Suositut tekstit

tiistai 18. lokakuuta 2011

I Can't Think Straight


Suloista ja romanttista... Siis nokkelasti nimetty elokuva I Can't Think Straight (USA 2008), jonka katsoin jo jokunen viikko sitten. Tilasin DVD:n Amazonista (Leffa olisi ollut myös pari vuotta sitten nähtävillä isolta kankaalta Vinokino-festivaaleilla).

Romanttinen draama kertoo vanhoillisen jordanialaisen ja intialaisen kulttuurin törmäämisestä modernin Lontoon elämään sekä kahdesta kaunottaresta, joilla molemmilla on poikaystävät, mutta jotka rakastuvatkin toisiinsa. Tytöt ovat myös erilaisia, sillä Tala on villi ja ulospäinsuuntautunut, ja Leyla taas ujo ja herkkä. Rakkaus on intohimoista, mutta sen tiellä on luonnollisesti mutkia, koska tytöt ovat tosiaan molemmat jo varattuja ja pitäneet itseään heteroina sekä heidän kulttuurissaan lesbous on katastrofi. Teemoina ovat itsensä löytäminen, rehellisyys ja aito rakkaus. DVD:n mukana olevassa lyhyessä dokumentissa ohjaaja myös sanoo leffan kertovan siitä, että omat ongelmat pitää selvittää ennen kuin on valmis parisuhteeseen (totta mutta mieleeni nousi myös kysymys, onko ongelmatonta ihmistä olemassakaan?).

Elokuva on monipolvinen ja hauska. Tytöt ovat huippukauniita ja heidän roolihahmonsa ovat sympaattisia. Leffa on tosin aika karkkiväreissä ja ongelmat ratkeavat välillä epäuskottavan nopeasti (esimerkiksi toinen tytöistä haluaa kirjailijaksi ja sitten hän jo onkin yhdessä hetkessä menestynyt teinikirjailija). Toisaalta maailmassa kaivataan tällaisia lesboelokuvia, joissa on onnellinen loppu. Mutta kuten olen jo ennenkin sanonut, niin on aika tylsää, että suurimmassa osassa tyttörakkauselokuvissa tytöillä on ensiksi poikaystävät tai muuten sutinaa myös miesten kanssa. Ihan kuin draamaa ei saataisi ilman miehiäkin...

Jännittävää on muuten se, että elokuva kuulemma perustuu löyhästi esikoisohjaaja Shamim Sarifin omiin kokemuksiin. Elokuva on julkaistu aikaisemmin hänen kirjoittamanaan samannimisenä romaanina.

IMDB:n mukaan molemmat pääosatytöt ovat syntyneet jo vuosina 1972 ja 1976, vaikka he näyttävät aivan 17-vuotiailta! Heidän roolihahmonsakin ovat teinityttöjä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti