Suositut tekstit

Näytetään tekstit, joissa on tunniste luonto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste luonto. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Reipasta luontoelämää

Vaikka tämä on profiloitunut cityblogiksi, niin ajattelin silti laittaa tänne joitakin työkaverini Petterin ottamia valokuvia työporukkamme torstaiselta luontoretkeltä. Tässäpä luontoretki jonne pääsee kätevästi Rautatieasemalta vartissa bussilla (jää pois heti Hämeentien jälkeen Tekniikanmuseon kohdalla)!

Kävimme aamupäivällä kävelyllä ja kiikaroimassa lintuja Viikissä Vanhankaupunginlahdella. Kävelimme myös pitkospuita pitkin Lammassaareen, jossa kävin nyt ensimmäistä kertaa. Ihastelin Vanhankaupunginlahden ja Lammassaaren kauneutta. Tänne pitää tulla uudestaan kesällä kun on lämmin!

Kävimme lounaalla Arabiassa värikkäässä Dylanissa. Olen käynyt Dynalanissa kaksi kertaa aikaisemmin tänä vuonna viikonlopun brunssilla. Lounas on aivan yhtä superrunsas, herkullinen ja luomu kuin brunssikin. Suosittelen! Jaksoin seuraavaksi syödä vasta myöhään illalla.


Minä näköalatornissa, takanani Laura

Pitkospuita pitkin pääsi myös lahden keskellä olevaan lintujenbongausmökkiin!


Kiikari ja sen suojus...

raittiusyhdistys Koiton tanssitalo Lammassaaressa

keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

Suloinen Suomenlinna

Naistenpäivän ruusumme, kiitos ne Kampin kauppakeskuksessa antaneelle tasa-arvoministeri Stefan Wallinille.
Suomenlinna on kauneimmillaan kesällä, mutta on siellä talvellakin mukava reippailla! Keksin viime vuoden helmikuussa ystäväni Annan kanssa Suokin tarjoamat talvimahdollisuudet.

Tänään Suokissa olisi ollut kauniimpaa kun aurinko paistaa... Eilen oli kuitenkin pilvisestä säästä huolimatta Vilman kanssa hauskaa matkata lautalla, kiertää koko luminen saari ja lounastaa aivan lauttasatamassa olevassa Suomenlinnan Panimossa, jonka vieressä on auki oleva taidegalleria. Panimon sienirisotto on muuten herkullista!

Vietimme eilen tapahtumarikkaan naistenpäivän, sillä kävimme Vilman kanssa myös aamukahvilla Kauppatorin kauppahallin kahvilassa (koska myöhästytin meidät lautasta ja ne menevät talvella vain tunnin välein...), kaakaolla Kampin Kaakaopuussa, ostoksilla Eerikinkadun elokuvapuodissa ja Orionissa katsomassa Monte Carlon lemmikin (aikaisemmassa päivityksessäni on elokuvan arvio).

Nyt lähden kipi kapin kahvilaan, moi! 

Valokuviani Suomenlinnasta:

Japanilaiset turistit eivät uskaltaneet kivuta jäiselle ja tuuliselle mäelle, mutta me uskalsimme!
näkymä Kuninkaanportilta
Tuuli niin että otsatukkani karkasi.
Suomenlinnan Lelumuseo onkin talvella kiinni.
söpöjä sorsia jäällä, kuvattuna lautan ikkunasta