Suositut tekstit

sunnuntai 10. heinäkuuta 2011

Karvasääret kisaavat korkkareissa

Juoksua kananmunan kanssa - kisaajat karkasivat pois puistosta.

Nyt tulee päivän toinen päivitys eli kuvakoosteeni viime sunnuntain Karhut korkkareissa -kisasta Karhupuistossa. Ideana oli siis, että kaksi kahden hengen joukkuetta ja yksi yksittäinen drag queen kisasivat juoksukisan voitosta. Ekalla kierroksella heidän piti vuoron perään liikkua tiputanssin tahdissa, sitten juosta / tanssia puuhkien kanssa, kolmantena juosta kananmunan kanssa ja neljäntenä tanssia vapaasti. Myös tuomaristo oli pukeutunut teeman mukaan. Meno oli aika hultatonta! Yksi drag queen iski mulle silmää, jee.

"Karhut korkkareissa: Drag Bear Race 2
Jätä karvat ajamatta, pukeudu, meikkaa ja tule kilpailemaan vaihteleviin rataolosuhteisiin vuoden 2011 DBR?:n voitosta. Arvovaltainen tuomaristo seuraa tapahtumaa ja arvioi kisaan osallistuneiden suorituksia.
Järj. Bear Park Cafe
Karhupuisto, klo 15-18"

Nelosen video kisasta:  http://www.ruutu.fi/video?vt=video&vid=180471 (en nyt onnistunut lisäämään tähän videota suoraan)





Ensimmäinen kilpailija alun esittelykierroksella.

(Tämä pari lopulta voitti kisan, kenties koska he saivat vauvankin kesken tanssin...).

Kahden hengen joukkue

hemaisevat tuomarit

puuhkatanssia

valtavaa kipitystä kananmunan kanssa



Punaleninkinen juontaja jututtaa tuomaristoa

Kaikki viisi kisaajaa odottavat tuomariston päätöstä.



Tyylikkäin kisaaja -palkinnon voittaja saa glirttersateen parrakkaalta naiselta.

Perintöprisnessa saa halauksen.

"Vuoden pakolaisnainen" bikeineissä ja tuomaristoa

Heta ja Paula T. istumassa Karhupuistossa

toinen turkulainen Heta

Aikku ja pitsinen päivänvarjo

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti