Tanska ei suostu antamaan Ruotsille suolaa ruokapöydässä. Amerikka rakastaa videopelin kuvottavia väkivaltaisuuksia, mutta järkyttyy kun videopelissä vilahtaa alaston ihminen. Japani ottaa maanjäristykset stoalaisen tyynesti.
Oletko jo lukenut netissä Scandinavia and The Other World sarjakuvaa? Kiitos Juhalla vinkistä, sillä olen ihastunut näihin sympaattisiin pikkutyyppeihin.
Sarjakuvan idea tuntuu olevan lähtöisin ikivanhoista ja suosituista kansallisuusvitseistä, jotka Suomessa käsittelevät yleensä suomalaisten, ruotsalaisten ja norjalaisten välistä kilpailua. Scandinavian and The Other World vie vitsit ironisemmalle ja modernimmalle tasolle.
Sarjakuvassa eri kansallisuudet on inhimillistetty tyypeiksi. Hahmot ovat ammentaneet ulkonäkönsä kansallisista stereotypioista. Sarja käsittelee räväkän huumorin keinoin päivän politiikkaa, eri kansallisuuksien suhteita toisiinsa ja maiden omia erikoispiirteitä, jotka näyttävät ulkomaalaisten silmin eriskummallisilta.
Tanskan ja Islannin välillä on usein homoerotiikkaa... "The bedtime drama"
Koska suurin osa hahmoista on miehiä, niin yllätyin siitä, että piirtäjä ja käsikirjoittaja on nainen, 26-vuotias tanskalainen. Ei ihmekään, että vapaamielinen ja vähän kuriton Tanska seikkailee sarjakuvassa eniten...
Mun ja Vilman leipomat sydämelliset cookiepopsit <3
Tänään on vuorossa myös vähän erilaista kulttuuria... ruokakulttuuria leipomisen muodossa!
Tein eilen Vilman kanssa kokkausillassamme jälkiruuaksi appelsiini-maitosuklaa-pipari-popseja. Suklaaherkkuja oli mukava nauttia kahvin kanssa samalla kun katsoimme mun luona leffaa.
Popsit ovat ihanteellisia tarjottavia myös vaikka kotibileisiin, koska ne ovat halpoja ja nopeita tehdä ja niitä tulee kerralla tehtyä suuria määriä. Lisäksi reseptiä voi muokata loputtomiin vaihtamalla keksilajia, tuorejuustomakua, suklaalaatua ja koristeita. Mieleeni tuli, että tämä on esimerkiksi erinomainen tapa käyttää joulusta ylijääneet tylsät piparit ja miksei myös suklaalevyt, joihin on jo kyllästynyt.
Löysimme googlettamalla ohjeen Viikuna-blogista. Viikunan ohjeessa on suklaa-turkinpippuripopseja, jotka kuulostavat myös suussasulavilta. Vaihdoimme kuitenkin eilen suklaakeksit kardemumma-pipareiksi, tavallisen tuorejuuston appelsiininmakuiseksi sekä tumman- ja valkosuklaan tilasta otimme maitosuklaata emmekä käyttäneet turkinpippureita. Koristeiksi valitsimme karkkisydämet, joita mulla oli kotona ennestään. Lisäsimme taikinaan myös jo avaamastani Mozart-pullosta pari isoa ruokalusikallista suklaalikööriä.
Eli kaikki aineksemme olivat: kardemumma-piparit, appelsiinituorejuusto, maitosuklaalevy, suklaalikööri ja sydänkoristeet.
Onko sinulla jotain omaa hyvää popsi-reseptiä?
Viikunan kirjoittama teko-ohje: "Murenna suklaakeksit hienoksi muruksi. Lisää tuorejuusto ja turkkarit joukkoon ja sekoita tasaiseksi massaksi. Pyörittele massasta pieniä n. 10 g kokoisia palloja ja nosta ne jääkaappiin viilentymään. Sulata suklaa varovasti mikrossa tai vesihauteessa. Nosta pallo haarukan päälle ja valele suklaata lusikalla pallon päälle. Koputtele haarukkaa kulhon reunaan, niin saat ylimääräisen suklaan pois. Nostele pallot leivinpaperille toista haarukkaa apuna käyttäen. Jos haluat koristella pallot, tee se heti ennen kuin suklaa alkaa jähmettyä. Nosta valmiit pallot kylmään kovettumaan. Nautiskele! Säilytä pallot jääkaapissa!"
Tässä aineksemme, jotka kokonaan käyttämällä saimme tehtyä noin 30 kappaletta popseja.
Jos ei omista survinta, niin piparit saa helpoiten murskattua laittamalla ne pienen pakastemuovipussin sisälle ja kaulimalla tai pusertelemalla pussia.
Taikinapallot saa kuorrutettua sulassa kuumassa suklaassa lusikan ja haarukan avulla.
valmis jälkiruoka-annos sydämellisiä piparipopseja! Nam.
Kävin eilen Vilman kanssa Kaapelitehtaalla Suomen Valokuvataiteen museossa. Pidän Valokuvataiteen museosta paljon, ja viime keväänä siellä oli Susanna Majurin hieno näyttely "Vedentutkijan tytär" ja suomalaisen Atelieri O. Haapalan burleskivalokuvia. Nyt siellä on uudet näyttelyt neljältä suomalaiselta taiteilijalta.
Heidi Lunabban Kaksoset-kuvasarjaa
Onko sinuakin ärsyttänyt se, että kulttuurissamme jo pienille lapsille tuputetaan vahvasti tietyn sukupuoliroolin mukaista käytöstä ja pukeutumista ja seksuaalista asennoitumista vastakkaiseen sukupuoleen? Tyttölapset saavat iänikuisia vaaleanpunaisia vaatteita ja pojat vaaleansinisiä vaatteita ja myöhemmin ruskeita, tummansinisiä ja tummanvihreitä vaatteita.
Todellisuudessa ilman rimpsumekkoja ja Batman-paitoja lapsista olisi ulkonäön perusteella vaikea sanoa, kumpaa sukupuolta he ovat. Feminiiniset ja maskuliiniset kasvonpiirteet ja ruumiinmuodot tulevat esiin vasta murrosiässä. Lähes kaikki lapset ovat laihoja ja pehmeäihoisia rimpuloita, jotka tykkäävät valokuvissa väännellä naamaansa.
Heidi Lunabban (s. 1977) näyttelyssä "Kaksoset" on kuvia samasta lapsesta sekä pojan että tytön vaatteissa ja poseerausasennoissa. Uusimmassa Tulva-lehdessä on muuten hyvä juttu Lunabban valokuvista. Huomasin eilen, että lapsen sukupuolen kavaltavat hiukset. Vaatteilla ja hiusmallilla tehdään poika- ja tyttölapsia. Valokuvat eivät onnistu peittämään sitä, että pojille leikataan lyhyt poikatukka ja tyttöjen tukan annetaan kasvaa pitkäksi. Kuitenkin pitkätukkaisia poikia ja lyhyttukkaisia tyttöjä on jo vaikeampi tunnistaa oman sukupuolensa edustajiksi.
Jaakko Heikkilä: Jankon nokoset, Serbia 2007
Isoin näyttelytila on varattu Jaakko Heikkilän (s. 1956) "Henkeviä porinoita" -näyttelyyn, jossa tornionlaaksolainen pohjolan mies esittelee eri maiden köyhiä vähemmistöryhmiä. Useissa hänen kuvissaan on panoraamamaiseman horisontti, joka vertautuu makaavan ihmisen vaakalinjaan. Heikkilän kuvissa on harmoninen, rauhallinen ja vähän satumainen tunnelma.
"Molen koko päivän maanu ja antanu valon tulla huohneesseen."
Jaakko Heikkilä: Coney Island, Pohjois-Atlantti, 2003
Miten kärpänen näkee maailman? Entä millainen on hirven näkökulma? Tuula Närhinen (s.1967) on kuvannut luontoa eri eläinten perspektiiveistä rakentamiensa neulanreikäkameroiden avulla. Näyttely on ehkä liiankin älyllinen eikä tarpeeksi visuaalinen. Valokuvat ovat suttuisia eivätkä kovinkaan kiinnostavia, mutta idea on kekseliäs. Närhinen on myös nähnyt paljon vaivaa rakentamalla erilaisia kameroita ja kiinnittämällä ne esimerkiksi myyränkoloihin tai kukan varteen.
suunnittelupiirros ja itse valokuvat myyränkolosta
Tuula Närhisen rakentamia eri kokoisia neulanreikäkameroita
Pienimmässä näyttelyhuoneessa on Beata Fransson (s. 1977) paperikasseja, joissa on kuvia italialaisten kalliiden muotiputiikkien näyteikkunoista yöaikaan. Muotikassit ovat hyvin tyylikkäitä. Fransson kuitenkin pohtii kuluttamisen sisällöllistä tyhjyyttä.
"Fransson pohtii näyttelyssään muotiliikkeiden näyteikkunoita sekä visuaalisena ilmiönä että osana kulutuksen kulttuurihistoriaa. Ikkunat ovat kuin teatterilavastuksia tai elokuvascreenejä, joissa esineet loistavat parrasvaloissa. Kuten teatteriesitys, ollakseen merkityksellinen ikkunakin tarvitsee yleisöä. Näkökulmasta riippuu, nähdäänkö kuluttajat mainosten orjina, primitiivisinä koristautujina, vai itsenäisinä katsojina ja omien valintojen tekijöinä. Yöllä, kun näyteikkunat loistavat tyhjille kaduille, kulutus näyttäytyy ontoimmillaan." Valokuvataiteen Museon verkkosivut
Vielä tänä iltana tai huomenna ehtii nähdä Elenan huone -mysteerinäytelmän Q-teatterin Puoli-Q-vierailunäyttämöllä (Tunturikatu 16)! Näytelmän ensi-ilta oli keskiviikkona ja viimeinen näytös on tosiaan jo huomenna. En tosin ihmettelisi, jos tämä nähtäisiin uudestaan Pride-viikolla heinäkuussa. Esityksen on ohjannut Tiia Rantala (mm. Nakki-näytelmä) ja lavalla on seitsemän nuorta ja erinomaista näyttelijää.
Kävin eilen illalla Vilman kanssa katsomassa tämän queer-aiheisen näytelmän. Pienessä Puoli-Q-teatterissa on hyvä lava ja kunnolla jyrkästi nouseva katsomo. Se on muutenkin ihanan boheemi ja nätti teatteri. Olen viimeksi käynyt Puoli-Q-teatterissa kun opiskelin muutama vuosi sitten HEO:n Mediapajassa ja kävin Puoli-Q-teatterissa katsomassa HEO:n teatterilinjan kevätnäytelmää - ja eilenkin sattumalta törmäsin yleisössä Heo-kaveriini Inkaan.
Elenan huone alkaa kohtauksella David Lynchin Mulholland Drive -elokuvasta (USA 2001). Mulholland Drivessähän muistinsa menettänyt kohtalokas Rita löytää suojapaikan suloisen ja naiivin Bettyn luota, ja Ritan ja Bettyn välille syntyy suhde. Elenan huoneessa vuorosanat ovat samat, mutta Bettyn nimi on Elena ja koko tilanne on pohjimmiltaan eri (saimme tämän selityksen kuulla esityksen jälkeen kaveriltamme Jasminilta, joka näyttelee Elenan huoneessa). Nyt Elena on tappanut tyttöystävänsä ja itsensä. He kohtaavat toisensa kuoleman jälkeisessä limbotilassa.
Mulholland Drive
Elenan tarina on vain yksi osa näytelmää, joka koostuu irrallisista kohtauksista. Musikaalinumerot ovat parhaimmistoa, samoin kuin Kimmo Alakunnaksen hieno drag queen -muodonmuutos. Kyseessä on mysteerinäytelmä, jonka ei kuulu heti aueta katsojille. Näytelmä ei tosin tarjoa paljonkaan lesbistä ainesta.
Jos tykkää absurdista teatterista, niin Elenan huone varmasti uppoaa. Tunnistin itse monta tarinaa neuvostoliittolaisen Daniil Harsmin (1905-1942) Sattumia-kirjasta, joka sisältää lyhyita absurdeja ja koomisia pikkutarinoita. Vilma totesi, että näytelmä toi jotenkin mieleen Krzysztof Kieslowskin hienon ja salaperäisen elokuvan Veronikan kaksoiselämä (Puola 1991). Tänään huomasimme esitteestä, että Veronikan kaksoiselämä on yksi näytelmän innoittajista. Elokuva on esitteen mukaan saanut vaikutteita myös David Lynchin elokuvista Inland Empire ja Lost Highway sekä siinä on käytetty Tuuve Aron tekstejä. Näytelmässä on lynchmäisen uhkaava ja arvoituksellinen tunnelma.
Elenan huone
Elenan huone
la 19.3. klo 19.00
su 20.3. klo 15.00 ja 19.00
Liput 7 / 10 euroa
varaus: elenanhuone@gmail.com
Kyllä, näin vihdoinkin jo syksyllä ensi-iltaan tulleen elokuvan The Social Network. Elokuva sai tänä vuonna kolme Oscaria (sovitettu käsikirjoitus, musiikki ja leikkaus).
Otin eilen Vilman kanssa ilon irti Finnkinon Superpäivästä ja kävimme katsomassa Kinopalatsissa kyseisen elokuvan ja nauttimassa Kinopalatsissa jäätelöannokset popcornjäätelöä (tutustumistarjous on vain kolme euroa per jäätelöannos!). Lisäksi olen nyt tosiaan innostunut Kokomosta ja kävimme siellä Vilman kanssa jälleen drinkeillä ja syömässä.
* * * * *
The Social Network kuvaa 2000-luvulle leimallista ilmiötä ja aikaamme peruuttamattomasti muuttanutta piirrettä: sosiaalista mediaa. Elokuva kertoo yhteisöpalvelu Facebookista ja sen perustajista. Moni käyttää Facebookia, mutta harva tuntee Facebookin syntyvaiheita.
Leffa alkaa syksyisestä illasta vuonna 2003, kun yhdysvaltalaisen, 19-vuotiaan Mark Zuckerbergin kaunis tyttöystävä Erica kyllästyy äärimmäisen älykkään Markin ylimieliseen käytökseen ja jättää Markin kesken heidän baari-iltansa. Ero sysää liikkeelle tapahtumaketjun, jonka tuloksena alle kuukauden päästä Mark on luonut Harwardin yliopistolle The Facebook -nimisen sivuston. Kehyskertomuksena on oikeustaistelu, jonka neljä muuta nuorta nosti Mark Zuckerbergiä vastaan. Kolme heistä oli myös yhdessä kehitellyt yliopistolle yhteistöpalvelua, jonka väittivät Markin osin varastaneen heiltä. Yksi kanteen nostajista oli Markin paras ystävä, jonka Mark huijasi ulos firmastaan. Elokuva perustuu petetyn ystävän kirjoittamaan kirjaan tapahtumista.
Tuhkimotarinassa varattomasta ja nörtistä yliopisto-opiskelijapojasta tulee maailman nuorin miljardööri. Nykyisin Zuckerberg on 26-vuotiaana maailman 52. rikkain ihminen. Uskomatonta, eikö?
Suuret keksinnöt ovat usein häkellyttävän yksinkertaisia, mutta siksi niin vaikeita keksiä. Mark keksii sen simppelin asian, että ihmisiä kiinnostaa nähdä heille tuttujen ihmisten valokuvia sekä saada lisää tietoja tutuista naamoista (kuka seurustelee ja kuka on sinkku, kuka on kenenkin kaveri, miten saada yhteys kivaan puolituttuun tyttöön / poikaan). Facebook iskee ihmisten sosiaaliseen tarpeeseen saada lisää tietoa toisistaan ja luoda yhteys toisiinsa.
Ihmiset haluavat menestyä saadakseen arvostusta muilta ihmisiltä ja ollakseen yhteisössä tärkeitä. Kuten yleensä, suuri idea syntyy halusta tehdä vaikutus yhteen tyttöön. Mark luo miljoonien ihmisten käyttämän Facebook-verkoston tavoittaakseen yhden tytön (näin ainakin elokuvan mukaan). Lopulta Markin jättänyt Erica liittyy myös Facebookiin. Mutta vaikka Mark on nyt kuuluisa ja rikas, niin emme tiedä, saako menestys Ericaa enää pitämään Markista.
Laulaja Justin Timberlake tekee erinomaisen elokuvadebyyttinsä näyttelemällä toista nuorta yliopisto-opiskelijaa, joka on it-alalla luonut miljoonaomaisuuden. Yhdysvaltalainen Sean Parker (s. 1979) oli mukana kehittämässä ilmaista tietoa jakavaa Napster-verkkopalvelua vuonna 1999. Vuonna 2000 Napsterin suosio kasvoi räjähdysmäisesti. Nörtistä Seanista on tullut bilettävä, huumeita vetävä, vainoharhainen ja kaunista naista kuin paitaa vaihtava biljonääri. Seankin halusi aluksi tehdä lukiossa vaikutuksen vain yhteen tyttöön ja loi sen takia Napsterin, mutta enää hän ei edes muistele koko tyttöä.
Mark (Jesse Eisenberg) ja Shawn Fanningin (laulaja Justin Timberlake) maistavat makeaa elämää yökerhossa.
Elokuva on todella toivoa antava, joten siksi se sopiikin lama-ajan menestyselokuvaksi. The Social Network kannustaa uskomaan unelmiinsa, koska kaikki suuret keksinnöt ovat lähteneet yhdestä oivalluksesta. Kuka tahansa voi nousta tyhjästä huipulle, jos lahjakkuus, rohkeus, usko omiin kykyihin ja onni riittävät. Mark Zuckerberg teki vain sitä, mikä häntä itseään todella paljon motivoi eli koodasi koneella. Hän teki innostuessaan pitkiä päiviä koneen ääressä, mutta koska hän oli aidosti kiinnostunut, niin koodaaminen ei tuntunut työltä. Mark ei kulkenut yliopiston viitoittamaa tietä, joka olisi johtanut valmistumiseen ja taattuun akateemiseen työpaikkaan, vaan hän on kurssit kesken jättänyt drop-out, josta harrastuksensa ansiosta tuli rikas mies jo nuorena. Tämä elokuva laittaa ajattelemaan, eikö?
Nörtit ovat viime vuosina nousseet elokuvien surkuhupaisista sivuhenkilöistä ihailluiksi päähenkilöiksi. Ei mikään ihme, koska tämä aikakausi on fiksujen ja luovien nörttien, jotka keksinnöillään tahkoavat miljoonaomaisuuksia ja muuttavat maailmaa.
Tarina tuo jälleen esiin sen, että todella älykkäät ja lahjakkaat ihmiset ovat harvoin sympaattisia ja sosiaalisia. Muiden tyhmyyden näkeminen on turhauttavaa. Mark ei ole paha poika, mutta hänellä ei ole kuin yksi ystävä (jonka hän vielä pettää) eikä hän kohtele tyttöjä ystävällisesti. Mutta kuinka paljon älykkyys kompensoi vaikeaa luonnetta? Toisaalta Mark on rehellinen ja antaa verbaalisesti muille takaisin samalla mitalla. Silti elokuva kysyy, voiko raha korvata rikkinäisen sydämen.
Tietokoneen ääressä istuminen ja internet ovat hyvin epäelokuvallisia ja tylsän kuuloisia aiheita, mutta The Social Network onnistuukin juuri tekemään epävisuaalisesta tarinasta visuaalisen ja jännittävän. Elokuvassa enimmäkseen istutaan paikoillaan, joko tietokoneen ääressä tai muiden kanssa pöydän ääressä, mutta silti siinä tapahtuu paljon. Dramaattinen musiikki lisää tehoa. Aihe on kiinnostava myös siksi, että luultavasti suurin osa katsojista on itse jäsenenä tai on ollut jäsesenä Facebookissa.
Mark on nykyajan nuoria nörttimiljonäärejä, joka viihtyy huppareissa ja läpsyissä - jopa oikeustalolla.
Mark sanoo elokuvassa osuvasti, ettei Facebook saa jumittua yhtenäkään päivänä, koska jos yksikin jäsen lähtee lopullisesti pois Facebookista, niin hän helposti vetää sieltä samalla pois myös kavereitaan. Facebook on syntynyt lumipallo-efektinä, mutta se voi myös kaatua kuin domino-jono.
Facebook on antanut ihmisille paljon hyvää ja se on aika harmiton ilmiö. Itse kuitenkin lähdin marraskuussa pois Facebookista, itse asiassa lähes 4,5 vuoden jäsenyyden jälkeen. Facebookin huonot puolet ovat alkaneet tulla esiin (tätä ei elokuvassa paljon käsitellä). Huonot puolet alkoivat omalla kohdallani painaa enemmän kuin hyvät puolet. Facebook on addiktoiva kuin huume (se vie paljon aikaa); Facebook lisää vaikeutta elää juuri tässä hetkessä; monet ihmiset käyttäytyvät Facebookissa huonommin ja riitaa haastavammin kuin live-maailmassa (netti on yhä villi länsi); sekä Facebookissa tulee oltua yhteydessä satoihin ihmisiin, joista vain murto-osa on oikeita ystäviä ja kavereita ja monet taas ovat tuttuja, joiden elämä ei oikeasti kiinnosta niin paljon kuin mitä Facebook niistä antaa tietoa tai joiden ei haluaisi tietävän omasta elämästään ihan niin paljon.
Olen muuten yhä kesken Helsingin Sanomien helmikuun Kuukausiliitteen jutussa "Yli-ihmisiä", joka kertoo juutalaisvähemmistön menestyksestä ja rikkaudesta kautta historian. Myös Facebookin keksijä Mark Zuckerberg on juutalainen (kuten myös muun muassa idolini Marilyn Monroe, Sarah Jessica Parker ja Natalie Portman!). Olen katkera siitä, että olen syntynyt syyllistävään ja vaatimattomuutta korostavaan protestanttiseen kansaan enkä taiteellisuutta ja menestystä arvostavaan juutalaiseen sukuun - mutta ei nyt mennä tähän, heh.
Uuh, olen löytänyt uuden musikaalisen ihastuksen!!! Blogien lukemisesta on todellakin hyötyä, koska sain äsken selville Jasminin blogista, että Spotifyssä mainostettu uusi artisti Jessie J on lesbo, joka myös laulaa tyttörakkaudesta!
Jessie J on 22-vuotias lontoolainen laulaja-lauluntekijä, jonka esikoisalbumi Who You Are on hiljattain julkaistu. Levystä lohkaistulla videolla Do It Like A Dude on vain tyttöjä ja monet heistä ovat lepakon näköisiä ja pussailevat keskenään... Jes! Lisäksi Jessie on yhtä kaunis, supernaisellinen, itsevarma ja cool kuin Lady Gaga tai Lily Allen. Jessie kertoo kotisivuillaan, että hänen mottonsa on: "Be true to who you are." Hieno elämänohje. Täytyykin alkaa seurailla tämän neidon uraa.
Jessie J: Do It Like A Dude
Hey hey hey hey hey hey hey...
J-J-J-J-Jessie J
Stomp stomp I've arrived
Drop the beat nasty face why you looking at me
Flying flying flying flying through the sky
In my spaceship I'm an alien tonight
Dirty dirty dirty dirty dirty dirty sucker
You think I can't get her like you, you motherfucker...
I can do it like a brother - do it like a dude
Grab my crotch wear my hat low like you
Do it like a brother - do it like a dude
Grab my crotch, wear my hat low like you
We can do it like the mandem mandem hey
We can do it like the mandem suga suga suga
We can do it like the mandem mandem hey
We can do it like the mandem suga suga suga
Bang bang Hey, pour me a beer
No pretty drinks, I'm a guy out here
Rollin' rollin' rollin' rollin' money like a pimp
My B I T C H's on my dick like this
Dirty dirty dirty dirty dirty dirty sucker
You think I can't get her like you, you motherfucker....
I can do it like a brother - do it like a dude
Grab my crotch wear my hat low like you
Do it like a brother - do it like a dude
Grab my crotch, wear my hat low like you
We can do it like the mandem mandem hey
We can do it like the mandem suga suga suga
We can do it like the mandem mandem hey
We can do it like the mandem suga suga suga
Boys - come say what you wanna
Boys - you need to lick my dollar
Boys - getting hot under the collar
Holla holla woah
Boys - come say what you wanna
Boys - you need to lick my dollar
Boys - getting hot under the collar
Holla holla woah
I can do it like a brother - do it like a dude
Grab my crotch wear my hat low like you
Do it like a brother - do it like a dude
Grab my crotch, wear my hat low like you
We can do it like a brother - do it like a dude
Grab my crotch wear my hat low like you
Do it like a brother - do it like a dude
Grab my crotch, wear my hat low like you
We can do it like the mandem mandem hey
We can do it like the mandem suga suga suga
We can do it like the mandem mandem hey
We can do it like the mandem suga suga suga
Do it do it like a dude
Do it do it low like you
Do it do it like a dude
Do it do it - do it like a dude
Café de Nopalissa on mielikuvituksellinen ja persoonallisen meksikolainen sisustus.
Olihan se pakko testata, tämä mediassa ja internetissä paljon kehuja saanut uusi kahvila-ravintola Café de Nopal, josta saa AITOA meksikolaista ruokaa. Paikka on sopivasti kotiani lähellä Punavuoressa Lönnrotinkadulla, aivan Ruttopuiston vieressä. Sinne pääsee kävellen Kolmen Sepän patsaaltakin vähän yli viidessä minuutissa.
Kävin tänään Café de Nopalissa lounaalla kaverini Juhan kanssa. Olimme ensimmäisinä paikalla jo kun paikka avattiin yhdeltätoista, koska olimme lukeneet, että suosion takia ruokaa on saanut odottaa jopa tunnin ajan. Erikoista on, että ovessa ei lue ravintolan aukioloaikoja (nettisivujen mukaan paikka on auki arkisin klo: 11-19 ja viikonloppuisin kiinni). Tarjoilija kertoi sitten meille, että lounasta saa tilata vasta kello 11.30 alkaen... No, nautin sitten odotellessa aamiaiseksi kupin meksikolaista kaakaota, joka oli hyvääääää. Herttainen tarjoilija kertoi, että värikkäät kupit on tuotu Meksikosta.
Olimme aluksi ainoat asiakkaat, mutta heti puoli kahdeltatoista paikka oli täynnä viimeistä pöytää myöten. Asiakkaina oli trendikkään näköisiä nuoria aikuisia. Saimme silti ruuan nopeasti, alle vartissa. Ruoka oli tosiaankin suussasulavaa, tulista ja raikasta. Annos oli juuri sopivan kokoinen, ei mikään ähkyn aiheuttava jättiläisannos. Tosin kolmessa lounasvaihtoehdossa oli kaksi kanavaihtoehtoa ja yksi porsaanlihavaihtoehto. Ehkä kasvissyöjät olisivat saaneet samat annokset pavuilla, en tiedä. Nautin ruuan päälle kahvin, joka ei kuulunut lounaan hintaan. Kahvi oli kyllä erinomaista, sillä Café de Nopal oli saanut pitää paikalla aikaisemmin olleen italialais-portugalilaisen Café Poston kalliit kahvilaitteet.
Värikkäältä sisustukseltaan Café de Nopal tuo mieleen Iso-Roobertinkadun superihanan meksikolaisen Llama-baarin.
Tässä Café de Nopalissa istumassa Juha ja minä... ei kun...
Yksityiskohta Café de Nopalin sisustuksesta: meksikolaiset painija-nuket!
