R&A-satoni vuosimallia 2011

Nyt se tulee, eli Rakkautta & anarkiaa -päivitykseni. Tosin päivitettäviä kulttuurimenojani on kertynyt niin paljon, että yritän olla nopea enkä kirjoita elokuvista viiltävää syväanalyysia.

Puolalaisessa elokuvassa esiintyy myös englantilainen Charlotte Rampling, joka muistetaan mm. elokuvista Melancholia, Ole luonani aina ja Swimming Pool.

Elokuva kertoo tästä alankomaalaisen Pieter Brueghelin maalauksesta The Way to Calvary.

Harvoinpa sitä tulee katsoneeksi puolalaista historiallista draamaa. The Mill and The Cross on puhuttu englanniksi ja se kertoo maalauksen takana olevan kuvitteellisen tarinan. Verkkaisessa elokuvassa ei puhuta lähes lainkaan, vaan se keskittyy näyttämään arkielämää 1500-luvun Flanderissa. Elämä näyttäytyy raskaana aherruksena, pieninä ilonhetkinä perheen parissa, luonnon kauneutena ja raakana onnen arpapelinä. Itse pidin elokuvasta, vaikka se olikin aika pienimuotoinen eikä mitenkään tärisyttänyt. Historialliset arkielämän detaljit olivat kiinnostavia, kuten että vasikka asui sisällä talossa. Koska maalaus on uskonnollinen, niin elokuvassakin on uskonnollinen vire, mikä ei ole ihan mun heiniäni.

Tatsumi (Singapore 2010) on animaatio kuuluisasta mangasarjakuvataiteilijasta Yoshihiro Tatsumista (s. 1935). Tatsumi kehitti aikuisten mangan, jota ei aluksi osattu lokeroida. Animaatio oli vähän sekava, koska en heti hoksannut, että Tatsumin elämäntarinan lomassa näytetään viisi hänen keksimäänsä tarinaa. Tatsumin piirtämät tarinat ovat synkkiä, julmia ja eroottisia, eivät ollenkaan lasten kamaa. Muuten animaatio oli hienosti toteutettu ja kiehtova tarina taiteilijan kutsumuksesta.

 
The Future (USA 2011) on indie-elokuva vähän yli kolmekymppisestä boheemista losangelesilaispariskunnasta. He tekevät tilapäistöitä, hengaavat ja suunnittelevat suurta läpimurtoa urallaan. Sophia on tanssija, joka vetää lasten satubalettitunteja, mutta haaveilee luovansa omia koreografioita. Poikaystävä Jason haluaa toimia maapallon hyväksi ja ryhtyy ilmastonmuutoksen vastaisen kampanjan feissariksi. Elokuva on yllättävänkin kokeellinen, koska siinä tapahtuu kaikenlaista outoa ja selittämätöntä, eikä mitään selitetä. Leffa on yhtä aikaa hassu ja surullinen. Sen tarina on samaistuttava monille kolmekymppisille kaupunkilaisille, vaikka toisaalta sen päähenkilöt ovat hyvin originelleja. Sinänsä arkinen aihe (itsensä etsiminen ja menestyksen jano) on kerrottu erittäin epätavallisella tavalla.

Kätkijät

Kätkijät (Japani 2010) on Studio Ghiblin taattua laatua. Studio Ghiblin elokuvia tuo Suomeen Cinema Mondo, jonka edustaja kertoi ennen elokuvaa, että studion laadun salaisuus on siinä, että se on ainoa japanilainen studio, jossa piirtäjät saavat kiinteää kuukausipalkkaa. Muissa paikoissa palkkaa maksetaan piirrettyjen ruutujen mukaan. Studio Ghiplissa tärkeintä ovat piirrosjäljen laatu ja työn luovuus, ei työntekijöiden nopeus. Lavalla oli puhumassa myös 14-vuotiaan Ariettan pääroolin dubannut suomalainen teinityttö, joka kehoitti kaikkia uskomaan unelmiinsa kun hänkin oli saanut noin upean työn.

Hayao Miyazakin käsikirjoitus pohjaa Mary Nortonin romaaniin Kätkijät, joka ilmestyy uudelleen suomeksi elokuvan kunniaksi. Elokuvan tarina on siirretty 1950-luvun Englannista nykypäivän Japaniin. Tarina kertoo pikkuihmisistä, jotka salaa kätkevät ruokaa ihmisasutuksesta. Pohjimmiltaan se on tarina erilaisuuden hyväksymisestä ja ystävyydestä. Animaatio on oikein herttainen, tunnelmallinen ja hyväntuulinen ja siinä on sydämen viisautta.

Pystyssä

Pystyssä (Suomi 2011) on Márton Jelinkón esikoisohjaus. Helsingin kesään sijoittuva trilleri kertoo kahta tarinaa, jotka lopulta limittyvät toisiinsa: nuorten aikuisten pikkurikollisjengistä sekä kauniista ja bilettävästä yliopisto-opiskelija Ellistä, joka ajautuu rahoittamaan elämäänsä prostituutiolla. Olin odottanut kepeämpää meininkiä, mutta elokuva oli tuttuun suomalaiseen tapaan synkkä, ja luvattu biletyskin enemmän vain huoraamista. Lisäksi elokuva oli hyvin väkivaltainen. Kuitenkin oli kiehtovaa seurata sinänsä samaistuttavaa tarinaa opiskelijoiden vapaa-ajan elämästä Kalliossa ja Punavuoressa, baareissa ja hanttitöissä.

Kristiina Puukko esittää elokuvassa hienosti kovapintaista machotyttöä Iristä. Hahmo on aivan selvä rekkalesbo, mutta jostain käsittämättömästä syystä tämä hahmo on laitettu rakastumaan mieheen! Mikä pettymys. Plussaa elokuvalla taas siitä, että pääosassa ovat naiset. Kumpikin nainen yrittää pärjätä miesten maailmassa: naisellinen Elli myy miehille vartaloaan ja jätkämäinen Iris taas lunastaa paikkansa miesten rikollisjengissä väkivaltaisuudellaan ja äijäilyllään.