Ostin kesällä pokkariversion bestselleristä Miten puhua kirjoista joita ei ole lukenut (Atena 2009) ja sain sen vihdoinkin tällä viikolla luettua. Teoksen on kirjoittanut ranskalainen Pierre Bayard, joka todella tuntee kaunokirjallisuuden, sillä hän on ranskalaisen kirjallisuuden professori ja vielä psykologikin. Hän osaa myös kirjoittaa ihailtavan kevyesti ja hauskasti, minkä täytyy olla pitkän kirjoitustaustan tulosta.
Aluksi kirjan väitteet tuntuivat mielestäni ylimielisiltä ja moraalittomilta. Luen itse kohtuullisen paljon ja tämä kirja tuntui halventavan lukeneisuutta. Toisaalta ymmärsin Bayardin väitteet (hänen on myös itse täytynyt lukea paljon, sillä hän viljelee kirjassaan paljon viitteitä mitä mainioimpiin teoksiin). Bayard kirjoittaa, että kukaan ei koskaan ehdi elämänsä aikana lukea kuin murto-osan klassikoista ja bestsellereistä, monet lukemamme kirjat unohdamme emmekä edes muista lempikirjojamme kuin sumeasti eikä kaikkia kirjoja edes tarvitse lukea, jotta niistä ja niiden aiheista osaisi sanoa jotain. Olen itsekin skipannut monia tylsältä kuulostavia klassikoita, mutta silti jossain keskustelussa viitannut niihin, koska tunnen kuitenkin kirjojen aiheen ja paikan kirjallisuuskaanonissa... Bayard sanoo, että jos osaa puhua tai kirjoittaa vain kirjoista, jotka on lukenut, silloin ei uskalla käyttää mielikuvitustaan eikä omaa ajatteluaan. Mikä voisi vaatia enemmän mielikuvitusta ja rohkeutta kuin puhua kirjasta, jota ei ole lukenut...
Parasta antia on mielestäni kirjan viimeinen luku "Itsestä puhuminen", joka on todellinen luovuuden ylistys ja luovan kirjoittamisen oppikirja. Luku nostaa myös kirjakriitikot uuteen arvoon, koska Bayardin mielestä taiteesta kriittisesti keskusteleminen on vaikeampaa ja vaatii suurempaa sivistystä kuin itse taiteen luominen. Kirjakritiikin pitäisi myös olla oma itsenäinen taideteoksensa ja auttaa kirjoittajaa näkemään jotain uutta itsessään. Taiteen luominen vaatii myös samanlaista kriittistä kykyä kuin kriitikolla on. Bayard kirjoittaa viimeisessä luvussa, että tärkeintä on käyttää kirjoja vain apuvälineinä itsensä tutkimiseen ja siihen, että tulee itse luovaksi ihmiseksi. Tärkeämpää kuin vain lukea muiden tekstejä, on kirjoittaa myös itse, luoda.
"Luovuus edellyttää aina, olkoon sen kohde mikä tahansa, jonkinlaista irrottautumista kirjoista."
"Omien teosten luominen on siis looginen ja toivottava seuraus siitä, että opettelee puhumaan ei-lukemistaan kirjoista."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti