Kaksi hurmaavaa balettia: Veren häät & Scheherazade

Vein eilen samalla kertaa sekä Marjon että Anna-Kaisan balettineitsyyden kun menimme Korjaamo-baariin ja sieltä katsomaan Kansallisoopperaan Veren häät ja Scheherazade-baletit. Nämä olivat hieman epätyypillisemmät baletit: näytelmän pohjalta tehty koreografia espanjalaisessa miljöössä ja harvoin Suomessa nähty itämainen balettisatu. Meidän kaikkien kolmen energiaa vähän verotti edellisen illan Peijakas!-klubi Pasicifossa, mutta kyllä tanssin taika aina vie mukanaan.

Morsian on enteilevästi jo häissään mustissa ja myös sulhasen äiti on mustissa. Huomaa pukujen seksikkäät läpikuultavat selkäosat.

Morsian, äiti ja vaimo vaikuttavassa tuskaisessa loppukohtauksessa.

Veren häät on epätyypillinen baletti, koska se on uusi koreografia, ei käytä satukuvastoa, on tunnelmaltaan synkkä ja eroottinen sekä muistutti monin paikoin modernia tanssia. Oli mielenkiintoista nähdä kuinka Federico Garcia Lorcan näytelmä 1930-luvulta muuntuu baletiksi. Hyvinhän se muuntui, vaikka juoni olikin vaikea seurata (onneksi olimme ostaneet ohjelmalehtisen). Oli hienoa, että näytelmän espanjalainen miljöö oli säilytetty. Lavasteet olivat yksinkertaiset mutta vaikuttavat. Tarinan sanoma on vastustaa väkivaltaa ja machokulttuuria. Jäljelle jäävät asumaan yhdessä kolme vahvaa naista, jotka ovat menettäneet rakkaimpansa, miehen tai pojan.

Scheherazade taas kertoo Tuhannan ja yhden yön satujen kehyskertomuksen. Scheherazaden nimi on kyllä mahdoton muistaa, lausua tai kirjoittaa oikein, mutta tämä baletti vei eilen voiton kotiin! Baletti (sanokaamme S-baletti, heh) oli mielettömän kaunis! Tanssijattarilla oli mitä ihanimmat kimaltelevat ja niukat läpikuultavat huiviasut... Oi joi. Puolialastomat miesorjat olivat taas todella gay. S-baletti on sata vuotta vanha, ja muhun näköjään vetoaa ennen kaikkea tuollainen klassinen vanhanajan baletti. Oli myös virkistävää, että baletin miljöö ja liikekieli olivat itämaisia. Hienoja olivat myös hulmuavat siniset burkha-puvut, jotka kuitenkin paljastivat naisten paljaat sääret. Myös viittaukset satuihin oli toteutettu hienosti, kuten kaunis merenneito.

Pääosassa on nokkela neito, joten tarinassa on ripaus feminismiä. Joka ilta tyttö kertoo hallitsijalle uuden tarinan mutta lopettaa kesken kaiken ja jatkaa tarinan loppuun taas vasta seuraavana iltana. Näin neito välttää tulemasta tapetuksi aamulla. Sanomana on tarinoiden pelastava voima. Sinänsä erikoista, että "onnellisessa lopussa" tyttö nai lopulta narsistisen hirmuhallitsijan, joka on omien sydänsurujensa takia tapattanut kymmeniä viattomia neitoja... Mutta mitä tarinan moraalin epäilyttävyydestä, sillä pääasia on, että baletti oli huikaisevan hienoa ja inspiroivaa.