiikin lukeneisuuden.

Kokoelmassa on myös hyvin tiiviitä runoja, kuten otsikossa oleva runo ja tämä:

"Ehkä tämä on samaa kipua, jota pieni merenneito tunsi kävellessään."

Lue Mervi Kantokorven arvostelu Helsingin Sanomista.

Huomenna (torstaina) alkavat Helsingin kirjamessut! Siellä voi nähdä esiintymässä mm. yllä mainitun Silene Lehdon. Tapahtumia on reilusti yli tuhat! Messut kestävät neljä päivää ja teemamaana on tänä vuonna Viro ja toisena teemana satavuotias suomalainen sarjakuva.

Kirjamessujen lisäksi pääset samalla lipulle tutustumaan Messukeskuksessa Helsingin Musiikkimessuihin, Viini, ruoka & hyvä elämä -tapahtumaan sekä uuteen ArtForum-tapahtumaan, josta voi ostaa taideteoksen mukaansa. Käyn Helsingin kirjamessuilla joka vuosi, sillä tungoksesta huolimatta tykkään niiden hälinästä ja säpinästä, kavereihin ja tuttuihin törmäämisestä sekä tietysti hyvistä kirja- ja ruokaostoksista.

I'm Not A Girl, Not Yet A Woman

Lainasin kirjastosta Lone Scherfigin ohjaaman elokuvan An Education (Iso-Britannia 2009), joka oli vieläkin parempi kuin olin odottanut! Ole luonani aina -elokuvasta tuttu Carey Mulligan (s. 1985) esittää nuorta lukiolaistyttöä, jonka kasvutarina elokuva on.

Tapahtumapaikkana on 1960-luvun Lontoo. Jenny on laimeassa lähiössä tylsien mutta rakastavien vanhempiensa kanssa asuva koulutyttö, joka haaveilee kirjallisuuden opiskelusta yliopistossa (tämä tietysti miellytti mua, heh). Vanhempi playboy viettelee kokemattoman Jennyn, joka on poikkeuksellisen fiksu mutta silti naiivi. Hurmaavan miehen avulla Jennyn elämästä tulee jännittävää, romanttista ja tapahtumarikasta. Hän alkaa opiskella elämän koulussa. Samalla Jenny kuitenkin laiminlyö opiskelunsa tyttökoulussa ja pettyy petolliseen mieheen.

Elokuva kertoo hienosti ensirakkaudesta, seksuaalisuuden heräämisestä, hauskanpidosta, täysillä elämisestä, unelmiensa tavoittelusta, sydänsuruista ja kasvamisesta lapsesta aikuiseksi. Elokuva on harvinaisen samaistuttava, koska olin alusta lähtien samaa mieltä Jennyn kanssa (tai ainakin samaistuin hänen näkökulmaansa ja tunteisiinsa), vaikka hänen mielipiteensä muuttuivat paljon matkan aikana uusien kokemusten myötä. Ja dialogi on UPEAA. Lisäksi elokuvassa on suloinen alkumusiikki, jonka kuvissa 1960-luvun koulutytöt puuhailevat kaikkea hyvin tyttömäistä. 

Jenny: "If people die the moment that they graduate, then surely it's the things we do beforehand that count."

Kokeneen miesystävän myötä Jennystä puhkeaa näyttävä leidi.

Miten puhua runojen kirjoittamisesta?

Olen käynyt syyskuun alusta asti kerran viikossa Kallion Työväenopistolla runokurssilla kaverini Anna-Kaisan kanssa. Kurssia vetää runoilija Jukka Koskelainen. Heti ensimmäisellä tunnilla hän mainitsi juuri ilmestyneen, runoilija Tommi Parkon tekemän kirjoitusoppaan Kirjoita runo (Avain 2011). Se on kuulemma ensimmäinen perusteellinen opas runouden kirjoittamiseen suomen kielellä.

Olen itse lukenut aikaisemmin myös (entisen runouden opettajani) Risto Ahdin Runouden kuntokoulun sekä Claes Anderssonin runo-oppaan, mutta kaipa tuo Parkon opus on sitten niitä laajempi. Mietin ensiksi, että olisin ostanut kirjan, mutta se maksaa halvimmillaan 27 euroa sekä mulla on ennestään kotona kiitettävä määrä kirjoitusoppaita. Niinpä kiltisti jonotin ja lainasin kirjan kirjastosta.

Kirjoita runo on todella kattava ja käy läpi niin runouden teorian (se oli mulle taas jo vanhaa kauraa Oriveden Opiston ja Helsingin yliopiston yleisen kirjallisuustieteen kursseilta) kuin antaa vinkkejä ja tehtäviä runojen kirjoittamiseen. Teos on kirjoitettu sujuvasti ja taidolla ja siinä on paljon runoesimerkkejä. Eipä varmaan runoudesta voi paljon tämän enempää kirjoittaa. Kirjan lukemiseen vain kannattaa varata reilusti aikaa - multakin meni siihen useampi viikko.

Kirjan loppuosa oli ehkä hyödyllisin, jos tuntee jo ennestään laajasti runouden kentän. Lopussa annetaan neuvoja kuinka laatia runoistaan kokoelma, miten ottaa yhteyttä kustantamoihin ja mihin kustantamoihin, annetaan linkkejä runoyhdistysten verkkosivuille ja kerrotaan eri runotapahtumista ja kirjoituskilpailuista Suomessa.

Jos kirjoitat runoja, niin tuo opas antaa varmasti lisää inspiraatiota ja neuvoja!

Latinalaisen Amerikan popcornia

avajaiselokuva El mural / The Mural, Argentiina (2010)

Tänään alkaa Helsingissä Cinemaissi eli Latinalaisen Amerikan elokuvafestivaali! Muuten Suomessa paitsioon jääviä elokuvia on tarjolla neljän päivän ajan. Elokuvia näytetään Andorrassa ja Maximissa.

Kävin viime vuonna katsomassa kaksi elokuvaa Cinemaississa ja tykkäsin toki. Tänä vuonna Cinemaissi jää multa väliin, koska menoja on jo tarpeeksi ja viikonlopun lomailen Tukholmassa. Mutta ehkä sinä kiinnostuit eksoottisista filmeistä?