Suositut tekstit

tiistai 21. helmikuuta 2012

Onko Whitney Houston yllättäen uusin homofobian uhri?


Whitney Houston esiintymässä Bodyguard-elokuvassa.
Koska sain eilen illalla kirjoitettua kaksi blogimerkintää, niin tavoitteeni on tänäänkin laittaa tänne pari merkintää ja kuroa bloggaustaukoani umpeen.

Laulaja Whitney Houstonin traaginen poismeno on ollut kaikkien huulilla. Sosiaalisessa mediassa on nyt levinnyt lehtijuttu, jonka mukaan Whitneyn tuhosi se, että hän luopui todellisesta rakkaudestaan, joka oli nainen! Tämä tieto teki Whitneystä minun silmissäni heti kiinnostavamman ja moniulotteisemman hahmon. Olin myös todella yllättynyt uutisesta, koska Whitneyn imago on aina ollut NIIN vaniljaisen hetero.

Rakastettu oli Whitneyn assistentti Robyn Crawford, jonka kanssa hän kuulemma seurusteli onnellisesti vuosia. Kuitenkin kun Whitneyn kuuluisuus alkoi 1990-luvulla olla megaluokkaa, niin häntä neuvottiin luopumaan tyttöystävästään ja katkaisemaan siivit lesbohuhuilta. Lesbon ei uskottu menestyvän musiikkimarkkinoilla. Whitneyn kohdalla ei tosin tiedetä, oliko hän lesbo vai biseksuaali.

Jutun on kirjoittanut homoaktivisti, joka tapasi Whitneyn ja Robynin juhlissa 1990-luvulla: "When I met them, it was obvious they were madly in love. Their intimacy and affection was so sweet and romantic." Kirjoittaja pohtii, että oman seksuaalisen suuntautumisen ja identiteetin kieltäminen johtaa usein itsetuhoiseen käytökseen ja masennukseen. Erottuaan Robynistä Whitney meni pikaisesti naimisiin Bobby Brownin kanssa, joka hakkasi Whitneytä. Whitney alkoi käyttää huumeita ja reippaasti alkoholia.

Whitney's REAL tragedy was giving up her greatest love of all - her female partner Robyn Crawford


Whitneyllä oli ihanan iloiset ja lempeät kasvot.

Ajat ovat kyllä muuttuneet, kun 2000-luvun alussa t.A.T.u.:n teinitytöt taas ESITTIVÄT lesboja saadakseen enemmän levymyyntiä. Ja laulaja K. D. Lang on ollut aina julkisuudessa avoimesti lesbo - mutta hän onkin kotoisin Yhdysvaltoja vapaamielisemmästä Ranskasta. Whitneyn yleisö on ollut uskoakseni aina enimmäkseen vähän vanhempaa ja ehkä konservatiivista. Toisaalta noin upealla äänellä, kauniilla kasvoilla, upealla vartalolla ja ennen kaikkea suurella karismalla Whitney olisi joka tapauksessa päässyt 1990-luvulla tähtiin, vaikka olisikin elänyt naisen kanssa. Mutta ymmärrän kyllä, että vaikka 1990-luvusta on vain vähän aikaa, niin henkinen ilmapiiri oli silloin paljon enemmän homoseksuaaleja tuomitseva ja yleensä homoista kokonaan vaikeneva. Tulivathan George Michael ja Ricky Martinkin ulos kaapista vasta 2000-luvun lopussa. Whitney tulee lisäksi uskonnollisesta perhetaustasta, mikä on omiaan lisäämään syyllisyyttä ja häpeää.

On todella surullista, että hänet tuhosi homofobia. Edes menestys ja maine eivät voineet pelastaa Whitneytä itsetuhoisuudelta ja ahdistukselta, koska hän joutui luopumaan rakastetustaan ja kieltämään oman identiteettinsä ja esittämään jota kuta muuta kuin oli.

Whitney Houston: "I Wanna Dance With Somebody"


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti