Kuuma vamppi ja kirjailijatalon asukkaat

Halusin nähdä uutuuden Tamara Drewen monestakin syystä. Miljöönä on kirjailijoiden täysihoitola brittiläisellä maaseudulla, tyylilajina kesään sopiva fiksu romanttinen komedia, elokuva perustuu palkittuun sarjakuvaan (en tosin ole lukenut sarjakuvaa, eikä sarjista ole edes tuotu Suomeen), trailerin musiikki on kutkuttava ja mieleenjäävä ja pääosassa on nuori nainen Tamara, joka on kaunis ja nokkela viettelijä ja ammattikirjoittaja. Itse asiassa Tamarasta tulee mulle hieman mieleen Sinkkuelämän Carrie nuorempana ja tummempana versiona.

Juonen lähtökohta on siinä, että Tamara Drewe palaa Lontoosta takaisin kotikyläänsä myydäkseen äidiltään perimäntä ison talon. Lähtiessään Tamara oli isonenäinen teini, ja nyt hän on nenäleikkauksen läpikäynyt kuuma pakkaus ja menestynyt toimittaja. Klassinen Ruma ankanpoikanen -tarina. Varoituksen sana: Vaikka Tamara Drewen traileri on houkutteleva, niin se tekee saman virheen kuin useat trailerit nykyään, eli paljastaa liikaa juonesta (siis paljon, paljon enemmän kuin mä tuossa äsken), jonka pitäisi olla yllättävä, sekä näyttää jo hauskimmat vitsit...

Nuo pöksyt, nuo pöksyt..! <3

Kävimme sitten eilen illalla Vilman kanssa katsomassa Maximissa Tamara Drewen (Englanti 2011). Illalla tuli kyllä nautittua myös kesäsäästä: vegehamppareiden ja jäätelötöttöröiden kanssa Espan puistossa. Myöhemmin löysimme paikkamme Johanneksen kirkon puistosta - ylhäältä kiipelilytelineen tasanteelta jääkahvien kanssa!

Mutta takaisin leffaan. Ensimmäisen puolen tunnin ajan mieleni täytti suuri kaipuu ulkomaille luonnon keskelle kirjailijaresidenssiin! Ollapa täysihoitolassa keskittyen vain kirjoittamiseen ja keskustellen illallisella toisten kirjoittajien kanssa. Mikä etuoikeus. Elokuva tosin kuvaa karvaan realistisesti myös kirjoittamisen tuskaa ja julkaisemisen vaikeutta. Tarinassa pelataan siinä mielessä varman päälle, että se vilisee vain kiinnostavia taiteilija-ja trendiammatteja ja romantisoituja töitä: kirjailijoita, toimittaja, entinen graafikko, rock-tähti, komea puutarhuri...Well, noiden henkilöhahmojen ammattien takia mäkin kiinnostuin elokuvasta, eli toimii.


Tamara Drewe on enemmänkin komedia kuin romanttinen komedia. Siinä kuvataan kyllä paljon ihmissuhteita ja ihastumisia, mutta se ei ole niin ennalta-arvattava kuin romanttiset komediat yleensä. Välillä elokuva tosin on vähän pöhkö - kenties jotkut liioitellut ilmeet ja hassut tyypit toimivat paremmin sarjakuvassa. Kaksi juoniaan punovaa tylsistynyttä teinittyttöä ovat hyvin uskottavia ja raivostuttavia hahmoja. Teinitytöt tuovat vähän mieleen Fucking Åmål -elokuvan pikkukylän teinit, joilla ei ole muuta tekemistä vapaa-ajalla kuin hengata päämäärättöminä ja rellestää.

Sarjakuvan piirrosjälki on kaunista ja eläväistä.

 Tamara Drewe on brittiläisen kirjailijan Posy Simmondsin viikoittain sarjakuvastrippi The Guardian -sanomalehdessä. Se voitti vuonna 2009 parhaan sarjakuva-albumin palkinnon Ranskassa. Sarjakuvan taustalla puolestaan on Thomas Hardyn suomentamaton romaani Far From the Madding Crowd vuodelta 1874.

Kun tsekkailin netistä sarjakuvan kuvia, niin huomasin, että elokuvaohjaaja on hämmästyttävän uskollisesti etsinyt hahmoja ulkoisesti vastaavia näyttelijöitä! Elokuvan ohjaaja on myös yllättävä tekijä, koska kyseessä voisi luulla olevan nuoren naisohjaajan raikas ja hupsu esikoiselokuva. Ohjaaja on kuitenkin jo 69-vuotias Stephen Frears, jonka tilillä on sellaisia näkemiäni erityyppisiä elokuvia kuin The Queen, High Fidelity - Uskollinen äänentoista, Dirty Pretty Things ja Poikien pesula (!!!). Mikäs siinä, hyvä että ohjaaja uskaltaa ja on kiinnostunut kokeilemaan erilaisia tyylilajeja ja aiheita. Frearsin kädenjälki on ainakin aina tyylikästä.