"Won't you please, please help me?"

Uuh, mulla on ollut niin paljon päivitettävää tänne, mutta en vain ole jaksanut enkä ehtinyt kirjoittaa. Yritän nyt ehtiä laittaa tänne jotain ennen kuin lähden shoppailemaan ja katsomaan kolmatta Vinokino-festareiden elokuvaa.

Kävin keskiviikkona katsomassa Hanna S:n kanssa ennakkonäytöksessä Tennispalatsissa elokuvan Piiat (The Help, USA 2011). Elokuva oli todella vaikuttava, suosittelen!

Elokuvan pohjalla on samanniminen romaani vuodelta 2009. Kathryn Stockettilla kesti viisi vuotta saada julkaisija esikoiskirjalleen The Help, josta tuli sitten bestseller!

Tarina sijoittuu 1960-luvulle Missisippin pääkaupunkiin Jacksoniin, ja kertoo valkoisten keskiluokan kotirouvien ja heidän mustien kotiapulaistensa välisistä suhteista ja mustien kohtaamasta rasismista. Pääosassa on juuri yliopistosta valmistunut 23-vuotias Skeeter, joka ystävystyy kahden keski-ikäisen mustan kotiapulaisen, Aibileen ja Minnyn, kanssa kun hän alkaa salaa haastatella heitä esikoiskirjaansa varten. Skeeter haluaa antaa äänen mustille kotiapulaisille, jotka asuvat yhdessä valkoisten isäntiensä kanssa ja kasvattavat heidän lapsensa, mutta eivät edes saa käyttää samaa vessaa valkoisten kanssa. Skeeterin, Aibileen ja Minnyn hanke on ensimmäinen laatuaan ja uhkarohkea, sillä valkoisten ei ole sopivaa veljeillä mustien kanssa. 

Piiat valaisee sitä, kuinka laajamittaista rasismi oli 1960-luvun Amerikassa ja kuinka sokeita valkoiset olivat asenteidensa epäoikeudenmukaisuudelle. Lisäksi elokuva herättää huomaamaan sen, että vaikka maailma on muuttunut valtavasti niinkin lyhyessä ajassa kuin 50 vuodessa, niin toisaalta samoja rasistisia argumentteja kuulee edelleen...Elokuva kuvaa laajemminkin rasismia ja ennakkoluuloja, sillä valkoisten kotirouvien asema ei näytä aina kehuttavalta "perheenpäiden" rinnalla, naimaton parikymppinen nainen on muiden naisten mielestä friikki eivätkä työpaikkojen miespuoliset pomot pidä naispuolisia alaisiaan vakavasti otettavina. Synkästä aiheestaan huolimatta elokuva on voimaannuttava, sillä se kertoo klassisen tarinan siviilirohkeuden, avoimen mielen ja ystävyyden voimasta. Lisäksi leffa on oikea silmäkarkki ihanine 60-luvun leninkeineen ja isoine kampauksineen.

Osa elokuvakriitikoista on valitellut elokuvan pituutta (2 tuntia 26 minuuttia), mutta itse en edes huomannut elokuva olevan pitkä, koska uppouduin niin sen maailmaan.

Oikeudentuntoinen 23-vuotias Skeeter (Emma Stone) haaveilee journalistin ja kirjailijan ammateista.