Popcornin tuoksua

Burleski-viikonloppuni starttasi käyntiin eilen illalla. Koimme Vilman kanssa ensi-illan huumaa kun menimme katsomaan Tennispalatsiin (mielikuvituksellisesti nimetyn...) Burleski-elokuvan (Burlesque, USA 2010).

Elokuva oli sitä, mitä mainokset olivat jo luvanneet: paljon henkeäsalpaavan upeita ja kalliita pukuja, hienoja pop-lauluja, hämmentävän kauniita ihmisiä ja perinteinen tuhkimo-juoni, johon sisältyy rakkautta, oman paikkansa löytämistä, vastoinkäymisiä ja draamaa. Elokuva on hyvin viihdyttävä ja yli kaksi tuntia menee kuin siivillä. Musikaalinumerot ovat sensuelleja, täräyttäviä, kuumia ja kuvankauniita. Tosin näissä tansseissa ei burleski-tyyliin vähennetä vaatteita eikä pyöritellä tasseleita, vaan esitykset ovat kabaree-tyylisiä.

Burleski ei tarjoa feminististä burleskia, joka ottaisi yhteiskunnallisesti kantaa tai rikkoisi naisiin kohdistuvia ankaria ja yhdenmukaistavia ulkonäköpaineita. Olen tottunut näkemään klubeilla livenä burleskiesityksiä, joissa kaiken kokoiset ja näköiset amatööritanssijat esittävät hauskoja ja kiusoittelevia tansseja. Burleski-elokuvassa on kyseessä perinteisellä tavalla täydelliseksi muokattujen ammattitanssijoiden vartaloiden esittelyä vähissä vaatteissa seksikkäissä ja hyvin vaativissa koreografeissa, The Pussycat Dollsien ja Dita von Teesen tyyliin. Sivunumeroissa tosin näkyy ohimennen rehevämpiä akrobaattinaisia Cabaret-elokuvan tyylisissä hassutteluesityksissä. Myös elokuvan miehet ovat perinteisellä tavalla mallinkomeita lihaskimppuja, jotka eivät kyseensalaista vallitsevaa kapeaa miesihannetta.

Aluksi vähän ihmettelin yli 60-vuotiaan Cherin valintaa toiseen päärooliin, mutta kun Cher alkoi laulaa, niin kaikki epäilykseni haihtuivat. Uskomaton ääni! Ja onhan Cher kaunis ja nuoren näköinen kuten viisikymppinen Madonna... Christina Aquileran valkokangasdebyytti taas on hyvin Christinan laulajan imagon näköinen - ja onnistunut. Kuinka valkoisella sirolla tytöllä voikin olla mustan soul-tähden komea ääni?

* * * * *

Sitten vihdoinkin SE Docpoint-päivitys. Oppilastyösarjasta kerroinkin jo täällä, ja sen lisäksi menin viime viikolla katsomaan neljä dokumenttia.

Sinkkuelämän säännöt (Suomi 2011), Kinopalatsi

Bulgarialaiset, kolmenkympin pelottavan rajan ylittävät nuoret miehet ovat muuttaneet Suomeen rakkauden perässä mutta pettyneet ja etsivät nyt uutta parisuhdetta. Neljä ystävystä tuovat pakostakin mieleen Sinkkuelämän neljä naisystävää. Elokuva on koskettava, liikuttava ja hauska, ja kuvaa hyvin rakkauden löytymisen vaikeutta ja toisaalta ystävyyden vahvuutta. Pojat tosin ovat aktiivisia, jopa päällekäyviä, seuranhaussaan, ja uskaltautuvat testaamaan kaikkia mahdollisia sinkkutapahtumia kuten sinkkusulkapalloa.

Jean Painlevén mykkälyhytelokuvia (Ranska, 1920-luku), Orion

Tämä biologian ja elokuva-alan pioneeri oli ensimmäinen, joka ei kuvannut vedeneläimiä akvaarion lasin läpi vaan oikeasti rannoilla ja meressä. Hänen mustavalkoiset elokuvansa ovat yhä henkeäsalpaavia, hauskoja ja avartavia. Mustekalat ovat niin ihmeellisiä otuksia, kuin avaruusolentoja! Kukkien kasvun ja päivärytmin kuvaaminen nopeutettuna on runollisen kaunista ja saa kasvit näyttämään entistä elävämmiltä. Siniparrasta tehty muovivaha-animaatio musikaalinumeroineen oli ensimmäisiä animaatioita, ja tämä hersyvä versio on kilpailukykyinen nykyajan muovailuvaha-animaatioiden kanssa. Verenimijä lepakosta tehty dokumentti sai ymmärtämään, mistä vampyyrien ulkonäkö on saanut inspiraationsa.

Men Who Swim (Ruotsi, Iso-Britannia 2010), Bio Rex

Tämä kuuluu vahvojen miesdokumenttien sarjaan Sinkkuelämän sääntöjen ja viime vuoden suosikin Miesten vuoron kanssa. Kuten Sinkkuelämän säännöissäkin, tässä ohjaaja on myös yksi dokumentin päähenkilöistä ja tämäkin kuvaa maahanmuuttajan elämää, sillä ohjaaja on muuttanut Walesista rakkauden perässä Ruotsiin. Tämän elokuvan aihe on tavallista erikoisempi ja jopa absurdin hauska. Ohjaaja on löytänyt rakkauden ja perheen, mutta ei vielä neljän vuodenkaan jälkeen ole saanut ystäväpiiriä eikä mieluisaa työpaikkaa. Hän perustaa miesporukan kanssa Ruotsiin ensimmäisen miesten kuviouintijoukkueen, saadakseen elämäänsä tarkoitusta, päämäärän ja ystäviä. Miehet vertaavat uintijoukkuettaan rock-bändiin. Elokuva kertoo syvemmmällä tasolla selviytymistarinan oman paikan löytämisestä uudessa maassa, kunnianhimon toteuttamisesta ja kaveriporukan yhteishengestä. Kuviouintiharrastus tuo yllättäen monia hyviä asioita miesten elämään - kuten tämän menestysdokumentin.

His & Hers (Irlanti 2009), Maxim

Dokumentissa kuvataan kronologisessa järjestyksessä naisia vauvasta vanhuuteen, ja jokainen naisihminen esiintyy yksin ja kertoo elämänsä miehistä: ensiksi pikkutytöt kertovat isästään, sitten teinitytöt poikaihastuksestaan, parikymppiset tytöt poikaystävästään, kolmekymppiset nuoren naiset häistään, avioliitostaan tai ensimmäisestä raskaudestaan, keski-ikäiset naiset poikalapsestaan ja vanhat naiset taas aviomiehestään tai miesvainajastaan. Dokumentti on kekseliäs, avoin ja harvinaisen hyväntuulinen. Tosin kuten seurassani ollut Tytti sanoi, niin se oli myös oikea "tavallisuuden paraati". Kaikki naiset olivat valkoihoisia, terveitä, työväenluokkaisia, tavallisissa töissä käyviä heteroita, jotka menivät nuorena naimisiin, saivat lapsia ja asuivat (ankeassa) lähiössä. Dokkariin olisi kaivannut enemmän variaatiota erilaisista naiskohtaloista.

Doo doo doo!

Juuri kun viime merkinnässäni  kerroin uudesta musiikkituttavuudestani Eliza Doolittelestä, niin kuulinkin, että tänään tulevat myyntiin liput Eliza Doolittlen keikalle Tavastialle naistenpäivänä 8. maaliskuuta! Lähteekö kukaan keikkaseuraksi? :-) Liput maksavat 28 euroa, ovelta 29 euroa.

Eliza Doolittle on vasta 22-vuotias englantilainen laulaja-lauluntekijä. 

* * * * *

Lisäksi kun kirjoitin viime merkinnässäni elokuvasta Aamiainen Tiffanylla, niin huomasin, että Gummeruksen kevään uutuuskirjoihin kuuluu Sam Wessonin teos Auringonnousu Manhattanilla,  joka kertoo Aamiainen Tiffanylla -elokuvan kulisseista. Herkullinen aihe!

"Auringonnousu Manhattanilla on tarina kaipuusta, unelmista ja elokuvista. Näyttelijä Audrey Hepburn haluaa perheen ja ajattelee näyttelemisen olevan vain väliaikaista. Kirjailija Truman Capote kaipaa äitiään ja hakee tämän korviketta New Yorkin kaduilta ja baareista. Kolhuja urallaan kokenut käsikirjoittaja George Axelrod puolestaan haluaa saada Hollywoodin sensuurikoneiston hyväksymään seksiä valkokankaalle. Nyt lukija pääsee kurkistamaan elokuvamaailman kulissien taakse, kun Sam Wasson kertoo herkullisen ja ajatuksia herättävän tarinan siitä, miten puritaanisuus, intohimo ja eleganssi yhtyivät toisiinsa elokuvassa Aamiainen Tiffanylla. Elokuvan myötä Hollywood ja koko maailma alkoivat nähdä naiset toisin silmin."

Audrey Hepburn elokuvassa Aamiainen Tiffanylla 

Kevään uutuuskirjoista silmiini osui myös Nemon kustantama Kasey Edwardsin omaelämäkerrallinen Kolkyt ja risana. Kirja kertoo väärien unelmien tavoittelusta.

"Kasey Edwards on saavuttanut kaiken haluamansa. Kolmekymppisellä uraohjuksella on unelmatyöpaikka, unelmapoikaystävä ja unelma-asunto. Silti hän ei halua nousta aamuisin sängystä. Hän vihaa työtään, työkavereitaan ja konttoriaan ja löytää lohtua vain lemmikkikaupan ikkunassa telmivien koiranpentujen katselemisesta."

* * * * *

Olen tässä katsellut siskoltani joululahjaksi saamaani dvd:tä lapsuuteni suosikin mestarietsivä Nikke Knattertonin seikkailuista. Nikke seikkaili alunperin jo vuosina 1950-1959 sarjakuvana lehdessä, luojanaan saksalainen Manfred Schmidt. Piirrossarja valmistui vuonna 1977 ja saapui Suomeen vuonna 1989. Sarjan ominaispiirteisiin kuuluu, että hahmot eivät puhu vaan kertojaääni selittää kaiken ja Niken liioitellut taidot kattavat kaikki mahdolliset elämänalueet, esimerkiksi hän puhuu kaikkia maailman kieliä ja osaa yhtä aikaa lukea kahta lehteä ja kuunnella kahta eri ohjelmaa.

En muistanutkaan, että sarjan naishahmot ovat niin seksuaalisia ja Nikke sellainen velikulta! Tämä pornahtava puoli meni lapsena jotenkin ohitse (tai sitten se on jäänyt muhimaan alitajuntaani tietyin seurauksin...). Toisaalta kuten dvd:n takakansiteksti sanoo: "Alati piippu suussa viihtyvä ja ruutukuosiin verhoutuva Knatterton on viihdyttävä ja etenkin putipuhtoisia amerikkalaisia salapoliiseja ja supersankareita mehukkaasti parodioiva hahmo."

Nikke ja hänen arkkivihollisensa, alamaailman suosiman Alibi-kapakan emäntä Virginia Peng

* * * * * 

Aloitin sitten eilen Docpointin avajaispäivänä, katsomalla Maximissa Metropolian oppilastyösarjan. Koosteesta parhaimipina nousivat Rudyboy, joka kertoi parvekkeelta pudonneen lemmikkikissan leikkauksen maksamiseksi tehdystä menestyneestä hyväntekeväisyyskampanjasta, thaimaalaisista marjanpoimijoista ja heihin vihamielisesti suhtautuvista paikallisista pohjois-suomalaisista kertova dokumentti Kuinka niitä marjoja poimitaan ja sukupuolensa korjanneen Marja-Siskon muotokuva.

* * * * *

Voisin vielä mainita, että testasin ystäväni Laura A:n kanssa Kalevankadulla aivan keskustassa sijaitsevan konditorio Briossin. Paikka on ollut olemassa varmaan ainakin kymmenen vuotta, mutta en ole vain aikaisemmin eksynyt sinne. Suosittelen kahvilaa, sillä siellä on nostalginen pariisilainen sisustus sekä myytävänä herkullisia leipomotuotteita. 

* * * * *

Lauantai-iltana oli tosiaan kahdet upeat kotibileet ja jatkot, eh, Stadin Tähdessä. Tässä muutama kuva  cocktail-synttäreiltä:

runsasta juomatarjoilua tykötarpeineen

Minä poseeraan H:n ja O:n kauniissa keittiössä 

Erään vieraan minulle tekemä pippurinen kermalikööridrinkki 

Hannan minulle tekemä makea hedelmäinen drinkki

Docpoint ja Ava

Hei kaikille,

tänään alkoi Docpointin (25. - 30. tammikuuta) ennakkomyynti! Itse odotan vielä, että saan ensi viikolla työpaikan puolesta ilmaislippuja sinne...

Ajattelin mennä katsomaan paljon kiinnostavia lyhäreitä sisältävän kotimaisen oppilastyösarjan, jossa on dokumentit mm. sukupuolensa korjanneesta Marja-Siskosta ja suomalaisista kodittomista; kolmikymppisten suomalaisten miesten naisten metsästyksestä kertovan Sinkkuelämän säännöt (Suomi 2010); ranskalaisen Jean Painlevén lyhyiden mykkäelokuvien koosteen (mm. Blue Beard ja The Octopus); ja Irlannin katsotuimman dokumentin His & Hers (Irlanti 2009), joka kertoo miehistä heteronaisten elämässä eri ikävuosina. Jos ehdin ja jaksan, niin saatan myös käydä katsomassa esimerkiksi vaikeista perhesuhteista ja omien lasten taposta kertovan (juu, tosi pirteää...) dokkarin Kaivo (Suomi 1992), menestyvän muusikon värikkäästä taiteilijaelämästä kertovan The Extraordinary Life of José Gondález (Ruotsi 2010) ja kuuluisasta näytelmäkirjailijasta kertovan The Arbor (Iso-Britannia 2010).

Barbe bleue

* * * * *

Huomasin ulkomainonnasta, että huomenna avataan uusi televisiokanava! Sen nimi on Ava ja se on MTV3:n alaisuudessa. Ymmärsin niin, että Ava on aikaisemmin ollut maksullinen tv-kanava ja huomisesta alkaen se näkyy kaikilla kaapelivastaanottimilla. Tämä uusi kanava on suunnattu naisille, ja se muistuttaa kovin paljon jo kauemmin pyörinyttä Liv-kanavaa. Ohjelma tuntuu olevan suunnattu 20-40-vuotiaille heteronaisille, ja ennen kaikkea tarjolla on hömppää... Miksi naisille tarjotaan niin paljon tosi-televisiota ja visailuja?! Tosin joukossa tuntuu olevan joitakin ehkä ihan hupaisia ja tietoa tarjoavia ohjelmia, ja ehkä ohjelmatarjonta monipuolistuu avajaisviikonlopun jälkeen. 

Tänä iltana kymmeneltä tulee muuten taas Liviltä uusintana dokumentti Dawn kokeilee lesboelämää. Siinä kaunis ja utelias hetero(tai bi?)tyttö, journalisti Dawn Porter, muuttaa kolmen nätin lesbon kommuuniin. Dokumentti on avarakatseinen, kepeä ja positiivinen. Lisäksi täytyy vain todeta, että dokumentti näyttää kuinka ulkomailla isoissa cityissä lepakkobaari- ja deittailukulttuuri on täysin eri sfääreissä kuin Helsingissä... Siis siellä on teemabaareja vain naisille!!