Kesällä telkkarista ei tule pelkästään roskaa, vaan myös laatuohjelmia. Ja nyt on aikaa katsoa uusintana se klassikkoelokuva, jota ei talvella kerennyt. Kun uimarannalta ja terasseilta ehtii, niin telkka vain auki. ;-)
 |
"Maailmankuulu brittiläinen ballerina Margot Fonteyn oli 40-vuotiaana saavuttanut jo kaiken mahdollisen, ja naisen uran balettitanssijana arveltiin olevan päätöksessä." |
Yle Teemalla on kolme kuukautta kestävä
Naisten kesä -elokuvasarja. Keskiviikkoisin on Erityisiä naisia -elokuvasarja, joka alkoi eilen kiintoisalla ja synkällä tuoreella saksalaisella tv-elokuvalla
Romy Schneiderin elämä, joka kertoi Sissi-elokuvien tähdestä. Elokuva näytetään uusintana lauantaina kuudelta. Aion jatkaa balettielokuvieni sarjaa katsomalla ensi viikon keskiviikkona Teemalta toisen uuden tv-elokuvan:
Margot Fonteyn, ballerinan unelma. Elokuva kertoo brittiläisestä maailmankuulusta balleriinasta. Ah.
Sunnuntaisin kuudelta alkaa Teeman sarja Kohtalokkaat naiset, johon kuuluu muun muassa kolme Elizabeth Taylorin tähdittämää filmiä. Merkkaahan ylös kalenteriisi!
 |
Kohtalokkaat naiset -sarjaan kuuluu esimerkiksi Alfred Hitchcockin jännityselokuva Rebekka (Rebecca, 1940), jonka taustalla on Daphne du Maurierin samanniminen romaani ja Siniparta-satu. Olen nähnyt elokuvan pari kertaa, ja suosittelen! Kirja odottaa vielä yöpöydälläni... Rebecca on muuten hämmentävän suosittu nimi elokuvissa ja romaaneissa. |
Heleää Helatorstain jatkoa kaikille! Lähden kohta laivaterassille kavereiden kanssa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti