Homostelua Kansallisteatterin päälavalla

Nyt on sitten tämäkin virstaan pylväs saavutettu: Suomen kansallisteatterin päälavalla esitetään ensimmäistä kertaa homoaiheinen esitys. Tosin tuntuu hassulta, että tämä tapahtuu vasta vuonna 2011.

Olin katsomassa Pirkko Saision käsikirjoittaman HOMO!-musikaalin ensi-illassa tämän viikon keskiviikkona. Katsomassa kanssani oli Niina, jonka kanssa kävin ensiksi tapaksilla ja drinkeillä Kipinässä, ja Jasminkin oli samassa ensi-illassa. Oli hauskaa bongailla yleisöstä julkisuuden henkilöitä: Jorma Uotinen, Helena Lingren, Jani Toivola, Krista Kosonen, Saision tytär Elsa Saisio, itse Pirkko Saisio herrainliivissä...

Olin edellisenä iltana ollut Jasminin kanssa Kansallisteatterin kellarissa vaihtolava-baarissa kuuntelemassa keskustelutilaisuutta HOMO!-musikaalista. Taisin samalla nähdä ensimmäistä kertaa Pirkko Saision livenä - tosin tietysti istuin niin että näin koko ajan Saision niskan, eh. Vaihtolava on muuten todella kivan näköinen teatteriteemainen baari, josta saa hyvää ruokaa (itse söin runsaan kanasalaatin). Jäimme sinne istuskelemaan juomien ääreen vielä keskustelutilaisuuden loputtuakin.

Saisio kertoi tiistaina, että jotkut ovat kysyneet, miksi musikaalille piti antaa niin ruma nimi. Tuolla kysymyksellä ihminen kyllä paljastaa homofobiansa...! Mielestäni on nimenomaan mahtavaa, että musikaalille jätettiin sen työnimi, joka ei pyytele mitään anteeksi. Ja onhan musikaalin pääaihe juuri homous. Lisäksi nautin siitä, että homojen vihaajat saavat nyt kärvistellä kun ympäri kaupunkia on HOMO!-musikaalin julisteita, joissa lukee homo vielä isoilla kirjaimilla ja huutomerkin kanssa - ja nuoli osoittaa julisteen vieressä seisovaa. Lisäksi homohan tarkoittaa latinaksi ihmistä.

Jasminin kännykällään ottama kuva tiistaina Lavaklubilta. Istuimme mukavalla isolla nahkasohvalla.

Pirkko Saision niska

Musikaali on myös farssi, ja farssin luonteeseen kuuluvat vähän irralliset kohtaukset. Lavalle vyörytettiin kaikki mahdollinen homokuvasto ja homojen vastustajat kautta historian. Musikaali esittää eri idealogioita ja osoittaa sen, etteivät homoseksuaalit ole mahtuneet mukaan yhteenkään ideologiaan eivätkä uskontoon eikä yksikään ideologia tai uskonto ole ajanut homoseksuaalien oikeuksia. Musikaali irvailee myös homouden liian vakavasti ottaville homoille, jotka haluavat perustaa homojen oman valtion (jep, sellaisia puuhataan myös oikeasti).

En ole koskaan nähnyt lavalla niin paljon kukkia kuin tämän musikaalin loppukumarruksien aikana. Yleisö taputti suosiotaan seisten. Musikaali oli todella hauska, kuvia kumartelematon, ajankohtainen ja nokkela. Koskettavia olivat kohtaukset, joissa nuoret merisotilaat tanssivat keskenään valssia, Tom of Finland -nahkahomomiesten laulu "Pisuaarin ritarit" sekä piknikillä olevien homomiesten laulu, joka muuttuu lopulta ylvääksi marssilauluksi. Musikaali nostaa valokeilaan myös monia yleensä varjoon jääviä asioita, kuten sen, että myös homoseksuaalisuuden täysin kieltävässä muslimikulttuurissa on homoja.

Tämä on musikaali, joka yhdistää heteroita ja homoja, tuo ihmisryhmiä lähemmäksi toisiaan. Ennen kaikkea teemana ovat ihmisoikeudet, sillä homokysymys on ihmisoikeuskysymys.

Kaksi kaunista poikaa: toisiinsa ihastuneet orpo aupair (Johannes Holopainen) ja muslimipoika (roolissa Olavi Uusivirta)

Ainoa miinus ja aika iso miinus oli se, ettei musikaalin henkilögalleriassa ollut yhtä ainutta lesboa tai bi-naista. Tämä oli todella outoa, erityisesti kun musikaalin on vielä kirjoittanut Suomen kuuluisin lesbo. Metro-lehdessä lesbohahmojen puutteen syyksi epäiltiin Pirkko Saision pettymystä suomalaiseen lesboyhteisöön ja vaikeita muistoja nuoruudestaan, jolloin lehdistö vainosi homoja, mikä ajoi lesbot kaappiin. Itse epäilin syyksi sitä, että musikaalissa on jo kaksi isoa naisroolia: kansanedustaja Hellevi Teräs (Päivä Räsäsen karikatyyri) ja tämän fyysisen muodon saanut omatunto. Kolmas iso naisrooli on myös Hellevi Teräksen teini-ikäisellä tyttärellä, joka näyttää ihan daikilta, mutta onkin ihastunut perheen au-pairiin, homopoikaan. Kenties näiden isojen heteronaisroolien takia näytelmää olisi kuormittanut liikaa, jos siihen olisi tuotu mukaan vielä lesbopari. Nytkin musikaali kesti kolme tuntia. Yksi selitys lesboroolien puutteelle on kenties se, että musikaali on tehty isolle (lue: hetero) yleisölle ja lesbot ovat yhä suurempi tabu kuin homomiehet. Kaikkialla maailmassa homokulttuuri on pitkälti suunnattu mieshomoille ja viihteessäkin on enemmän homo- kuin lesbohahmoja. Patriarkaalista kulttuuria järisyttää liikaa se, että on naisia, jotka eivät tarvitse elämäänsä (hetero)miehiä. Jäämme odottamaan LESBO!-musikaalia... 

Mutta siis, menkää kaikki katsomaan HOMO!-musikaali! Se sai ainakin mut ihan liekkeihin. 

Kannattaa muuten katsoa Hesarin perjantain loistava ja tarkka arvio musikaalista.